Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä se että on koko elämänsä sinkku?
24.06.2020 |
Ja pliis ei nyt niitä ”koskaan et voi tietää, 99-vuotiaatkin löytää rakkauden” sopaa.
Vaan nyt ihan oikeita neuvoja tai jos joku muu käynyt saman prosessin läpi.
Pari viime vuotta huomannut kuinka alan olla katkerampi ja katkerampi.
Yksinäisyys jo itsessään on tarpeeksi kamalaa, joten en sen lisäksi haluaisi muuttua vielä kamalaksi akaksi!
Kommentit (95)
Kysyisin mitä elämässäsi on? Minkälaiset arvot omaat? Millä täytät päiväsi? Minkälaisia ihmisiä sinulla on ylipäätään ympärilläsi? Kaikki nuo asiat vaikuttavat siihen, kuinka helppo ikisinkkuus on hyväksyä, ja suosittelen että keskityt asettamaan muun elämäsi oikealle radalleen, jolloin mahdolliset epäkohdiksi koetut tekijät ovat myös helpompi hyväksyä. En tunne tapaustasi, mutta jos olet terve, koulutettu, työssä käyvä, yms. on sinulla asiat paremmin kuin aivan valtavan monella, älä unohda tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei vain ollut riittävän hyviä geenejä tähän elämään.
No kyllähän mä sen nyt tiedän.
Siksi kysynkin miten selvitä elämä.
Todennäköisesti monta vuosikymmentä vielä tätä shaibaa edessä.
Miten teen siitä siedettävämpää??
Kehität itseäsi henkisesti, jotta tuon katkeruuden taakka kevenee ja sen seurauksena voit myös löytää helpommin puolison, koska usein katkeruus huokuu ihmisestä. Ihminen ei ole tällöin aidosti avoin kohtaamisille, ei lähestyttävä. Tätä näkee valitettavan usein..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei vain ollut riittävän hyviä geenejä tähän elämään.
No kyllähän mä sen nyt tiedän.
Siksi kysynkin miten selvitä elämä.
Todennäköisesti monta vuosikymmentä vielä tätä shaibaa edessä.
Miten teen siitä siedettävämpää??Kehität itseäsi henkisesti, jotta tuon katkeruuden taakka kevenee ja sen seurauksena voit myös löytää helpommin puolison, koska usein katkeruus huokuu ihmisestä. Ihminen ei ole tällöin aidosti avoin kohtaamisille, ei lähestyttävä. Tätä näkee valitettavan usein..
Tuota henkistä ja muutenkin itseni kehittämistä olen jo ja edelleen teen.
Nyt pääasiana olisi se että oma olo helpottaisi.
Parisuhteesta en pahemmin unelmoi enää.
Yksinäisyyteen olen ollut terapiassa, meditoin, harrastuksia, olen koiran kanssa ja paapon häntä, olen hyväksymässä asiaa.
Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Mutta olo on silti usein kamala.
Siksi kysyin niiltä jotka olisivat samanlaisen matkan tehnyt tai tekemässä, miten ovat selvinneet.
Itse en oikeasti enää tiedä mitä tehdä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei vain ollut riittävän hyviä geenejä tähän elämään.
No kyllähän mä sen nyt tiedän.
Siksi kysynkin miten selvitä elämä.
Todennäköisesti monta vuosikymmentä vielä tätä shaibaa edessä.
Miten teen siitä siedettävämpää??Kehität itseäsi henkisesti, jotta tuon katkeruuden taakka kevenee ja sen seurauksena voit myös löytää helpommin puolison, koska usein katkeruus huokuu ihmisestä. Ihminen ei ole tällöin aidosti avoin kohtaamisille, ei lähestyttävä. Tätä näkee valitettavan usein..
Tuota henkistä ja muutenkin itseni kehittämistä olen jo ja edelleen teen.
Nyt pääasiana olisi se että oma olo helpottaisi.
Parisuhteesta en pahemmin unelmoi enää.Yksinäisyyteen olen ollut terapiassa, meditoin, harrastuksia, olen koiran kanssa ja paapon häntä, olen hyväksymässä asiaa.
Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Mutta olo on silti usein kamala.Siksi kysyin niiltä jotka olisivat samanlaisen matkan tehnyt tai tekemässä, miten ovat selvinneet.
Itse en oikeasti enää tiedä mitä tehdä.
Ap
Itse olen tehnyt vastaavaa matkaa. Ihminen tarvitsee edes joitakin ihmissuhteita, vaikka ystävistä tai tuttavista. Onko sinulla ystäviä ja / tai sukua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei vain ollut riittävän hyviä geenejä tähän elämään.
No kyllähän mä sen nyt tiedän.
Siksi kysynkin miten selvitä elämä.
Todennäköisesti monta vuosikymmentä vielä tätä shaibaa edessä.
Miten teen siitä siedettävämpää??Kehität itseäsi henkisesti, jotta tuon katkeruuden taakka kevenee ja sen seurauksena voit myös löytää helpommin puolison, koska usein katkeruus huokuu ihmisestä. Ihminen ei ole tällöin aidosti avoin kohtaamisille, ei lähestyttävä. Tätä näkee valitettavan usein..
Tuota henkistä ja muutenkin itseni kehittämistä olen jo ja edelleen teen.
Nyt pääasiana olisi se että oma olo helpottaisi.
Parisuhteesta en pahemmin unelmoi enää.Yksinäisyyteen olen ollut terapiassa, meditoin, harrastuksia, olen koiran kanssa ja paapon häntä, olen hyväksymässä asiaa.
Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Mutta olo on silti usein kamala.Siksi kysyin niiltä jotka olisivat samanlaisen matkan tehnyt tai tekemässä, miten ovat selvinneet.
Itse en oikeasti enää tiedä mitä tehdä.
Ap
Itse olen tehnyt vastaavaa matkaa. Ihminen tarvitsee edes joitakin ihmissuhteita, vaikka ystävistä tai tuttavista. Onko sinulla ystäviä ja / tai sukua?
Saako kysyä miten matkasi edistyy?
Vanhemmat on.
Tullaan ihan ok toimeen toisinaan, mutta ollaan kyllä varmaan liian erilaisia ihmisiä.
Pieni suku, enkä ole heihin yhteydessä.
Ainoa lapsi, ei kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei vain ollut riittävän hyviä geenejä tähän elämään.
No kyllähän mä sen nyt tiedän.
Siksi kysynkin miten selvitä elämä.
Todennäköisesti monta vuosikymmentä vielä tätä shaibaa edessä.
Miten teen siitä siedettävämpää??Kehität itseäsi henkisesti, jotta tuon katkeruuden taakka kevenee ja sen seurauksena voit myös löytää helpommin puolison, koska usein katkeruus huokuu ihmisestä. Ihminen ei ole tällöin aidosti avoin kohtaamisille, ei lähestyttävä. Tätä näkee valitettavan usein..
Tuota henkistä ja muutenkin itseni kehittämistä olen jo ja edelleen teen.
Nyt pääasiana olisi se että oma olo helpottaisi.
Parisuhteesta en pahemmin unelmoi enää.Yksinäisyyteen olen ollut terapiassa, meditoin, harrastuksia, olen koiran kanssa ja paapon häntä, olen hyväksymässä asiaa.
Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Mutta olo on silti usein kamala.Siksi kysyin niiltä jotka olisivat samanlaisen matkan tehnyt tai tekemässä, miten ovat selvinneet.
Itse en oikeasti enää tiedä mitä tehdä.
Ap
Itse olen tehnyt vastaavaa matkaa. Ihminen tarvitsee edes joitakin ihmissuhteita, vaikka ystävistä tai tuttavista. Onko sinulla ystäviä ja / tai sukua?
Saako kysyä miten matkasi edistyy?
Vanhemmat on.
Tullaan ihan ok toimeen toisinaan, mutta ollaan kyllä varmaan liian erilaisia ihmisiä.
Pieni suku, enkä ole heihin yhteydessä.
Ainoa lapsi, ei kavereita.
Toisinaan vaikeampaa, toisinaan helpompaa. Nyt on ollut hyvä kausi jo pitempään. Kävin vuosia terapiassa (mm. traumaterapia), mikä auttoi paljon ja vaikeat ajat eivät nykyään kestä kauaa. Minulla on vastaava tausta. Mistä luulet, että johtuu ettei sinulla ole kavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta tuntuu että käyn läpi sellaista sykliä koko ajan.
Olen yrittänyt hyväksyä asiaa, opetella vain olemaan asian kanssa, hyvällä tavalaa luovuttanut- tarkoittaen etten taistele vastaan enää.Ja sitten PAM! - asiaa vaivaa, kalvaa, itken yksinäisyyttä, välillä saan suht voimakkaita ahdistuskohtauksia jne.
Sitten taas rauhallisempaa ja taas kohta mennään....
En vain pääse siihen pysyvään ja rauhalliseen tilaan missä hyväksyisin asian.
Ap
Ongelma on siinä, että vaikka asian kuinka hyväksyisi niin se ei tee oloa onnelliseksi tai iloiseksi. Elämästä jää kokematta niin paljon hyviä asioita ja iloa, mutta minkäs teet.
Kylllä rahaa saaa aina kun hankkii työkalut ja työkaluilllla saa rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei vain ollut riittävän hyviä geenejä tähän elämään.
No kyllähän mä sen nyt tiedän.
Siksi kysynkin miten selvitä elämä.
Todennäköisesti monta vuosikymmentä vielä tätä shaibaa edessä.
Miten teen siitä siedettävämpää??Kehität itseäsi henkisesti, jotta tuon katkeruuden taakka kevenee ja sen seurauksena voit myös löytää helpommin puolison, koska usein katkeruus huokuu ihmisestä. Ihminen ei ole tällöin aidosti avoin kohtaamisille, ei lähestyttävä. Tätä näkee valitettavan usein..
Tuota henkistä ja muutenkin itseni kehittämistä olen jo ja edelleen teen.
Nyt pääasiana olisi se että oma olo helpottaisi.
Parisuhteesta en pahemmin unelmoi enää.Yksinäisyyteen olen ollut terapiassa, meditoin, harrastuksia, olen koiran kanssa ja paapon häntä, olen hyväksymässä asiaa.
Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Mutta olo on silti usein kamala.Siksi kysyin niiltä jotka olisivat samanlaisen matkan tehnyt tai tekemässä, miten ovat selvinneet.
Itse en oikeasti enää tiedä mitä tehdä.
Ap
Ei siitä selviäkään. Oikeasti.
Miten hyväksyä se, että on pilannut elämänsä huonossa parisuhteessa ja kadottanut itsensä? Kuollut sisältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kumppani ei ole mikään unelmien täyttymys tai poista noita tunteita. Kuten olet jo yrittäny suhteita niin ei ne se kummemaksi muutu. Ne kauniit parisuhteet on todella useasti kulissia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei vain ollut riittävän hyviä geenejä tähän elämään.
No kyllähän mä sen nyt tiedän.
Siksi kysynkin miten selvitä elämä.
Todennäköisesti monta vuosikymmentä vielä tätä shaibaa edessä.
Miten teen siitä siedettävämpää??Kehität itseäsi henkisesti, jotta tuon katkeruuden taakka kevenee ja sen seurauksena voit myös löytää helpommin puolison, koska usein katkeruus huokuu ihmisestä. Ihminen ei ole tällöin aidosti avoin kohtaamisille, ei lähestyttävä. Tätä näkee valitettavan usein..
Tuota henkistä ja muutenkin itseni kehittämistä olen jo ja edelleen teen.
Nyt pääasiana olisi se että oma olo helpottaisi.
Parisuhteesta en pahemmin unelmoi enää.Yksinäisyyteen olen ollut terapiassa, meditoin, harrastuksia, olen koiran kanssa ja paapon häntä, olen hyväksymässä asiaa.
Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Mutta olo on silti usein kamala.Siksi kysyin niiltä jotka olisivat samanlaisen matkan tehnyt tai tekemässä, miten ovat selvinneet.
Itse en oikeasti enää tiedä mitä tehdä.
Ap
Itse olen tehnyt vastaavaa matkaa. Ihminen tarvitsee edes joitakin ihmissuhteita, vaikka ystävistä tai tuttavista. Onko sinulla ystäviä ja / tai sukua?
Saako kysyä miten matkasi edistyy?
Vanhemmat on.
Tullaan ihan ok toimeen toisinaan, mutta ollaan kyllä varmaan liian erilaisia ihmisiä.
Pieni suku, enkä ole heihin yhteydessä.
Ainoa lapsi, ei kavereita.
Ihan kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia lakkaa vaivaamasta kun lakkaa välittämästä. Tällä olen päässyt monen stressin aiheista elämässä ja nyt olen onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko sinulle mahdollisesti kelvata kilttis?
Jos kilttis käy psykiatrilla/psykoterapiassa eikä pura katkeruuttaan ja turhautumistaan naiseen (mikäli sellaisen "saa") joka ei ehkä olekaan ulkoisesti mitään missitasoa.
Itse en ole koskaan nimittäin tavannut fiksua ja normaalia miestä, joka käyttäisi itsestään tuota kilttistermiä.
Ja tietenkin 1 luonteenpiirre (on se sitten aito tai ei) on vain 1 pienenpieni osa kokonaisuutta.
Ei miehille aiemmin keloaamattomankaan naisen tarvitse siihen ensimmäiseen vastaantulijaan herranjestas tyytyä.
Suhteellisen kiltti vastaus kerrankin. Tosiaan tämä on internet, siksi täällä käytetään erilaisia termejä mitä ei ehkä tuolla oikeassa elämässä käytetä.
eri
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin heti ensimmäisenä että onko kroppa treenattu timmin hoikaksi? Tuo on se helpoin keino päästä pois ikisinkkuudesta.
Tjaa.a. kenelle minun nyt siten pitäisi hoikkana ja treenattuna ilmoittautua tai kenties näytttäytyä kun on tuo "paikka" jäänyt kohtaamatta, jossa ikisinkkuuteni olisi poistunut tai poistettu. - No onhan tässä loppuikä aikaa etsiä sitä paikkaa.
Olen onneksi vasta 42 vuotias, joten aikaa on vielä runsaasti... Vai olenko liian vaativa kun toivoisin mahd. kumppanin hieman myös arvostavan sitä, mitä minulla on korvieni välissä; eli esimerkiksi sitä millaisia mielipiteitä ja haaveita minulla on...
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia. Katselen kateellisena ja katkerana, kun muilla ikäisilläni miehillä on norminätit ja painoiset naiset. Tinderissä tuli viimeksi tähtisydän spurgun näköiseltä naiselta, vaikka ikä oli 30. En käsitä miten joku voi näyttää 30 vuotiaana 60-vuotiaalta mummolta. Miehiä on mun ikäluokassa tuhansia enemmän, kuin naisia. Onhan siinä jo itsessään aivan järkyttävän suuri epäsuhta. Ja pliis, älkää ehdottako thaimaan baarityttöjä. Köyhää naista en kelpuuta enkä ala sellaista elättämään. Itseäni oksettaa se vanhan ajan ajattelutapa, että nainen hoitaa kodin ja lapset ja mies elättää sekä on perheen pää. Tahdon suht tasa-arvoisen suhteen, eli nainen on korkeakoulututkinnolla varustettu, kuten minäkin.
Mutta monesti ne korkeastikouluttautuneet naiset katselevat sitten näitä vähemmän kouluttautuneita gangstereita ja muita jännittävämpiä miehiä, kun me loogis-matemaattisesti älykkäät olemme tylsiä.
M34
Tämän kirjoittaja oli mies, joten alapeukkutulva oli valtava. Mikään muu ei herätä tällä palstalla yhtä raivoisaa vihaa kuin se, ettei mies saa naista, vaikka haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuohon mitään taikakeinoja ole. Pitää vain käsitellä asiat ja hyväksyä ne sellaisina kuin ovat. Tai on myös se toinen vaihtoehto, mutta sitähän sinä et halunnut kuulla, joten jätetään sanomatta.
Mikä toinen vaihtoehto?
Vierailija kirjoitti:
Miten hyväksyä se, että on pilannut elämänsä huonossa parisuhteessa ja kadottanut itsensä? Kuollut sisältä.
Kääntää se kasvuksi ja paremmaksi itsetuntemukseksi ja etsiä parempi parisuhde. Niin kauan on toivoa kun on elämää. Ottamalla sen ensimmäisen askeleen surkuttelun sijaan. Elämä on epätäydellistä, mutta se voi silti olla hyvää.
No kyllähän mä sen nyt tiedän.
Siksi kysynkin miten selvitä elämä.
Todennäköisesti monta vuosikymmentä vielä tätä shaibaa edessä.
Miten teen siitä siedettävämpää??