Mikä siinä on että osa naisista on välillä todella ilkeitä ystävilleen?
Saattavat olla välillä todella mukavia, haluavat nähdä usein ja tehdä asioita yhdessä ja sitten kuitenkin satelee ilkeitä piikkejä ystävän heikkoihin kohtiin? Onko se jotain kontrollin halua vai onko nainen vaan naiselle susi?
Kommentit (39)
Sillä kompensoidaan sitä omaa epävarmuutta, kun on itsekin tullu löydyksi vastaavassa tilanteessa.
Naiset on liian tosikoita, eivätkä osaa vastata huumorilla ja he tekee ihan liikaa ylianalyysejä kuka sanoi milloin mitäkin, että saavat typistettyä itsensä viattoman uhrin asemaan ja näin liioitella itseensä kohdistuvia negatiivisiä asioita.
Tuo on muuten hölmö sanonta. Sudet ovat todella lojaaleja laumaeläimiä, kuin yhtä perhettä (ja yleensä sitä ovatkin, laumaa johtaa usein naaras joka on muiden emo). Niillä ei ole energiaa tuhlattavaksi mihinkään naljailuun vaan hengissä selviäminen vaatii yhteen hiileen puhaltamista.
Tosin niin minun tuntemani naisetkin ovat. Tunnen vain mukavia naisia.
Naisista osa on hyvin kateellisia, myrkyllisiä ja kieroja valitettavasti. He saattavat olla kateellisia jopa joistain aivan tavallisistakin asioista. Ei kannata kaveerata petollisten ja kateellisten kanssa kuitenkaan, vaan etsiä mukavampia ihmisiä kavereiksi.
Sellainen ihminen, joka välillä käyttäytyy myrkyllisesti, on joko hyvin epävakaa tai sitten kateellinen. Ei sellaiseen tai sellaisen juttuihin voi tai kannatakaan luottaa. Saatat itse olla esim. juorujen ja ulossulkemisen kohde seuraavana hetkenä. Aidosti hyvät tyypit eivät puhu esim. selän tahana pahaa muistakaan (siis sinulle).
Osa naisista on myrkyllisiä ja osa miehistä on myrkyllisiä = osa ihmisistä on myrkyllisiä.
On aina ollut ja tulee aina olemaan.
Olen onnekas, koska tuntemani ihmiset ovat mukavia.
Kateus, kilpailu, alistaminen.
Tosiaan osalla naisista on vahva taipumus noihin. Itse nykyään vältän ottamasta piikikkäitä naisia lähipiiriini. Vaikka kuinka muuten synkkaisi niin toisen satuttaminen tahallaan on valtava miinus. En luota sellaiseen, joudun olemaan varpaillaan. Siksi ei lähelle enää niitä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on muuten hölmö sanonta. Sudet ovat todella lojaaleja laumaeläimiä, kuin yhtä perhettä (ja yleensä sitä ovatkin, laumaa johtaa usein naaras joka on muiden emo). Niillä ei ole energiaa tuhlattavaksi mihinkään naljailuun vaan hengissä selviäminen vaatii yhteen hiileen puhaltamista.
Tosin niin minun tuntemani naisetkin ovat. Tunnen vain mukavia naisia.
"Nainen on naiselle susi."
Tuossa sanomassa ei sanota, että naiset olisivat susia. Ymmärrätkö tämän? Sanonnan merkitys on naisten raadollisuudessa toisiaan kohtaan. Susi kun on raaka eläin.
Tällaiset naiset ovat miesten suosissa.
Mul on ainaki tällanen kaveri, joka ei pysty myöntää yhtä ainutta huonoa puolta itessään, ei osaa nauraa itelleen, eli siis tosikko. Jos joutuu joskus käsittelemään jotakin negaatiivista, niin on pakko heittää perään jotakin että myös muut on yhtä huonoja kuin hän jne. Eli siis ei vaan pysty sanomaan ääneen, että ei voita joka ikisessä asiassa.
On se kyl ärsyttävää koska sille kaikki on kilpailua ja tuntuu että niinku jotaki peliä. :D Ei voi olla rennosti. En sinällää ota itteeni jos sen on pakko painaa sit muitaki alas, mutta en nää sitä kehittävänä vaan lapsellisena ja varmasti itselleen raskaana tapana..... Ja sit ku kuitenki pitää olla perus kunnioitus kaikkia kohtaan, nii en mä hyvälläkään katso jos mulle vittuillaan.
Vierailija kirjoitti:
Kateus, kilpailu, alistaminen.
Tosiaan osalla naisista on vahva taipumus noihin. Itse nykyään vältän ottamasta piikikkäitä naisia lähipiiriini. Vaikka kuinka muuten synkkaisi niin toisen satuttaminen tahallaan on valtava miinus. En luota sellaiseen, joudun olemaan varpaillaan. Siksi ei lähelle enää niitä.
Samaa mieltä. Olen muuten havainnut, että naisilla on yleistä tuo, että ollaan yhtenä hetkenä ihkupihkusydämellisiä bestiksiä ja sitten ihan äkkiarvaamatta saatetaan vaikka tiuskaista todella töykeästi vastaus toisen kysymykseen tai heittää jokin piikki liittyen tämän puhetapaan, ulkonäköön tai muuhun henkilökohtaiseen asiaan. Miehissäkin on paljon inhottavasti käyttäytyviä tapauksia mutta heillä se on yleensä edes jotenkin ennustettavaa ja mulkvistit ovat avoimesti mulkvisteja.
Vierailija kirjoitti:
Mul on ainaki tällanen kaveri, joka ei pysty myöntää yhtä ainutta huonoa puolta itessään, ei osaa nauraa itelleen, eli siis tosikko. Jos joutuu joskus käsittelemään jotakin negaatiivista, niin on pakko heittää perään jotakin että myös muut on yhtä huonoja kuin hän jne. Eli siis ei vaan pysty sanomaan ääneen, että ei voita joka ikisessä asiassa.
On se kyl ärsyttävää koska sille kaikki on kilpailua ja tuntuu että niinku jotaki peliä. :D Ei voi olla rennosti. En sinällää ota itteeni jos sen on pakko painaa sit muitaki alas, mutta en nää sitä kehittävänä vaan lapsellisena ja varmasti itselleen raskaana tapana..... Ja sit ku kuitenki pitää olla perus kunnioitus kaikkia kohtaan, nii en mä hyvälläkään katso jos mulle vittuillaan.
Sun kirjoittamastasi tekstistä päätellen voi jo päätellä, että olet raskasta seuraa!
Olen samaa mieltä!
Ja se mitä nykymaailmassa naiset tekevät toisilleen, niin somessa ignooraamista.. eli siis lapsellisesti teeskennellään ettei huomata kaverin päivityksiä. Toki en itsekään jaksa tykkäillä jos jatkuvasti ollaan esillä, tyrkytetään itseään ja niitä naamaselfietä tungetaan sinne jatkuvalla syötöllä. Siitä valitettavasti tulee kauhea myötähäpeä, vaikka kuinka yrität olla kaveri jollekin.
Yleensä kuitenkin huomioin ystävieni päivitykset somessa, koska jos esim. facessa päivittää, niin kyllä varmasti jokainen toivoo saavansa jonkinlaisen reaktion ystäväksi kutsutuilta.
Ehkä se on juuri se oman itsensä boostaaminen tilanteessa jossa kokee olevansa jotenkin huonompi toista tms?
Mulla on ollut ystävä, joka piikitteli milloin missäkin tilanteessa. Saattoi heittää herjaavaa kommenttia, kun olin huolissani koronatilanteesta ja juttelin siitä kuinka mieheni kuuluu riskiryhmään.
Aiemmin juttelin tälle ystävälle, että haluaisin kohentaa ulkonäköäni plastiikkakirurgian avulla, koska minulla on synnynnäinen epämuodostuma kasvoissa, niin tämä heitti vaan minulle että tyyliin: ”onneksi olen tyytyväinen omaan naamaani juuri tällaisena, eikä tarvitse tehdä mitään korjauksia.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mul on ainaki tällanen kaveri, joka ei pysty myöntää yhtä ainutta huonoa puolta itessään, ei osaa nauraa itelleen, eli siis tosikko. Jos joutuu joskus käsittelemään jotakin negaatiivista, niin on pakko heittää perään jotakin että myös muut on yhtä huonoja kuin hän jne. Eli siis ei vaan pysty sanomaan ääneen, että ei voita joka ikisessä asiassa.
On se kyl ärsyttävää koska sille kaikki on kilpailua ja tuntuu että niinku jotaki peliä. :D Ei voi olla rennosti. En sinällää ota itteeni jos sen on pakko painaa sit muitaki alas, mutta en nää sitä kehittävänä vaan lapsellisena ja varmasti itselleen raskaana tapana..... Ja sit ku kuitenki pitää olla perus kunnioitus kaikkia kohtaan, nii en mä hyvälläkään katso jos mulle vittuillaan.
Sun kirjoittamastasi tekstistä päätellen voi jo päätellä, että olet raskasta seuraa!
"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"-sanonta pätee tähän. Eli siis joku otti itseensä, kun sanottiin suoraan ihan asiasta.
Uskon tämän olevan niin yleistä siksi, että naisilla on keskimäärin aika huono itsetunto. He eivät ole oppineet arvostamaan omia luonteenpiirteitään ja vahvuuksiaan, vaan yrittävät olla jotain, mitä eivät ole. Osa naisista myös tuppaa elämään muiden ihmisten kautta ja arvottamaan itseään lähinnä suhteessa muihin ihmisiin: nainen monesti mainostaa olevansa äiti ja vaimo mutta harvemmin esim. toimitusjohtaja, intohimojoogaaja tai muusikko. Toki tällaisiakin naisia löytyy, mikä on ehdottoman positiivinen asia.
Kiusaamistaustaisena ymmärrän oikein hyvin muiden ihmisten hyväksynnän ja ulkoa päin tulevan positiivisen palautteen kaipuun. Niiden varaan ei kuitenkaan voi omaa itsetuntoaan rakentaa, koska muiden ihmisten reaktiot kertovat pitkälti heistä itsestään eikä kukaan voi muutenkaan ikinä miellyttää kaikkia. Joskus lähi- ja tuttavapiirini naisia seuratessani olen huomannut, että esim. muotimaailman kauneusihanteita käytetään ikään kuin tekosyynä oman itsen vihaamiselle ja sille, että "emmä voi oppia rakastamaan itseäni, koska en täytä mittoja x ja y". Monien naisten elämänlaatu paranisi huimasti sillä, että ihan oikeasti oppisivat haistattamaan pitkät ulkomaailman paineille ja keskittyisivät omannäköisensä elämän elämiseen. Tällöin ystävyyssuhteetkin naisten välillä olisivat entistä antoisampia ja tasapainoisempia, koska kukaan itsensä kanssa sinut oleva ihminen ei turvaudu toisen lyttäämiseen omaa oloaan parantaakseen. Hyvä olo asuu hänessä jo valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on muuten hölmö sanonta. Sudet ovat todella lojaaleja laumaeläimiä, kuin yhtä perhettä (ja yleensä sitä ovatkin, laumaa johtaa usein naaras joka on muiden emo). Niillä ei ole energiaa tuhlattavaksi mihinkään naljailuun vaan hengissä selviäminen vaatii yhteen hiileen puhaltamista.
Tosin niin minun tuntemani naisetkin ovat. Tunnen vain mukavia naisia.
"Nainen on naiselle susi."
Tuossa sanomassa ei sanota, että naiset olisivat susia. Ymmärrätkö tämän? Sanonnan merkitys on naisten raadollisuudessa toisiaan kohtaan. Susi kun on raaka eläin.
Sudet eivät ole yhtään sen raaempia eläimiä kuin mitkään muutkaan. Ne tekevät vain sen, minkä niiden on pakko tehdä selvitäkseen hengissä.
Jos raakuutta kaipaa, niin ihmisten keskuudesta sitä kyllä löytyy. Sekä miehistä että naisista.
Tulee ainakin 5 ystävilleen ilkeilevää naista heti mieleen.
3 heistä on parisuhteessa pettyneitä ja siitä katkeroituneita. Yhdeltä huostaanotettu lapsi ja kahdelta heistä kuoli lapsena sisarus. Kaikkien kolmen parisuhdeongelmiin on lisäksi syytä itsessään: Yksi petti puolisoaan, jäi silti suhteeseen. Pyysi anteeksi mutta puoliso ei antanut, jäi silti suhteeseen, puoliso juo parisuhteen takia. Yksi on miehensä siivellä elävä kotirouva joka ei rakasta alistavaa ja ilkeää miestään mutta rahan takia jää suhteeseen, ei halua töihin ja tahtoo pitää elintason. Yksi otti varatun perheellisen miehen joka lastensa synnyttyä alkoi pettää häntäkin.
Ehkä tuollaiseksi tulee jos joutuu kokemaan elämässään olevansa loukussa josta on vaikea päästä irti ja että rakkaat lähellä kuolee tai satuttaa äkkiarvaamatta?
Naisissakin on narsistisia piirteitä. Ja voivat olla todella inhottavia.
Kateus