Lapsen hoitaminen kotona 3-vuotiaaksi, mies ei suostu

Siis "kiireettömiä" aamuja. Lause jäi kesken kun lapsi sai roskiskaapin auki. ;)

Kysy mieheltäsi haluaisiko hän viettää päivän vieraskielisessä ympäristössä (vastaa lapsen kokemusta kun ei osaa puhua), jossa on jatkuva hälinä ja vilinä. Ympäristössä jossa flunssan ja muiden pöpöjen saantiriski on huomattavasti suurempi. Pieni lapsi ei myös ymmärrä ajankulua, eli miehesikään ei saisi koskaan tietää monelta hän pääsee takaisin kotiin. Jos rahasta ei ole ratkaisu kiinni, en ymmärrä kuinka miehesi voi kutsua itseään isäksi,jos ei pysty lapsen näkökulmaa yhtään ymmärtämään.

Mäkin olen nyt tämän kysymyksen kanssa painiskellut ja todennut, että jospa sitä kuitenkin jäisi kotiin 3 vuodeksi ja siinä sivussa vaikka opiskelisi uuden ammatinkin, kun yksi jo löytyy taskusta.

   Tässä ei ole itselläkään kyse siitä, etteikö työnteko kiinnostaisi! Mielelläni tekisin töitäkin, nautin ammatista, joka minulla jo on. Mutta en haluaisi laittaa identtisiä kaksosia päiväkotiin, ennen 3v ikää. Päiväkodintädeillä voi olla kuitenkin ongelmaa erottaa kaksoset toisistaan, kun ovat samannäköisiä. Me erotamme jo, kumpi on kumpi, mutta vieraat ei :D

   Esikoisen kohdalla en voinut jäädä hoitovapaalle, kun olin yksinhuoltaja ja koulu kesken. Valmistuinkin sitten, kun lapsi oli nippa nappa 2v ja pääsin töihin, parisuhdekin oli löytynyt koulun aikana, kihlat solmittu ja hääpäiväkin päätetty :)

  Enkä halunnut liittyä näiden nuorten äitien joukkoon, ketkä jäävät hoitovapaalle, tekevät lisää muksuja, että olisi ikuisella hoitovapaalla, eikä tarvitse töitä tehdä eikä kouluun mennä. Tekemättömyys ei sovi minulle.

Tuo flunssariski on muuten aika hyvä argumentti. Tuttujen lapset jotka ovat aikaisin menneet hoitoon sairastivat kaikki mahdolliset taudit, kun taas meidän kolmivuotiaina hoitoon menneet ovat olleet ihmeen terveitä koko ikänsä. Luota, ap, vaistoihisi; yksivuotias on vielä vauva.

Voisitko ajatella osittaista hoitovapaata? Tekisit töitä esim. 5 tai 6h päivässä. Työnantajan on suostuttava osittaiseen hoitovapaaseen ellei ole erityistä syytä olla suostumatta. Tulot nousisivat hoitovapaaseen verrattuna, mutta lapsen hoitopäivät pysyisivät kohtuullisina.

Ystäväni 1-vuotias meni päiväkotiin. Lapsi ei kuukausien jälkeen edelleenkään nuku kuin pikku-unet siellä, on kotiin tullessaan nälkäinen ja iltaunille simahtaakin sitten jo puol 7. Eipä siinä vanhempien tarvi lasta paljon hereillä nähdä. No rehellisyyden nimissä toisen samanikäinen sopeutui nopeasti. Hän olikin jo hyvin puhuva tyttölapsi. Odota se vuosi ja pidä lapsesi puolta!

Jos hoito kotona on riittävän hyvää, lapsen etu on olla kotona vanhemman hoidossa vähintään puolitoista vuotta, mielellään kauemminkin. Tämä on tosiasia, jota joidenkin on vaikea hyväksyä. Ihminen on hitaasti kehittyvä laji. En usko, että kenenkään talous tai ura tähän kaatuu, jos osaa järjestää elämänsä oikein.

[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 00:21"]

Teette työajat joustavasti, jolloin taloudellinen vastuu ei jää miehelle. Kyllä 1-vuotias selviää jo hoidossa aivan täysin. Varsinkin, jos et ole mikään "kotiäitityyppi", voi olla parempikin, että lapsi on hoidossa.

[/quote]

Riittääkö äidille se, että lapsi selviää? Tutkimusten mukaan pikkulapsena koettu stressitaso määrittää koko loppuelämän tavan kestää ja käsitellä stressiä. Lapsena aivot muovautuu paljon.

Raha raha ja raha

suurimmalla osalla raha on se mikä merkitsee

taloudellisen vastuun kantaminen on tärkeämpää, raskaampaa kuin lapsen

kasvattaminen

ja katkeruus ja väsymys omista valinnoista kuuluu niin monen  taustalla

Minä ihmettelen kyllä joidenkin isien haluttomuutta kantaa vastuuta perheestään. Siitähän tässä on kyse. Taloudellisen vastuun kantamisesta. Kyllä sitä vuodn toimeen tulee vähän niukemmallakin. Kyseessä on kuitenkin pienen lapsen etu.

Tai sitten miehesi on se joka menee päiväkotiin tutustumaan ja hoitaa lapsen päiväkotiin viemisen. Katsotaan muuttuuko mieli siinä vaiheessa.

Teidän parisuhdetta ajatellen ei ole hyvä asia jos vastentahtoisesti joudut toimimaan. Pienen lapsen hoidon aloittamisessa on aina haasteensa ja jos et ole aivan varma ratkaisustasi, niin helppoa ei tule olemaan. Väkisinkin syytät miestäsi mahdollisista hankaluuksista. 

Itse olen samanlainen äiti kuin ap: luulin, etten viihtyisi lasten kanssa kotona ja haluaisin heti töihin kun voi. Kuinkas kävikään... olenkin mallia leijonaemo, joka haluaisi pitää poikaset koko ajan lähellä. Asia ratkaistiin niin, että esikoisen kanssa olin kotona vähän reilun vuoden, sitten mummo tuli hoitamaan meille kotiin vajaaksi puoleksi vuodeksi lasta, minkä ajan tein nelipäiväistä viikkoa. Jatkoksi pidettiin kesälomia ja sitten jäinkin suoraan taas äitiyslomalle.

Lasta nro 2 hoisin kotona kunnes hän oli 1v3kk. Sitten sain järjestettyä niin, että tein lyhennettyä työaikaa vuorotyönä. Taas lapset saivat olla kotona, mummon apua tarvittiin pari päivää noin joka toinen viikko, kun sattui aamuvuoro arjeksi. Sitten jäin taas kesäksi  hoitovapaalle. Syksyllä kuopuksen täytettyä 2 vuotta lapset menivät perhepäivähoitoon ja minä aloitin tehdä kuusi tuntista päivää, jota aionkin tehdä sitten niin kauan kuin laki on puolella, eli kuopuksen tokaluokan jälkeisen kesän loppuun saakka. Meillä mies käyttää aamuisin vielä liukumaa hyväkseen, eli lapset viedään hoitoon aamulla kahdeksan jälkeen ja haetaan kotiin kahden jälkeen. Esikoista en olisi vielä vienyt kaksi vuotiaana hoitoon missään tapauksessa, sillä hän oppi myöhään puhumaan ja olisin pitänyt jotenkin kurjana juttuna viedä hoitoon lasta, joka ei osaisi vielä kertoa tarpeistaan ja asioistaan. Kuopus puhui sujuvasti jo hoitoon mennessään, ja jotekin oli helpompaa jättäminen, kun isosisaruskin oli mukana.

Kaikesta tästä järjestelystä huolimatta minusta tuntuu, etten ole ehtinyt olla riittävästi läsnä lapsille. Työ haittaa perhe-elämää. Mielestäni työllä ei ole mitään niin suurta annettavaa kuin lapsella on. No, palkkaahan siitä saa, mutta ei sekään maailmaa kaada. En viitsi edes laskea, paljonko tuo lyhennetty työaikaikakin vuosien mittaan tuloja syö. Varmaan paljon, mutta ei sillä ole mulle väliä. Kunhan ruokaa saa pöytään ja perheessä ollaan tyytyväisiä yhdessä.

Jos mies pysyy kannassaan, niin mene töihin ja anna miehen hoitaa lapsen aamut. Käy rauhassa suihkussa, meikkaa jne, ja muistuta miehelle, että se oli hän, joka halusi lapsen hoitoon, joten se on sitten hän, joka huolehtii aamut. Sinä pakkaat korkeintaan hoitorepun. Ja sitten lähdet freessinä töihin miehen kantaessa vastuunsa aamuista.

Tänne olikin tullut paljon lisää viestejä...

Täytyy puolustaa miestä sen verran että hän on kyllä mielestäni rakastava isä ja osallistuu erittäin tasapuolisesti vauvan hoitoon. Hän ei vaan jotenkaan tajua mitä ongelmaa pienen lapsen hoitoon laittamisessa on kuten en minäkään tajunnut aikaisemmin. Ja koska hän ei tajua sitä niin hän selvästi ajattelee että tässä onkin kyse minusta ja minun halustani olla menemättä töihin. Koska hän on itse elänyt vähävaraisen lapsuuden sen vuoksi että vain toinen vanhemmista kävi töissä, haluaa hän "parempaa" omalle lapselleen. Hän haluaisi siis että saisimme asunnon maksettua nopeasti jotta voisimme matkustella lapsen kanssa tämän ollessa isompi ja lapsella olisi sitten varaa harrastaa teini-iässä jne.

Mies jotenkin tuntuu myös ajattelevan ettei hänen elämänsä siitä muutu jos lapsi menee kodin ulkopuolelle hoitoon. Hän ei siis käsitä sitä että se tulisi olemaan raskaampaa myös hänelle ja kuinka paljon vähemmän hänkin saisi nähdä lasta, kun lapsen pitää mennä aikaisemmin nukkumaan ja päivkotimatkan pidentävät osaltaan päivää.

Voi kun olisin tajunnut tämän asian ennen lapsen saamista. Olisi ollut niin paljon helpompaa neuvotella asioista etukäteen.

ap

Minusta on outoa, että kukaan täällä ei muista sitä faktaa, että ap ja miehensä olivat alunperin sopineet tuosta hoitoonmenoiästä, ja ap alkaa nyt sitä myöhemmin muutella mieleisekseen. Ymmärrän nämä argumentit kotihoidon puolesta sinänsä, mutta turha syytellä miestä itsekkääksi, epämiehekkääksi ja mitä muita määritelmiä täällä onkaan käytetty, vain siksi että hän haluaa pitää kiinni yhteisesti sovituista asioista.

Ap:na yrittäisin perustella kantaani em. perusteilla, mutta jos mies ei suostu niin sitten viette vain lapsen hoitoon vuoden iässä ja sillä hyvä. Niin tehdään monessa muussakin maassa, ja käsittääkseni ihan normaaleja ja tasapainoisia ihmisiä niissäkin kasvaa.

minä oon ollu kolme vuotta lapsen kans kotona ja ei oo kyllä kiintyny, ettei minnekkää menis, vaan pyytää itse esim. yökylään. ja sitä paitsi kannatan seurakunnan kerhoa, kahdesti viikossa, (se on sellane pehmee pudotus lapsel) meidän poika meni hieman alle kolme vuotiaana ja hienosti jäi, ei mitään kitinöitä ettei äiti olis saanu poistuu sieltä. se on itsestäki aika paljon kiinni kuinka sosiaalinen lapsest tulee, viekää mahd. paljon kaikkeen mukaan, missä tuntemattomia ihmisiä, rohkenee sitte. ja kyllä se tarhaki hyvä paikka on, en sitä sano, itse ollu myös ppienenä kerhos ja sit tarhas, kavereita siellä saa, mut jos äiti tahtoo olla kotona ei se kyl pahitteeks oo

[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 23:35"]

Olen ehdottanut miehelle että hän jäisi kotiin mutta ei suostu siihenkään - ei näe siihen tarvetta (isäkuukauden kuitenkin pitää joten se vähän pidentää lapsen kotonaoloaikaa). 

Hetken olin jo sinut asian kanssa mutta menin sitten lukemaan tuon blogikirjoituksen (Keltanokan hautomo) ja syyllistyin taas kauheasti. Harmittaa muutenkin kun monessa paikassa puhutaan siitä kuinka hyvä äiti jää lasten kanssa hoitovapaalle, mutta milläs jäät kun se ei sovi miehelle? 

ap

[/quote]

Sen verran tuosta kirjoituksesta, että jos tosiaan "tutkimustieto" oon Jenkkilästä, sen voi heittää täysin romukoppaan.. USAn päivähoitosysteemiä ei voi mitenkään verrata Pohjoismaiseen järjestelmään. Siellä kuka tahansa voi mihin tahansa ravintolan perähuoneeseen perustaa päiväkodin ja ottaa siitä roisin maksun. Valvonta on olematonta, mitään vaatimuksia ei ole yms. Että sitten kun tuo sama tutkimus on osoittanut tuon saman tuloksen vaikka Ruotsissa (tai Suomessa) niin sitten minäkin sille voin kallistaa korvani. Sen verran päivähoidon aloittamisiästä, että mun kokemuksen mukaan tuo 2v on ihan pahin ikä lähteä hoitoon, eroikävä kestää kuukausikaupalla. Ihan toisenlaista on vaikka puolitoistavuotiaalla tai sitten taas lähemmäs 3v ikäsellä.

On ikävää, ettei miehesi tue sua tässä asiassa! Itse hoitaisin lapseni kotona 3-v. asti, jos se taloudellisesti vaan on suinkin mahdollista.

Minulla on 3 lasta, joka olivat kotihoidossa 2-vuotiaaksi, melkein 3-vuotiaaksi ja 3-vuotiaaksi asti.

Äidin tehtävä on puolustaa lapsen etua, ja lapsen etu on, että hän ei joudu yksivuotiaana hoitoon. Kaksivuotias on jo aivan eri maailmasta, hän puhuu, ei vierasta, ei kärsi eroahdistuksesta, syö itse ja osaa ilmaista monella tavalla omia tarpeitaan. Toisin kuin yksivuotias, kaksivuotias osaa jonkin verran jo sopeutua muiden asettamaan rytmiin, ja hänellä on päässyt jo niiden kausien yli, jolloin välillä tarvitaan kahdet päikkärit ja välillä yhdet. Hampaat ovat jo pääosin puhjenneet eivätkä valvota teitä öisin jne. 

Miehesi ei selvästi ole vielä aivan kypsynyt miettimään enemmän lapsen tarpeita kuin omia toiveitaan. Häneltä puuttuu perspektiivi; mitä sellaista te ensi vuoden aikana menetätte, jota ette voi hankkia sen lopun työuranne aikana? Eihän sinun miehesi ole mikään lapsi enää, ja jos hän nyt onkin katketa äidilleen ettei aina saanut mitä halusi, niin aikuisen on päästävä tuollaisista ajatuksista yli. Se on osattomaksi itsensä tunteneen lapsen näkökulma, mutta jos siihen takertuu läpi elämänsä ja oikeuttaa sillä oman itsekkyytensä,  pilaa oman elämänsä tehokkaammin kuin mihin oma äiti on ikinä pystynyt. 

[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 08:43"]

Minä ihmettelen kyllä joidenkin isien haluttomuutta kantaa vastuuta perheestään. Siitähän tässä on kyse. Taloudellisen vastuun kantamisesta. Kyllä sitä vuodn toimeen tulee vähän niukemmallakin. Kyseessä on kuitenkin pienen lapsen etu.

Tai sitten miehesi on se joka menee päiväkotiin tutustumaan ja hoitaa lapsen päiväkotiin viemisen. Katsotaan muuttuuko mieli siinä vaiheessa.

Teidän parisuhdetta ajatellen ei ole hyvä asia jos vastentahtoisesti joudut toimimaan. Pienen lapsen hoidon aloittamisessa on aina haasteensa ja jos et ole aivan varma ratkaisustasi, niin helppoa ei tule olemaan. Väkisinkin syytät miestäsi mahdollisista hankaluuksista. 

[/quote]

No onko sinun mielestäsi sitten yhtään parempi syyttää isää, ettei hän muka halua kantaa vastuuta perheestään, kun hän nimen omaan haluaa pitää huolen perheen toimeentulosta? Eikö ole  parisuhteen kannalta aivan yhtä hyvä tai huono asia, jos isä joutuu toimimaan vastentahtoisesti? Taloudellisia asioita ei todellakaan ole syytä vähätellä, nehän ovat tutkitusti perheiden riidanaihe numero ykkönen!

Meillä on kolme lasta, joista kaksi on jo täysi-ikäisiä, lapset ovat yksivuotiaasta (vauvalomavuodet pois lukien, ja meillä ne ovat olleet tiheässä) olleet hoidossa, viihtyneet aina hyvin, menneet aina sinne mielellään ja kasvaneet fiksuiksi mukaviksi ihmisiksi, niin että mielestäni on aikamoista mörköjen seinille maalaamista pelotella, että päivähoito olisi lapsille haitaksi. Kolmiperhehoitotyyppinen ratkaisu on pienille lapsille tosi hyvä, jos haluaa pienimuotoisempaa,  rauhallisempaa hoitomuotoa.

[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 07:56"]

Tuo flunssariski on muuten aika hyvä argumentti. Tuttujen lapset jotka ovat aikaisin menneet hoitoon sairastivat kaikki mahdolliset taudit, kun taas meidän kolmivuotiaina hoitoon menneet ovat olleet ihmeen terveitä koko ikänsä. Luota, ap, vaistoihisi; yksivuotias on vielä vauva.

[/quote]

No, meillä taas on kokemusta kolmen lapsen osalta hoidon aloittamisesta vuoden ikäisestä, eikä meillä ole sairastettu juuri ollenkaan, niin että kovasti tuo näyttää vaihtelevan.