Miehet, miksi teiltä puuttuu rohkeus lähestyä naista?
Tämä kysymys sopii varmaan juuri tälle palstalle. Olen tässä kolmenkymmenen ikävuoden aikana ehtinyt tehdä paljon osallistuvaa tutkimusta suomalaisten miesten käyttäytymisestä toiseen sukupuoleen tutustumisen areenalla. Tai... ehkä pitäisi sanoa, että sitä tutustumista ei oikeastaan ole tapahtunut, koska lähestymisyrityksiä ei juuri ole tullut. Oikeastaan vain sellaisissa tilanteissa olen tutusunut uusiin miehiin, kun olen ollut jonkun ystäväni kekkereillä ja miehen on ollut luontevaa keskustella ihan muuten vaan, ettei ole tarvinnut paljastaa, että juttelu johtuu kiinnostuksesta. Myös opiskeluporukoissa sekä työpaikalla voi tavata miehen luontevasti suomalaisessa kulttuurissa. Jos edellisistä ei ole itselle pidempi aikaista miestä löytynyt on joutunut tyytymään yksinoloon. Baareista ja ravintoloista ei miestä löydä. Parikymppisenä saattoi helpommin löytää "lihatiskiltä" ympärikännissä olevan (ja itsekin hädin tuskin pysyi pystyssä) kundin, mutta nykyisin tilanne on toinen. Eikä tietenkään sama meininki enää kiinnosta, sillä hakusessa on vakavasti otettava mies.
On valitettavaa, etteivät suomalaiset miehet tule juttelemaan baarissa. Olen kaunis nainen (voin sen rehellisesti sanoa), kuten myös ystäväni, jotka ovat samassa tilanteessa. Olen iloinen ja helposti lähestyttävissä. Kun näen minua miellyttävän miehen haen katsekontaktia ja useimmiten sen myös saan. Vaihdamme katseita ja annan ymmärtää, että minulle voi tulla juttelemaan. Kun kyllästyn odotteluun, menen itse juttelemaan. usein minut otetaan hyvin vastaan, mutta aika usein huomaan, että miehet pelästyvät naisen aloitetta. Viimeisen viiden vuoden aikana kaikki miesjuttuni ovat lähteneet siitä, että minä olen tehnyt aloitteen. Nyt olen alkanut kyllästyä siihen. Toivoisinkin teidän miesten hieman valottavan asiaa. Miksi ihmeessä teille on niin vaikeaa lähestyä naista, joka vielä näyttää vihreää valoa?
Aina, kun olen ulkomailla ympärilläni pyörii todella komeaa miestä, jotka kummastelevat, että miten minulla ei voi olla poikaystävää. Serkkuni asuu Skotlannissa ja hän tuli poikaystävänsä kanssa käymään Suomessa. lähdimme yhdessä ulos. En maininnut tästä asiasta mitään Kevinille (serkkuni poikaystävälle), kun hän itse hämmästeli, että kuinka kukaan mies ei tule minulle juttelemaan. Hän ei voinut käsittää tätä asiaa. Toseni vain, että tällaista tämä Suomessa on. Kevin pyysi minuakin muuttamaan Skotlantiin ja sanoi, että hän tietäisi ainakin kymmenen miestä, jotka kaikki haluaisivat minut välittömästi. No, minäpä tein asialle jotain ja parin kuukauden päästä olen muuttamassa Skotlantiin, josta sain työpaikan. Silti haluaisin vielä kuulla teiltä suomalaisilta miehiltä kommenttia tähän, etteivät kaikki suomineitoset lähde vehreämmille laitumille, kun ette pistä tikkuya ristiin meihin tutustuaksenne. Niin ja tämä ei ole provo. Otan vastaan myös asiallista kritiikkiä suomalaisista naisista, jos meidän käyttäytymisemme on jotenkin tehnyt teistä munattomia.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Hyvät miehet eivät ole ainakaan netissä, sen olen jo testannut. Jos livenä ei uskalla minua lähestyä niin ilman jään sitten, olkoot...
Kolmeenkymmeneen vuoteen, vain yhteen pisempään parisuhteeseen kelvanneena, tuskin flaksi netissä paranisi jollei sitä ole livenäkään ollut.
Tunkitellaan nyt puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla saarella ei tietääkseni ole kovin komeita uroksia. Katsokaa kuningashuoneen naamoja...... Britit eivät ole hyvännäköisiä. Ovat sisäsiittoista sakkia. Sieltä se rumuus kumpuaa.
Britit on kyllä rumia. Katsomalla mitä tahansa sikäläistä tv-ohjelmaa ja etenkin tosi tv:tä näkee miltä porukka näyttää siellä. Ovat keskimäärin jopa suomalaisia lihavampiakin.
Britit sisäsiittoisia?
Siellä on viimeisen parin tuhannen vuoden aikana ollut ainakin kellopikarikansa, keltit, roomalaiset, anglit, saksit, juutit, friisit, viikingit ja normannit.
Nykyisestä kansainvaelluksesta nyt puhumattakaan.
Kyllä minullekin on tehty selväksi että seuraani ei kaivata. Voisin tehdä aloitteen, jos nainen tekee selväksi että hän tahtoo minun tulevan juttelemaan, mutta kyllä ne naiset ovat yleensä olleet kiinnostuneita ihan muista miehistä. Olen jopa onnistunut saamaan pakit, kun jäin baarissa odottamaan että eräs naisseurue kulkee ahtaasta käytävästä. Niin vaan seurueen ulkonäöllisesti vähiten viehättävä nainen tokaisi että mun on turha yrittää mitään, kun erehdyin katsomaan silmiin hänen siitä mun edestä kävellessään. Voi olla että seuraavalla kerralla hänet kohdatessani en jää odottelemaan, vaan tungen samaan aikaan oviaukkoon ja kävelen yli. Muutamia vuosia sitten sain pakit Prisman ovella, kun pidin sitä auki naiselle, jolla oli molemmissa käsissä kauppakassi. Ilmeisesti näytin siltä että olisin just ollu kosimassa, niin hän päätti tylyttää mut pois niistä aikeista.

Pidin kerran naapurille rapun ovea auki. Sensijaan, että hän olisi sanonut kiitos tokaisi vaan "turha yrittää mitään" happamasti mulkoilen. Normaalielämään kuuluvat kohteliaisuudet saatetaan suomessa tulkita iskemiseksi. Kertoo aika paljon tästä paikasta. Itse olen muuttanut toimintatapaani enkä ole enää ystävällinen tuntemattomia kohtaan. Avatkoon itse ovensa ja enkä todellakaan aio kiittää jos joku minulle pitää ovea auki, enhän mä sitä ole pyytänyt. Muiden huomioiminen arjessa on minun osaltani ohi.

Ota julmempi ilme.
Nekin naiset jotka eivät olleet edes menossa ovesta hyppivät sisään ja vauhdilla ;-).

Pienestäpä suutut. Olisit vain sanonut...onko vauva huonolla päällä.
Mies52v

Ei sitä tarvitse tosiaan kuin olla paikalla, niin kyllä joku nainen tulee oma-aloitteisti kertomaan ettet tosiaankaan kiinnosta.
Näissä tapauksissa toisinaan herää kysymys, että olisiko minua pitänyt alunperin kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kenellä tahansa kauniilla naisella on vientiä aivan törkeästi, on tullut todistettua lukuisia kertoja opiskeluaikoina ja baarissa porukalla jossa on naispuolisia kavereita. Kerran olin ihan taviksen näköisen naispuolisen kaverini kanssa baarissa juhlimassa tämän synttäreitä, sillä välin kun kävin vessassa niin kaksi eri miestä oli tullut jututtamaan. Jotain luotaantyöntävää sinussa siis on mitä et nyt kerro.
Jep, jotain outoa aloittajassa täytyy olla. Nyt ei varmaan kerrota kaikkea. Itse olen jo yli nelkyt, mutta säilynyt hoikkana ja nättinä ja joka kerta ravintolassa joku lähestyy, myös nuoret komeat miehet. Myös parikymppisenä minua jatkuvasti baareissa lähestyttiin. Myös kolmekymppisenä. Kun olen ollut viihteellä poikkeuksellisen kauniiden ystävien kanssa, esim kerran parikymppisen tanssijattaren kanssa, niin kyllä miehet sankoin joukoin lähestyvät. Erityisesti mitä kauniimpi nainen, sen enemmän iskuyrityksiä. Todella outo aloitus tosiaan.
Sama vuodatus oli Suomi24-sivuilla vuosia sitten.

Kivat sulle. Mä oon 38, nätti, hoikka, naisellinen. Iskijöitä on ollut tasan 0, niin nuorena kuin nytkin. Ei kaikkia lähestytä.
"todella komeaa miestä...". Noniin, tässä totuus. Itse olen akateeminen mies, älykäs ja lahjakas. Mutta olen aika lyhyt, 175cm enkä ole komea. Mutta en pysty huolimaan rumaa, tyhmää ja lihavaa naista. Sellaista yhtälöä kuin ruma ja lihava nainen=akateeminen nainen ei ole olemassa. Minulla taasen ei ole mitään yhteistä puhuttavaa yksinkertaisen ja tyhmän naisen kanssa eikä yhteistä elämää jaettavaksi. Pitäisi olla suurinpiirtein samanlaiset mielenkiinnon kohteet, eikä se onnistu, jos toisen älykkyysosamäärä on aivan eri planeetalta.
Itse en taas koe, että oman ulkonäön puolesta voisin lähestyä älyllisesti vastaavantasoisia naisia.
Mieluummin itse elelen hautaan asti yksin pornon parissa.
Ehkä ostan seksirobotin, kunhan yleistyvät.
M34
Mun mielestä suomalainen nainen on liian kylmä ja kova lähestyttäväksi. Tuijottaa osaavat kyllä. Tekis mieli kaivaa kalu housusta ja vilauttaa tuollasille tuijottajille. Asuessani etelä euroopassa hetken ällistyin mikä ero siellä on naisissa. Täysin selvinpäin tulevat juttelemaan ihan vaikka jos istut puistossa. Siinä on sitten helppo kysyä jos nainen haluaa mennä vaikka kahville tai pelaamaan biljardia lähi baariin. Siellä naiset saattavat jopa huudella jos tykkäävät miltä näytät. Mulle esim huudeltiin parvekkeelta. Ja ei en ole blondi eli ei mene ''vaalea kiinnostaa'' jutun piikkiin.
Oikea ja aiheellinen kysymys olisi:
Miksi suomalaiset naiset ovat niin passiivisia?
Paljon vaatimuksia miehille että pitää olla aloitteellinen ja "vievä" mutta naiset passiivisia prinsessoja.
Ei puutu rohkeus vaan halu puuttuu koska haluan nauttia elämästä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla saarella ei tietääkseni ole kovin komeita uroksia. Katsokaa kuningashuoneen naamoja...... Britit eivät ole hyvännäköisiä. Ovat sisäsiittoista sakkia. Sieltä se rumuus kumpuaa.
Britit on kyllä rumia. Katsomalla mitä tahansa sikäläistä tv-ohjelmaa ja etenkin tosi tv:tä näkee miltä porukka näyttää siellä. Ovat keskimäärin jopa suomalaisia lihavampiakin.
Britit sisäsiittoisia?
Siellä on viimeisen parin tuhannen vuoden aikana ollut ainakin kellopikarikansa, keltit, roomalaiset, anglit, saksit, juutit, friisit, viikingit ja normannit.
Nykyisestä kansainvaelluksesta nyt puhumattakaan.
Roomalaiset ei sekoittuneet brittien kanssa. Kannattaa perehtyä haploryhmiin. Englantilaiset oli liian primitiivinen kansa, että roomalaiset olisivat sekoittuneet heidän kanssa.
Onko britannia joku suomalaisten isoveli tai seitsemäs taivas kun siitä aina puhutaan täällä huokaillen ja ihaillen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailta (En jaksa mainita maata) Suomeen muuttanut ystäväni ihmettelee samaa. Kotimaassaan saa koko ajan pyyntöjä ulos ja kehuja. Suomessa ei mitään, on ilmaa. Ja ihan on nätti ja hyvässä työssä.
Ei ulkomaan miesten käytöksestä voi vetää mitään johtopäätöksiä naisen laadusta (esim. kauneudesta), koska muualla miesten käytöskulttuuriin kuuluu koittaa kaikkia naisia koko ajan. Kreikkalaisen Kostas Panokostasin käsittelyssä suomalainen nainen luulee olevansa kedon ihanin kukka (ainakin sinä päivänä).
Ei kukaan kehdon rumin kukkanen luule sitä olevansa, vaikka Kostas sellaisena kohtelee. Mutta kaikista, jopa niistä rumemmista tuntuu ihanalta, kun kerrankin kohdellaan kuin olisi sellainen.
Suomessa kun on niin yleistä ja hyväksyttyä, että näitä kukkasia ei kohdella hyvin tai edes huomata. Ihmisarvo ei määräydy muualla kuin Suomessa täysin ulkonäön mukaan ja sitä ei edes kyseenalaisteta. Paras ulkonäkö=paras kohtelu, huono ulkonäkö=huono kohtelu ja kun Panos kohtelee kaikkia hyvin, häntä pilkataan siitä. Koska niin sen ei kuulu mennä, vaan ruman tulee ymmärtää olevansa ruma ja saada sen mukaista kohtelua. Varsinkin naisen. Se on aitoa. Käytöstä joka tulee rehellisesti, se mitä suomalainen arvostaa.
Ensin julistettiin kaikkialla miten naiset ovat niin itsenäisiä ja voimakkaita, etteivät tarvitse enää meitä miehiä yhtään mihinkään.
Miksi minun pitäisi mitään tehdä, jos minua ei tarvita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailta (En jaksa mainita maata) Suomeen muuttanut ystäväni ihmettelee samaa. Kotimaassaan saa koko ajan pyyntöjä ulos ja kehuja. Suomessa ei mitään, on ilmaa. Ja ihan on nätti ja hyvässä työssä.
Ei ulkomaan miesten käytöksestä voi vetää mitään johtopäätöksiä naisen laadusta (esim. kauneudesta), koska muualla miesten käytöskulttuuriin kuuluu koittaa kaikkia naisia koko ajan. Kreikkalaisen Kostas Panokostasin käsittelyssä suomalainen nainen luulee olevansa kedon ihanin kukka (ainakin sinä päivänä).
Ei kukaan kehdon rumin kukkanen luule sitä olevansa, vaikka Kostas sellaisena kohtelee. Mutta kaikista, jopa niistä rumemmista tuntuu ihanalta, kun kerrankin kohdellaan kuin olisi sellainen.
Suomessa kun on niin yleistä ja hyväksyttyä, että näitä kukkasia ei kohdella hyvin tai edes huomata. Ihmisarvo ei määräydy muualla kuin Suomessa täysin ulkonäön mukaan ja sitä ei edes kyseenalaisteta. Paras ulkonäkö=paras kohtelu, huono ulkonäkö=huono kohtelu ja kun Panos kohtelee kaikkia hyvin, häntä pilkataan siitä. Koska niin sen ei kuulu mennä, vaan ruman tulee ymmärtää olevansa ruma ja saada sen mukaista kohtelua. Varsinkin naisen. Se on aitoa. Käytöstä joka tulee rehellisesti, se mitä suomalainen arvostaa.
Tämä. Suomessa saa myös huonompaa palvelua jos on ulkomaalaisen näköinen. Mua luullaan usein Suomessa venäläiseksi ja saan hyvin töykeää palvelua välillä.
Sillä ei ole niinkään merkitystä miten lähestyy, vaan kuka lähestyy.