Lue keskustelun säännöt.
Lapsen hoitaminen kotona 3-vuotiaaksi, mies ei suostu
14.04.2013 |
Ennen lapsen syntymää olin itsekin sitä mieltä että laittaisimme lapsen hoitoon siinä noin vuoden vanhana, mutta mitä lähempänä tuo aika on sitä vahvemmin minusta tuntuu että haluaisin pitää lapsen kotona vielä vuoden jos toisenkin. Tiukkaa meillä tulisi olemaan mutta olisi se silti mahdollista. Mies ei tähän kuitenkaan suostu, ja hän vain tuhahtelee kiintymyssuhdeteorioille sekä tämän Keltikangas-Järvisen kirjoituksille... Mies on itse elänyt melko vähävaraisessa perheessä (jossa äiti oli kotona) eikä hän kunnioita äitinsä ratkaisua vaan tuntuu olevan jopa hieman katkera siitä ettei heillä koskaan ollut varaa mihinkään ylimääräiseen.
En tiedä mitä tekisin. Tuntuu pahalta laittaa lapsi hoitoon mutten osaa oikein olla miehelle siitä vihainen sillä minähän se tässä olen se joka on mielipiteensä muuttanut. Mies ei vaan voi mitenkään uskoa että hoidosta olisi lapselle haittaa.
Kommentit (88)
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 23:35"]
Olen ehdottanut miehelle että hän jäisi kotiin mutta ei suostu siihenkään - ei näe siihen tarvetta (isäkuukauden kuitenkin pitää joten se vähän pidentää lapsen kotonaoloaikaa).
Hetken olin jo sinut asian kanssa mutta menin sitten lukemaan tuon blogikirjoituksen (Keltanokan hautomo) ja syyllistyin taas kauheasti. Harmittaa muutenkin kun monessa paikassa puhutaan siitä kuinka hyvä äiti jää lasten kanssa hoitovapaalle, mutta milläs jäät kun se ei sovi miehelle?
ap
[/quote]
Sen verran tuosta kirjoituksesta, että jos tosiaan "tutkimustieto" oon Jenkkilästä, sen voi heittää täysin romukoppaan.. USAn päivähoitosysteemiä ei voi mitenkään verrata Pohjoismaiseen järjestelmään. Siellä kuka tahansa voi mihin tahansa ravintolan perähuoneeseen perustaa päiväkodin ja ottaa siitä roisin maksun. Valvonta on olematonta, mitään vaatimuksia ei ole yms. Että sitten kun tuo sama tutkimus on osoittanut tuon saman tuloksen vaikka Ruotsissa (tai Suomessa) niin sitten minäkin sille voin kallistaa korvani. Sen verran päivähoidon aloittamisiästä, että mun kokemuksen mukaan tuo 2v on ihan pahin ikä lähteä hoitoon, eroikävä kestää kuukausikaupalla. Ihan toisenlaista on vaikka puolitoistavuotiaalla tai sitten taas lähemmäs 3v ikäsellä.
[/quote]
Johan taas tuli jenkkiläpaskaa, etten paremmin tuu ja sano.
En osaa kaikkien osavaltioiden puolesta sanoa, mutta yllä mainittu on hölynpölyä ainakin niiden itäisten osalvaltioiden kohdalla, joita itse tunnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 09:25"]
Jos mies pysyy kannassaan, niin mene töihin ja anna miehen hoitaa lapsen aamut. Käy rauhassa suihkussa, meikkaa jne, ja muistuta miehelle, että se oli hän, joka halusi lapsen hoitoon, joten se on sitten hän, joka huolehtii aamut. Sinä pakkaat korkeintaan hoitorepun. Ja sitten lähdet freessinä töihin miehen kantaessa vastuunsa aamuista.
[/quote]
En ymmärrä tällaista kiusantekoa. Perhe on yhteinen "yritys", päätökset pitäisi tehdä yhdessä ja sitten toimia niiden mukaan, jokainen parhaansa yrittäen eikä niin, että kun sinä halusit tätä niin saat sitten kanssa kantaa kaiken vaivankin. Aikuisten ihmisten ei pitäisi alentua tuollaiseen, edes vitsin vääntämisen vuoksi.
Aivan hullu argumentti että asuntolaina pitäisi saada mahdollisimman nopeasti maksettua pois, että siksi ei voi olla vielä vuotta kotona lapsen kanssa. Ja muutenkin miehen ajatus että ap haluaa vaan itsensä takia olla menemättä töihin, kuulostaa lähinnä lapselliselta.
Töihin vaan, laiskamato! Sopimus on sopimus. En yhtään ihmettele, että miestä sylettää elättää sua kotona, vaikka ei mitään painavaa syytä siihen ole. Noinko vaan yksipuolisesti menet muuttamaan sovittuja asioita, kun nyt sitten se helvetin mammavaisto yhtäkkiä löytyikin? Just tämmöset naiset.....vie tasa-arvoa vuosikymmenillä taaksepäin.
No sinähän sen päätöksen teet, jos haluat jatkaa kotonaoloa lapsen kanssa. Itse olin kotona, tehtiin kakkonen ja menin töihin kun lapset olivat 3 ja 1,5-vuotiaita. Tein hoitovapailla keikkaa iltaisin ja viikonloppuisin, emme olisi muuten pärjäneet taloudellisesti mitenkään. Päätös oli siis minun ja kannoin taloudellista vastuuta myös. Jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut viedä esikoinen hoitoon 1,5-vuotiaana, tehdä kunnolla töitä ja sitten vasta suunnitella toinen lapsi. Taloudellinen tilanne olisi ollut parempi ja paineet pienemmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivähoitopaikka on helpointa saada syksyllä, kun eskarit ovat menneet kouluun. Silloin on ainakin Helsingissä paras mahdollisuus saada lapsi lähipäiväkotiin. Minkä ikäinen AP:n lapsi on syksyllä 2013? jos on alle vuoden, niin hoitaisin häntä kotona syksyyn 2014 saakka. Toisaalta jos lapsi on jo yli vuoden, niin voisin laittaa hoitoonkin. Ihan kätevä ratkaisu voisi olla se, että sekä AP että miehensä tekevät lyhennettyä työviikkoa (esim. toinen kotona ma, toinen pe).
Minulla on 3 lasta, jotka ovat kaikki meneet isoon kunnalliseen päiväkotiin 1 v 6kk -1v 7 kk ikäisinä. Hoidon aloitus sujui ongelmitta, lapset viihtyivät, eikä mitään negatiivista sanottavaa ole ollut hoidon laadusta tms. Meillä lapset ovat myös olleet harvinaisen terveitä, sairastelivat itse asiassa enemmän kotihoidon aikana kuin päiväkodissa. Nyt lapset ovat jo koululaisia, reippaita ja sosiaalisia ja heillä on paljon kavereita, joiden kanssa ovat olleet samassa hoitoryhmässä 1,5 vuotiaasta lähtien.
47 jatkaa vielä, että tänä päivänä meidän tyttö, joka oli 3v hoitoonmennessään, on äärimmäisen joustamaton ja itsekäs, hankala leikkiä ja jakaa mitään muiden kanssa. Nyt siis ekaluokkalainen. Nuorempi taas on mallikelpoinen yhteiskunnan jäsen; käytöstavat on hyvät, jakaa lelut ja ottaa muut paremmin huomioon. Kumpikaan ei sairastellut yhtään enempää päiväkodissa kuin kotona ollessaan. Ei ainakaan kahteen vuoteen ole ollut nuoremmalla yhtään vatsatautia tai flunssaa, vaikka on siis vieläkin päiväkodissa, eskari juuri päättymässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
47 jatkaa vielä, että tänä päivänä meidän tyttö, joka oli 3v hoitoonmennessään, on äärimmäisen joustamaton ja itsekäs, hankala leikkiä ja jakaa mitään muiden kanssa. Nyt siis ekaluokkalainen. Nuorempi taas on mallikelpoinen yhteiskunnan jäsen; käytöstavat on hyvät, jakaa lelut ja ottaa muut paremmin huomioon. Kumpikaan ei sairastellut yhtään enempää päiväkodissa kuin kotona ollessaan. Ei ainakaan kahteen vuoteen ole ollut nuoremmalla yhtään vatsatautia tai flunssaa, vaikka on siis vieläkin päiväkodissa, eskari juuri päättymässä.
Meillä oli samantyylinen tilanne esikoisen aikana, ja itse asiassa tämä kuvio taitaa olla aika yleinen monessa perheessä. Etukäteen sitä on helppo suunnitella ja miettiä taloudellisesti fiksuinta ratkaisua, sitä ei oikein tajuakaan kuinka vauva vuoden ikäinen usein vielä on. Asia vielä korostuu, jos lapsi ei osaa kunnolla kävellä tai puhua tai on muuten kovasti äidin perään. Meillä ainakin juuri tuossa vuoden kohdalla oli se voimakkain äitivaihe päällä, paljon helpompi olisi ollut viedä vauva vaikka puolen vuoden iässä hoitoon kuin vuoden kieppeillä.
Me päädyttiin lopulta pitämään esikoinen kotona parivuotiaaksi. Ehdotin miehelle kaikenlaisia järjestelyitä kuten että hän olisi jäänyt isäkuukaudelle tai että olisimme molemmat tehneet lyhennettyä viikkoa tai päiviä sen taataksemme, että esikoisen hoitopäivät olisivat pysyneet fiksun rajoissa. Mies ei kuitenkaan ollut valmis mihinkään tällaiseen kompromissiin, enkä minä ollut valmis pistää vauvaa pitkiksi päiviksi hoitoon. Lopulta mies valitsi eri kompromissivaihtoehdoista tosiaan sen, että esikoinen sai olla kotihoidossa kaksivuotiaaksi.
Nyt tämän toisen kohdalla ollaan ajateltu, että menisi hoitoon 1,5-vuotiaana. Tosin se vaatii sen, ettei kumpikaan tee enää hullun pitkiä työpäiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tuota samaa keskustelua varsinkin esikoisen kohdalla, mutta pidin pääni. Molemmat lapset olivat vähän yli 2-vuotiaita kun menin töihin. Molemmilla lapsila oli juuri siinä vuoden kieppeillä kauhea eroahdistus, roikkuivat puntissani koko ajan. Ei olisi todellakaan ollut hyvä hetki viedä hoitoon. Sano miehellesi että 2-vuotias on jo ihan eri tavalla valmis hoitoon, puhumattakaan juuri tuosta sairastelukierteestä.
Siellä päiväkodissa ei mitään virikkeitä tuon ikäisille ole tarjolla, se on ihan pelkkää perushoitoa: syöttämistä, vaipanvaihtoa, pukemista, nukuttamista. Talvella istuvat tönkkönä toppavaatteissaan siellä kylmässä maassa kun liikkuminen on sitä mitä on, isommat lapset juoksevat kumoon jne.
Muistan kun omiani hain pk:sta, niin yksi pieni huusi siellä joka päivä suoraa huutoa, oli siellä todella pitkiä päiviä. Sääliksi kävi sitä lasta.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 10:28"]
Minusta on outoa, että kukaan täällä ei muista sitä faktaa, että ap ja miehensä olivat alunperin sopineet tuosta hoitoonmenoiästä, ja ap alkaa nyt sitä myöhemmin muutella mieleisekseen. Ymmärrän nämä argumentit kotihoidon puolesta sinänsä, mutta turha syytellä miestä itsekkääksi, epämiehekkääksi ja mitä muita määritelmiä täällä onkaan käytetty, vain siksi että hän haluaa pitää kiinni yhteisesti sovituista asioista.
Ap:na yrittäisin perustella kantaani em. perusteilla, mutta jos mies ei suostu niin sitten viette vain lapsen hoitoon vuoden iässä ja sillä hyvä. Niin tehdään monessa muussakin maassa, ja käsittääkseni ihan normaaleja ja tasapainoisia ihmisiä niissäkin kasvaa.
[/quote]
Nimenomaan esikoisen saaminen on sellainen asia, jossa ei voi oikeasti etukäteen tietää, miten paljon se muuttaa ajatusmaailmaa.
Siksi ennen lapsen syntymää tehdyillä hienoilla sopimuksilla ei pitäisi olla juurikaan painoarvoa tositilanteessa.
Lasta kotona hoitanut äiti tuntee vauvansa parhaiten.
Se on myös fakta, että alle kolmevuotiaat alkavat sairastella saman tien, kun heidät viedään päiväkotiin. Kuka on se, joka jää pois töistä monta kertaa kuukaudessa useaksi päiväksi?
Sitä paitsi päivähoitokin maksaa.
Kotona lasta hoitamalla säästää myös helposti rahaa, kun on enemmän aikaa valmistaa ruokaa kotona ym. Työmatkat maksavat jne.
Ja oikeasti: se härdelli ei ole sen arvoista.
Miksi miehet eivät Suomessa halua olla miehiä ja ottaa vastuuta perheestä edes lyhyen aikaa "tasa-arvon nimissä"? Miehet käyttävät Suomessa tasa-arvoargumenttia päästäkseen siitä vähäisestäkin vastuusta, joka miehillä on perheestä perinteisesti katsottu olevan. Ja lapset kärsivät, kun heidät sysätään kunnalle säilöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei missään nimessä vielä yksivuotiaana päivähoitoon, ellet itse sitä nimenomaan halua ja töihin kaipaa. Toki vauva ( yksivuotias on ihan vauva vielä) siellä pärjää muttei se ole ideaali tilanne. Perhepäivähoitaja, siis hyvä sellainen olisi ehkä vielä ihan ok, mutta päiväkoti ei todellakaan ole kovin mukava ympäristö pienelle.
Lapsi muuttaa elämää, eikä sitä aina etukäteen tiedä että ajatukset ja "sopimukset" voi muuttua. Vuosi on pienen elämässä paljon, kaksivuotiaana on ihan eri asia aloittaa hoito, kuin yksivuotiaana!
Meillä esikoinen aloitti kunnallisella perhepäivähoitajalla 1v7kk iässä. Hän ei osannut puhua juurikaan, joten ei osannut kertoa mitään päivästään. Hoitaja oli ihan ok, muttei ihan minun makuuni kaikilta osin. Kohta hoidon alettua alkoi sairastelu, lapsi oli ehkä kaksi viikkoa terveenä ja sitten taas uusi nuhaflunssa ja kuumetta. Olin siis jatkuvasti poissa töissä kun mies pystyy harvemmin olemaan. Minua ahdisti tällainen kun en pystynyt tekemään työtäni kunnolla. Ja se jatkuva lapsen aikaisin aamulla herättäminen ja kuskaaminen hoitoon ja takas...huh...
Nyt meillä on toinen lapsi ja aion hoitaa heidät kotona siihen asti että kuopus on 3v. Mieskin huomasi hoidon huonot puolet kun joutui kuskaamaan ja olemaan pari kertaa poissa töistäkin, eikä pystynyt niin vapaasti harrastamaankaan kun olin iltaisinkin töissä. Meidän lapsiluku on nyt täynnä ja on ihana nauttia tästä lastemme lyhyestä varhaislapsuudesta täysillä. Toki niitä raskaitakin päiviä on, mutta valtaosin arki rullaa oikein mukavasti. Mielestäni omat vanhemmat on kyllä ne parhaimmat hoitajat lapselle ellei ole jotain erityisongelmia perheessä. Raha on melko tiukilla, mutta tärkeintä että asuntolaina hoituu ja saamme elää suht normaalisti. Ulkomaanmatkat sun muut extrat on nyt tauolla, mutta se nyt on pientä.
Vähän outo mies sulla... pitää saada asuntolaina maksettua, ei hyvää päivää! Jos se mies ei pysty ymmärtämään lapsensa parasta niin näytä vaikka tämä ketju sille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
harmi, jos nainen on tilanteessa , jossa joutuu kyselemään mieltään lupaa koyiin jäämiselle. Meillä on erillinen talous , minä vastaan omasita kuluistani ja jos olen valmis tinkimäämn menoistani hyvin pärjään kotihoidon tuoella ja säästöillä. Uuden rakennetun omakotitalon lainat mja hoitokulut jakautuvat puoliksi. Koska Jäin hoitovapaalle, niin lapsenkin harrastuksista ja paremmista vaatteista hieman tingitään. Mies kyllä ostelee oasta palkastaan lapsille mitä haluaa. Nyt lähtevät kahden lapsen kanssa Minilomalle, minä jää oikeasti aika mielellänikin kotiin :)
Meidän perhe kärsii hirveästi huonosta taloudellisesta tilanteesta. Miehellä on osa-aikainen erittäin huonosti palkattu työ. Yritystä paremman löytämiseen on koko ajan mutta koska se tapahtuu sitä ei kukaan tiedä. Olen pakotettu menemmän töihin heti äitiysloman jälkeen koska kotihoidontuki+miehen huono palkka ei yksinkertaisesti riitä elämiseen. Meillä olisi tuolloin käytettävissä ehkä saman verran rahaa kun mitä työttömillä sossun tuilla elävillä on. Ei kiitos, en halua sellaista elämää lapsilleni tai itselleni. Ärsyttää se jeesustelu että eihän ne lapset mitään rahaa tarvitse, rakkautta ja kotonaoloa vaan. Tekopyhää jeesustelua!
Kyllä se raha vaan vaikuttaa ratkaisevasti koko elämän laatuun. Varsinkin kun ja jos perheessä on muitakin lapsia kun tuo vauvaikäinen niin on kohtuutonta että heidänkin elmänlaatu kärsii siitä että perhe elää ihan köyhyysrajalla.
Joten kyllä Suomessa on vaan paljon perheitä joille se töihinmeno on ihan pakko jo sen takia että jotenkuten voi normaalintapaisen elintason taata lapsilleen (hieman paremman kun sossun takaama toimeentulotuki)
Yleensä vaahdotaan siitä että kyllä sitä kotiin voi äiti jäädä jos hieman säästeliämmin elää eikä pröystäile. Täyttä potaskaa. Tuo toimii ehkä vain sellaiseissa perheissä joissa se työssäkäyvä tienaa vähintään sen normipalkan eli 3000 brutto. Usein tällaiset joiden ukko tienaa vähintään 3000 tai runsaasti enemmän ovat niitä jotka paasaavat pyhimysmäisesti että "kyllä sitä vähemmälläkin elää"
Niin no, kenen mielestä täyttä potaskaa ja kenen ei.
Ja mikä on jonkun peruselintaso. Jos on tottunut saamaan kaiken heti halutessaan niin eihän sitä tietenkään pärjää kotihoidontuella! Tai asumismenot on suuret.
Minun miehelläni on ei ole säännöllisiä tuloja ja tulemme toimeen siltikin. Se on se mihin on tottunut. Me olemme molemmat tottuneet elämään säästeliäästi, opiskeluajoista lähtien. Ei siis tuota ongelmia.
Pienet lapset eivät itseasiassa tarvitse paljoa ;) Mutta jos edelleenkin on tottunut paljouteen, niin kyllähän ne lapsetkin siihen äkkiä tottuvat!
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 13:43"]
Niin no, kenen mielestä täyttä potaskaa ja kenen ei.
Ja mikä on jonkun peruselintaso. Jos on tottunut saamaan kaiken heti halutessaan niin eihän sitä tietenkään pärjää kotihoidontuella! Tai asumismenot on suuret.
Minun miehelläni on ei ole säännöllisiä tuloja ja tulemme toimeen siltikin. Se on se mihin on tottunut. Me olemme molemmat tottuneet elämään säästeliäästi, opiskeluajoista lähtien. Ei siis tuota ongelmia.
Pienet lapset eivät itseasiassa tarvitse paljoa ;) Mutta jos edelleenkin on tottunut paljouteen, niin kyllähän ne lapsetkin siihen äkkiä tottuvat!
[/quote]
Niin eli minimitoimeentulo, se joka on sosiaalitoimiston määrittelemä pitäisi olla riittävä perheille tai muuten on perhe "joka on tottunut paljouteen"
Meilläkin työssäkäynti mahdollistaa elintason joka on vain jonkin verran parempi kun sosiaalituilla eläen mutta se mahdollistaa kuitenkin monia tärkeitä asioita mihin ei olisi ollenkaan varaa muuten. Kuitenkin työssäkäydessä olemme vielä erittäin pienituloisia jotka joutuvat elämään alhaisella elintasolla.
Kyllä sitä ihmisillä varmaan onkin erilaiset käsitykset siitä mitä on normaali elämä ja mitä on köyhyys. Minusta tuo minimielintaso on jo suoraa köyhyyttä ja jo ihan verrattuna keskimääräiseen elintasoon sitä se onkin.
Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka sopivat asioita lukkoon ennen aikojaan. Mistä voi tietää elämäänsä vuoden kaksikin eteenpäin? Mistä tietää, millainen tuleva lapsi on, ja miten kaikki sujuu? Mistä tietää etukäteen oman jaksamisensa? Varsinkin ennen ekaa lasta. Elämä on yllätyksiä täynnä ja itsekin voi kasvaa ymmärryksessään. Kyllä huonosta sopimuksesta voi luopua. Useista lastenhoitajaystävistäni kaikki sanovat järjestään, että päiväkoti ei ole pienen lapsen paikka. Jää jalkoihin, on surullista katsottavaa. Koittakaa löytää kompromissi.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 13:37"]
Meidän perhe kärsii hirveästi huonosta taloudellisesta tilanteesta. Miehellä on osa-aikainen erittäin huonosti palkattu työ. Yritystä paremman löytämiseen on koko ajan mutta koska se tapahtuu sitä ei kukaan tiedä. Olen pakotettu menemmän töihin heti äitiysloman jälkeen koska kotihoidontuki+miehen huono palkka ei yksinkertaisesti riitä elämiseen. Meillä olisi tuolloin käytettävissä ehkä saman verran rahaa kun mitä työttömillä sossun tuilla elävillä on. Ei kiitos, en halua sellaista elämää lapsilleni tai itselleni. Ärsyttää se jeesustelu että eihän ne lapset mitään rahaa tarvitse, rakkautta ja kotonaoloa vaan. Tekopyhää jeesustelua!
Kyllä se raha vaan vaikuttaa ratkaisevasti koko elämän laatuun. Varsinkin kun ja jos perheessä on muitakin lapsia kun tuo vauvaikäinen niin on kohtuutonta että heidänkin elmänlaatu kärsii siitä että perhe elää ihan köyhyysrajalla.
Joten kyllä Suomessa on vaan paljon perheitä joille se töihinmeno on ihan pakko jo sen takia että jotenkuten voi normaalintapaisen elintason taata lapsilleen (hieman paremman kun sossun takaama toimeentulotuki)
Yleensä vaahdotaan siitä että kyllä sitä kotiin voi äiti jäädä jos hieman säästeliämmin elää eikä pröystäile. Täyttä potaskaa. Tuo toimii ehkä vain sellaiseissa perheissä joissa se työssäkäyvä tienaa vähintään sen normipalkan eli 3000 brutto. Usein tällaiset joiden ukko tienaa vähintään 3000 tai runsaasti enemmän ovat niitä jotka paasaavat pyhimysmäisesti että "kyllä sitä vähemmälläkin elää"
[/quote]
No mutta miksei lapsen isä sitten jäänyt hoitovapaalle, kun kerran on pienipalkkainen ja osa-aikainen ja sulla on ilmeisesti parempi palkka? Hoitomaksujen jälkeen tuskin jää paljoa plussan puolelle rahan suhteen?
Meillä homma menee juurikin niin, että minä, pienipalkkainen äiti jään kotihoidontielle, ja hyvätuloinen isi hoitaa asuntolainan maksun ja muut isommat menot. Toki hänen palkkansa on sen verran hyvä, ettei tarvitse ihan köyhyysrajalla kituuttaa, mutta kyllä melko tarkasti joudumme elämään, emme matkustele ulkomailla tai käy ulkona syömässä jne. Itse en ole kyllä väittänytkään että se on kaikille rahallisesti mahdollista, mutta ap.n tilanteessa se taitaisi olla, kyse on vain siitä, ettei mies halua elää niukemmin mihin on tottunut. Monilla pk-seudulla asuvista ihmisillä taitaa olla ylisuuri asuntolaina, jota ottaessa ei ole otettu huomioon tulojen vähenemistä...
Itse olen laittanut yhden lapsistani päivähoitoon hänen täytettyään juuri 1v. Meillä on mennyt todella hyvin. Lapsi osasi itse syödä ja kävellä eikä ole ollut koskaan mikään takertuja luonteeltaan. Hän oli myös tottunut meluun ja möykkään ja tuuppimiseen, koska meillä on kaksi muutakin vähän vanhempaa lasta. Ensimmäiset puoli vuotta lapsemme oli vain 4pvä viikossa hoidossa ja muina päivinä pyrimme hakemaan ennen 15. Ensimmäisen viikon lapsi jäi itkemään, mutta sen jälkeen on mennyt todella hyvin.
Silti en suosittele hoitoa noin pienille. Ensinnäkin meillä on käynyt hirveän hyvä onni ja meillä on aivan loistava päiväkoti. Lapselle oli esimerkiksi ensimmäisen viikon ajaksi varattu ihan vain oma hoitaja, joka piti häntä sylissä ja hoiti vain häntä. Lapsia ei päiväkodin pihassa pidetty rattaissa vaan saivat kävellä tai sitten olivat sylissä.
Toiseksi on ainutkertaisia mahdollisuuksia saada viettää aikaa oman lapsensa kanssa rauhassa ja lapsentahtisesti. Lapsi voi elää ilman aikatauluja ja tutustua maailmaan rauhassa kotoa käsin. Sen jälkeen kun laitat lapsen päivähoitoon, hän tulee elämään aikataulujen, pakkoherätysten ja pakkomenojen mukaan aina eläkeikään asti.
Itse olen hoitanut kaksi vanhempaa lasta kotona 4- ja 3-vuotiaiksi ja varsinkin jälkeenpäin olen ollut todella onnellinen, että olen sen tehnyt. Itse en myöskään katsoisi sitä missä iässä on vaikeaa aloittaa hoito ja missä ei. Tärkeintä on, että lapsella on ymmärrys ajasta, tilasta, rakkaudesta ja sosiaaliset valmiudet selviytyä päiväkodin arjesta. Jos lapselle on vaikeaa jäädä 3-vuotiaana päiväkotiin (niin kuin yhdellä lapsestani oli), se kertoo enemmän siitä, että hän alun alkaenkin on ollut lapsi, joka tarvitsee paljon vanhempiensa läheisyyttä, turvallisuutta ja tukea ja osaa sen ja ilmaista. 1-vuotias ei osaa kuin hämmentyä ja sopeutua kun muuta ei voi eikä se mitenkään ole kehitykselle hyväksi.
Sinuna kieltäytyisin laittamasta lasta hoitoon ellei mies suostu joustamaan niin, että saatte lapselle mahdollisimman lyhyet päivät eikä tarvitse käydä 5pvä viikossa. Sinullakaan ei ole kivaa kun tunnet jatkuvasti olevasi väärässä paikassa ja odotat vain milloin pääset takaisin lapsen luo.