Raamattu valehtelee paljon
Esimerkiksi Markus 15:6-15 kertoo, miten maaherralla oli pääsiäisen aikaan tapana vapauttaa yksi vanki. Todella kilttiä jos se olisi totta. Kertomuksessa Pilatus antoi kansalle kaksi vaihtoehtoa, toinen oli Jeesus ja toinen oli Barabbas. Siis hyvin epätodennäköistä. Usein teksti luetaan ajatellen, että syyllinen mies pääsee vapaaksi samalla, kun syytön Jeesus tuomitaan kuolemaan. Tämä tulkinta liittää meidät Barabbaaseen: vaikka olemmekin syyllisiä, me pääsemme vapaaksi, koska Jeesus uhrattiin meidän puolestamme. Tämä on kaunis ja vahva tulkintatapa, ja erittäin tärkeä monille ihmisille. Valitettavasti roomalaisilla maaheilloilla ei ollut mitään tämän kaltaista tapaa missään päin Rooman valtakuntaa ja varkaiden armahtaminen ja vapauttaminen juhkapyhänä olisi todennäköisesti ollut Rooman lakien vastaista. Muutenkin aika epäuskottavaa että roomalaiset olisivat sellaista miehittämässään maassaan koskaan tehneet. Maaherran tehtävä oli valvoa oikeutta ja Rooman etua sekä komentaa joukkoja provinssissa, ei tarjota leipää ja sirkushuveja.
Kommentit (28)
Onhan siellä paljon muitakin valheita kuten että Abraham kasvatti kameleita vaikka Raamattu kertoo Abrahamin eläneen vuosituhannen ennen kuin kameli edes oli kesytetty ja sitä paitsi kesyt kamelit tulivat Palestiinaan vasta suunnilleen niinä päivinä kun Jeesus siellä hölmöili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs aloittaja jutun kopioi 😃 kirjoitusvirheet ehkä omasta tapaa.
Olihan tossa lähde.
Noita totuuksiahan on oiottu raamatun päivitysten myötä. Olisi kyllä kiva tietää, että millasta tekstiä niissä vanhimmissa raamatuissa oli. Ja miten paljon samaa tekstiä löytyy egyptiläisten faaraoiden kirjoista.
Esim. Qumranilta löytyneet kirjakääröt todistavat, että Raamatun tekstit eivät ole vuosituhanten vaihteessa muuttuneet oleellisesti. Juutalaisilla on lisäksi tapa, ja juutalaistaustaisiahan olivat kaikki ensimmäiset kristityt, tuhota koko teksti, jos kopioon tulee esim. vahingossa yksikin kirjoitusvirhe.
Koko Raamatun tutkimus tieteessä lähtee tietenkin ateistisesta perinteestä - koska tiede ei tunnusta Jumalan olemassaoloa.
Uskoville kristityille Raamattu on tietenkin aivan eri asia, ja ilman Pyhää henkeä ei Isoa kirjaa edes oikeasti ymmärrä.
Vuonna 325 keisari Konstantinus päätti mitä kirjoja Raamatussa saa olla. Sieltä otettiin pois paljon alkuperäisiä kirjoja joita pyrittiin parhaan mukaan salaamaan ja hävittämään. Niiden tilalle keisari lisäsi omia kirjoituksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs aloittaja jutun kopioi 😃 kirjoitusvirheet ehkä omasta tapaa.
Olihan tossa lähde.
Noita totuuksiahan on oiottu raamatun päivitysten myötä. Olisi kyllä kiva tietää, että millasta tekstiä niissä vanhimmissa raamatuissa oli. Ja miten paljon samaa tekstiä löytyy egyptiläisten faaraoiden kirjoista.
Esim. Qumranilta löytyneet kirjakääröt todistavat, että Raamatun tekstit eivät ole vuosituhanten vaihteessa muuttuneet oleellisesti. Juutalaisilla on lisäksi tapa, ja juutalaistaustaisiahan olivat kaikki ensimmäiset kristityt, tuhota koko teksti, jos kopioon tulee esim. vahingossa yksikin kirjoitusvirhe.
Koko Raamatun tutkimus tieteessä lähtee tietenkin ateistisesta perinteestä - koska tiede ei tunnusta Jumalan olemassaoloa.
Uskoville kristityille Raamattu on tietenkin aivan eri asia, ja ilman Pyhää henkeä ei Isoa kirjaa edes oikeasti ymmärrä.
Jos tiede tunnustaisi yhden jumalan olemassaolon, niin sittenhän pitäisi tunnustaa kaikki muutkin jumalat, koska perustelut ovat yhtä kelpoisia. Mutta sittenhän se ei enää oliskaan mikään tiede.
KELAA ALKUUN. Kyllä juutalaisilla oli tapana vapauttaa yksi rikollinen joka pääsiäinen kerran vuodessa . Se oli vähän ikävä tyyli kiduttaa ihmisiä ristillä. Tai ruoskia. Eihän se ole mikään ratkaisu ongelmiin . Koulutus on ratkaisu aina . Pitää opettaa hyviä ammatteja ettei tarvi varastaa ja toteuttaa perustulo perustoimeen tulo niin sekin vähentää varastelun. Kun ei ole nälkä ei varasta. Ensin pitää hoitaa hyvin lapsia kouluttaa heitä myös auttamaan . Ja kasvattamaan syötävää. Hoitaa vanhukset hyvin ja opettaa sekin nuorille. Myös hygieniaa pitää opettaa. Vihaaminen lisää vihaa. Ääriväkivaltaisia on tietysti pakko pitää erillään muista turvallisuuden tähden . Senkin takia opetus on tärkeää. Ei riitä että opetetaan lukutaito myös muut taidot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs aloittaja jutun kopioi 😃 kirjoitusvirheet ehkä omasta tapaa.
Olihan tossa lähde.
Noita totuuksiahan on oiottu raamatun päivitysten myötä. Olisi kyllä kiva tietää, että millasta tekstiä niissä vanhimmissa raamatuissa oli. Ja miten paljon samaa tekstiä löytyy egyptiläisten faaraoiden kirjoista.
Esim. Qumranilta löytyneet kirjakääröt todistavat, että Raamatun tekstit eivät ole vuosituhanten vaihteessa muuttuneet oleellisesti. Juutalaisilla on lisäksi tapa, ja juutalaistaustaisiahan olivat kaikki ensimmäiset kristityt, tuhota koko teksti, jos kopioon tulee esim. vahingossa yksikin kirjoitusvirhe.
Koko Raamatun tutkimus tieteessä lähtee tietenkin ateistisesta perinteestä - koska tiede ei tunnusta Jumalan olemassaoloa.
Uskoville kristityille Raam
Ethän mitään siitä ymmärrä nytkään. Puret hammasta. Rakkaus puuttuu.
Raamattua on kirjoittaneet niin monet henkilöt vuosisatojen aikana että Jeesuksen sanoma on melkeinpä täysin unohdettu. Saakelin ihminen..menee pilaa kaiken hyvän.
Maapallolla on miljoonia jumalia ELUKKAJUMALAT patsaat mutta tietysti luoja on pääjumala. Mutta pelastus on kyllä pojassa Jeesuksessa tehty. Ei sun tarvi uskoa mutta se on jo tehty.