Kysymys teille pk-seudulla asuville

Melko harvoin, silloin tällöin. Yleensä jos tapahtuu jotain poikkeavaa, saatetaan yhdessä kommentoida tai päivitellä. Riippuu varmaan myös siitä millä mielellä itse olen liikenteessä. Jos naama on rutussa ja näyttää kilometrin päähän rasittuneelta, ei kukaan tule juttelemaan, mutta joskus kun on kevyt mieli ja hymy herkässä huomaan että ihmiset lähestyvät enemmän.

Mä juttelen kyllä kanssa vähintään viikottain. Aika usein bussissa juttelen, sen lisäksi naamatuttuja on kotikulmilla paljon, kun on asuttu perheellisenä siellä pitkään.

Mutta joo, jos vauvan kanssa menee kadulle, niin kyllä aika herkästi saa juttuseuraa.

Mä juttelen kyllä kanssa vähintään viikottain. Aika usein bussissa juttelen, sen lisäksi naamatuttuja on kotikulmilla paljon, kun on asuttu perheellisenä siellä pitkään.

Mutta joo, jos vauvan kanssa menee kadulle, niin kyllä aika herkästi saa juttuseuraa.

Vauvan kanssa muutaman kerran, erityisesti jäi mieleen kun joku keski-ikäinen nainen pölähti paikalle kysymään miten MINÄ voin, koska hän muistaa, miten kaikki aina ihailivat pelkkää vauvaa ja unohtivat äidin kokonaan. Hän ei sitten ihastellut minun vauvaani, nyyh!

Amerikkalainen turisti kerran kommentoi ulkomuotoani puolisolle niin kovaan ääneen, että en voinut olla kuulematta. Mahtoiko luulla, etten ymmärrä englantia?

Joskus julkisen joukkoliikennevälineen jäätyä jumiin on ihmisten keskuudessa syntynyt keskustelua tilanteesta.

Tietä kysytään usein.

Viikottain. Aina vastaan jos joku aloittaa puhumisen, ja joskus saatan aloittaa itsekin :)

mä alan juttelee tosi helposti. Jos näen kaupassa jonkun miettivän kahta eri asiaa, voin sanoa kokeilin tätä ja oli hyvä. Ennen joulua autoin tosi paljon tuntemattomia ihmisiä joululahjojen hankinnoissa.

Lisäksi vähintään kerran viikossa sanon jollekin tuntemattomalle jotain positiivista vaatetuksesta. Yhtä lukuunottamatta kaikki on aina otettu hyvin vastaan.

Ihan joka päivä. Olen syntyperäinen helsinkiläinen jo monen sukupolven takaa ja me ollaan yleensä aika puheliaita. Ihan pk-seudulla asutaan, pikku "kylässä" ok-talossa, kaikki suunnilleen tuntevat toisensa niin nuoret kuin vanhatkin. Kaupoille on muutama kilometri, postiin, huoltsikalle ym. Joka paikassa meidätkin tunnetaan ja vaihdetaan kuulumisia, saan kuulla milloin myyjä on eronnut, lapsi sairastunut tai koira kateissa..puhutaan myös lapsista, lapsenlapsista, lemmikeistä..jopa moni uskoutuu aroistakin asioista vähitellen vaikka emme ole sen paremmin tuttuja.

Me aidot stadilaiset ollaan mielestäni puheliaita ja jouhevia, ihmisrakkaita ja rehtejä, ketään ei jätetä maahan makaamaan jos sellaiseen törmää ja naapuriapu toimii puolin ja toisin. Mukavaa elämää.

Sen olen kyllä huomannut..joskus puhuttelen kaupassa tai muualla vieraita ihmisiä, usein he tuijottavat eivätkä vastaa mitään vaan kiirehtivät pois..eivät osaa suhtautua oikein mitenkään, näyttävät olevan usein muualta tulleita.

Toisaalta kun olen liikkunut maaseudullakin, olen törmännyt vain mukaviin ihmisiin.

Tästä tuli hieno ketju!

Oikein mahtavaa, että ihmiset uskaltavat olla välillä lupsakoita ja kohdata aivan vieraita ihmisiä arkielämän keskellä. Minua se ainakin ilostuttaa suuresti.

Lähiössä ihmiset ovat välittömämpiä, keskustassa kiireisiä ja tylymmän oloisia. Voivat olla ihan samoja ihmisiä, jotka kotikulmille pois keskustan kiireestä päästessään rentoutuvat. Näin minä sen koen, itselleni ainakin käy niin.