Pitääkö ottaa vaan se "ihan ok"-mies vai olla ikuisesti yksin kun...

Saathan sinä kumppanis valita, jösses sentää...

Mutta siinä on sitten se varjopuoli jos ainavaan nirsoilet niin yksin jäät.

Minulla on yksi ehto että eisaa olla tupakoitsija, alkoholia saa vetää kohtuudella, minä en tule joka vkloppu hakeen putkasta.

Minä otin ok-miehen. Molemmat olimme silloin yli 30-vuotiaita. Minä tein aloitteen tapailusta ja seurustelusta ja lopulta kosin ja ehdotin lapsen hankkimistakin, joten kaipa voi sanoa, että minä "otin" hänet.

Ei tässä mitään suurta tunteenpaloa ole ollut puolin eikä toisin, mutta ihan hyvin se yhteiselämä on sujunut nyt jo 10 vuotta. Molemmat kun olemme kuitenkin siitä lähteneet, että olemme toisillemme ok-ihmisiä ja se riittää kummallekin. Me molemmat halusimme jotain muuta kuin yksinäisyyttä loppuelämäksi. Kyllä siihen toiseen ihmiseen kasvaa ajan mittaan kiinni niin, että en minä häntä nyt enää vaihtaisi kehenkään.

Parikymppisenä nain täydellisen unelmien prinssin. Erosin kolmen vuoden päästä, kun huuman haihduttua kävi ilmi, että tyyppi olikin hakkaajanarkki. Sen jälkeen minä todellakin haluan elää elämäni ok-miehen kanssa, vaikkei tuo nyt mitään sukkia saakaan jaloissa pyörimään.

Vierailija kirjoitti:

Se ok-mieskin on ansainnut sellaisen puolison, joka haluaa hänet täysin eikä vain ”ok”.

Ja toisekseen, kannattaisi tulla alas sieltä pilvistä, sillä mahtavinkin unelmamies kyllä muuttuu ok-mieheksi ajan kuluessa sillä ei hänkään pysy samanalaisena vuosikymmeniä. Niinkuin et itsekään.

Että vähän enemmän realismia kiitos.

Jos kerran jokainen meistä muuttuu "vain ok:ksi" ajan kuluessa, niin eikö sellaista kumppania voi ottaa heti alusta asti? Yhtä hyvin ok-ihmisestä voi kuoriutua unelma kuin toisin päin. 

Vai mitä sinä tarkoitat realismilla? Ilmeisesti kuitenkin suosittelet, että siinä vaiheessa laitetaan suhde poikki, kun unelmasta on tullut "vain ok".

.

Pieniä tai suuri vaikeuksia, haasteita, vastoinkäymisiä j erimielisyyksiä tulee varmasti suhteessa kuin suhteessa. Jos valitset ihmisen, jota kohtaan et oikeasti tunne kunnolla vetovoimaa, muuttuvat pienetkin haasteet ja riidat helposti isoiksi, ärsytys kasvaa.

On toki myös mahdollista että koette yhdessä jotain niin ihmeellisen ihanaa, että se vahvistaa sidettä välillänne ja lisää vetovoimaa.

Parisuhde on joka tapauksessa asia, joka vaatii töitä, ponnisteluja ja hoitoa pysyäkseen kunnossa. Ennen kaikkea se vaatii rehellisyyttä ja avoimuutta.

Itse tiedän olevani miehelleni ”ihan ok” vaimo, ja tämä on laskenut itsetuntoani valtavasti, lisäksi selvästi janoan hyväksyntää ihan muilta ihmisiltä, olen suhteemme aikana päätynyt pettämään koska minuun ollaan oltu ihastuttu ja on ollut kiehtovaa kokea sellaista ihailua. Itse olin kyllä aluksi puolisoni ihastunut, mutta oleminen hänelle ”ihan ok” on myös laskenut hänen viehättävyyttään silmissäni. Suhteemme on kriisissä tällä hetkellä ja käymme pariterapiassa, meillä on kuitenkin yhteiset lapset ja paljon pelissä.

En ottaisi miestä johon en olisi rakastunut. Ei olisi mitään järkeä ryhtyä rakentamaan yhteistä elämää sellaisen ihmisen kanssa johon on vain tyytynyt paremman puutteessa.

Todennäköisesti jossain vaiheessa sinä kokisit katkeruutta, ahdistusta, sääliä, häpeää, surua ja sisuuntumista enemmän kuin rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ota ihan ok miestä, ei toimi

Missä ihmeessä niitä naisten kaipaamia merkillisiä, täydellisiä ja erityisiä miehiä oikein on? Miksi sellainen pitäisi saada, vaikkei nainen itsekään ole sellainen?

No ulkomailla tietty...

No mutta, onhan sinulla kolmaskin vaihtoehto: odota niin kauan että tulee kohdalle se sinulle sopiva kumppani joka rakastaa sinua takaisin. Mielestäni väärän kumppanin kanssa oleminen on pahinta ajan tuhlausta mitä on, kun joka ikinen päivä voisi olla se päivä kun löydät sen ihmisen, jonka kanssa on rakkautta.

Miltä susta itestäs tuntuisi, jos mies olisi sun vaan siksi, kun ei ketään muutakaan saanut ja olet ihan ok"? Eli tyhjää parempi, kun ei halua olla yksin.

Ite en ainakaan sellaisen kanssa olisi.

Vierailija kirjoitti:

Pieniä tai suuri vaikeuksia, haasteita, vastoinkäymisiä j erimielisyyksiä tulee varmasti suhteessa kuin suhteessa. Jos valitset ihmisen, jota kohtaan et oikeasti tunne kunnolla vetovoimaa, muuttuvat pienetkin haasteet ja riidat helposti isoiksi, ärsytys kasvaa.

Tämän olen kyllä huomannut ok-miesten kanssa. Ihan pienetkin asiat ärsyttää ja tulee isoja riitoja koska ei ole sitä suurta kiintymystä taustalla jonka vuoksi antaisi periksi helpommin. Kun taas niiden miesten joita oikeasti rakasti, ne sai kyllä kohdella vaikka miten huonosti ja kaiken antoi anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti jossain vaiheessa sinä kokisit katkeruutta, ahdistusta, sääliä, häpeää, surua ja sisuuntumista enemmän kuin rakkautta.

Niin tai sitten voi käydä niin, että tuntee suurta onnea ja tyydytystä siitä, että ei tarvitse kohdata elämän vastoinkäymisiä yksin vaan rinnalla on luotettu ystävä. On joku, joka huolehtii, kun kuumetta pukkaa, tai jonka olkapäätä vasten itkeä, kun soitetaan sydänystävän kuolinviestiä, tai jolle purkaa kuspäisen esimiehen vi*tuiluja. On joku, jonka kanssa suunnitella tulevaisuutta yhdessä ja jakaa tavallista arkea.

Elämänkumppania ei tarvitse mielipuolisesti rakastaa. Toisaalta ihminen, jonka kanssa on mennyt yhteen suuresta rakkaudesta, voi saada ajan mittaan tuntemaan elämää suurempaa katkeruutta ja vihaa.

Tuntuu, että nämä "yhteen vain rakkaudesta" -ihmiset eivät oikeasti ole koskaan kokeneet suurta yksinäisyyttä tai epätoivoa siitä, että kumppania ei löydy ja vuodet vain vierivät menemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti jossain vaiheessa sinä kokisit katkeruutta, ahdistusta, sääliä, häpeää, surua ja sisuuntumista enemmän kuin rakkautta.

Niin tai sitten voi käydä niin, että tuntee suurta onnea ja tyydytystä siitä, että ei tarvitse kohdata elämän vastoinkäymisiä yksin vaan rinnalla on luotettu ystävä. On joku, joka huolehtii, kun kuumetta pukkaa, tai jonka olkapäätä vasten itkeä, kun soitetaan sydänystävän kuolinviestiä, tai jolle purkaa kuspäisen esimiehen vi*tuiluja. On joku, jonka kanssa suunnitella tulevaisuutta yhdessä ja jakaa tavallista arkea.

Elämänkumppania ei tarvitse mielipuolisesti rakastaa. Toisaalta ihminen, jonka kanssa on mennyt yhteen suuresta rakkaudesta, voi saada ajan mittaan tuntemaan elämää suurempaa katkeruutta ja vihaa.

Tuntuu, että nämä "yhteen vain rakkaudesta" -ihmiset eivät oikeasti ole koskaan kokeneet suurta yksinäisyyttä tai epätoivoa siitä, että kumppania ei löydy ja vuodet vain vierivät menemään.

Ihan totta tietty mutta tuntuu vaikealta ajatella jakavansa koko elämänsä ihmisen kanssa jota ei täydestä sydämestä rakasta. Tietenkin onhan se hyvä olla tuollainen tuki vaikeissa tilanteissa mutta mites se kaiken muun arjen jakaminen.

Jos se on oikeasti ok, ota se.

Itse  tein niin, enkä ole katunut. Ei sellaista ns. suurta rakkautta ja sielunkumppanuutta olisi kuitenkaan tullut ja ilman perhettä olisin jäänyt. Joku se on kuitenkin valittava, että jos sulla nyt on sellainen peruskiva ja kiltti mies, niin miksi etsisit enempää?

Tai en mä tiedä, sinun elämääsihän se on.

Painotan kuitenkin sitä, että miehen pitää mieluummin olla kiltti, kuin mikään jännittävä ja suuri rakastaja. Sellaisten kanssa tavallinen perhe-elämä ja arki voi epäonnistua.

Älä ota.

Ota Pankkiiri Lääkäri.

Palstan tunnevammaiset miehet kuvittelee taas että ok mies on tavis ja vaihtoehto joku kirurgiastronautti. Infantiilit piruparat jotka ei taas tajua mistään mitään. Sekä ok mies että sielunkumppani on niitä umpitavallisia miehiä. Toisten kanssa synkkaa ja toisten ei.

Ei kannata ok-miestä ottaa. Parempi olla yksin, jos ei hyvää miestä löydä.

Itsekin aikoinaan ratkaisin asian hankkimalla yksin lapset (hedelmöityshoidoilla), ostamalla oman pienen kodin yms, kun en miesten kanssa halunnut olla. Onnellisia ollaan näin, ei riitoja eikä erimielisyyksiä.

Monet miehet on kyllä niin pihalla. Se "ok" ei tarkoita mitään ulkonäköä tai varallisuutta, vaan sitä syntyykö aito yhteys. Jos ei edes ymmärrä mitä se on, jos ei ole sitä koskaan kokenut tai ei ole kykyä siihen, niin sitten voi heittää juttuja että yhyy naisille kelpaa vain lääkärilentäjäkirurgit. Ehkä ne on itse aina yrittäneet vain hyvännäköisiä naisia, vain sillä ulkonäön perusteella, eivätkä tajua että on kyse paljon muustakin.

Vierailija kirjoitti:

Monet miehet on kyllä niin pihalla. Se "ok" ei tarkoita mitään ulkonäköä tai varallisuutta, vaan sitä syntyykö aito yhteys. Jos ei edes ymmärrä mitä se on, jos ei ole sitä koskaan kokenut tai ei ole kykyä siihen, niin sitten voi heittää juttuja että yhyy naisille kelpaa vain lääkärilentäjäkirurgit. Ehkä ne on itse aina yrittäneet vain hyvännäköisiä naisia, vain sillä ulkonäön perusteella, eivätkä tajua että on kyse paljon muustakin.

Juurikin näin. Ihan ok mies voi olla toiselle unelmien mies, kyse on kemiasta onko sitä vai eikö ole. Itse rakastuin palavasti yhteen (muille varmasti "ihan ok") mieheen, minä näen hänet ihan oikeasti vaan maailman komeimpana miehenä, jalat menee alta hänet nähdessään enkä vaihtais koskaan mihinkään bradpitteihin. Se on se kemia<3

Naisten tasomeininki on nykyään naurettavaa p:tä. Olen itse ollut kai se tasokas monta kertaa ja kohdellut naisia huonostikin. Olisivat ottaneet jonkun kivan pojan. Onneksi olen kasvanut.