Anoppi suuttui juhannuksena tiskaamisesta, haukkui lyttyyn ja otti kierroksia - vika on nyt minun kun en "anna anteeksi"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun silmääni nasahti aloittajan tekstistä maininta "kännisestä ja krapuloivasta" anopista. Se jo riittää minulle. En jaksaisi vähän vähää katsella enkä kuunnella krapulaista tai kännistä anoppia. Kuulostaa todella juntilta.

Ja minä ihmettelin miksi lasten annetaan olla kännisten ja krapulaisten ihmisten seurassa? Varsinkin kun nämä känniset ja krapulaiset vielä huutavat ja haukkuvat muita. Toivoisi että olisi kaikille täysipäisille selvää että tuollaisesta seurasta häivytään lasten kanssa, oli nämä huutavat känniääliöt sitten anoppeja, appeja tai omia vanhempia ja oli sitten arki tai juhannus tai mikä juhlapäivä tahansa. Tuollaista ei tarvitse kenenkään sietää ja lapsia suojellaan tuollaiselta käytökseltä. Ja jos ap:n mies ei tätä ymmärrä niin se on sitten voi voi. Nyt ap jotain ryhtiä tuohon touhuun. Jos ei itsesi takia niin lastesi. Mitä sinä saat kynnysmattona olemisesta?

Mutta kun ne anopit voivat olla tuollaisia ihan selvin päin, vaikka eivät olisi kännissä, krapulassa tai muutenkaan huumeissa.

He ovat voineet olla ihan kivoja ja normaaleja ihmisiä ennen kuin ovat saaneet ensimmäisen lapsenlapsen.

Välien katkaiseminen on sääli, jos lapsi siinä menettää yhden mummonsa.

Todella kiinnostaisi tietää, mistä tuo ilmiö johtuu, koska se näyttää olevan niin yleinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun silmääni nasahti aloittajan tekstistä maininta "kännisestä ja krapuloivasta" anopista. Se jo riittää minulle. En jaksaisi vähän vähää katsella enkä kuunnella krapulaista tai kännistä anoppia. Kuulostaa todella juntilta.

Ja minä ihmettelin miksi lasten annetaan olla kännisten ja krapulaisten ihmisten seurassa? Varsinkin kun nämä känniset ja krapulaiset vielä huutavat ja haukkuvat muita. Toivoisi että olisi kaikille täysipäisille selvää että tuollaisesta seurasta häivytään lasten kanssa, oli nämä huutavat känniääliöt sitten anoppeja, appeja tai omia vanhempia ja oli sitten arki tai juhannus tai mikä juhlapäivä tahansa. Tuollaista ei tarvitse kenenkään sietää ja lapsia suojellaan tuollaiselta käytökseltä. Ja jos ap:n mies ei tätä ymmärrä niin se on sitten voi voi. Nyt ap jotain ryhtiä tuohon touhuun. Jos ei itsesi takia niin lastesi. Mitä sinä saat kynnysmattona olemisesta?

Mutta kun ne anopit voivat olla tuollaisia ihan selvin päin, vaikka eivät olisi kännissä, krapulassa tai muutenkaan huumeissa.

He ovat voineet olla ihan kivoja ja normaaleja ihmisiä ennen kuin ovat saaneet ensimmäisen lapsenlapsen.

Välien katkaiseminen on sääli, jos lapsi siinä menettää yhden mummonsa.

Todella kiinnostaisi tietää, mistä tuo ilmiö johtuu, koska se näyttää olevan niin yleinen.

No lähinnä kommentoin tuohon ap:n tilanteeseen. Ap:n anopilla ei varmaan myöskään ole tuosta kyse, että olisi lapsenlapsesta mennyt "sekaisin", kun ap:n kertoman mukaan haukkuu kaikki, nyt jussina sattui olemaan ap:n vuoro. En käsitä miksi lapsia altistetaan känniläisten käytökselle. 

Me seurusteltiin miehen kanssa muutama vuosi eri paikkakunnilla asuen, ensin opiskeluiden ja sitten töiden takia. Käytiin säännöllisesti appivanhemmilla kylässä, yritin tutustua anoppiin, mutta en saanut mitään vastakaikua. Hän ei ikinä kysynyt mitään minun perheestä, ei työstä, ei mistään. Minun keskustelunavaukset ingnooraasi, tai jos kysyin jotain, niin suunnilleen vain pyöritteli silmiään vastaukseksi. Harvensin kyläilyjä ja annoin miehen käydä yksin.

Mies sai kotipaikkakunnaltaan töitä, minun työ jäi kohtuu matkan päähän, joten ensin vuokrattiin ja myöhemmin ostettiin yhteinen asunto täältä. Vuokra-asunnossa saatiin vielä olla rauhassa, mutta oman asunnon oston jälkeen anopilla napsahti jotain päässä. Oli ostamassa meille verhoja, sohvaa, ruokapöytää, mattoja, päättämässä pihan istutuksista jne. Kun kieltäydyin kohteliaasti, laittoi anoppi apen pitämään mulle saarnan siitä, kuinka lahjat ovat lahjoja ja niistä ei kieltäydytä. Myöhemmin mies yritti saada minut ymmärtämään äitinsä kantaa, koska hän oli saanut sisustaa tyttärensäkin asunnon, niin halusi muka olla vain tasapuolinen meille. Mieskään ei siis tykännyt että äitinsä päättää meidän kodista, mutta yritti lieventää tilannetta sillä, että annetaan sen nyt jotain ostaa oman halunsa mukaan, kun siskollekin osti. Pidin kuitenkin pääni siinä, että valitsen itse sisustuksen (miehen kanssa) ja mielelläni myös maksan itse. Ehdotin että jos haluavat avustaa, niin tarvitaan esimerkiksi uusi pyykkikone. Ei käynyt se.

Meidän esikoinen syntyi kohta tämän jälkeen ja hel*etti anopin kanssa oli pian valloillaan. Täälläkin joku tai jotkut kirjoitti että omalta äidiltä siedetään kyllä sitä, mitä anopilta ei. Omalla kohdallani kyse oli hyvin pitkälti siitä, että anoppi oli täysin vieras ihmisenä minulle. Omaan äitiin on kuitenkin pitkä suhde takana. Eikä omalta äidiltäkään ihan mitä tahansa siedä, mutta jotkut pienet päsmäröinnit menee läpi sormien että joopa joo. Anoppi on taas kuin kuka tahansa mulle vain etäisesti tuttu ihminen, hän toki on mieheni äiti, mutta mulle vieras. Ja jos ihminen ei ole aiemmin osoittanut minkäänlaista kiinnostusta, niin kyllä siinä kohtaa mennään pahasti metikköön, jos kuvitellaan, että aloittamalla päsmäröinti toisen kotona ja äitiydessä, saadaan tutustuminen ja luottamus alulle.

Vierailija kirjoitti:

Me seurusteltiin miehen kanssa muutama vuosi eri paikkakunnilla asuen, ensin opiskeluiden ja sitten töiden takia. Käytiin säännöllisesti appivanhemmilla kylässä, yritin tutustua anoppiin, mutta en saanut mitään vastakaikua. Hän ei ikinä kysynyt mitään minun perheestä, ei työstä, ei mistään. Minun keskustelunavaukset ingnooraasi, tai jos kysyin jotain, niin suunnilleen vain pyöritteli silmiään vastaukseksi. Harvensin kyläilyjä ja annoin miehen käydä yksin.

Mies sai kotipaikkakunnaltaan töitä, minun työ jäi kohtuu matkan päähän, joten ensin vuokrattiin ja myöhemmin ostettiin yhteinen asunto täältä. Vuokra-asunnossa saatiin vielä olla rauhassa, mutta oman asunnon oston jälkeen anopilla napsahti jotain päässä. Oli ostamassa meille verhoja, sohvaa, ruokapöytää, mattoja, päättämässä pihan istutuksista jne. Kun kieltäydyin kohteliaasti, laittoi anoppi apen pitämään mulle saarnan siitä, kuinka lahjat ovat lahjoja ja niistä ei kieltäydytä. Myöhemmin mies yritti saada minut ymmärtämään äitinsä kantaa, koska hän oli saanut sisustaa tyttärensäkin asunnon, niin halusi muka olla vain tasapuolinen meille. Mieskään ei siis tykännyt että äitinsä päättää meidän kodista, mutta yritti lieventää tilannetta sillä, että annetaan sen nyt jotain ostaa oman halunsa mukaan, kun siskollekin osti. Pidin kuitenkin pääni siinä, että valitsen itse sisustuksen (miehen kanssa) ja mielelläni myös maksan itse. Ehdotin että jos haluavat avustaa, niin tarvitaan esimerkiksi uusi pyykkikone. Ei käynyt se.

Meidän esikoinen syntyi kohta tämän jälkeen ja hel*etti anopin kanssa oli pian valloillaan. Täälläkin joku tai jotkut kirjoitti että omalta äidiltä siedetään kyllä sitä, mitä anopilta ei. Omalla kohdallani kyse oli hyvin pitkälti siitä, että anoppi oli täysin vieras ihmisenä minulle. Omaan äitiin on kuitenkin pitkä suhde takana. Eikä omalta äidiltäkään ihan mitä tahansa siedä, mutta jotkut pienet päsmäröinnit menee läpi sormien että joopa joo. Anoppi on taas kuin kuka tahansa mulle vain etäisesti tuttu ihminen, hän toki on mieheni äiti, mutta mulle vieras. Ja jos ihminen ei ole aiemmin osoittanut minkäänlaista kiinnostusta, niin kyllä siinä kohtaa mennään pahasti metikköön, jos kuvitellaan, että aloittamalla päsmäröinti toisen kotona ja äitiydessä, saadaan tutustuminen ja luottamus alulle.

No siis onhan tuo ihan älytöntä, että ruvetaan sisustamaan toisen kotia, oli sitten vaikka kuinka oman lapsen koti. Enkä ymmärrä, mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, joka esim. menee tonkimaan toisten kaappeja (joku kertoi tässä ketjussa). Täysin sekopäistä touhua. Mutta kyllä olen edelleen sitä mieltä, että ei ole normaalia altistaa lapsiaan/lastaan känniääliöiden huutamiselle. Kyllä mulla menisi raja jo siinä, että anoppi olisi tuiterissa lasten edessä, kuin että odottelisin että aletaan huutamaan jostain tiskaamisesta, ja vasta siitä vetäisin herneen nenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No toi pikkuhousujuttu nyt on tosi pieni asia. Anoppi tuskin sillä pahaa tarkoitti, joten turha sellaisesta on kierroksia vetää. Onko tämä tiskausriita samaa kaliiberia vai ihan oikeasti loukkaavaa ja sellaiseksi tarkoitettukin?

Ap sanoi selkeästi että tuo on jatkuvaa. Ei yksi pikkujuttu vaan tulva niitä.

Meillä minun äitini tunki ostamaan ensimmäiselle irronnelle hampaalle rasian, ensikengät jne jne jne

Kyse on kummallisesta kilpailusta lapsen elämässä. Siitä ettei tunnusteta äidin ainutlaatuisuutta.

Pahantahtoisuuttakoon sinun äitisi osti lapsellesi ensikengät ja hampaalle rasian? Juu, ymmärrän että ärsyttää, mutta jos toinen ei pahaa tarkoita, niin ei siitä kannata mun mielestä itsekään suuttua. Meillä anoppi ostelee jouluna ja merkkipäivinä kaikenlaista turhaa krääsää ja väärän kokoisia vaatteita lapsille yms. Hänellä on jotenkin sellainen tyyli, että ostaa hetken mielijohteesta sellaista mitä halvalla saa ja näyttää hänen mielestään kivalta. Ei jotenkin osaa ajatella lahjan saajan toiveita ja tarpeita. En ole viitsinyt hermostua hänelle, koska hyväähän hän tarkoittaa. Kiitän kauniisti lahjoista ja pistän kiertoon, jollen käyttöä ja tarvetta itse keksi. Ei tällainen ole minusta syy pistää koko perheellä välejä poikki. Meillä mies käy lasten kanssa anoppilassa usein ilman minua. Mä jaksan sitä hössötystä ja jatkuvia vinkkejä ja neuvoja kun ei joka kuukausi tarvitse olla kuuntelemassa.

Kyllä. Pahaa tahtoa tuo juurikin on.

Hyväähän tuo tarkoittaa. Itselleen. Muista ei niin väliä.

Vierailija kirjoitti:

Äidit ei voi hylätä omia äitejään, mutta poikien pitäisi voida. On sillä miehelläkin sanomista lapsen asioihin.

En epäile, etteikö anopit ole ärsyttäviä, mutta lapsen asioihin on myös miehellä oikeus sanoa sanottavansa.

Jos mun äiti käyttäytyisi kuin mun anoppi, niin en olisi tekemisissä hänen kanssaan.

On miehellä sanomista lapsen asioihin, tietysti. Mä kieltäydyn käymästä anoppilassa enemmän kuin kahdesti vuodessa, mies saa vapaasti käydä äitiään moikkaamassa lasten kanssa. Ainoa ehto on, ettei jätä lapsia keskenään anopin kanssa, tällä kun on kerrottavana ”totuuksia” lasten vanhemmista ja toisista isovanhemmista. Plus syöttää lapset täyteen herkkuja. Mies ei itsekään jaksa ilkeää, manipuloivaa, komentelevaa ja joka asiaan puuttuvaa äitiään.

Älä ainakaan mene anoppis mökille.

Voisit sinäkin ap opetella pitämään puolesi jos olet tilanteessa etkä vain kääntää selkääsi ja kävellä pois. Kysyä suoraan, että miksi halusit sanoa noin ilkeästi tai mitä helvttiä taas huudat.

Vähän nyt paha sanoa kuka mitäkin teki kun esimerkit ovat noin ylimalkaisia. Ja pikkarijuttu nyt ei nyt kuulostanut mitenkään erityisen pahalta.

Mutta oli miten vaan niin itse en vietä aikaani ikävien ihmisten kanssa. Anna miehen seurustella äitinsä kansssa ja pysy sinä poissa.

Vierailija kirjoitti:

Me seurusteltiin miehen kanssa muutama vuosi eri paikkakunnilla asuen, ensin opiskeluiden ja sitten töiden takia. Käytiin säännöllisesti appivanhemmilla kylässä, yritin tutustua anoppiin, mutta en saanut mitään vastakaikua. Hän ei ikinä kysynyt mitään minun perheestä, ei työstä, ei mistään. Minun keskustelunavaukset ingnooraasi, tai jos kysyin jotain, niin suunnilleen vain pyöritteli silmiään vastaukseksi. Harvensin kyläilyjä ja annoin miehen käydä yksin.

Mies sai kotipaikkakunnaltaan töitä, minun työ jäi kohtuu matkan päähän, joten ensin vuokrattiin ja myöhemmin ostettiin yhteinen asunto täältä. Vuokra-asunnossa saatiin vielä olla rauhassa, mutta oman asunnon oston jälkeen anopilla napsahti jotain päässä. Oli ostamassa meille verhoja, sohvaa, ruokapöytää, mattoja, päättämässä pihan istutuksista jne. Kun kieltäydyin kohteliaasti, laittoi anoppi apen pitämään mulle saarnan siitä, kuinka lahjat ovat lahjoja ja niistä ei kieltäydytä. Myöhemmin mies yritti saada minut ymmärtämään äitinsä kantaa, koska hän oli saanut sisustaa tyttärensäkin asunnon, niin halusi muka olla vain tasapuolinen meille. Mieskään ei siis tykännyt että äitinsä päättää meidän kodista, mutta yritti lieventää tilannetta sillä, että annetaan sen nyt jotain ostaa oman halunsa mukaan, kun siskollekin osti. Pidin kuitenkin pääni siinä, että valitsen itse sisustuksen (miehen kanssa) ja mielelläni myös maksan itse. Ehdotin että jos haluavat avustaa, niin tarvitaan esimerkiksi uusi pyykkikone. Ei käynyt se.

Meidän esikoinen syntyi kohta tämän jälkeen ja hel*etti anopin kanssa oli pian valloillaan. Täälläkin joku tai jotkut kirjoitti että omalta äidiltä siedetään kyllä sitä, mitä anopilta ei. Omalla kohdallani kyse oli hyvin pitkälti siitä, että anoppi oli täysin vieras ihmisenä minulle. Omaan äitiin on kuitenkin pitkä suhde takana. Eikä omalta äidiltäkään ihan mitä tahansa siedä, mutta jotkut pienet päsmäröinnit menee läpi sormien että joopa joo. Anoppi on taas kuin kuka tahansa mulle vain etäisesti tuttu ihminen, hän toki on mieheni äiti, mutta mulle vieras. Ja jos ihminen ei ole aiemmin osoittanut minkäänlaista kiinnostusta, niin kyllä siinä kohtaa mennään pahasti metikköön, jos kuvitellaan, että aloittamalla päsmäröinti toisen kotona ja äitiydessä, saadaan tutustuminen ja luottamus alulle.

Anoppi on kuitenkin miehen äiti eikä hänelle vieras ihminen.

Mies taas on lapsen isä eli tärkeä henkilö perheessä siinä missä äitikin.

Näissä jutuissa tulee aina kummallinen tunne siitä että äiti on kaiken keskipiste eikä suinkaan lapsi jonka parasta ollaan ajattelevinaan.

Anoppi on äidille vieras, joten hänet voi etäännyttää mutta äidin äiti on tuttu .

Niin, tälle äidille mutta ei koko muulle perheelle.

Eli äiti on keskipiste, se henkilö jonka näkökulma ratkaisee.

Ei pitäisi näinkään olla,

Juu, ei ole minulla poikia, kunhan on pistänyt silmään.

Miksi tähän tiskausasiaan ei nyt saada selvennystä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi tähän tiskausasiaan ei nyt saada selvennystä?

Ap on itse krapuloissaan röhnöttänyt koko päivän, anoppi & appi ovat laittaneet ruuat ja vahtineet lasta ja mies tehnyt pihatöitä. Anoppi on pyytänyt aapeeta tiskaamaan, mutta ap:n mielestä tiskaaminen on ikävää hommaa, joten hänen ei tarvitse sitä tehdä.

Miehelläsi tuntuu olevan semmoinen oidipaalis-insestinen äitisuhde. Oletko huomauttanut hänelle siitä?

Minäkin mietin tätä anopin kännäämistä, josta asiasta on muutama muukin kirjoittanut. 

Oletko Ap koskaan anopin räyhätessä sanonut hänelle, että et halua selvittää asioita humalassa olevan ihmisen kanssa, että puhutaan sitten, kun olet selvinpäin? 

Mietin vain, että eikö todella kukaan puutu tällaiseen alkoholin käyttöön, jos se on jatkuvaa. Mitä mieltä anopin lapset ovat?

Anopille olisi myös hyvä tehdä selväksi, että kukaan ei halua antaa lapsiaan kännisen ihmisen hoidettavaksi tai ylipäätään viedä lapsia tällaisen ihmisen vaikutuspiiriin. 

Eikö kukaan ole uskaltanut puuttua asiaan?

Toinen asia: Onko suvussa muita pikkulapsia? Miten anoppi suhtautuu heihin tai miten heidän vanhempansa anoppiin? Onko se samaa vääntämistä joka asiasta?

Sinun ja miehesi pitäisi itsenäistyä. Anopille ei tarvitse raportoida elämäänne ja lomat kannattaa viettää muualla kuin apen ja anopin helmoissa.

Olen kyllä ylpeä lapsistani jotka uskaltavat pitää puolensa ja sanovat reippaasti jos kokevat että liikaa heidän asioistaan höösätään. Olisi kauheaa jos vävyni tai miniäni olisi tuollaisessa jamassa. Itse en juurikaan heidän päätöksiinsä puutu, joskus saatan kysyä ovatko tulleet ajatelleeksi sitä tai tätä puolta asiasta. Mielelläni kyllä ostelen heille vähän laadukkaampia tavaroita, mutta koetan pitää mielessä mistä ovat joskus haaveilleet. Toki sitäkin voi holhoamisena pitää, täytyy koettaa muistaa tämä. Miehellä on enemmän vaikeuksia olla päsmäröimättä, johtuu siitä että hänen vanhempansa puuttuivat ihan joka asiaan komentelemalla. Mutta kyllä hän sitten yleensä ymmärtää kun lapset antavat palautetta.

Ap, otan osaa ja pahoittelen. Minulla on kaltaisesi järkevä ja fiksu miniä, eikä tulisi mieleenikään kuuna päivänä käyttäytyä noin kuin ikäluokkaani oleva anoppisi. Jos hän olisi siskoni tai ystäväni, sanoisin kyllä suorat sanat miniän kohtelusta.

Jokaisella äidillä ja isällä on oikeus olla lastensa asioista päätettäessä se auktoriteetti ja siihen on anoppien, appien, tätien ja setien tyytyminen. On pystyttävä kunnioittamaan toisten rajoja ja annettava vanhemmuuden kasvuun tilaa. Jos minulta jotain kysytään, pyrin keskustelemaan asiasta niin, että keskustellessa ratkaisu syntyy, ei niin, että sanon, että tee niin ja niin. Se, että olen kasvattanut kaksi lasta ei tee minusta silti mitään gurua. Ehkä tein paljon väärin ja miniä on viisaampi!

No mitä tämä nyt sinua auttaa, ei mitään, mutta yritä pitää pintasi. Sinulla on oikeutesi, eikä sinun todellakaan tarvitse alistua anoppisi mielivaltaan. Yritä keskustella asioista miehesi kanssa rauhassa, sillä kiihtyneenä ei asioita usein ratkaista hirveän rakentavasti. Tsemppiä!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me seurusteltiin miehen kanssa muutama vuosi eri paikkakunnilla asuen, ensin opiskeluiden ja sitten töiden takia. Käytiin säännöllisesti appivanhemmilla kylässä, yritin tutustua anoppiin, mutta en saanut mitään vastakaikua. Hän ei ikinä kysynyt mitään minun perheestä, ei työstä, ei mistään. Minun keskustelunavaukset ingnooraasi, tai jos kysyin jotain, niin suunnilleen vain pyöritteli silmiään vastaukseksi. Harvensin kyläilyjä ja annoin miehen käydä yksin.

Mies sai kotipaikkakunnaltaan töitä, minun työ jäi kohtuu matkan päähän, joten ensin vuokrattiin ja myöhemmin ostettiin yhteinen asunto täältä. Vuokra-asunnossa saatiin vielä olla rauhassa, mutta oman asunnon oston jälkeen anopilla napsahti jotain päässä. Oli ostamassa meille verhoja, sohvaa, ruokapöytää, mattoja, päättämässä pihan istutuksista jne. Kun kieltäydyin kohteliaasti, laittoi anoppi apen pitämään mulle saarnan siitä, kuinka lahjat ovat lahjoja ja niistä ei kieltäydytä. Myöhemmin mies yritti saada minut ymmärtämään äitinsä kantaa, koska hän oli saanut sisustaa tyttärensäkin asunnon, niin halusi muka olla vain tasapuolinen meille. Mieskään ei siis tykännyt että äitinsä päättää meidän kodista, mutta yritti lieventää tilannetta sillä, että annetaan sen nyt jotain ostaa oman halunsa mukaan, kun siskollekin osti. Pidin kuitenkin pääni siinä, että valitsen itse sisustuksen (miehen kanssa) ja mielelläni myös maksan itse. Ehdotin että jos haluavat avustaa, niin tarvitaan esimerkiksi uusi pyykkikone. Ei käynyt se.

Meidän esikoinen syntyi kohta tämän jälkeen ja hel*etti anopin kanssa oli pian valloillaan. Täälläkin joku tai jotkut kirjoitti että omalta äidiltä siedetään kyllä sitä, mitä anopilta ei. Omalla kohdallani kyse oli hyvin pitkälti siitä, että anoppi oli täysin vieras ihmisenä minulle. Omaan äitiin on kuitenkin pitkä suhde takana. Eikä omalta äidiltäkään ihan mitä tahansa siedä, mutta jotkut pienet päsmäröinnit menee läpi sormien että joopa joo. Anoppi on taas kuin kuka tahansa mulle vain etäisesti tuttu ihminen, hän toki on mieheni äiti, mutta mulle vieras. Ja jos ihminen ei ole aiemmin osoittanut minkäänlaista kiinnostusta, niin kyllä siinä kohtaa mennään pahasti metikköön, jos kuvitellaan, että aloittamalla päsmäröinti toisen kotona ja äitiydessä, saadaan tutustuminen ja luottamus alulle.

Anoppi on kuitenkin miehen äiti eikä hänelle vieras ihminen.

Mies taas on lapsen isä eli tärkeä henkilö perheessä siinä missä äitikin.

Näissä jutuissa tulee aina kummallinen tunne siitä että äiti on kaiken keskipiste eikä suinkaan lapsi jonka parasta ollaan ajattelevinaan.

Anoppi on äidille vieras, joten hänet voi etäännyttää mutta äidin äiti on tuttu .

Niin, tälle äidille mutta ei koko muulle perheelle.

Eli äiti on keskipiste, se henkilö jonka näkökulma ratkaisee.

Ei pitäisi näinkään olla,

Juu, ei ole minulla poikia, kunhan on pistänyt silmään.

Meillä se anoppi lapsen syntymän jälkeen nimenomaan kävi kertomassa mulle, kuinka en osaa hoitaa lastani, kotiani, hädin tuskin edes itseäni. Kävi vain, kun mieheni oli töissä. Miestäni sitten juoksutti milloin minkäkin tekosyyn nojalla korjaamassa asioita. Saattoi soitella klo 2 aamulla, kun digiboksista kuuluu vain radio, ja telkkari on pimeänä, ja tämä pitäisi nyt heti välittömästi tulla paikan päälle korjaamaan. Kyllähän tuollaisen helmen haluaa lapsensa tärkeäksi ihmiseksi kuka tahansa, eikös? 

Jos joku ei ymmärtänyt sarkasmia, niin ihan yhteisellä päätöksellä pidetään etäisyyttä, aika runsaastikin.

AP:lle: Kaikkea ei tarvitse hyväksyä tai sietää. Eikä todellakaan tarvitse alkaa pyytelemään tuossa tilanteessa anteeksi. Se vaan pönkittäisi anopin asemaa kaiken valtijana. Ilmeisesti hänellä on tällainen asema suvun keskuudessa, ja muu suku hännystelee, että saa hankalaksi tiedetyn henkilön pysymään tyytyväisenä.

Mikä siinä tiskaamisessa nyt meni pieleen ja millaista kommenttia anoppi asiasta antoi?

En jaksanut lukea muita vastauksia, mutta samantyyppistä kokeneena laita kanssakäyminen minimiin. Tapaatte lyhyesti esimerkiksi parin tunnin vierailu jouluna ja syntymäpäivinä, ei mitään yhteisiä mökkilomia. Koeta suhtautua anoppiin kuin sairaaseen, joka ei pysty parantumaan. Jutut toisesta korvasta ulos eli älä väittele tai selittele, vaan vaihda puheenaihetta ja poistu paikalta nopeasti tai lopeta puhelu. Mitä kiltimpi olet, sitä enemmän tällaiset kiusaa. Jos miehesi haluaa tavata perhettään, anna hänen mennä yksin lasten kanssa. 

Kokemuksesta sanon, että lapset alkavat inhota anoppia, joka haukkuu heidän äitiään. Nyt lapset jo aikuisia ja lapset tajusivat jo alakoululaisina, että anopin käytös ei ole normaalia ja kivaa. Ei se manipulointi ja pahan puhuminen mene läpi. Nämä tällaiset ihmiset jäävät yksin, koska eivät osaa olla ihmissuhteissaan normaalisti. En ole nykyään missään tekemisissä, kun ei ole pakko. Poikansa hoitaa iäkkään äitinsä asiat täysin. Ehkä anoppi on viimein tajunnut, että on toiminut minua kohtaan väärin tai sitten haukkuu minua vanhainkodissa aivan niin kuin ennenkin :)