Miksi jotkut aloittavat heti uuden suhteen seurustelusuhteen kariuduttua? Eivät osaa olla yhtään yksin

Läheisriippuvuus, eikä osata olla yksin, vaan pakko olla joku mentaliteetilla mennään....

Jos löytää samantien uuden kumppanin, niin mikäs siinä. Ei kukaan käske pysyä sinkkuna siksi, ettei heti perään saisi aloittaa uutta suhdetta. Jos sama kaava toistuu jokaisen suhteen jälkeen, niin hälytyskellot alkaa soimaan. Se, että kykenee olemaan yksin, on positiivinen ominaisuus.

Mulla suhdesurffailun syynä oli sekoitus läheisriippuvuutta ja sitä että hyviä ehdokkaita vaan sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sarjatulitus sydänsuruja kuitenkin sai minut lopulta tietoisesti päättämään että tarvitsen yksinoloa, ei ollut helppoa sekään, mutta olin ehdottomasti sen tarpeessa. Olenkin todennut todeksi sanonnan ettei voi olla onnellinen toisen kanssa, ennen kuin osaa olla onnellinen itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia yksinäinen avioliitossa. Tein ennen eroa jo itseni kanssa työn ja oltiin myös eksän kans molemmat henkisesti luovuttu kunnolla toisistamme jo silloin kun eropäätös tehtiin. Ihan heti en uutta ottanut, mut muutaman kuukauden päästä jo. Oisin ehkä ollut pidempäänkin sinkkuna, mut mies on aivan ihana, ja mullakin korkea vietti. Yhden yön seuraa löytyisi kyllä aina, mutta sellainen jättää pidemmän päälle tyhjän olon.

Täällä välillä lukee ihmisistä jotka ovat vuosiakin ilman seksiä. Sopinee joillekin, mut itse tuntisin nääntyväni hengiltä noin.

Niin, aika monet meistä "joistakuista" olemme ilman koska halukasta kumppania ei yksinkertaisesti löydy mistään. Itsekin olen jo nääntynyt siihen pisteeseen ettei usko paluuta olevan. En todellakaan ymmärrä miten ihmiset löytävät aina jonkun, kun itse ei löydä yhtään ketään koskaan. N37

Ylipaino, kielteinen asenne ja huonot sosiaaliset taidot yhdistävät tuntemiani ikisinkkunaisia (pl. ne, jotka eivät suhdetta halua).

Olen normaalipainoinen, mukava, iloinen ja sosiaalisesti täysin normaali. Kavereita on vaikka kuinka paljon, mutta muuta ei löydy.

Kuinka usein käyt treffeillä?

Mä en vaan käsitä miten voi aina löytyä heti joku ihana, jonka kanssa haluaa jakaa elämäänsä. Et tietyillä ihmisillä niitä vaan tulee koko ajan elämään. Sitä en tajua, kun itse ei koskaan tapaa ketään kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia yksinäinen avioliitossa. Tein ennen eroa jo itseni kanssa työn ja oltiin myös eksän kans molemmat henkisesti luovuttu kunnolla toisistamme jo silloin kun eropäätös tehtiin. Ihan heti en uutta ottanut, mut muutaman kuukauden päästä jo. Oisin ehkä ollut pidempäänkin sinkkuna, mut mies on aivan ihana, ja mullakin korkea vietti. Yhden yön seuraa löytyisi kyllä aina, mutta sellainen jättää pidemmän päälle tyhjän olon.

Täällä välillä lukee ihmisistä jotka ovat vuosiakin ilman seksiä. Sopinee joillekin, mut itse tuntisin nääntyväni hengiltä noin.

Niin, aika monet meistä "joistakuista" olemme ilman koska halukasta kumppania ei yksinkertaisesti löydy mistään. Itsekin olen jo nääntynyt siihen pisteeseen ettei usko paluuta olevan. En todellakaan ymmärrä miten ihmiset löytävät aina jonkun, kun itse ei löydä yhtään ketään koskaan. N37

Ylipaino, kielteinen asenne ja huonot sosiaaliset taidot yhdistävät tuntemiani ikisinkkunaisia (pl. ne, jotka eivät suhdetta halua).

Olen normaalipainoinen, mukava, iloinen ja sosiaalisesti täysin normaali. Kavereita on vaikka kuinka paljon, mutta muuta ei löydy.

Kuinka usein käyt treffeillä?

En pääse lainkaan treffeille. Pyydän itse keskimäärin 3-6 miestä vuodessa, aina jos sattuu joku kiinnostava kohdalle. Toistaiseksi on tullut vain kieltäviä vastauksia. Nettideittejä kokeilin, pari tyyppiä suostui tapaamiseen, mutta ei niitä oikein treffeiksi voi laskea kun mitään romanttista ei ollut ilmassa eikä miehet halunneet tavata uudestaan kuin kaverina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten pitää saada laskut maksettua.

Suomessa on onneksi niin hyvä sosiaaliturva, että köyhinkään nainen ei tarvitse miestä maksamaan laskujaan täällä.

Kummasti raha kyllä kelpaa. Mutta ehkä se onkin sitä henkistä köyhyyttä naisilla.

Naisilla on kiire saada kulissit äkkiä pystyyn.

Vierailija kirjoitti:

Aloin seurustelemaan avioeroni jälkeen nopeaa, koska kohdalle sattui semmoinen jota ei voinut skipata. Polte oli vain liian kova, vaikka olisin muuten halunnut olla jonkun aikaa yksin. Tässä miehessä kaikki vain sytyttää aivan liikaa. Ääni, katse, tuoksu, olemus ja aivan kaikki. En ymmärrä miten voin monen vuoden jälkeenkin olla näin hullaantunut. Hän on minulle kuin huumetta. Jos nyt eroaisin, niin en usko että samanlaista osuisi ihan heti kohdalle ja varmasti olisin pidempään sinkkuna. Tässä minun syyni.

Lisään vielä etten sulaudu heti suhteen alettua mieheeni. Olen erillinen yksilö, joka voi kehittää itseään suhteesta huolimatta. Osaisin varmasti myös asua yksin näin aikuisena ihmisenä

Vierailija kirjoitti:

Aika yleistys taas kerran. Miten ihmeessä tuttapiirini on pullollaan fiksuja heteronaisia, jotka sanovat suoraan, etteivät miehet kiinnosta pätkääkään. Ajatus, että ihmisen pitää pariutua ollakseen onnellinen, kuuluu kyllä 1950-luvulle.

Ei. Kyllä s on ihan biologiaa. Tietenkin epäonnistuneita kappaleita löytyy, mutta vähissä määrin

mies52v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia yksinäinen avioliitossa. Tein ennen eroa jo itseni kanssa työn ja oltiin myös eksän kans molemmat henkisesti luovuttu kunnolla toisistamme jo silloin kun eropäätös tehtiin. Ihan heti en uutta ottanut, mut muutaman kuukauden päästä jo. Oisin ehkä ollut pidempäänkin sinkkuna, mut mies on aivan ihana, ja mullakin korkea vietti. Yhden yön seuraa löytyisi kyllä aina, mutta sellainen jättää pidemmän päälle tyhjän olon.

Täällä välillä lukee ihmisistä jotka ovat vuosiakin ilman seksiä. Sopinee joillekin, mut itse tuntisin nääntyväni hengiltä noin.

Niin, aika monet meistä "joistakuista" olemme ilman koska halukasta kumppania ei yksinkertaisesti löydy mistään. Itsekin olen jo nääntynyt siihen pisteeseen ettei usko paluuta olevan. En todellakaan ymmärrä miten ihmiset löytävät aina jonkun, kun itse ei löydä yhtään ketään koskaan. N37

Ylipaino, kielteinen asenne ja huonot sosiaaliset taidot yhdistävät tuntemiani ikisinkkunaisia (pl. ne, jotka eivät suhdetta halua).

Olen normaalipainoinen, mukava, iloinen ja sosiaalisesti täysin normaali. Kavereita on vaikka kuinka paljon, mutta muuta ei löydy.

Kuinka usein käyt treffeillä?

En pääse lainkaan treffeille. Pyydän itse keskimäärin 3-6 miestä vuodessa, aina jos sattuu joku kiinnostava kohdalle. Toistaiseksi on tullut vain kieltäviä vastauksia. Nettideittejä kokeilin, pari tyyppiä suostui tapaamiseen, mutta ei niitä oikein treffeiksi voi laskea kun mitään romanttista ei ollut ilmassa eikä miehet halunneet tavata uudestaan kuin kaverina.

Todennäköisesti et ole kovin flirtti, kaunis ja eloisa?

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan käsitä miten voi aina löytyä heti joku ihana, jonka kanssa haluaa jakaa elämäänsä. Et tietyillä ihmisillä niitä vaan tulee koko ajan elämään. Sitä en tajua, kun itse ei koskaan tapaa ketään kivaa.

Minusta maailma on täynnä ihania ihmisiä! Sen vuoksi olenkin polyamorinen, kun en halua seurustella vain yhden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia yksinäinen avioliitossa. Tein ennen eroa jo itseni kanssa työn ja oltiin myös eksän kans molemmat henkisesti luovuttu kunnolla toisistamme jo silloin kun eropäätös tehtiin. Ihan heti en uutta ottanut, mut muutaman kuukauden päästä jo. Oisin ehkä ollut pidempäänkin sinkkuna, mut mies on aivan ihana, ja mullakin korkea vietti. Yhden yön seuraa löytyisi kyllä aina, mutta sellainen jättää pidemmän päälle tyhjän olon.

Täällä välillä lukee ihmisistä jotka ovat vuosiakin ilman seksiä. Sopinee joillekin, mut itse tuntisin nääntyväni hengiltä noin.

Niin, aika monet meistä "joistakuista" olemme ilman koska halukasta kumppania ei yksinkertaisesti löydy mistään. Itsekin olen jo nääntynyt siihen pisteeseen ettei usko paluuta olevan. En todellakaan ymmärrä miten ihmiset löytävät aina jonkun, kun itse ei löydä yhtään ketään koskaan. N37

Ylipaino, kielteinen asenne ja huonot sosiaaliset taidot yhdistävät tuntemiani ikisinkkunaisia (pl. ne, jotka eivät suhdetta halua).

Toi ylipainokommentti ei ollut ensimmäisen... vastasin lähinnä apn kysymykseen siitä, miksi jotkut siirtyvät nopeammin uuteen suhteeseen. Oon täälläkin lukenut kirjoituksia, joissa ihmiset kertovat omaehtoisesti olleensa selibaatissa vuosia, koska eivät ole löytäneet vielä haluamaansa kumppania ja tiedän ihan viehättäviä naisia, jotka ovat mieluummin noin. Itse hankkisin jonkun sängynlämmittäjän jos en suhteeseen sopivaa miestä löytäisi.

Tällä hetkellä olen kyllä niin rakastunut et on vaikea ajatella, et siirtyisin heti eteenpäin jos jostakin syystä suhde päättyisi ja ymmärrän hyvin, että esim leskillä ja äkkinäisesti jätetyillä on tarve parannella itseään ensin. Muuten taas en koe että parisuhteesta tarvitsisi tehdä sellaista symbioosia, ettäkö oma henkinen kehitys siinä päättyisi. Meillä on ainakin omat aikuiset elämämme ja suhde perustuu sille, että omasta hyvästä olosta jaetaan toiselle, ei siihen, että tarvitaan joku itselle. Tosiaanko täällä ajatellaan että nuorena loppuiäkseen parantunut isovanhempiemme ikäpolvi on ollut täynnä henkisesti keskeneräisiä ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailiija kirjoitti:

Mä en vaan käsitä miten voi aina löytyä heti joku ihana, jonka kanssa haluaa jakaa elämäänsä. Et tietyillä ihmisillä niitä vaan tulee koko ajan elämään. Sitä en tajua, kun itse ei koskaan tapaa ketään kivaa.

Minusta maailma on täynnä ihania ihmisiä! Sen vuoksi olenkin polyamorinen, kun en halua seurustella vain yhden kanssa.

Okei. Mä en taas tapaa kyl sellaisia ihmisiä kenen kanssa haluaisin elämäni jakaa, niin useinkaan. Mukavia kyllä varmasti, mutta seurustelukumppaneita en. En varmaan osaa ihastua.