Lue keskustelun säännöt.
Introverttien parisuhteet - kokemuksia
25.06.2020 |
Heips! Kiinnostaisi kuulla muilta introverteiltä, että miten koette elämän parisuhteessa. Ite oon tällä hetkellä sinkku ja vaikka parisuhdetta kaipaankin, niin viihdyn myös yksin.
Tarpeeksi kauan kun on ollut sinkku, niin alkaa jo tuleen sellaisia ajatuksia päähän, et onko mulla ees mitään annettavaa parisuhteeseen, jos olen tällainen omissa oloissa viihtyvä.
Miten voisin rikastuttaa toisen elämää parisuhteessa, jos pohjimmiltaan en oo mikään tosi puhelias vaan esim. kotona viihdyn ihan hyvin omissa puuhissa. Mutta eihän se niin mene, että vaan ulospäinsuuntautuneet elää parisuhteissa. Ois hauska kuulla, miten introvertteinä koette yhteiselämän. Oletteko päätyneet yhteen toisen introvertin kans, vai onko puolisona ekstrovertti hoitamassa ”sosiaalista” puolta?
Kommentit (28)
Ite oon huomannut sen, että ekstrovertti saa musta esiin myös niitä ekstrovertimpia puolia. Toisen introvertin kans taas molemmat vähän niinku käpertyy siihen omaan maailmaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelulla pääsee pitkälle (vaikka oonkin introvertti).
Kerron hänelle kun tarvitsen omaa aikaa, useimmiten tykkään kun iltaisin saan olla hetken rauhassa, teen omia juttuja ja hän tulee vaikka samaan huoneeseen tekemään omia juttujaan.
Voin aina sanoa suoraan että tänään en halua jutella, en jaksa olla sosiaalinen jne jne.
Toi on kans sama itellä, et ei mua haittaa vaikka kotona on joku muukin, mut se että voi olla vaikka illan omiin juttuihin syventyneenä on tärkeää ja sit jaksaa taas olla sosiaalisenakin
Olen introvertti, mieheni ekstovertimpi. Olen tosin vasta viime vuosina tajunnut olevani introvertti ja se piirre on elämän aikana korostunut. Aiemmin yritin enemmän olla jotain muuta kuin olen. Kohta 30 vuotta ollaan kuitenkin oltu yhdessä. Vetäydyn mielelläni omaan rauhaan, mutta kyllä me yhdessäkin tehdään asioita.
Oon tällä hetkellä sinkku, kokemusta ekstrovertin kumppanin kanssa elämisestä. Itse olen introvertti. Puolisoni sai minusta esiin myös sosiaalisempaa puolta, mutta huomasin kaipaavani myös omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskustelulla pääsee pitkälle (vaikka oonkin introvertti).
Kerron hänelle kun tarvitsen omaa aikaa, useimmiten tykkään kun iltaisin saan olla hetken rauhassa, teen omia juttuja ja hän tulee vaikka samaan huoneeseen tekemään omia juttujaan.
Voin aina sanoa suoraan että tänään en halua jutella, en jaksa olla sosiaalinen jne jne.
Miten ihmeessä tämä toimii, jos saatte lapsia??
Noi AP:n ajatukset on tosi samanlaiset kuin itsellänikin. Jonkinlaista parisuhdetta haluaisi, mutta välillä tosiaan miettii, että kun olen kuitenkin semmoinen yksinään viihtyvä, niin mitä annettavaa sitä toiselle olisi. Tuntuu että tarvitsisin juuri semmoisen ekstrovertimmän, joka saisi minutkin enemmän sosiaalisiin tilanteisiin, mutta ei kokisi sitä taas itselleen rasittavaksi.
Tällä hetkellä tuo ajatus tuntuu siltä, että olisin vähän semmonen perässä vedettävä, mikä kuulostaa just semmoiselta, että kuka semmoista edes haluaisi?
Kuulostaa ihan mahdottomalta, että löytyisi joku naisihminen, jota oikeasti kiinnostaisi tämmöinen vähän epäsosiaalisempi tapaus...
M43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei haittaa, niin ekstroverttina vastaan introvertin puolisoni vuoksi.
Koen, että hän on parasta mitä ekstroverttina voin saada elämääni. Kukaan meistä kun ei ole puhdas ekstrovertti tai introvertti.
Rauhoitun, lepään, viihdyn oloissani hänen vaikutuksestaan. Hän antaa minulle valtavasti henkistä tilaa, eikä odota että ottaisin vastuun keskusteluista ja touhuamisesta. Hän pitää ekstroverttiydestäni ja jaksaa nauraa toilailuilleni Hän on myös hyvin selkeä, koska haluaa omaa rauhaa ja etäisyyttä.
Hän on aikaa myöten kertonut itsestään ja millainen humoristinen tilannetaju hänellä onkaan., Introverttina hän huomaa, näkee, tarkkailee kaikenlaista minun kaahatessa ympäriinsä.
Häntä pidetään ujona ja hiljaisena. Hän on tottakai usein taustalla, vaatimattomasti ja muita kuunnellen kuin myös osaa lähteä pois kun meteliä tulee liikaa. Koen sen ekstroverttina niin, että kyse on myös taidosta osata päättää liika sosiaalisuus muidenkin kohdalla. Joskus on hyvä poistua paikalta, kun on vielä kivaa kaikilla.
Meillä ei ole lapsia, eikä tule. Puolisoni ei vaan jaksa enempää ihmisiä ympärilleen.
Intro täällä, pitkä parisuhde takana. Jos tämä nyt päättyisi, en varmaan uskaltaisi edes yrittää uutta suhdetta. Mulla ei ole yhtään mitään annettavaa kenellekään. Muille kuin perheelleni. Siitäkin on pakko saada välillä lomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolisoni on meistä se totaalinen itselleen eläjä, on ollut aina ja nyt iän karttuessa tuo piirre on vain voimistunut.
Viimeiset 10 vuotta hänen reviirinsä on ollut koti- töihin-koti akselilla. Kaupassa käy 2-3x viikossa yksin ja ostaa itselleen ruoat.
Kotiin päästyä hän syö ja käy päiväunille 2-3 tunniksi. Herää sitten yötä vasten tekemään askareitaan mm työjutut etänä ja katsoo televisiota aamuyön tunneille saakka.
Hänellä ei ole ystäviä, ei tuttuja joiden kanssa olisi koskaan pitänyt yhteyttä.
Minä olen nyt puhunut ja harkinnut eroa, en jaksa enää. Hän ei ole puhunut minulle kohta kahteen vuoteen, ei vastaa tekstiviesteihin ei pidä mitään kontaktia minuun.
En jaksa enää tätä perhe-elämää jossa en merkitse toiselle yhtään mitään.
En ole itsekään mikään lennokas luonne, viihdyn kotona. Työn lisäksi käyn uimassa ja kuntosalilla.
Nyt viime vuosina kesälomilla olen käynyt kolmesti museossa ja neljästi elokuvissa. Iltaisin käyn toisinaan kävelyllä yksin.
Elämä on ollut kyllä turvallisen tasaista ja rauhallista, mutta kaipaan sentään hieman puhetta kumppanilta vaikka aamuisin huomenta voisi toivottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni on meistä se totaalinen itselleen eläjä, on ollut aina ja nyt iän karttuessa tuo piirre on vain voimistunut.
Viimeiset 10 vuotta hänen reviirinsä on ollut koti- töihin-koti akselilla. Kaupassa käy 2-3x viikossa yksin ja ostaa itselleen ruoat.
Kotiin päästyä hän syö ja käy päiväunille 2-3 tunniksi. Herää sitten yötä vasten tekemään askareitaan mm työjutut etänä ja katsoo televisiota aamuyön tunneille saakka.Hänellä ei ole ystäviä, ei tuttuja joiden kanssa olisi koskaan pitänyt yhteyttä.
Minä olen nyt puhunut ja harkinnut eroa, en jaksa enää. Hän ei ole puhunut minulle kohta kahteen vuoteen, ei vastaa tekstiviesteihin ei pidä mitään kontaktia minuun.
En jaksa enää tätä perhe-elämää jossa en merkitse toiselle yhtään mitään.En ole itsekään mikään lennokas luonne, viihdyn kotona. Työn lisäksi käyn uimassa ja kuntosalilla.
Nyt viime vuosina kesälomilla olen käynyt kolmesti museossa ja neljästi elokuvissa. Iltaisin käyn toisinaan kävelyllä yksin.Elämä on ollut kyllä turvallisen tasaista ja rauhallista, mutta kaipaan sentään hieman puhetta kumppanilta vaikka aamuisin huomenta voisi toivottaa.
Kuulostipa jotenkin surulliselta. Tuo kuulostaa ennemminki jo itsekkyydeltä, ei pelkältä introverttiydeltä. Suhteessa on kuitenkin kaksi ihmistä, kaksi osapuolta ja ei oo reilua, että toinen käyttäytyy niinku asuisi täysin yksinään ja toinen henkilö on ilmaa.
Kiva lukea asiallisia kommentteja! Luin täs taannoin muuten sellaisen ruotsalaisen kirjailijan ku Linus Jonkmanin kirjottaman kirjan Työpaikan hiljainen vallankumous. Se hyvin valotti introverttien persoonallisuutta. Vaikka harva on ihan puhtaasti jompaa kumpaa, niin silti jomman kumman ominaisuudet on vallitsevat ja kirja kyllä hyvin avaa introverttien ajattelutapaa ja miten kokee asioita. Suosittelen lukeen, oli kaikenlisäksi kirjoitettu hyvin viihdyttävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni on meistä se totaalinen itselleen eläjä, on ollut aina ja nyt iän karttuessa tuo piirre on vain voimistunut.
Viimeiset 10 vuotta hänen reviirinsä on ollut koti- töihin-koti akselilla. Kaupassa käy 2-3x viikossa yksin ja ostaa itselleen ruoat.
Kotiin päästyä hän syö ja käy päiväunille 2-3 tunniksi. Herää sitten yötä vasten tekemään askareitaan mm työjutut etänä ja katsoo televisiota aamuyön tunneille saakka.Hänellä ei ole ystäviä, ei tuttuja joiden kanssa olisi koskaan pitänyt yhteyttä.
Minä olen nyt puhunut ja harkinnut eroa, en jaksa enää. Hän ei ole puhunut minulle kohta kahteen vuoteen, ei vastaa tekstiviesteihin ei pidä mitään kontaktia minuun.
En jaksa enää tätä perhe-elämää jossa en merkitse toiselle yhtään mitään.En ole itsekään mikään lennokas luonne, viihdyn kotona. Työn lisäksi käyn uimassa ja kuntosalilla.
Nyt viime vuosina kesälomilla olen käynyt kolmesti museossa ja neljästi elokuvissa. Iltaisin käyn toisinaan kävelyllä yksin.Elämä on ollut kyllä turvallisen tasaista ja rauhallista, mutta kaipaan sentään hieman puhetta kumppanilta vaikka aamuisin huomenta voisi toivottaa.
Kaksi vuotta on vielä aika lyhyt aika olla pitämättä yhteyttä. Asutte ilmeisesti kuitenkin saman katon alla, joten tulee kuitenkin nähtyä, että toinen on hengissä. Ei siinä silloin juuri sanoja tarvita. Yksi sana viiteen vuoteen on hyvä äännähtää, jottei toinen luule puhekyvyn menneen.
Olen ollut toisen introvertin kanssa yhdessä nyt 15 vuotta. Tämä on ollut ihanaa aikaa, koska olen yhä enemmän huomannut, miten ekstrovertit ystäväni näännyttävät minut, vaikka ovatkin ihania ihmisiä. Sosiaalisuus imee kaikki voimani. Mieheni kanssa voimme iltaisin tehdä omiamme, ja molemmat ymmärtävät, jos toinen kaipaa omaa aikaa. Akkuni latautuvat hänen kanssaan.
Kääntöpuoli toki on, että toisesta etääntyminen on liian helppoa, koska kumpikaan ei varsinaisesti kaipaa ihmiskontaktia.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut toisen introvertin kanssa yhdessä nyt 15 vuotta. Tämä on ollut ihanaa aikaa, koska olen yhä enemmän huomannut, miten ekstrovertit ystäväni näännyttävät minut, vaikka ovatkin ihania ihmisiä. Sosiaalisuus imee kaikki voimani. Mieheni kanssa voimme iltaisin tehdä omiamme, ja molemmat ymmärtävät, jos toinen kaipaa omaa aikaa. Akkuni latautuvat hänen kanssaan.
Kääntöpuoli toki on, että toisesta etääntyminen on liian helppoa, koska kumpikaan ei varsinaisesti kaipaa ihmiskontaktia.
Tämäpä juuri! Oon huomannut ihan ystävienkin kesken, että on kiva olla ekatroverttien seurassa kun jutustelu ja puuhailu käy melkein kuin huomaamatta. Mut sit jälkeenpäin huomaa, et täytyy taas ittekseen ladata akkuja. Et vaikka on kivaa, nii se vie voimia. Joskus ei ollenkaan, joskus vähän ja joskus taas tosi paljon. Aikoinaan ekstrovertti-kämppikseni oli vaikea ymmärtää et tarvii myös hetkiä olla omissa oloissa. Antoi kyllä tilaa ku selitin, että en jaksa mut kuitenkin oli sit itsellä vähän syyllinen olo et no täällä mä nyt sit oon yksinään nautiskelemassa ja toinen kaipasi seuraa :D mut joo, sit oli introvertti-känppis niin tuntu ettei sit saatu mitään aikaiseksi ku molemmat niin tykkää rauhasta. Et plussat ja miinukset molemmissa...sovellettuna myös parisuhteeseen.
Puolisoni on megaekstrovertti, joka vielä kaiken huipuksi kiihtyy helposti ja nopeasti nollasta sataan. Nyt etätyöaikana on kyllä kieltämättä pinna kiristynyt välillä kun itsellä ei ole ikinä ”vapaa-aikaa”.
Hän ei tajua sitä, että kun keskityn lukemaan jotain opintojuttujani niin en voi henkisesti irtaantua niistä tuosta noin vaan keskustelemaan suomalaisten julkkisten toilauksista jne. Hänelle julkkisjuorut ja niistä puhuminen ovat tapa rentoutua. Olemme sen asian suhteen täysin erilaisia.
Puolisoni on kasvanut sellaisen luulon kanssa, että tiukalla jankkaamisella ja äänen kohottamisella saa tahtonsa tai väitteensä läpi. No, minun kanssani ei saa. Jos ei kyetä puhumaan kuin aikuiset ihmiset niin sitten otan ja lähden vaikka kävelylle että toinen saa rauhoittua yksin.
Jos asiaan palataan vielä niin sanon hänelle jo aluksi, että on ja kuuntelee perusteluni ennen kuin alkaa elämöidä. Joskus hän pystyy siihen ja joskus ei. Ilmeisesti meidät on kasvatettu eri tavoin. Jos olisin mesonnut ja vängännyt samalla tavalla lapsuudenkodissani niin sitä olisi pidetty sopimattomana.
Mieheni ekstroverttienemmistöisessä suvussa joskus tavatessa kaikki huutavat kurkku suorana toistensa yli ruokapöydässäkin ja he pitävät sitä normaalina sosiaalisuutena. Minua on yritetty kiusoitella ujoudesta ja olen todennut vain, ettei minulla ole sillä hetkellä mitään asiaa ääneen sanottavana.
Vajavaisia olemme molemmat. Puolisoni loukkaantuu välillä kun en jaksa kuunnella kun ääni kohoaa ja lähden pois huoneesta koska en jaksa henkisesti kuunnella turhaa jäkätystä. En pidä itseäni ihannepuolisona. En tiedä, olisiko mistään terapiasta meille apua? En tiedä, pitäisikö pyytää lääkäriltä rauhoittavia että jaksaisi paremmin mekastusta?
Oudointa on se, että olemme välillä hyvin onnellisia kun teemme jonkun vaativamman projektin ja saamme sen päätökseen. Puolisoni ihmettelee sitä, että kuinka voin olla niin varma minkälaisen strategian valitsen ja miksi valitsen sen nopeasti keskustelematta siitä hänen kanssaan.
Olen kyllä avoin kaikille ehdotuksille, joilla saisin parisuhteeni paremmaksi.
Olen introvertti.
Olen parisuhteessa.
Minulla on kaksi pientä lasta.
Olen opettaja. Sekin vielä!!
Huh huh.
Omaa aikaa ei ole.
Olen introvertti ja introvertin kanssa parisuhteessa.
Hyvää tässä on se että molemmat ymmärrämme toistemme tilan tarpeen ja voimme olla yhdessä ja hiljaa. Kumpikaan ei myöskään ahdista toista vastimuksillaan. Ongelmia tulee siitä, että ristiriitatilanteissa molemmat herkästi vetäydymme omiin oloihimme ja asioita puidaan vasta kun on ihan pakko.
Olen myös ollut parisuhteessa ekstrivertin kanssa. Hän toi väriä ja vauhtia elämään, mutta arki oli jotenkin uuvuttavampaa kuin toisen introvertin kanssa. Tässä suhteessa en väsy toiseen niin nopeasti ja arjessa on helpompi hengittää.
Minä olin introvertti-introvertti parisuhteessa, eikä se siihen kaatunut. AInakin osan ajasta oli ihan onnellinen. Lopulta suhde ei toiminut itsetuntotunto-ongelmien, masennuksen, ja kommunikoinnin puutteen takia.