IL: – WHO tekee vakavan virheen, Ruotsin pääepidemiologi Anders Tegnell jyrisi
– On valitettavaa, että ihmiset sekoittavat Ruotsin maihin, joissa epidemiaa ei aiemmin esiintynyt. On selvää, että se käynnistyy nyt niissä, kun taas Ruotsi on lähestymässä sen loppua, Tegnell pyöritteli.
– Olisi ollut hyvä, jos WHO olisi ottanut meihin yhteyttä. Valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen kerta. Tietenkin on vaikeaa, kun olet vastuussa niin monesta maasta ja katselet vain numeroita. Silloin saatat luulla, että ne vastaavat todellisuutta.
– Mutta tietenkään asia ei ole niin.
Tegnell on erityisen huolissaan Ruotsin maineesta matkailumaana. Viimeiset kesälomasuunnitelmat lyödään lukkoon heinäkuun aikana, eikä kovin moni eurooppalainen halua nykytietojen valossa edes harkita Ruotsia.
Onko tämä Tegnell todella oikeassa paikassa?
Meidän ruotsalaisen toimittajan edustaja taisi loukkaantua verisesti, kun taannoin perustelin ehkä aavistuksen turhan kärkevään tyyliin, mutta perustellusti miksi meillä ei ole suunnitelma päivittää heidän uusimpaan versioon. Naisesta ei kuulunut reilusti yli puoleen vuoteen mitään. Suomessa on aivan normaalia antaa rehellistä palautetta.