Oletko pyytänyt puolisoa laihduttamaan, koska liikakilot ovat vaikuttaneet suhteeseenne negatiivisesti? Millä sanoilla teitte sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Miksi se lihova kumppani ei voisi tehdä pysyvää elämäntaparemonttia, jolla saa lihomisen pysähtymään? Ja ylimääräiset kilot pois pysyvästi?

En minä pidä painoa kurissa ulkonäkösyistä, vaan terveyden vuoksi. Liike on lääke, ja loukkaantumisriski on pienempi, kun kunto ei ole aivan rapa ja liikkuvuus lähes olematon. Jumppaan vähän joka päivä ihan siksi, että lihakset pysyisivät kunnossa, ja huomaan ongelmat ennen kuin niistä tulee oikeasti ongelma. Ihmiset menevät lääkäriin valittamaan kipuja, ja suuttuvat kun eivät saa saikkua ja oxynorm-reseptiä vaan fyssari- ja ravitsemusterapeuttilähetteen. Fyssarilta saa jumppaohjeet, joilla jumit helpottavat ja rt neuvoo, miten ruokavaliota voisi muuttaa, että paino lähtisi laskuun jolloin selkä-, nilkka-, polvi- ja lonkkakivut helpottaisivat tai vatsa ei olisi jatkuvasti turvonnut ja kuralla.

Ruokavalioon on helppo tehdä pieniä muutoksia, kuten jättää vehnän ja rukiin pois (itselleni nämä eivät sovi), ta vaikka kokonaan viljat pois. Tai niin, että niitä syö harvoin. Vaihtaa makaronin kasviksiin, lisää hyviä rasvoja ja jättää höttöhiilarit pois ja muistaa syödä riittävästi proteiinia. Tekee sen muutoksen, että kotona/töissä syö monipuolisesti ja terveellisesti, ja juhlissa sitten saa syödä vähän huonommin, mutta kohtuudella. Jättää alkoholin pois, sitäkin ottaa vain juhlissa kohtuudella.

VHH-/ketoruokavaliolla kilot pysyvät kurssa ja väsymys/vetämättömyyskin katoaa. Eikä ole edes pakko noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota orjallisesti, vaan jättää höttöhiilarit pois ja lisätä liikuntaa.

Miksi siis ei voisi tehdä pysyvää muutosta elämäänsä, jolla kilot pysyisivät kurissa? Mikä tai kuka sen estää? Minulla ainakin terveys on parantunut huomattavasti pienten muutosten avulla. Ei enää polvi- ja selkäkipua, huonoa oloa, jatkuvaa väsymystä ja turvonnutta oloa. Eikä se vaadi kuin sen, että liikun joka päivä jotenkin, jumppaan kropan läpi, ja jätän hötöt pois päivittäisestä ruokavaliosta. (Ja edelleen, juhlissa voin syödä vapaasti, mutta kohtuudella.)

Miksi ihmeessä puolison pitäisi jaksaa minua, kun olen väsynyt, turvonnut ja huonovointinen ja valitan jatkuvasti jotain kremppaa, jumia ja kipua? Kun kuitenkin nuo kaikki korjaantuvat helposti ruokavaliomuutoksella ja liikunnalla. Miksi pitäisi sietää noita, eikä sanoa "Tee asioille jotain äläkä vain valita"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Kun se rakkaus ei mitenkään riitä, vaan parisuhteessa pitäisi olla myös paljon seksuaalista halua. Ja jos ei aloittaja syty ylipainoisista naisvartaloista, minkäs teet. On kauheaa harrastaa seksiä ilman aitoa halua. Se on oikeasti psykologisesti aika haitallista.

Tuo on kyllä liikaa vaadittu!

Kroppa muuttuu joka tapauksessa vanhemmiten ikäväksi.

MIten pallomaha sanoo toiselle pallomahalle, että laihduta.

Monella ylipainoisella on todella vaikeaa saada painoa putoamaan pysyvästi.

Se on joku tuntematon asia, joka yrittää pitää painoa ylhäällä ja jatkuvaa nälkää monella ylipainoisella. Esim jos jätän herkut pois, niin kehoni kompensoi tuon asian vaatimalla nälän avulla suurempia annoksia tavallista ruokaa.

Olen tiputtanut nyt 3 kuukaudessa 7 kiloa. Erittäin vaikea tämä on.

Kaiken kukkuraksi tämä on vasta ne viime laihiksen seurauksena tulleet lisäkilo vasta.

Eli näemmä olen alkanut jojoilla.

Ehkä ulsoteensiirto auttaisi, kun suoliston bakteerikanta normalisoituisi.

Nyt se selluliitti lähti talosta, tavalla tai toisella.

Keskustelu meni jotenkin näin:

Mies: olen huolissani sinusta.

Minä: miksi?

Mies: puuskutat vieläkin, vaikka istuttiin autoon melkein 10 minuuttia sitten.

Minä: niinpä.

*Pikakelaa iltaan*

Minä: olenko minä sinun mielestäsi liian lihava?

Mies: jos saan rehellisesti sanoa, niin kyllä olet.

Minä: haluaisitko, että olisin hoikempi?

Mies: kyllä haluaisin.

Minä: kiitos, että kerroit.

Lopputulos: -34 kg ja parisuhde kukoistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Kun se rakkaus ei mitenkään riitä, vaan parisuhteessa pitäisi olla myös paljon seksuaalista halua. Ja jos ei aloittaja syty ylipainoisista naisvartaloista, minkäs teet. On kauheaa harrastaa seksiä ilman aitoa halua. Se on oikeasti psykologisesti aika haitallista.

Tuo on kyllä liikaa vaadittu!

Kroppa muuttuu joka tapauksessa vanhemmiten ikäväksi.

Eli koska olemme joka tapauksessa rumia, ällöttäviä ja epäseksuaalisia joskus 90-vuotiaina, ei kannata kolmikymppisenä toivoa kumppania, jonka keho kiihottaa? Logiikka kai tuokin.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu meni jotenkin näin:

Mies: olen huolissani sinusta.

Minä: miksi?

Mies: puuskutat vieläkin, vaikka istuttiin autoon melkein 10 minuuttia sitten.

Minä: niinpä.

*Pikakelaa iltaan*

Minä: olenko minä sinun mielestäsi liian lihava?

Mies: jos saan rehellisesti sanoa, niin kyllä olet.

Minä: haluaisitko, että olisin hoikempi?

Mies: kyllä haluaisin.

Minä: kiitos, että kerroit.

Lopputulos: -34 kg ja parisuhde kukoistaa.

Näin asia hoituu kahden järkevän ihmisen parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Miksi se lihova kumppani ei voisi tehdä pysyvää elämäntaparemonttia, jolla saa lihomisen pysähtymään? Ja ylimääräiset kilot pois pysyvästi?

En minä pidä painoa kurissa ulkonäkösyistä, vaan terveyden vuoksi. Liike on lääke, ja loukkaantumisriski on pienempi, kun kunto ei ole aivan rapa ja liikkuvuus lähes olematon. Jumppaan vähän joka päivä ihan siksi, että lihakset pysyisivät kunnossa, ja huomaan ongelmat ennen kuin niistä tulee oikeasti ongelma. Ihmiset menevät lääkäriin valittamaan kipuja, ja suuttuvat kun eivät saa saikkua ja oxynorm-reseptiä vaan fyssari- ja ravitsemusterapeuttilähetteen. Fyssarilta saa jumppaohjeet, joilla jumit helpottavat ja rt neuvoo, miten ruokavaliota voisi muuttaa, että paino lähtisi laskuun jolloin selkä-, nilkka-, polvi- ja lonkkakivut helpottaisivat tai vatsa ei olisi jatkuvasti turvonnut ja kuralla.

Ruokavalioon on helppo tehdä pieniä muutoksia, kuten jättää vehnän ja rukiin pois (itselleni nämä eivät sovi), ta vaikka kokonaan viljat pois. Tai niin, että niitä syö harvoin. Vaihtaa makaronin kasviksiin, lisää hyviä rasvoja ja jättää höttöhiilarit pois ja muistaa syödä riittävästi proteiinia. Tekee sen muutoksen, että kotona/töissä syö monipuolisesti ja terveellisesti, ja juhlissa sitten saa syödä vähän huonommin, mutta kohtuudella. Jättää alkoholin pois, sitäkin ottaa vain juhlissa kohtuudella.

VHH-/ketoruokavaliolla kilot pysyvät kurssa ja väsymys/vetämättömyyskin katoaa. Eikä ole edes pakko noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota orjallisesti, vaan jättää höttöhiilarit pois ja lisätä liikuntaa.

Miksi siis ei voisi tehdä pysyvää muutosta elämäänsä, jolla kilot pysyisivät kurissa? Mikä tai kuka sen estää? Minulla ainakin terveys on parantunut huomattavasti pienten muutosten avulla. Ei enää polvi- ja selkäkipua, huonoa oloa, jatkuvaa väsymystä ja turvonnutta oloa. Eikä se vaadi kuin sen, että liikun joka päivä jotenkin, jumppaan kropan läpi, ja jätän hötöt pois päivittäisestä ruokavaliosta. (Ja edelleen, juhlissa voin syödä vapaasti, mutta kohtuudella.)

Miksi ihmeessä puolison pitäisi jaksaa minua, kun olen väsynyt, turvonnut ja huonovointinen ja valitan jatkuvasti jotain kremppaa, jumia ja kipua? Kun kuitenkin nuo kaikki korjaantuvat helposti ruokavaliomuutoksella ja liikunnalla. Miksi pitäisi sietää noita, eikä sanoa "Tee asioille jotain äläkä vain valita"?

Aha, eli tää olikin vaan taas VHH ruokavalion mainostus :>

Minusta nuo sinun ehdotelmasi eivät todellakaan ole mitään pieniä muutoksia, vaan suuria. Viljattomuus ei ole mikään napsista juttu, helppo homma! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Miksi se lihova kumppani ei voisi tehdä pysyvää elämäntaparemonttia, jolla saa lihomisen pysähtymään? Ja ylimääräiset kilot pois pysyvästi?

En minä pidä painoa kurissa ulkonäkösyistä, vaan terveyden vuoksi. Liike on lääke, ja loukkaantumisriski on pienempi, kun kunto ei ole aivan rapa ja liikkuvuus lähes olematon. Jumppaan vähän joka päivä ihan siksi, että lihakset pysyisivät kunnossa, ja huomaan ongelmat ennen kuin niistä tulee oikeasti ongelma. Ihmiset menevät lääkäriin valittamaan kipuja, ja suuttuvat kun eivät saa saikkua ja oxynorm-reseptiä vaan fyssari- ja ravitsemusterapeuttilähetteen. Fyssarilta saa jumppaohjeet, joilla jumit helpottavat ja rt neuvoo, miten ruokavaliota voisi muuttaa, että paino lähtisi laskuun jolloin selkä-, nilkka-, polvi- ja lonkkakivut helpottaisivat tai vatsa ei olisi jatkuvasti turvonnut ja kuralla.

Ruokavalioon on helppo tehdä pieniä muutoksia, kuten jättää vehnän ja rukiin pois (itselleni nämä eivät sovi), ta vaikka kokonaan viljat pois. Tai niin, että niitä syö harvoin. Vaihtaa makaronin kasviksiin, lisää hyviä rasvoja ja jättää höttöhiilarit pois ja muistaa syödä riittävästi proteiinia. Tekee sen muutoksen, että kotona/töissä syö monipuolisesti ja terveellisesti, ja juhlissa sitten saa syödä vähän huonommin, mutta kohtuudella. Jättää alkoholin pois, sitäkin ottaa vain juhlissa kohtuudella.

VHH-/ketoruokavaliolla kilot pysyvät kurssa ja väsymys/vetämättömyyskin katoaa. Eikä ole edes pakko noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota orjallisesti, vaan jättää höttöhiilarit pois ja lisätä liikuntaa.

Miksi siis ei voisi tehdä pysyvää muutosta elämäänsä, jolla kilot pysyisivät kurissa? Mikä tai kuka sen estää? Minulla ainakin terveys on parantunut huomattavasti pienten muutosten avulla. Ei enää polvi- ja selkäkipua, huonoa oloa, jatkuvaa väsymystä ja turvonnutta oloa. Eikä se vaadi kuin sen, että liikun joka päivä jotenkin, jumppaan kropan läpi, ja jätän hötöt pois päivittäisestä ruokavaliosta. (Ja edelleen, juhlissa voin syödä vapaasti, mutta kohtuudella.)

Miksi ihmeessä puolison pitäisi jaksaa minua, kun olen väsynyt, turvonnut ja huonovointinen ja valitan jatkuvasti jotain kremppaa, jumia ja kipua? Kun kuitenkin nuo kaikki korjaantuvat helposti ruokavaliomuutoksella ja liikunnalla. Miksi pitäisi sietää noita, eikä sanoa "Tee asioille jotain äläkä vain valita"?

Aha, eli tää olikin vaan taas VHH ruokavalion mainostus :>

Minusta nuo sinun ehdotelmasi eivät todellakaan ole mitään pieniä muutoksia, vaan suuria. Viljattomuus ei ole mikään napsista juttu, helppo homma! 

No, onhan se tietenkin iso muutos, kun ei voi enää tilata tavallista pizzaa pizzeriasta ja mähötä sohvalla :')

Tai tissutella "touhukaljaa/-siideriä" päivittäin :')

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Miksi se lihova kumppani ei voisi tehdä pysyvää elämäntaparemonttia, jolla saa lihomisen pysähtymään? Ja ylimääräiset kilot pois pysyvästi?

En minä pidä painoa kurissa ulkonäkösyistä, vaan terveyden vuoksi. Liike on lääke, ja loukkaantumisriski on pienempi, kun kunto ei ole aivan rapa ja liikkuvuus lähes olematon. Jumppaan vähän joka päivä ihan siksi, että lihakset pysyisivät kunnossa, ja huomaan ongelmat ennen kuin niistä tulee oikeasti ongelma. Ihmiset menevät lääkäriin valittamaan kipuja, ja suuttuvat kun eivät saa saikkua ja oxynorm-reseptiä vaan fyssari- ja ravitsemusterapeuttilähetteen. Fyssarilta saa jumppaohjeet, joilla jumit helpottavat ja rt neuvoo, miten ruokavaliota voisi muuttaa, että paino lähtisi laskuun jolloin selkä-, nilkka-, polvi- ja lonkkakivut helpottaisivat tai vatsa ei olisi jatkuvasti turvonnut ja kuralla.

Ruokavalioon on helppo tehdä pieniä muutoksia, kuten jättää vehnän ja rukiin pois (itselleni nämä eivät sovi), ta vaikka kokonaan viljat pois. Tai niin, että niitä syö harvoin. Vaihtaa makaronin kasviksiin, lisää hyviä rasvoja ja jättää höttöhiilarit pois ja muistaa syödä riittävästi proteiinia. Tekee sen muutoksen, että kotona/töissä syö monipuolisesti ja terveellisesti, ja juhlissa sitten saa syödä vähän huonommin, mutta kohtuudella. Jättää alkoholin pois, sitäkin ottaa vain juhlissa kohtuudella.

VHH-/ketoruokavaliolla kilot pysyvät kurssa ja väsymys/vetämättömyyskin katoaa. Eikä ole edes pakko noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota orjallisesti, vaan jättää höttöhiilarit pois ja lisätä liikuntaa.

Miksi siis ei voisi tehdä pysyvää muutosta elämäänsä, jolla kilot pysyisivät kurissa? Mikä tai kuka sen estää? Minulla ainakin terveys on parantunut huomattavasti pienten muutosten avulla. Ei enää polvi- ja selkäkipua, huonoa oloa, jatkuvaa väsymystä ja turvonnutta oloa. Eikä se vaadi kuin sen, että liikun joka päivä jotenkin, jumppaan kropan läpi, ja jätän hötöt pois päivittäisestä ruokavaliosta. (Ja edelleen, juhlissa voin syödä vapaasti, mutta kohtuudella.)

Miksi ihmeessä puolison pitäisi jaksaa minua, kun olen väsynyt, turvonnut ja huonovointinen ja valitan jatkuvasti jotain kremppaa, jumia ja kipua? Kun kuitenkin nuo kaikki korjaantuvat helposti ruokavaliomuutoksella ja liikunnalla. Miksi pitäisi sietää noita, eikä sanoa "Tee asioille jotain äläkä vain valita"?

Aha, eli tää olikin vaan taas VHH ruokavalion mainostus :>

Minusta nuo sinun ehdotelmasi eivät todellakaan ole mitään pieniä muutoksia, vaan suuria. Viljattomuus ei ole mikään napsista juttu, helppo homma! 

Mikä tuossa muutoksessa on se suuri muutos ja vaikea ja hankala osa joka ei mitenkään onnistu? En ihan ymmärtänyt...

Kiitos kommenteista. Suora puhe on varmasti paras vaihtoehto. Toivotaan, että käy hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Suora puhe on varmasti paras vaihtoehto. Toivotaan, että käy hyvin.

Voihan sitä toivoa. Minäkin mielessäni usein lottovoittoa toivonut.

Kumppani muinoin painostani sanoi. Loppui seksi siihen paikkaan. Tietysti, jos osaat asiasta muuten sanoa, kuin "suoraan", voi se lopputulema olla jotain muuta. Itse en halunnut, että läskilöllöjäni enää kosketaan. Ei ollut yhtään minkäänlaista mielenkiintoa toista kohtaan enää. Näin se pää voi toimia.

Juu, se on siinä oikeella alhaalla se alapeukku-juttu, siitä vaan painamaan; eihän aikuinen ihminen noin voi toimia.

Parempi jättää sanomatta. Mies sanoi kun mulla oli 20kg ylipainoa, suutuin ja lihoin 15kg lisää.

Pari vuotta sitten laihduin ihastumisen myötä 15kg,mies oli hädissään että lähden. Nyt neki kilot ja lisääkin tullut takas, mies vain kehuu ulkonäköäni, kun pelkää että jätän.

Olen yrittänyt laihduttaa, tänä vuonna 15 kertaa aloittanut, ei onnistu.

N35 162cm 105kg

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Suora puhe on varmasti paras vaihtoehto. Toivotaan, että käy hyvin.

Voihan sitä toivoa. Minäkin mielessäni usein lottovoittoa toivonut.

Kumppani muinoin painostani sanoi. Loppui seksi siihen paikkaan. Tietysti, jos osaat asiasta muuten sanoa, kuin "suoraan", voi se lopputulema olla jotain muuta. Itse en halunnut, että läskilöllöjäni enää kosketaan. Ei ollut yhtään minkäänlaista mielenkiintoa toista kohtaan enää. Näin se pää voi toimia.

Juu, se on siinä oikeella alhaalla se alapeukku-juttu, siitä vaan painamaan; eihän aikuinen ihminen noin voi toimia.

No jos sinäkin lakkaat haluamasta seksiä, sitten teitä on kaksi, joita seksi toisen kanssa ei kiinnosta, ja eroaminen on helppoa. Voi siis ajatella, että sanominen teki tehtävänsä. Ei ole mitään järkeä jäädä suhteeseen, josta puuttuu se kaikkein olennaisin asia.

Vierailija kirjoitti:

Parempi jättää sanomatta. Mies sanoi kun mulla oli 20kg ylipainoa, suutuin ja lihoin 15kg lisää.

Pari vuotta sitten laihduin ihastumisen myötä 15kg,mies oli hädissään että lähden. Nyt neki kilot ja lisääkin tullut takas, mies vain kehuu ulkonäköäni, kun pelkää että jätän.

Olen yrittänyt laihduttaa, tänä vuonna 15 kertaa aloittanut, ei onnistu.

N35 162cm 105kg

Miehesi kuulostaa takertujalta. Kumppani ei kiihota mutta eroaminen pelottaa niin paljon, että täytyy mielistelemällä pitää se pullukka suhteessa. Omituisen selkärangatonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Suora puhe on varmasti paras vaihtoehto. Toivotaan, että käy hyvin.

Voihan sitä toivoa. Minäkin mielessäni usein lottovoittoa toivonut.

Kumppani muinoin painostani sanoi. Loppui seksi siihen paikkaan. Tietysti, jos osaat asiasta muuten sanoa, kuin "suoraan", voi se lopputulema olla jotain muuta. Itse en halunnut, että läskilöllöjäni enää kosketaan. Ei ollut yhtään minkäänlaista mielenkiintoa toista kohtaan enää. Näin se pää voi toimia.

Juu, se on siinä oikeella alhaalla se alapeukku-juttu, siitä vaan painamaan; eihän aikuinen ihminen noin voi toimia.

No jos sinäkin lakkaat haluamasta seksiä, sitten teitä on kaksi, joita seksi toisen kanssa ei kiinnosta, ja eroaminen on helppoa. Voi siis ajatella, että sanominen teki tehtävänsä. Ei ole mitään järkeä jäädä suhteeseen, josta puuttuu se kaikkein olennaisin asia.

Nyt oli luetun ymmärtämisestä haasteita. Missä kohdassa luki, että kumppania ei seksi olisi kiinnostanut? Lihoin vielä paljon lisää ja hän ei näppejään pystynyt erossa pitämään, mutta oli vähän myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon puoliso on lihonut? Pari kiloa? Kymmenen? Parikymmentä kiloa?

Jos ois selkeä lihominen, ja huonot elintavat, ottaisin asian puheeksi suoraan, että mihin se liittyy, ettei pso pidä huolta itsestään. Voi olla stressiä, ajanpuutetta, alkoholin liikakäyttöä jne... Mutta en sanoisi, että vaikuttaa haluihin, koska se on vaan kertakaikkiaan hyvin loukkaavaa.

Tämä voisi olla hyvä lähestymistapa. Kerro, että olet huolissasi hänestä, epäilet, että häntä vaivaa stressi tms ja miettikää, mitä sille voisi tehdä. Siinähän voi sitä yhteistä liikuntaharrastustakin yrittää ehdottaa, tai yhteistä elämäntaparemonttia. 

Päätös laihduttaa on samanlainen kuin päätös lopettaa tupakointi tai raitistua eli halun pitää lähteä yksilöstä itsestään. Sinä saat anella, pyytää, vaatia, rukoilla, käskeä ja meuhkata mielin määrin, mutta jos vaimo ei näe itse tarpeelliseksi laihduttaa, niin hukkaan menee vaivannäkösi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Suora puhe on varmasti paras vaihtoehto. Toivotaan, että käy hyvin.

Voihan sitä toivoa. Minäkin mielessäni usein lottovoittoa toivonut.

Kumppani muinoin painostani sanoi. Loppui seksi siihen paikkaan. Tietysti, jos osaat asiasta muuten sanoa, kuin "suoraan", voi se lopputulema olla jotain muuta. Itse en halunnut, että läskilöllöjäni enää kosketaan. Ei ollut yhtään minkäänlaista mielenkiintoa toista kohtaan enää. Näin se pää voi toimia.

Juu, se on siinä oikeella alhaalla se alapeukku-juttu, siitä vaan painamaan; eihän aikuinen ihminen noin voi toimia.

No jos sinäkin lakkaat haluamasta seksiä, sitten teitä on kaksi, joita seksi toisen kanssa ei kiinnosta, ja eroaminen on helppoa. Voi siis ajatella, että sanominen teki tehtävänsä. Ei ole mitään järkeä jäädä suhteeseen, josta puuttuu se kaikkein olennaisin asia.

Nyt oli luetun ymmärtämisestä haasteita. Missä kohdassa luki, että kumppania ei seksi olisi kiinnostanut? Lihoin vielä paljon lisää ja hän ei näppejään pystynyt erossa pitämään, mutta oli vähän myöhäistä.

Päättelin ketjun aiheesta. Enkä kyllä muutenkaan keksi, miksi toinen huomattaisi painosta, jos se ei kerran mitenkään häiritse.