Uudet koronaohjeet kouluille: Kunnan on tarjottava laitteet, netti ja valmistettu ruoka kaikille etäopetuksen ajaksi.
Kouluille on taas tulossa sellaiset koronaohjeet, ettei niitä pystytä toteuttamaan käytännössä. Tässä poimintoja:
" Muuna kuin lähiopetuksena annettavassa opetuksessa maksuton ateria ei voi olla esimerkiksi rahallinen avustus, eikä maksuttoman aterian antamiselle voi asettaa tarveharkintaa. Aterian tarjoaminen ei voi myöskään tarkoittaa ruokatarvikkeiden antamista, vaan aterian tulee olla valmistettu valmiiksi. Ateriat järjestetään erityisruokavaliot huomioiden." Maaseudulla tämän aterian voivat siis käytännössä hakea vain koulun vieressä asuvat. Muut jäävät ilman.
" Eri luokkien oppilaista koostuvien opetusryhmien opetuksessa voidaan koulupäivän aikana hyödyntää etäyhteyksiä esimerkiksi siten, että erityisopettaja/aineenopettaja antaa etäopetusta ja oppilaat osallistuvat koulun tiloista laitteilla luokan opettajan tai avustajan ohjauksessa. Näin oppilas saisi tukea etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen, vaikka opettaja ei ole läsnä." Alakoulun eri ikäisiä oppilaita yhdistelevät valinnaiset tulevat mahdottomiksi.
" Suunnitellaan lukujärjestys, joka edellyttää säännöllistä vuorovaikutusta ja yhteydenpitoa oppilaisiin useita kertoja päivässä. Oppilaisiin voidaan pitää yhteyttä osana ryhmää tai yksilönä." Yläkoulun aineenopettajalla on helposti satoja oppilaita päivässä. Peliriippuvaiset nukkuvat oppituntien ajan. Kuka ottaa yhteyttä iltaisin?
" Opetuksen järjestäjä voi tarjota laitteen, internetyhteyden ja materiaalit valitsemallaan tavalla niitä tarvitseville. Internetyhteys voidaan järjestää esimerkiksi dataliittymän tai kunnallisen lähiverkon avulla." Miten kunta tarjoaa hyvin toimivan netin sellaiselle alueelle, jonne sitä ei saa? Kaikkialle ei saa valokaapelia ja ainoa linkkimasto voi olla useamman mäen takana.
" Opetuksessa noudatetaan tuntijakoa, opetussuunnitelman perusteita, paikallista opetussuunnitelmaa, perusopetusasetuksen mukaista työaikaa, koulujen työaikoja, opetuksen järjestäjän vuosisuunnitelmaa ja oppilaan lukujärjestystä." Kodit ilahtuvat varmasti teknisten töiden järjestämisestä...
Hyvin huomaa, että tekijät ovat kaupunkilaisia. Maaseudulla monet esitetyt asiat ovat yksinkertaisesti mahdottomia toteuttaa, kun kaikki oppilaat ovat koulukyytien varassa.
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-jarjestamine…
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että virallista ohjetta tulee. Nythän monet opettajat ottivat koronakaranteenin loman kannalta. Loman, joka ikävästi keskeytyi parin viikon kouluun paluun takia, jatkuakseen taas kesäkuusta elokuuhun. Eivätköhän nuo taas elokuussa vaadi koulujen aloituksen siirtämistä kuukausilla eteenpäin...
Kannattaa äkkiä ruveta opettajaksi, kun he pääsevät tilanteessa kuin tilanteessa helpolla!
Meilläpäin ei ruveta vaan ryhdytään.
Nonii, sun ei tarvii ees ryhtyä kun tunnut olevan jo ihan valmis opettaja!
Maisterintutkintoni ei anna pätevyyttä opettajaksi. Myös itsetuntoni on jo valmiiksi hyvä, joten menisin hukkaan opettajana.
Alkaisiko joku viimein seurata niitä opettajien toimia? Saako opettajat yhä suunnitella itse lukujärjestyksen ja kuinka vähän ovat oppilaisiin yhteydessä?
taas vaan mahdollistamassa p a s k a v ä k e ä joiden mielestä on valtion velvollisuus ruokkia ja hoitaa lasta. Oksettavaa!
Vierailija kirjoitti:
Saakelin törkeää erityislasten vanhemmille, jotka joutuvat olemaan koko sen koulupäivän lasten vieressä ja syöttämään sitä koulupäivää lusikalla. Kyllä tämä yksi etäkoulurupeama sai riittää.
"Haavoittuvammassa asemassa olevien lasten opetus järjestetään lähiopetuksena...
Poikkeukselliset opetusjärjestelyt eivät koske haavoittuvammassa asemassa olevia oppilaita:
esiopetuksen oppilaita
perusopetuksen vuosiluokkien 1–3 oppilaita
erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita
pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita sekä
valmistavan opetuksen oppilaita."
Vierailija kirjoitti:
Ruokakassi kerran kuussa. Heldingissä ei pääse hakemaan sitä valmistettua ruokaa kuitenkaan.
Vantaalla ruoanhakuajat oli suunniteltu niin etten minä päivätyötä tekevä sitä olisi voinut hakea. Ja sitten oli niitä jotka haki ruokaa enemmän mitä oli lapsia. Parempaa suunnittelua tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
taas vaan mahdollistamassa p a s k a v ä k e ä joiden mielestä on valtion velvollisuus ruokkia ja hoitaa lasta. Oksettavaa!
Todennäköisesti vanhempasi oli ihan samaa väkeä tai sitten otan osaa kun et päässyt perusopetuksen piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokakassi kerran kuussa. Heldingissä ei pääse hakemaan sitä valmistettua ruokaa kuitenkaan.
Ruokakassi ja rahallinen avustus olivat nimen omaan kiellettyjä. Kouluruoan on oltava valmistettu ateria.
No se on huono ajatus. Kun ei sitä ruokaa voi hakea jatkuvasti niistä jättikouluista julkisilla. Eikä edes ehdi jos ruokatunti on 15-20 minuuttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokakassi kerran kuussa. Heldingissä ei pääse hakemaan sitä valmistettua ruokaa kuitenkaan.
Vantaalla ruoanhakuajat oli suunniteltu niin etten minä päivätyötä tekevä sitä olisi voinut hakea. Ja sitten oli niitä jotka haki ruokaa enemmän mitä oli lapsia. Parempaa suunnittelua tarvitaan.
Meillä lapsen ruokatunti oli vartin. Ja ruoka olisi pitänyt hakea yli tuhannen oppilaan jättikoulusta.
Maaseudulla vain alle kilometrin päässä koulusta asuvat ehtivät hakemaan sen valmistetun ruoan ruokatunnin aikana.
Opettajat eivät suunnittele lukujärjestyksiä. Nykyään alakoululuokillakin on usein monta opettajaa (tosin nyt koronan aikaan näin ei ehkä ole) ja lukkarit täytyy suurimmaksi osaksi sovitella valmiiksi. Opettajan kontolle jää ehkä muutaman tunnin sijoittaminen päivään.
Kevään etäopetuksen aikana kodin tai koulus lainaan saatu laitekanta määritteli aika pitkälti sen, miten opettaja pystyi olemaan yhteydessä oppilaisiin. Suurimmalla osalla Suomen opettajista ei ole vieläkään työpuhelinta tai koulun puolesta tehokasta tietokonetta. Koulun sisäisen verkon koneet eivät välttämättä juttele lainkaan valtakunnan netin kanssa. Jos alakoululaisille ei ollut koulun puolelta laitteita, oli liveopetuksen järjestäminen käytännössä mahdotonta.
Yläkoulussa ope saa lukkarit täysin valmiina. Nyt ne tosin menevät uusiksi, koska kaikki ryhmät pitää saada opiskelemaan aivan eri tahtia. Näin varmistetaan, että yhteiskäytössä olevat laitteet ovat kunkin ryhmän käytössä eri aikaan. Esimerkiksi fysiikan virtalähteitä on paha desinfioida.
Rahat saadaan pienentämällä vanhustenhoidon hoitajamitoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan maaseudulla ei tilanne tule pahaksi. Korona on kaupunkien tauti ja kaupungeissa on verkkoa, jossa lapset voi opiskella.
Tuo läppäri lapsille on hyvä juttu. Se pitäisi antaa niille, joilla ei ole varaa omaan.
Ruoka on hyvä juttu. Senkin voisi antaa niille, joilla ei ole varaa. Ei tilisiirtoa hyväosaisille.
No just siinä sanottiin että läppäri ja ruoka kaikille, yhdenvertaisuus!
Minulla on lieviä ylähengitysteiden oireita ja asun Helsingissä. Minne pikkupaikkakunnalle lähtisin loppuviikoksi?
Vierailija kirjoitti:
Saakelin törkeää erityislasten vanhemmille, jotka joutuvat olemaan koko sen koulupäivän lasten vieressä ja syöttämään sitä koulupäivää lusikalla. Kyllä tämä yksi etäkoulurupeama sai riittää.
Erityisen tuen tarpeessa oleville oli tarjolla KOKO KEVÄT LÄHIOPETUSTA. Koululla oli opettajia päivystämässä joka päivä. Ei vaan teikäläisiä tullut, vaikka kotiinkin soiteltiin, että lähiopetukseen voi tuoda. Tulitte sitten kun koulut aukenivat ja vanhemmat mukana, vaikka se oli kielletty, rynnitte opettajienhuoneeseen ja joka paikkaa selittämään kuinka vaikeaa oli ollut ja simopetteri ansaitsee kyllä vähintään ysin joka aineesta.
T. opettaja.
Jo digitalisoitumisen sisällyttäminen opetusohjelmaan edellyttää että kaikille tarjotaan yhtäläinen mahdollisuus läppäirinkäyttöön. Onko joissain kunnissa luistettu tästä kohdasta jo ennen koronaa, koska koronan kanssa asialla ei ole mitään tekemistä vaan vuosia käytössä olleen valtakunnallisen opetusohjelman.
Meille tuli keväällä lasten kouluruoka kotiin. Kerran viikossa 5 valmista ateriaa. Ei siinä ole mitään vaikeaa tai mahdotonta. Sama systeemi kuin esim. vanhusten tukipalveluissa. Toimii sekä maalla, että kaupungeissa. Ei ne vanhuksetkaan niitä ruokiansa mistään hae.
Vierailija kirjoitti:
Saakelin törkeää erityislasten vanhemmille, jotka joutuvat olemaan koko sen koulupäivän lasten vieressä ja syöttämään sitä koulupäivää lusikalla. Kyllä tämä yksi etäkoulurupeama sai riittää.
Aivan varmasti oli vaativaa.
Siksi onkin älytöntä, että kouluun pakotetaan nekin lapset, jotka pärjäävät aivan ongelmitta etäopetuksessa. Näitä on suurin osa. Heillä on hyvä kyky itsenäiseen työskentelyyn ja kotona hyvä tuki opiskelulle.
Sitten on pienempi osa, jotka tarvitsevat lähiopetusta. Heille sitä mielellään tarjottaisi, kun luokat eivät olisi turhan takia turvoksissa kaikista oppilaista. Vain tasa-arvon esittämisen vuoksi.
Onpa erittäin joustamattomat raamit.
Miksi ei saa jakaa ruokatarvikkeita? Oman maakunnan äitien FB-sivun perusteella tyytyväisimpiä oli ne perheet, joissa koululta sai hakea kerran viikossa kassin, jossa aineet viikon lounaisiin. Ihan perusjuttuja, riisiä, perunaa, vihanneksia, hedelmiä, leipää, lihas. Ne, jotka joutui hakemaan joka päivä valmiin ruoan, piti sitä hankalana ja oli kateellisia noista ruokapusseista. Jotkut kunnat jakoi mikroaterioita.
Vierailija kirjoitti:
Jo digitalisoitumisen sisällyttäminen opetusohjelmaan edellyttää että kaikille tarjotaan yhtäläinen mahdollisuus läppäirinkäyttöön. Onko joissain kunnissa luistettu tästä kohdasta jo ennen koronaa, koska koronan kanssa asialla ei ole mitään tekemistä vaan vuosia käytössä olleen valtakunnallisen opetusohjelman.
Suuressa osassa kunnista on läppäreitä vain yhdelle tai kahdelle luokalle kerrallaan. Ops ei vaadi koneita joka tunnille.
Ruokakassi ja rahallinen avustus olivat nimen omaan kiellettyjä. Kouluruoan on oltava valmistettu ateria.