Lapsettomat häät, eikö myöskään vauvoja?
Sain kutsun kaukaisemman sukulaisen häihin. Kutsussa sanottiin, ettei lapsia oteta mukaan. Mahtaako se tarkoittaa myös imetettäviä vauvoja? Mulla on pieni vauva ja häät pidetään toisella paikkakunnalla.
Kommentit (85)
Joihinkin häihin lapset kuuluvat, toisiin eivät. Jos sinulla on pieni vauva ja lapsettomat häät, älä mene. Sitä paitsi omasta kokemuksesta voin sanoa, että alle 2-kuukautisen kanssa kaksissa häissä saman kesän aikana olleena en enää jaksaisi uudestaan mennä, se on aika säätö olla juhlatamineissa koko päivä pienen elämänalun kanssa, yöheräilyistä johtuen jo muutenkin väsyneenä, ei siinä paljon ehtinyt häistä tai tarjottavista nauttia. Tänä kesänä olisi tiedossa miehen kahden ystävän häät, jotka todennäköisesti molemmat lapsettomia häitä, ja meillä tuolloin n. 1-2 kuukautinen vauva taas, en todellakaan mene paikalle kuin ehkä kirkkoon niin, että isovanhemmat voivat sen ajan pientä ja esikoista katsoa. Mieluummin hoitelen vauvaa kotona kuin säädän itseni puhki (puolituttujen) häiden vuoksi, käyn imettämässä jossain juhlapaikan nurkilla 2 tunnin välein. Tai jos siis toivottaisivatkin pikkuvauvat tervetulleiksi, en jaksaisi siltikään vauvaa sinne raahata juhliin, liian raskasta oli ainakin viime kierroksella minulle, vaikka mies kunniallisesti osallistuikin vauvan hoitoon. On ne häät ihan kivoja juhlia, mutta tuleehan niitä vielä myöhemminkin. Ja kun se voi olla niin, että noin pientä ei välttämättä voi jättää edes pariksi tunniksi hoitoon, jos ei syö pullosta, jos ei ole maitoa pumpattavaksi asti, jos vinkuu muuten koko ajan rinnalle tms. Tai jos muuten vaan on vaikea tapaus. Mitä sitä arpomaan, pikkuvauvan kanssa on ihan hyvä olla kotona.
Niille joiden mielestä pikkuvauvalle on helppo järjestää hoito: ette liene juurikaan hoitaneet muiden vauvoja? Itse hoidin joskus illan ajan pientä sukulaisvauvaa, jolle ei kelvannut pumpattu äidinmaito tai muukaan ravinto pullosta, vaikka lopulta yritin ujuttaa pullon oman rinnan vierestä vauvan suuhun; koko illan lapsi huusi sydäntäsärkevästi nälkää ja äidin ikävää. - Itse kieltäydyin sitten lasten ollessa pieniä kaikista juhlista, jotka oli suunniteltu aikuisille, koska he eivät olisi viihtyneet - silloinkin, kun kutsu koski koko perhettä. Ei vauva voi olla ääneti ja pikkulapset tuntikausia paikoillaan. Tilanne on tuskastuttava kaikille osapuolille, ei vähiten lasten vanhemmille. Aikansa kutakin!
minusta vauva voi osallistua morsiamen luvalla ja tietysti huomaavaisuutta tarkkaan noudattaen. eli jos vauva on hereillä ja ääntelee, on äiti salamana oven ulkopuolella. kirkossa seurailisin tapahtumia esim. sivuoven luota josta pääsee nopeasti ulos.
hääpaikalla sama juttu eli vauvan vanhemmat nauttii häistä kun vauva nukkuu. hääpaikalla kyse voi olla myös siitä että ohjelma ei ole lapsille sopivaa, mutta sitä vauva ei ymmärrä.
jos kyseessä on äidin ystävän häät, voi lapsen ottaa mukaan sen verran että imettää. muun ajan hoitaja pitää vauvaa.
Asun ulkomailla eika taalla tarvitse erikseen laittaa mitaan toivetta "ilman lapsia", koska vieraat ajattelevat nain itsekin. He haluavat juhlia! Tanssia, juoda viinia, pitaa hauskaa. Jos vain mitenkaan onnistuu, hankkivat lapsenvahdin. Yleensa isoaidin, siskon tai muun laheisen. Jos on pieni vauva, imettamisesta ei tehda mitaan sellaista numeroa, pullosta vaan ja juhlapaikalla pumpataan enimmat maidot pois. Tallaisella asenteella jaksaa, kun valilla saa irrotella ilman vauvaa, tanssia aamuun miehen kasivarsilla :)
Onko vauva lapsi? Miksi niitä lapsettomia häitä järjestetään? No siksi että ei haluta lapsia häiritsemään "arvokasta" tilaisuutta itkemällä tai pälisemällä tai kiljumalla. Tai sitten meno on vaan niin raisua että alaikäisiä ei haluta mukaan. Itse skippaisin tuollaiset häät joka tapauksessa.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 15:09"]
MInusta lapsettomat häät ovat ihan OK, mutta en todellakaan ymmärrä, miksi minut pitää kutsua lapsettomiin häihin, kun vauvani on esim. 6 - 12 vko ikäinen. Silloin kutsujan tulisi ymmärtää, että joku 5-6 tuntia poissa vauvan luota on aivan liian pitkä aika.
Minusta olisi kohteliaampaa jättää tuore äiti kutsumatta kuin kutsua hänet, koska vastaus on joka tapauksessa että kiitos ei, en pääse tulemaan.
[/quote]Miten niin 6 tuntia on liian pitkä aika pois vauvan luota? Kyllä meillä vaan tuore isä selvisi vauvan kanssa parikin vuorokautta kun äidinmaidot oli lypsetty valmiiksi (osa pakasteessa).
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 16:01"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 13:26"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 13:21"]
mä olen ollut lapsettomissa häissä, jossa äiti imetti lasta niin että koko rintavarustus näkyi ja lisäksi vaihtoi vaipan, ei onneksi kakkasen, ruokapöydällä.
Morsian oli kieltänyt vauvan tuonnin, mutta tämä häävieras päätti ettei vauva menoa haittaa. Onneksi vieraan omaperäisyys oli tiedossa. On esim yksissä juhlissa tyhjentänyt talon roskiksen ja alkanut pitää saarnaa roskat lattialla, kierrättämisestä. Onneksi korjasi jäljet ja tämän jälkeen vierasta pyydettiin lähtemään.
Morsian oli etukäteen keskustellut aiheesta bestmanin kanssa, joka on todellakin huumorimiehiä. Keräs vajaa 10 miestä vieraista ja menivät ihan parin metrin päähän imettävästä äidistä ja alkoivat puhumaan todella härskisti. Lisäksi yksi miehistä meni sanomaan mm tuoreelle isälle että tules katsomaan, nyt näkyy pornoa.
Kun imettäminen oli ohi, alkoi pariskunta puhumaan mitä tekevät ja bestman vaan lisäsi vettä löylyyn kysymällä milloin taas nähdään tissejä ja puhui ääneen pihtaamisesta jne. Kyseinen pariskunta lähti sitten kotiin.
Omiin häihin en heitä kutsunut, vaikka lapsuudesta asti ollaan ystäviä oltu. Sanoin etten voi häneen luottaa, koska toisiinkin häihin tuli vauvan kanssa vaikka morsian oli kieltänyt vauvan tuomista.
[/quote]
Voi jumalauta.
Vaikka en pidäkään tuon vieraan toimintaa fiksuna, pohjanoteeraus on kylläkin tuo bestman kavereineen. Aikuiset ihmiset! Siis ei saada suuta auki ja sanota selvästi, että vauva ei ole tervetullut juhliin - mutta sen sijaan saadaan kyllä tuollainen sovinistinen pelleily järjestettyä!
Toivottavasti provoilet.
[/quote]
siis saatiin suu auki. Morsian tiesi ettei tuore äiti välitä siitä että hän imettä niin että kaikki näkyy. Ja on nähnyt livenä kun on vaihtanut kakkavaippoja muiden ihmisten edessä. Kaikesta tästä sanoo tämä on ihan luonnollista.
Sen takia tuore äiti oli tervetullut ILMAN vauvaa. Oli ilmoittautuessakin sanonut tulevansa ilman mutta häissä ilmoitti ettei voi olla ilman. Kaikki me tiedettiin ettei tietenkään tule ilman vauvaa ja tämä bestmanin teko oli suunniteltu juttu. Häät ovat hääparin juhlahetki ja he saavat pyytää sinne keitä haluaa. Jos he eivät halua nähdä omissa häissään äitiä imettämässä tissit paljaana juhlapöydässä, tai tuore äiti vaihtaa vaippaa ruokapöydässä, ei heidän tarvitse siihen silloin suostua. Tälle tuoreelle äidille ei voi myös mitään sanoa, koska aina vastaa asioihin tämä on ihan luonnollista ja pitäisikö minun mennä tonne vessaan vaihtamaan vaippaa ? Vinkki, minkä takia vessoja on olemassa ? mitä ihmiset siellä tekee ?
Näpäytys oli bestmanilta ja morsiamelta etukäteen suunniteltu varmuuden varalle ja hyvä että niin tehtiin. Kun itsekin pääsin sanomaan en kutsu heitä minun häihin, koska he eivät osaa käyttäytyä, enkä kutsunut.
Tiedän että hän käyttäytyy ihan samalla tavalla edelleenkin, nyt on jo 4 lasta ulos pyöräytetty. Äiti on ilman töitä ja mieskin heitettiin pari v sitten Nokialta pihalle. Rahat loppu, mutta lisää vaan lapsia maailmaan.
[/quote]Onneksi bestman osasi käyttäytyä. Mikäs sen tahdittaampaa kuin julkinen nolaaminen.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2014 klo 07:18"]

Kyllä, kuulostaa tasokkaalta toiminnalta puolin jos toisin! Ajatelkaa, jos näitä häitä kuvaamassa olisi ollut Satuhäät-tuotanto. Oltaisiin saatu aikaiseksi melkoinen kulttijakso.
Mielestäni kyllä jos lapsettomaan linjaan häissä tehdään poikkeuksia, on jo kutsujan asia ilmoittaa siitä henkilöille, joita poikkeus koskee. Tämähän on kohteliasta kaikkia kohtaan, kenenkään kutsutun ei tarvitse tuntea oloaan epämukavaksi, koska tietää toimineena hääparin toiveiden vastaisesti, ja saa osakseen pahantahtoista mulkoilua tai jopa juuri ylläkuvstun kaltaista julkinöyryytystä. Ylläkuvatun kaltaiset tapaukset, joissa edes hyvin painokas ilmoitus siitä, että häät ovat lapsettomat, ei tehoa, ollevat kuitenkin poikkeus.
Itse järjestimme aikanaan kutsun mukaan lapsettomat häät ensisijaisesti juhlapaikan tilanpuutteen vuoksi. Pelkästään meille rakkaiden serkkujen lapsien kutsuminen olisi tarkoittanut kymmenen tärkeän ystävän jättämistä pois kutsulistalta tai juhlien siirtämistä huomattavaa koristelua kolhouden poistamiseksi vaativaan tilaan. Sisarusten lapset oli paikalle kutsuttu henkilökohtaisesti. Kutsukuoreen oli kirjoitettu paitsi vanhempien, myös lasten nimet. No, tästäkin saatiin kyllä draamaa, kun velipuoleni oli kysynyt selvennystä saamaansa kutsuun äidiltään (isäni vaimolta), eikä suoraan minulta. Isäni, jolle kanssa olin puhelimessa kertonut, ettei hääinfon toive lapsien jättämisestä kotiin koskenut velipuolya puhunut, oli koko jutun unohtanut. Mutta eipä kukaan vieraista vetänyt herneitä nenuun siitä, ettei saanut lapsiaan mukaan tilaisuuteen. Ihan pieniä vauvoja ei kutsutuilla edes ollut, parilla raskaus oli sellaisessa vaiheessa, että ilmoittivat olevansa estyneitä. Kummatkin soittivat vielä muutamaa päivää ennen häitä erikseen onnittelupuhelut, ja lähettivät pienet muistamiset. Näin tekisin itsekin, jos olisin jostain syystä estynyt osallistumasta häihin, joihin minut on kutsuttu.
Olen ollut myös vieraana häissä, joihin osallistuivat hääparin, kaason ja bestmanin lapset, joissa oli myös hääparin kummilapsia, mutta ei muiden vieraiden jälkikasvu. Kyseessä olivat juhlat, joissa oli myös aikuisten ohjelmaa, mutta eri ikäiset lapset olivat mukana jaksamisensa mukaan ruokailun ja bändin ensimmäisen setin ajan. Kun heitä alkoi väsyttää, etukäteen lastenhoitajiksi valjastetut sukulaiset (käytännössä pari paikalla ollutta mummoa), veivät heidät yöpaikkaan nukkumaan. Kaikilla oli oikein kivaa noissakin häissä.
Eli asioista ei tosiaankaan tarvitse tehdä hankalia, puolin tai toisin. Lähtökohtaisesti mielestäni se, että joku kutsuu toisen perhejuhlaansa on valtava kunnianosoitus - itse kasvoin 1980-luvulla, jolloin ei ollut muotia järjestää isoja häitä, ja olisinkohan ollut mukana neljissä häissä ennen täysi-ikäiseksi tuloani. Kutsujan tahtoa pitäisi pystyä kunnioitamaan, mutta toisaalta myös siinä tapauksessa, ettei paikalle pääse, olisi hyvä hääparia muistaa.
Ei tietenkään. Eihän vauvan äiti voi osallistua kunnolla jos sen täytyy koko ajan vahtia vauvaansa.
Jos on läheinen sukulainen, voivat haluta sinut mukaan niin kovasti, että ovat valmiita tekemään poikkeuksen sinun lapsesi kanssa. Eli, kannattaa kysyä hienovaraisesti. Mutta loukkaantua ei saa, heidän juhlansa ja heidän sääntönsä. Ja osa äideistä pystyy jättämään pienetkin vauvat hoitoon, jos juhla on tarpeeksi tärkeä, joten siksi ovat varmasti sinut kutsuneet.
Pikkulapset osaavat käyttäytyä häissä ja heidät voi lahjoa vaikka rusinoilla hiljaisiksi kirkossa olon ajaksi, mutta se ei onnistu vauvan kanssa mitenkään. Jos vauvalla on jostain syystä joku asia huonosti, huutoahan siitä tulee ja sitä ei häissä toivota taustaääneksi. Jättäkää vauvat, taaperot, leikki-ikäiset, eskarilaiset, kouluikäiset ja esiteinit kotiin, jos juhlien järjestäjä niin toivoo. Jos ei ole hoitajaa, jääkää kokonaan pois juhlista. Eivät ne toisten ihmisten häät nyt niin ihmeellisiä ja erityisiä ole, että sinnä on pakko päästä.
Mun tuttavapiirissä katsottaisiin kyllä hieman pitkään naista, joka ei osaa olla muutamaa tuntia ilman lastaan/lapsiaan. Häissä joissa olen ollut naiset keskenään huokailevat, miten ihanaa olla ilman lapsia kerrankin juhlimassa. Aah, hyvää ruokaa kaikessa rauhassa nautittuna, viiniä, ohjelmaa, tanssia jne. ilman lasten keskeytyksiä, marinaa. Eikä kukaan ihmettele, kauhistele, paheksu, ole marttyyri. En kylläkään asu Suomessa.
Vauvakin on lapsi. Eli ei vauvaa häihin, melko simppeliä.
Suomessa häät ovat aina olleet sukujuhla ja mä kyllä liputan tämän tavan puolesta.
Hoitajaa on lapsille erityisen vaikeaa saada juurikin häihin, koska kaikki potentiaaliset lapsen hoitajat ovat myös saaneet kutsun sinne samoihin häihin, joten siksikin on hyvä jos lapsetkin saavat osallistua.
Olen itse ollut lapsena useissa häissä mukana ja kyllä ne oli hienoja kokemuksia. Sai tavata serkkuja ja nähdä myös paljon sukulaisia. Ei sellaisiin tilanteisiin juuri muuten pääse. Ei lapsena eikä aikuisenakaan kun ainakaan meidät suvut ei muita sukutapaamisia järjestä kuin vain häitä.
Mulle ei ole tullut kuin yhdet lapsettomat häät-kutsu ja sen jätin väliin.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 15:05"]
miksi ihmisillä on niin vaikeaa ymmärtää suomen kieltä? ei lapsia = ei myöskään vauvoja....
koko maailma ei pyöri teidän kakaroiden ehdoilla.
[/quote]
Aivosolut lähtee istukan mukana jos pyyntöä on noin vaikea ymmärtää?! Ehkä pitää itsekin laittaa kutsuun erikseen ja vääntää rautalangasta että aikuisten juhlat joten sikiöiltä, vauvoilta, taaperoilta, kouluikäisiltä ja teineiltä pääsy kielletty.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2014 klo 09:02"]
Jos on läheinen sukulainen, voivat haluta sinut mukaan niin kovasti, että ovat valmiita tekemään poikkeuksen sinun lapsesi kanssa. Eli, kannattaa kysyä hienovaraisesti. Mutta loukkaantua ei saa, heidän juhlansa ja heidän sääntönsä. Ja osa äideistä pystyy jättämään pienetkin vauvat hoitoon, jos juhla on tarpeeksi tärkeä, joten siksi ovat varmasti sinut kutsuneet.
[/quote]
sitten muut loukkaantuu kun yksi vieras saa raahata sinne oman rakkaan pershedelmänsä mutta muut eivät! :-/
[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 20:37"]Sain kutsun kaukaisemman sukulaisen häihin. Kutsussa sanottiin, ettei lapsia oteta mukaan. Mahtaako se tarkoittaa myös imetettäviä vauvoja? Mulla on pieni vauva ja häät pidetään toisella paikkakunnalla.
[/quote]
Minä boikotoisin koko tapahtumaa. Lapsettomat häät?!
Lapset ovat osa sukua siinä missä aikuisetkin. Todennänöisesti järkyttävinta käytöstä edustavat aikuiset muutaman lasillisen jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2014 klo 09:57"]
Suomessa häät ovat aina olleet sukujuhla ja mä kyllä liputan tämän tavan puolesta.
Hoitajaa on lapsille erityisen vaikeaa saada juurikin häihin, koska kaikki potentiaaliset lapsen hoitajat ovat myös saaneet kutsun sinne samoihin häihin
[/quote]
Jos mut on kutsuttu serkkuni häihin mieheni kanssa, niin ei siellä kyllä miehen sukulaiset ole ... eli niitä potentiaalisia lastenhoitajia on vielä puoli sukua jäljellä.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2014 klo 09:14"]
Pikkulapset osaavat käyttäytyä häissä ja heidät voi lahjoa vaikka rusinoilla hiljaisiksi kirkossa olon ajaksi
[/quote]
Sitten niillä on vatsaväänteitä myöhemmin juhlassa, ja piereskelevät ja haisevat!
Kuka on niin itsekäs, että kuvittelee että "kielto" koskee vain muiden lapsia, ei omaa? Ja kuka on niin tyhmä, että luulee sen "kiellon" olevan kutsussa muuten vain, huvin vuoksi?