Mitä vastata lapselle, joka kysyy viiltelyarvista?

Riippuu lapsen iästä ja lapsen kehitysasteesta. Ihan pienelle voi sanoa vaikka, että piikkilanka-aita repi tms. Isommalle voi avata asiaa vähän enemmän, tyyliin; olin joskus niin onneton, enkä osannut hakea apua. Tärkeää on viestiä lapselle, että ahdistukseen pitää hakea muita ratkaisuja kuin viiltely.

Kerro uhranneesi eläviä kissoja vuohenpäiselle jumalalle samalla kun vuodatit ja roiskit verta huoneesi seinille. Sitten tuli Riku Rinne ja painoi ristin otsaasi vasten. Tämän jälkeen aloit kouristella ja puhua kielillä ja sinä muutuit työssäkäyväksi palstalla kirjoittelevaksi mammaksi.

Lapselle ei kannata kertoa mitään totuuksia tuollaisesta.

Lapsihan voi alkaa miettiä asiaa ja ahdistua siitä, nähdä jopa unia.

Jotkut lapset näkevät unia jopa joistain vähänkin pelottavista unista.

Kyllä lapsi ehtii tuollaiset jutut sitten vanhempana, kun ymmärtämis- ja käsityskykyä elämästä on enemmän.

Ei vanhempien kaikkia asioita tarvitse tietää, voi sanoa lapselle ettei tiedä ja kehitellä jonkin valkoisen valheen.

Joutuuhan lasten erikoisiin kysymyksiin joskus sanomaan muutenkin, ettei tiedä, koska ei yksinkertaisesti tiedä.

Miten joku voi edes harkita kertovansa lapselle tuollaisista asioista totuuden?

Olet täysin ulkona tästä maailmasta ap.

Pösilöhän tuo ap on.

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi edes harkita kertovansa lapselle tuollaisista asioista totuuden?

Olet täysin ulkona tästä maailmasta ap.

Ihan hyvin tuosta voi kertoa ikätason mukaisesti lapselle. Esim. "joskus joillakin ihmisillä on paha olla, ja ne ei osaa pyytää apua, ja päätyy tekemään asioita joista jää jälkiä iholle. Minulla on tällaiset jäljet."

Ei tarvii antaa mitään graafista kuvausta.

Lapselle ei kannata kertoa arpien todellista alkuperää.  Mitä hän siitä hyötyisi. ? 'Alkaa vain säälitellä, huolehtia  ja pelätä milloin vanhempi taas tulee surulliseksi ja alkaa viillellä itseään. 

En kertoisi lapselleni tuollaisia ennenkuin hän on aikuinen, jos sittenkään.  Nuoruuden tyhmyyksistä ei kannata kertoa lapselle, eikä tätä kautta hakea sääliä itselleen.  Lapsi ei ole viiltelyistäsi vastuussa, eikä hänen kuulu niistä ottaa taakkaa itselleen.  Kanna vastuusi omista teoistasi itse. 

Ei todellakaan pidä kertoa minusta lapsille totuuksia noista. Mielummin tarinoita vaikka miekkailusta tai juuri tuo, että piikkiaita repi. Lapsen aivot eivät ole tarpeeksi kehittyneet käsittelemään tuollaisia asioita... Ja saattavat ollessaan itse ahdistuneita alkaa viiltelemään. 

Mielenkiintoinen kysymys. Pienelle lapselle (alle kouluikäiselle) voi kertoa valkoisen valheen, vaikka jostain onnettomuudesta, josta onneksi selvisi, ja sehän tavallaan olisi tottakin. Miten olisi, että mahdollisiin jatkokysymyksiin sanoisi vain suoraan, että sellaiset onnettomuudet ovat aikuisten juttuja, joista lasten ei tarvitse tietää eikä suostuisi kertomaan enempää? Korostaisi vain, että siitä on selvitty.

Mielestäni ei kannata puhua "sururaidoista joita saattaa tulla jos on pitkään surullinen", koska lapsi saattaa pelätä, että hänelle itselleenkin tai perheenjäsenelle tulee sellaisia sururaitoja. Tässä kyllä lapsen ikä vaikuttaa, ainakin pienet lapset ajattelevat konkreettisesti.

Minä en ole kertonut lapsilleni viiktelyarvistani, joita on paljon. He ovat ajatelleet niiden tulleen vahingossa esim. ruokaa laittaessa. Kerron kun ovat isompia.

Olin niin ahdistunut, että raatelin itseäni veitsellä.

Kertominen antaa lapselle mallin (vääränlaisen) miten surussa ja ahdistuksessa toimitaan.

Vierailija kirjoitti:

Kertominen antaa lapselle mallin (vääränlaisen) miten surussa ja ahdistuksessa toimitaan.

Toisaalta kertominen myös opettaa empatiaa kanssaihmisiä kohtaan. Varsinkin jos korostaa, että se oli huono valinta, jota ei kannata tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi edes harkita kertovansa lapselle tuollaisista asioista totuuden?

Olet täysin ulkona tästä maailmasta ap.

Ihan hyvin tuosta voi kertoa ikätason mukaisesti lapselle. Esim. "joskus joillakin ihmisillä on paha olla, ja ne ei osaa pyytää apua, ja päätyy tekemään asioita joista jää jälkiä iholle. Minulla on tällaiset jäljet."

Ei tarvii antaa mitään graafista kuvausta.

Kai ymmärrät, että jos lapsella itsellä on paha olo niin hän muistaa tuon asian ja alkaa sitten satuttaa itseään?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi edes harkita kertovansa lapselle tuollaisista asioista totuuden?

Olet täysin ulkona tästä maailmasta ap.

Ihan hyvin tuosta voi kertoa ikätason mukaisesti lapselle. Esim. "joskus joillakin ihmisillä on paha olla, ja ne ei osaa pyytää apua, ja päätyy tekemään asioita joista jää jälkiä iholle. Minulla on tällaiset jäljet."

Ei tarvii antaa mitään graafista kuvausta.

Kai ymmärrät, että jos lapsella itsellä on paha olo niin hän muistaa tuon asian ja alkaa sitten satuttaa itseään?  

Ei, en ymmärrä. Ihminen luonnostaan väistää kipua, eikä kukaan normaalin surullinen ihminen (lapsi tai ei) ala viiltelemään siksi, että joku joskus sanoi heille tuolla tavalla. Sitäpaitsi antamassani esimerkissä ei edes sanottu, mitä tämä ihminen on itselleen tehnyt. Se "typerä asia" on voinut olla vaikka laskuvarjohyppy.

Olen itse viillellyt teininä (tosin mulle ei jäänyt arpia), ja tuntenut monta ihmistä, jotka on myös viillelleet. KUKAAN heistä ei tehnyt sitä, koska joku joskus oli kertonut heille, että teki typeryyksiä nuoruudessaan ja katuu niitä nyt. He tekivät sen (minä mukaan lukien), koska heillä oli todella, todella huono olla, eikä siihen tuntunut auttavan mikään.

Kun itseinho kasvaa tarpeeksi suureksi, voin kertoa, että itsetuhoisuus seuraa siinä perässä. Ihan luonnollisesti, kenenkään kertomatta. Sen kivun tuottama adrenaliini vaan auttaa siihen oloon, ja lisäksi saattaa rituaalinomaisesti helpottaa itseinhoa. Se, että yrittää kasvattaa lapsen tynnyrissä, ei suojele tältä millään tapaa. Itse asiassa se, että lapselle kertoo sen olevan huono juttu ja opettaa parempia selviytymistapoja, voi pelastaa jonkun lapsen viiltelyltä.

Olin ite teininä todella ahdistunut, onneksi en tiennyt mitään viiltelystä, sillä jälkiä kyllä olisi. Purin ahdistuksen sitten muulla tavoin. Lukiossa porukka viilteli huvikseen, silloin oli coolia olla "ahdistunut" ja hurja nuori. Eli ei kerrota, vanhempien tehtävä on tietää, milloin lapsen mieli on yhtä mylläkkää ja puuttua tilanteeseen ajoissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi edes harkita kertovansa lapselle tuollaisista asioista totuuden?

Olet täysin ulkona tästä maailmasta ap.

Ihan hyvin tuosta voi kertoa ikätason mukaisesti lapselle. Esim. "joskus joillakin ihmisillä on paha olla, ja ne ei osaa pyytää apua, ja päätyy tekemään asioita joista jää jälkiä iholle. Minulla on tällaiset jäljet."

Ei tarvii antaa mitään graafista kuvausta.

Kai ymmärrät, että jos lapsella itsellä on paha olo niin hän muistaa tuon asian ja alkaa sitten satuttaa itseään?  

Ei, en ymmärrä. Ihminen luonnostaan väistää kipua, eikä kukaan normaalin surullinen ihminen (lapsi tai ei) ala viiltelemään siksi, että joku joskus sanoi heille tuolla tavalla. Sitäpaitsi antamassani esimerkissä ei edes sanottu, mitä tämä ihminen on itselleen tehnyt. Se "typerä asia" on voinut olla vaikka laskuvarjohyppy.

Olen itse viillellyt teininä (tosin mulle ei jäänyt arpia), ja tuntenut monta ihmistä, jotka on myös viillelleet. KUKAAN heistä ei tehnyt sitä, koska joku joskus oli kertonut heille, että teki typeryyksiä nuoruudessaan ja katuu niitä nyt. He tekivät sen (minä mukaan lukien), koska heillä oli todella, todella huono olla, eikä siihen tuntunut auttavan mikään.

Kun itseinho kasvaa tarpeeksi suureksi, voin kertoa, että itsetuhoisuus seuraa siinä perässä. Ihan luonnollisesti, kenenkään kertomatta. Sen kivun tuottama adrenaliini vaan auttaa siihen oloon, ja lisäksi saattaa rituaalinomaisesti helpottaa itseinhoa. Se, että yrittää kasvattaa lapsen tynnyrissä, ei suojele tältä millään tapaa. Itse asiassa se, että lapselle kertoo sen olevan huono juttu ja opettaa parempia selviytymistapoja, voi pelastaa jonkun lapsen viiltelyltä.

Lisään tähän, että minusta viiltelyyn pitäisi suhtautua samalla tavalla kuin alkoholismiin tai huumeiden käyttöön. Jos lapsi on tarpeeksi vanha kuulemaan alkoholin ja huumeiden vaaroista, hänen pitäisi olla tarpeeksi vanha saamaan myös valistusta itsetuhoisuudesta. Ei mitään graafista materiaalia mikä voi järkyttää, mutta juuri samantyylistä kuin huumeiden suhteen, "tämä voi johtaa itsensä satuttamiseen, tämän takia se on huono asia". Ja useinhan parhaita huumevalistajia ovat ex-narkkarit jotka katuvat tekemistään, miksei siis itsetuhoisuuden suhteen entiset itsetuhoiset?

Tämä vielä tuplana siksi, että me ei eletä enää lintukodossa. Jos  lapsi on tyytymätön saamaansa vastaukseen arvista, hänen ei tarvitse kuin kaivaa älykännykkä taskusta ja googlettaa "arvet käsivarressa" saadakseen vähän raflaavampia vastauksia kuin "kaaduin piikkilankaan". Sen takia lapset kannattaa ennemmin valmistaa tähän maailmaan, kun yrittää suojella heitä siltä tiedolta, että ihmiset joskus tekee huonoja valintoja.

Itsehän sen parhaiten tiedät miksi ne on tehty. Aloita siitä. Minä en ole ikinä hurahtanut tuohon muoti-ilmiöön enkä osaa antaa sanoja suuhusi.

No miksi se pitää olla miekkailua? Sanotvaan että eläin hyökkäs päälle ja jätti arvet?

MMS85 kirjoitti:

No miksi se pitää olla miekkailua? Sanotvaan että eläin hyökkäs päälle ja jätti arvet?

Mikä eläin jättää hyökätessään uhrin iholle kaiverrettuja sanoja?