Aiotteko mummuksi tullessanne luoda lapsenlapsiin läheisen suhteen

Tietysti.

Itse haaveilen eläkeiässä matkustavani paljon ja asuvani talvet ulkomailla. Tämän lisäksi toivon toki tapaavani lapsia ja mahd. lapsenlapsia paljon. Toivon, että olemme läheisiä mutta eihän sitä koskaan tiedä. Minun vanhempani ovat kuolleet ennenkuin lapseni edes syntyivät enkä itse ole koskaan ollut isovanhemmillani hoidossa, kylässä vain.

En ole ajatellut että viettäisin mummupäiväni hoitelemalla lastenlapsiani, vaan olen lähinnä ajatellut tekeväni itselleni mieleisiä asioita kuten matkustamista, joka on rakas harrastukseni ja jonka olen joutunut työn ja perheem vuoksi sysäämään syrjään. Kunhan eläkepäivät koittavat aion matkustella jokaisella eurolla joka jäljelle jää. Minun elämä, minun tekemisen jne vai miten se meni.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 12:28"]

mikäli se on vain omasta halustanne kiinni, siis sairaus, liian pitkä välimatka tai lapsen vanhemmat eivät ole esteenä? Entä ovatko omat isovanhempanne olleet teille läheisiä tai hoitavatko vanhempanne nyt teidän lapsia?

Täällä kun tuntuu olevan vallalla se arvomaailma, että jokainen hoitakoon omansa ja yksin on mentävä vaikka läpi harmaan kiven, niin kiinnostaa mikä yhteys on omilla sukulaisuussuhteilla ja käsityksillä itsestään tulevana isovanhempana.

Mun omat vanhemmat hoitavat paljon lapsenlapsiaan ja mielellään. Itsekin olin lapsena mummulassa paljon kesäisin jne. Haluan itsekin tulevaisuudessa lämpimät välit mahdollisiin lapsenlapsiin ja mieluiten luoda heihin läheisen suhteen hoitamalla heitä. Pidän sitä itsestäänselvyytenä.

[/quote]

Tulen todennäköisesti elämään omaa elämääni ja tekemään niitä juttuja, mitä en voinut, kun lapset olivat pieniä ja huolehtin omista lapsistani- 

Eli en tule olemaan ilmainen lapsenvahti. Toki sitä lapsenlapset kiinnostaa varmaan, mutta toivon, että olen saanut kasvatettua lapseni niin, että he pärjäävät itse ja ovat katkaisseet napanuoran minuun.

'Ja jos alkavat uhkailla, että ei sitten tulla vanhainkotiin, jos en ota lapsia yöhoitoon, että he pääsee bailaamaan, niin sitten eivät käy vanhainkodissa. En usko, että he kävisivät muutenkaan, jos noin huonosti heidät olisin kasvattanut.

En ymmärrä, miksi ette anna vanhempienne elää omaa elämää, vaan heidän pitäisi ensin hoitaa teidät ja sitten vielä teidän lapset.

Ei minun nuoruudessanikaan näin tehty, että isovanhemmat olisivat hyppineet vanhempieni pillin mukaan. He hoisivat omat maatalonsa ja omat hommansa ja vanhempani omansa.

Eli selkeästi "vahinko kiertämään" tuntuu olevan monen asenne... Minä en ajattele hoitavani lapsenlapsia siksi, että omat lapseni eivät pärjäisi tai uhraus-asenteella vaan siksi, että uskon tosissani että HALUAN, siis nautin siitä ja se on minusta mukavaa. Toki auttaisin perheen tarpeistakin lähtöisin. Miten lastenlasten hoitaminen sulkee muun elämän pois? Jos lapsenlapset ovat esim. yökylässä kerran kuussa ja muuten päiväsaikaan vaikka yhtenä päivänä viikossa, niin miten se estäisi muun elämän?

Minä olen ainakin tuntenut surua jo nyt kun lapset kasvavat, enkä saa paijata vauvaa tai nauttia vauvan hymyistä enää ja ne pienten lasten hassut jututkin ja "sanasekoilut" vähenevät koko ajan, niin mua LOHDUTTAA ajatella että saisin vielä nauttia näistä asioista mummuksi tullessani. Ihmetellä luontoa ja pitää sylissä. Mä nauttisin siitä, ei se olisi rasite tai pakko!

ap

Kyllä haluan, mutta kun miniöitä on niin monenlaisia, niin saapa nähdä, miten poikani tuleva puoliso mahtaa minuun suhtautua... Itselleni oma mummoni on kaikkein rakkain sukulaiseni. Omille vanhemmilleni en ole lastani antanut hoitoon alkoholismin vuoksi, joten säälittää, että hän on tavallaan jäänyt osattomaksi siinä suhteessa.

Mä rakastin mun Ukkia yli kaiken ja mun miehellä on myös ollut todella läheinen suhde Ukkiinsa. Meidän lapsilla ei ole kovinkaan läheisiä suhteita isovanhempiinsa. Tapaavat suht usein, mutta eivät edes halua toisille isovanhemmille koskaan ja toisten kanssa riitelevät koko ajan. Nyt siis kyse hieman isommista lapsista, jotka eivät enää siedä ihan minkälaista kohtelua tahansa.

Mua harmittaa tosi paljon, kun mä sain omalta Ukiltani tosi paljon eikä kukaan anna mun lapsille sitä samaa mitä mä olen saanut.

Mä oikeastaan jo odotan isovanhemmuutta, vaikka en tietenkään kannusta lapsiani tekemään aikaisin lapsia. Mä haluan olla läsnäoleva isonvanhempi. Sellainen joka on kiinnostunut lapsen harrastuksista, mielenkiinnonkohteista jne. Haluan todellakin vahvasti lastenlapsieni elämään, mutta toivon myös etten ole liian innokas ja ahdistele lapsieni perhettä liikaa vaan osaan kunnioittaa heidän päätöksiään ja annan heidän elää omaa elämäänsä enkä yritä puuttua siihen.

Oma toive olisi, että välit olisivat läheiset, mutta en olisi kuitenkaan mikään lapsenhoitoautomaatti. Lasten vanhemmat ovat aika merkittävässä roolissa siinä, millaiseksi suhde muodostuu, ainakin niin kauan, kun lapset ovat pieniä. Aika näyttää.

Tietysti haluan, toivon että poikani löytävät kivat naiset ja aion ainakin itse tehdä kaikkeni, jotta saisin hoitaa lapsenlapsiani. Haluan antaa lapsenlapsilleni heistä kiinnostuneen mummon ja papan(miehelleni läheinen isovanhemmuus on itsestäänselvyys, on toisesta kulttuurista kotoisin). Minun vanhempani eivät ole millään tavalla mukana lasten elämässä. 

Vahinkoa en laita kiertämään.

Toivon pystyväni olemaan lastenlasteni kanssa läheinen ja viettämään heidän kanssaan paljon aikaa, myös poikapuolen lapset lasken tähän. Omat isovanhempani olivat läheisiä ja olin mm. kesäisin paljon mummoloissa. Oma äitini ja isäpuoleni asuvat 900km päässä mutta ovat lastenlastensa kanssa viettäneet paljon aikaa ja ovat läheisiä kun taas miehen äiti asuu miehineen 40km päässä ja lähinnä käyvät joskus kahvilla ja lapsilla ei ole heihin kovin läheiset välit. Anoppi keskittyy omaan elämäänsä ja saa toki näin tehdäkin mutta minusta menettää siinä paljon. Oma äitini ja isäpuoleni taas itse pyytävät lapsia heille ja vastavuoroisesti käyvät meillä kylässä monta kertaa vuodessa, yhdessä käydään ulkomailla jne. Ja lapset ovat ihan into piukassa kun mummi ja ukkipuoli tulee kylään tai me lähdetään pohjoiseen :)

Olen jo mummo. Läheiset välit lapsenlapseen. Otan hoitoon, mukaan reissuille, ostan vaatetta ja muuta tarvittavaa. Olen läsnä. Käymme myös siellä. Omilla lapsillani oli osaan isovanhemmista läheiset välit. Osaan ei välejä lainkaan. Osa taas poisnukkuneita ennen aikojaan. Itselläni oli mummoon vain läheiset välit.

Me täällä mumona ja vaarina sanelemme ja päätämme koska meille sopii tulla hoitoon. Emme ole mikään hoitoautomaatti. Jos meillä on jotain niin silloin ei sovi. Tai jos tuntuu, että ei vaan jaksa niin sanotaan ei.

Meillä on sujunut moitteetta.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 12:38"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 12:28"]

mikäli se on vain omasta halustanne kiinni, siis sairaus, liian pitkä välimatka tai lapsen vanhemmat eivät ole esteenä? Entä ovatko omat isovanhempanne olleet teille läheisiä tai hoitavatko vanhempanne nyt teidän lapsia?

Täällä kun tuntuu olevan vallalla se arvomaailma, että jokainen hoitakoon omansa ja yksin on mentävä vaikka läpi harmaan kiven, niin kiinnostaa mikä yhteys on omilla sukulaisuussuhteilla ja käsityksillä itsestään tulevana isovanhempana.

Mun omat vanhemmat hoitavat paljon lapsenlapsiaan ja mielellään. Itsekin olin lapsena mummulassa paljon kesäisin jne. Haluan itsekin tulevaisuudessa lämpimät välit mahdollisiin lapsenlapsiin ja mieluiten luoda heihin läheisen suhteen hoitamalla heitä. Pidän sitä itsestäänselvyytenä.

[/quote]

Tulen todennäköisesti elämään omaa elämääni ja tekemään niitä juttuja, mitä en voinut, kun lapset olivat pieniä ja huolehtin omista lapsistani- 

Eli en tule olemaan ilmainen lapsenvahti. Toki sitä lapsenlapset kiinnostaa varmaan, mutta toivon, että olen saanut kasvatettua lapseni niin, että he pärjäävät itse ja ovat katkaisseet napanuoran minuun.

'Ja jos alkavat uhkailla, että ei sitten tulla vanhainkotiin, jos en ota lapsia yöhoitoon, että he pääsee bailaamaan, niin sitten eivät käy vanhainkodissa. En usko, että he kävisivät muutenkaan, jos noin huonosti heidät olisin kasvattanut.

En ymmärrä, miksi ette anna vanhempienne elää omaa elämää, vaan heidän pitäisi ensin hoitaa teidät ja sitten vielä teidän lapset.

Ei minun nuoruudessanikaan näin tehty, että isovanhemmat olisivat hyppineet vanhempieni pillin mukaan. He hoisivat omat maatalonsa ja omat hommansa ja vanhempani omansa.

[/quote]

11 kommentoi tähän, että olen itse asunut mummolassa pari ensimmäistä elinvuottani vanhempieni kanssa ja ukki ja mummi hoitovat minua kovasti, äitini teki talon töitä, isä oli muualla töissä. Maatalo kyseessä.

Mun vanhemmat ei ole hoitamassa (eivät siis välitä) mun lapsiani, joten toivon todella että itse jaksan olla sitten omien lastenlasteni kanssa kun se aika koittaa.

Varmasti haluaisin mutta saapa nähdä...olen saanut lapseni vähän yli 35-vuotiaana jos he tekevät mahdolliset omansa saman ikäisenä olen jo 70-kymmpinen:) Mutta kyllä jos terveys antaa myöden. Omat isovanhempani ovat kuolleet ennen syntymääni, isäni kuoli kun olin 17v ja äitini kun esikoinen oli 1v, eli eivät ole hoitaneet lapsenlapsiaan.
Siskollani on kaksi poikaa ja molemmat miniät vievät lapset hoitoon ja pitävät enemmän yhteyttä omiin äiteihinsä. Siskoni on ikään kuin se hätävara, vaikka olisi kyllä innokas hoitamaan enemmän

Aion joko matkustella tai hommata ison määrän elukoita. Jos siis pysyn terveenä.

En aio olla mikään hoitoautomaatti, kyllä se on ihan niiden minun lasteni homma ja toivottavasti saan kasvatettua heidät hoitamaan omat hommansa. Hyvin mielellläni kyllä hoidan lapsenlapsia, voisin ottaa yökylään ja auttaa jos on tarvetta. Haluan läheiset välit ja haluan olla läsnä lastenlasten elämässä. Mutta ei siis niin, että aina pitää jaksaa ja aina on joku pieni kylässä, että vanhemmat saavat vapaata. Olen käynyt itse mummolassa usein, mutta vanhempien kanssa eikä mummo meitä koskaan hoitanut. Mutta kyllä hän läheinen, turvallinen mummo oli silti. Omilla lapsillani on ehkä samanlaiset suhteet. Käydään kylässä ja he pitävät isovanhemmistaan, mutta isovanhemmat eivät hoida heitä kuin ehkä iltapäivän joka toinen vuosi. Minusta tuntuu, että meillä isovanhemmat luulevat itsensä tärkeämmiksi lastemme elämässä kuin mitä he oikeasti ovat. Itse haluaisin osallistua enemmän sitten aikanaan.

Toivon ainakin kovasti. Pelottaa toki, että millaisia miniöitä sitä saa, mutta pitää yrittä kasvattaa omat pojat niin, että nainen ei päätä kaikkea lapsiin liittyvää talossa. Eli lapset saavat olla tekemisissä isovanhempien kanssa jos niiden isä niin haluaa. 

Olisi mukavaa olla sellainen mummo joka vie lapsenlapsia uimaan, tivolii, puistoon, mökille ja ottaa vaikka ulkomaanmatkoillekin mukaan. Se olisi haaveeni.

Aion ehdottomasti. Olen aina viihtynyt lasten seurassa ja koen, että äitinä olen "parhaimmillani", joten uskon, että mummona olen sitä vielä toiseen potenssiin.

Mutta en aio tehdä kuitenkaan kuten joidenkin kaverien äidit, jotka ovat jääneet varhaiseläkkeelle tai ottaneet vuorotteluvapaata hoitaakseen lapsenlapsiaan täyspäiväisesti. Ihanaa, että tuo mahdollisuus on, jos noin haluavat, mutta mä en usko haluavani. Ja joo, kyllä omaa elämääkin ajattelin sitten viettää, matkustella ym. Eiköhän nämä voi kuitenkin yhdistää? Meillä on nyt pienet lapset, ja lähes aina hoitoapua tarvitessamme olemme sitä saaneet, mutta emme kuitenkaan pidä itsestäänselvyytenä, että mummola on joku hoitopalvelu. Isovanhemmat ovat kiinnostuneita lapsenlapsista ja aktiivisesti pyytävät saada viedä lapsia esim. hiihtämään tai Lintsille. Kuitenkin heillä on myös oma elämä, eivätkä ole edes ihan joka viikko hyysäämässä meidän lapsia. Tällaisen suhteen minäkin toivon saavani - välittävän ja läheisen, mutta varaäidiksi en aio ryhtyä.

Ehottomasti haluan! :)

[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 13:15"]

Kyllä haluan, mutta kun miniöitä on niin monenlaisia, niin saapa nähdä, miten poikani tuleva puoliso mahtaa minuun suhtautua... Itselleni oma mummoni on kaikkein rakkain sukulaiseni. Omille vanhemmilleni en ole lastani antanut hoitoon alkoholismin vuoksi, joten säälittää, että hän on tavallaan jäänyt osattomaksi siinä suhteessa.

[/quote]

No hyvä, että jo etukäteen alat asennoitua asiaankuuluvasti (lue rivien välistä, vittumainen miniähän sieltä taatusti tulee). Kukaan normaali, ei pohdi etukäteen mielessään, että millainenhan vaike tapaus sieltä tulee... Normaalisti miniät ovat ihan kivoja, nuoria ihmisiä, ei pissiksiä, lutkia, viinaan meneviä, asiansa huonosti hoitavia jne. Vaan ihan normaaleja, opiskelevia, tasapainoisia aikuisia, joka RAKASTAA poikaasi, ja jota poikasi RAKASTAA. Eikös se ole tärkeintä? Eikä se, että olette samaa mieltä siitä, että kodin värimaailma pitää olla musta ja valkoinen, vai mitä?