Oletko pyytänyt puolisoa laihduttamaan, koska liikakilot ovat vaikuttaneet suhteeseenne negatiivisesti? Millä sanoilla teitte sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Suora puhe on varmasti paras vaihtoehto. Toivotaan, että käy hyvin.

Voihan sitä toivoa. Minäkin mielessäni usein lottovoittoa toivonut.

Kumppani muinoin painostani sanoi. Loppui seksi siihen paikkaan. Tietysti, jos osaat asiasta muuten sanoa, kuin "suoraan", voi se lopputulema olla jotain muuta. Itse en halunnut, että läskilöllöjäni enää kosketaan. Ei ollut yhtään minkäänlaista mielenkiintoa toista kohtaan enää. Näin se pää voi toimia.

Juu, se on siinä oikeella alhaalla se alapeukku-juttu, siitä vaan painamaan; eihän aikuinen ihminen noin voi toimia.

Ihan ihme uhriutumista.

Vierailija kirjoitti:

Päätös laihduttaa on samanlainen kuin päätös lopettaa tupakointi tai raitistua eli halun pitää lähteä yksilöstä itsestään. Sinä saat anella, pyytää, vaatia, rukoilla, käskeä ja meuhkata mielin määrin, mutta jos vaimo ei näe itse tarpeelliseksi laihduttaa, niin hukkaan menee vaivannäkösi. 

Ei tarvitse tehdä mitään noista asioista. kertoa vain, missä mennään, ja mitä seurauksia nykymenosta tulee olemaan. Toinen voi sitten tehdä omat päätöksensä oikeilla tiedoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Suora puhe on varmasti paras vaihtoehto. Toivotaan, että käy hyvin.

Voihan sitä toivoa. Minäkin mielessäni usein lottovoittoa toivonut.

Kumppani muinoin painostani sanoi. Loppui seksi siihen paikkaan. Tietysti, jos osaat asiasta muuten sanoa, kuin "suoraan", voi se lopputulema olla jotain muuta. Itse en halunnut, että läskilöllöjäni enää kosketaan. Ei ollut yhtään minkäänlaista mielenkiintoa toista kohtaan enää. Näin se pää voi toimia.

Juu, se on siinä oikeella alhaalla se alapeukku-juttu, siitä vaan painamaan; eihän aikuinen ihminen noin voi toimia.

No jos sinäkin lakkaat haluamasta seksiä, sitten teitä on kaksi, joita seksi toisen kanssa ei kiinnosta, ja eroaminen on helppoa. Voi siis ajatella, että sanominen teki tehtävänsä. Ei ole mitään järkeä jäädä suhteeseen, josta puuttuu se kaikkein olennaisin asia.

Nyt oli luetun ymmärtämisestä haasteita. Missä kohdassa luki, että kumppania ei seksi olisi kiinnostanut? Lihoin vielä paljon lisää ja hän ei näppejään pystynyt erossa pitämään, mutta oli vähän myöhäistä.

Päättelin ketjun aiheesta. Enkä kyllä muutenkaan keksi, miksi toinen huomattaisi painosta, jos se ei kerran mitenkään häiritse.

Aloittaja sanoi suoraan puhuvansa aiheesta miehensä kanssa. Otin kantaa tähän suoraan puhumiseen, en siihen miksi asiasta halutaan puhua. 

En missään kirjoittanut, että ei olisi häirinnyt, ei häirinnyt vain seksin saralla. Kumppani on ihmistyyppiä: "mitä muut ajattelee." Siinä hänelle motivaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu meni jotenkin näin:

Mies: olen huolissani sinusta.

Minä: miksi?

Mies: puuskutat vieläkin, vaikka istuttiin autoon melkein 10 minuuttia sitten.

Minä: niinpä.

*Pikakelaa iltaan*

Minä: olenko minä sinun mielestäsi liian lihava?

Mies: jos saan rehellisesti sanoa, niin kyllä olet.

Minä: haluaisitko, että olisin hoikempi?

Mies: kyllä haluaisin.

Minä: kiitos, että kerroit.

Lopputulos: -34 kg ja parisuhde kukoistaa.

Minulla taas alkoi v itu tta maan laihdutus vihjailut ja sitten suora sanominen. Mykkäkoulu, pihtaamista ja lisää lihomista 16kg. Haha hah, nyt ei uskalla sanoa ukko mitään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Kun se rakkaus ei mitenkään riitä, vaan parisuhteessa pitäisi olla myös paljon seksuaalista halua. Ja jos ei aloittaja syty ylipainoisista naisvartaloista, minkäs teet. On kauheaa harrastaa seksiä ilman aitoa halua. Se on oikeasti psykologisesti aika haitallista.

Minä kyllä ymmärsin, että ap on nainen ja de lihonut on jänen miehensä.

Miehet ovat lihavampia kuin naiset.

Naisetkaan eivät syty ylipainoisesta ruhosta. Lisäksi ylipaino aiheuttaa miehille seisokkiongelmia.

Ymmärsit väärin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kukaan luuli aloittajan olevan mies?

Selvästi hän on nainen, jonka mies on lihonut. Se on paljon todennäköisempää, koska miehet ovat lihavampia tilastollisesti ja suurin osa täällä palstalla kirjoittelevista on naisia, lisäksi sen pohtiminen ja neuvon kysyminen, että millä sanoilla jonkun asian ilmaiseen, on naisille tyypillistä.

No ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Suora puhe on varmasti paras vaihtoehto. Toivotaan, että käy hyvin.

Voihan sitä toivoa. Minäkin mielessäni usein lottovoittoa toivonut.

Kumppani muinoin painostani sanoi. Loppui seksi siihen paikkaan. Tietysti, jos osaat asiasta muuten sanoa, kuin "suoraan", voi se lopputulema olla jotain muuta. Itse en halunnut, että läskilöllöjäni enää kosketaan. Ei ollut yhtään minkäänlaista mielenkiintoa toista kohtaan enää. Näin se pää voi toimia.

Juu, se on siinä oikeella alhaalla se alapeukku-juttu, siitä vaan painamaan; eihän aikuinen ihminen noin voi toimia.

No jos sinäkin lakkaat haluamasta seksiä, sitten teitä on kaksi, joita seksi toisen kanssa ei kiinnosta, ja eroaminen on helppoa. Voi siis ajatella, että sanominen teki tehtävänsä. Ei ole mitään järkeä jäädä suhteeseen, josta puuttuu se kaikkein olennaisin asia.

Nyt oli luetun ymmärtämisestä haasteita. Missä kohdassa luki, että kumppania ei seksi olisi kiinnostanut? Lihoin vielä paljon lisää ja hän ei näppejään pystynyt erossa pitämään, mutta oli vähän myöhäistä.

Aloitusviestissä.

Ei ole koskaan tarvinnut, koska yksikään pulisoni ei ole ollut lihava tai lihova. Ja ovat osanneet itsekin pitää painonsa kurissa.

Jos puolisoni lihoisi niin että se häiritsisi minua (ja lihominen kyllä häiritsisi minua), niin sanoisin asiasta ihan asiallisesti. Osaan pitää omat kiloni kurissa, eikä lihava ihmnen ole mielestäni mitenkään kiihottava.

Eräs kaverini on punkero ja plösö, ja valittaa kun miehensä ei ole kovin kiinnostunut. Enkä ihmettele yhtään. Tuo kaverini on lisäksi hyvin huonokäytöksinen ja ärsyttävä. Ei ihme, ettei miestä oikein hotsita. Tuon huonon käytöksen lisäksi huono kroppa on aika luotaantyöntävä yhdistelmä...

Mä rupeaisin itse kuntoilemaan ja innostaisin Kumppanin mukaan.

Joku juttu lehdestä ja miettimään, että kuinka itsellä nämä läskit ja oma olo.

Ihan puhdasta matikkaa sitten vain ha terveellinen ruokavalio koko perheelle ja liikuntaaa. Ruvetkaa käymään nyt kesällä aamu- ja ilta-uinnilla.

Kilot tulee salaa. Ne kyllä lähteekin.

Sanoisin asiasta asallisesti. Kertoisin ettei lihominen ole tervettä, joten kannattaisi selvittää onko se takana joku sairaus. Ja sitten laitettaisiin ruokavalio ja liikuntatottumukset uuteen uskoon sairauden hoitamiseksi. Jos puolison mielestä kyseessä ei ole sairaus, niin sitten laitettaisiin ruokavalio ja liikuntatottumukset kuntoon että lihominen loppuu ja ylimääräiset kilot karisevat.

Itse en ole lihava enkä koskaan ole päästänyt itseäni punkeroitumaan. Enkä halua lihavaa tai pullukkaa puolisoa, joten en katsele sellaista, joka läskeilee ja läskistyy välinpitämättömyyttään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Miksi se lihova kumppani ei voisi tehdä pysyvää elämäntaparemonttia, jolla saa lihomisen pysähtymään? Ja ylimääräiset kilot pois pysyvästi?

En minä pidä painoa kurissa ulkonäkösyistä, vaan terveyden vuoksi. Liike on lääke, ja loukkaantumisriski on pienempi, kun kunto ei ole aivan rapa ja liikkuvuus lähes olematon. Jumppaan vähän joka päivä ihan siksi, että lihakset pysyisivät kunnossa, ja huomaan ongelmat ennen kuin niistä tulee oikeasti ongelma. Ihmiset menevät lääkäriin valittamaan kipuja, ja suuttuvat kun eivät saa saikkua ja oxynorm-reseptiä vaan fyssari- ja ravitsemusterapeuttilähetteen. Fyssarilta saa jumppaohjeet, joilla jumit helpottavat ja rt neuvoo, miten ruokavaliota voisi muuttaa, että paino lähtisi laskuun jolloin selkä-, nilkka-, polvi- ja lonkkakivut helpottaisivat tai vatsa ei olisi jatkuvasti turvonnut ja kuralla.

Ruokavalioon on helppo tehdä pieniä muutoksia, kuten jättää vehnän ja rukiin pois (itselleni nämä eivät sovi), ta vaikka kokonaan viljat pois. Tai niin, että niitä syö harvoin. Vaihtaa makaronin kasviksiin, lisää hyviä rasvoja ja jättää höttöhiilarit pois ja muistaa syödä riittävästi proteiinia. Tekee sen muutoksen, että kotona/töissä syö monipuolisesti ja terveellisesti, ja juhlissa sitten saa syödä vähän huonommin, mutta kohtuudella. Jättää alkoholin pois, sitäkin ottaa vain juhlissa kohtuudella.

VHH-/ketoruokavaliolla kilot pysyvät kurssa ja väsymys/vetämättömyyskin katoaa. Eikä ole edes pakko noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota orjallisesti, vaan jättää höttöhiilarit pois ja lisätä liikuntaa.

Miksi siis ei voisi tehdä pysyvää muutosta elämäänsä, jolla kilot pysyisivät kurissa? Mikä tai kuka sen estää? Minulla ainakin terveys on parantunut huomattavasti pienten muutosten avulla. Ei enää polvi- ja selkäkipua, huonoa oloa, jatkuvaa väsymystä ja turvonnutta oloa. Eikä se vaadi kuin sen, että liikun joka päivä jotenkin, jumppaan kropan läpi, ja jätän hötöt pois päivittäisestä ruokavaliosta. (Ja edelleen, juhlissa voin syödä vapaasti, mutta kohtuudella.)

Miksi ihmeessä puolison pitäisi jaksaa minua, kun olen väsynyt, turvonnut ja huonovointinen ja valitan jatkuvasti jotain kremppaa, jumia ja kipua? Kun kuitenkin nuo kaikki korjaantuvat helposti ruokavaliomuutoksella ja liikunnalla. Miksi pitäisi sietää noita, eikä sanoa "Tee asioille jotain äläkä vain valita"?

Ei vain riittää itsekuri. Se jumalainen euforian tunne joka tulee kun syöt jotain hyvää! Voittaa orgasmin, puolison ja terveyden!

Aloitan joka viikko laihdutuksen, ei onnistu.

N35 100kg

Minä sanoin miehelleni saunassa että voisi jättää kaljanjuonnin vähemmälle, koska kaljamahaa ei turhaan kutsuta kaljamahaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koskaan tarvinnut, koska yksikään pulisoni ei ole ollut lihava tai lihova. Ja ovat osanneet itsekin pitää painonsa kurissa.

Jos puolisoni lihoisi niin että se häiritsisi minua (ja lihominen kyllä häiritsisi minua), niin sanoisin asiasta ihan asiallisesti. Osaan pitää omat kiloni kurissa, eikä lihava ihmnen ole mielestäni mitenkään kiihottava.

Eräs kaverini on punkero ja plösö, ja valittaa kun miehensä ei ole kovin kiinnostunut. Enkä ihmettele yhtään. Tuo kaverini on lisäksi hyvin huonokäytöksinen ja ärsyttävä. Ei ihme, ettei miestä oikein hotsita. Tuon huonon käytöksen lisäksi huono kroppa on aika luotaantyöntävä yhdistelmä...

Olet ihana kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Miksi se lihova kumppani ei voisi tehdä pysyvää elämäntaparemonttia, jolla saa lihomisen pysähtymään? Ja ylimääräiset kilot pois pysyvästi?

En minä pidä painoa kurissa ulkonäkösyistä, vaan terveyden vuoksi. Liike on lääke, ja loukkaantumisriski on pienempi, kun kunto ei ole aivan rapa ja liikkuvuus lähes olematon. Jumppaan vähän joka päivä ihan siksi, että lihakset pysyisivät kunnossa, ja huomaan ongelmat ennen kuin niistä tulee oikeasti ongelma. Ihmiset menevät lääkäriin valittamaan kipuja, ja suuttuvat kun eivät saa saikkua ja oxynorm-reseptiä vaan fyssari- ja ravitsemusterapeuttilähetteen. Fyssarilta saa jumppaohjeet, joilla jumit helpottavat ja rt neuvoo, miten ruokavaliota voisi muuttaa, että paino lähtisi laskuun jolloin selkä-, nilkka-, polvi- ja lonkkakivut helpottaisivat tai vatsa ei olisi jatkuvasti turvonnut ja kuralla.

Ruokavalioon on helppo tehdä pieniä muutoksia, kuten jättää vehnän ja rukiin pois (itselleni nämä eivät sovi), ta vaikka kokonaan viljat pois. Tai niin, että niitä syö harvoin. Vaihtaa makaronin kasviksiin, lisää hyviä rasvoja ja jättää höttöhiilarit pois ja muistaa syödä riittävästi proteiinia. Tekee sen muutoksen, että kotona/töissä syö monipuolisesti ja terveellisesti, ja juhlissa sitten saa syödä vähän huonommin, mutta kohtuudella. Jättää alkoholin pois, sitäkin ottaa vain juhlissa kohtuudella.

VHH-/ketoruokavaliolla kilot pysyvät kurssa ja väsymys/vetämättömyyskin katoaa. Eikä ole edes pakko noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota orjallisesti, vaan jättää höttöhiilarit pois ja lisätä liikuntaa.

Miksi siis ei voisi tehdä pysyvää muutosta elämäänsä, jolla kilot pysyisivät kurissa? Mikä tai kuka sen estää? Minulla ainakin terveys on parantunut huomattavasti pienten muutosten avulla. Ei enää polvi- ja selkäkipua, huonoa oloa, jatkuvaa väsymystä ja turvonnutta oloa. Eikä se vaadi kuin sen, että liikun joka päivä jotenkin, jumppaan kropan läpi, ja jätän hötöt pois päivittäisestä ruokavaliosta. (Ja edelleen, juhlissa voin syödä vapaasti, mutta kohtuudella.)

Miksi ihmeessä puolison pitäisi jaksaa minua, kun olen väsynyt, turvonnut ja huonovointinen ja valitan jatkuvasti jotain kremppaa, jumia ja kipua? Kun kuitenkin nuo kaikki korjaantuvat helposti ruokavaliomuutoksella ja liikunnalla. Miksi pitäisi sietää noita, eikä sanoa "Tee asioille jotain äläkä vain valita"?

Ei vain riittää itsekuri. Se jumalainen euforian tunne joka tulee kun syöt jotain hyvää! Voittaa orgasmin, puolison ja terveyden!

Aloitan joka viikko laihdutuksen, ei onnistu.

N35 100kg

Tää.

Mun mielestä toista voi kunnioittaa ja olla lihomatta 5 kiloa enempää kun on suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koskaan tarvinnut, koska yksikään pulisoni ei ole ollut lihava tai lihova. Ja ovat osanneet itsekin pitää painonsa kurissa.

Jos puolisoni lihoisi niin että se häiritsisi minua (ja lihominen kyllä häiritsisi minua), niin sanoisin asiasta ihan asiallisesti. Osaan pitää omat kiloni kurissa, eikä lihava ihmnen ole mielestäni mitenkään kiihottava.

Eräs kaverini on punkero ja plösö, ja valittaa kun miehensä ei ole kovin kiinnostunut. Enkä ihmettele yhtään. Tuo kaverini on lisäksi hyvin huonokäytöksinen ja ärsyttävä. Ei ihme, ettei miestä oikein hotsita. Tuon huonon käytöksen lisäksi huono kroppa on aika luotaantyöntävä yhdistelmä...

Olet ihana kaveri.

Enkös olekin ;)

Olen 28 vuotta kuunnellut kaverini valitusta kun on niin ruma ja läski ja sitä kuinka kateellinen hän on siroille ja laihoille keijukaisvartaloisille ihmisille. Itse en ole keijukaisvartaloinen (luuston perusteella minusta ei koskaan sellaista saa), mutta osaan pitää kiloni kurissa. Lukiossa tuo kaveri söi terveellisemmin ja treenasi, ja oli hyvässä kunnossa. Mutta sen jälkeen on ruokavalio kirjaimellisesti mennyt läskiksi.

Ja kolmekymppisenä häneltä löytyi syy jatkuvaan huonoon oloon ja huonokuntoisen ihoon: Vehnä- ja ruisallergia. Hän jätti ne pois, olo parani ja kilotkin karisivat. Mutta eipä sitä iloa kestänyt kauaa, kun alkoi taas mussuttaa vehnää ja ruista. Ravintoloissa muistaa kyllä allergioistaan inttää ja kaakattaa, mutta kotona leipoo ihan vehnäjauhosta ja syö karkkeja ja keksejä joissa on vehnää. Ja kun sanon ettei minulla ole mitään tarjottavaa kahvin kanssa kun tässäkin on vehnää, hän nauraa "Ei se haittaa! Voin mä sitä syödä!"

Enkös olekin ihana kaveri kun jaksan vuodesta toiseen kuunnella tuota "hyi vttu mä oon läski ja ruma" -vinkumista ja silloin tällöin sanoa, että ehkä se vehnä ja ruis kannattaisi jättää ruokavaiosta pois eikä mussuttaa niitä ja valittaa huonoa oloa ja rumuuttaan ja turvotusta ja löllöä kroppaa. Häneltäkin nimittäin löhtisi ne löllöt, kun ei olisi koko ajan allergiat päällä turvottamassa. Mutta kun ei, kun pitää saada valittaa sitä läskeyttä ja rumuutta ja haukkua miestä, jota ei kiinnosta nssia itseään raapivaa ja joka asiasta valittavaa löllökasaa... ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Miksi se lihova kumppani ei voisi tehdä pysyvää elämäntaparemonttia, jolla saa lihomisen pysähtymään? Ja ylimääräiset kilot pois pysyvästi?

En minä pidä painoa kurissa ulkonäkösyistä, vaan terveyden vuoksi. Liike on lääke, ja loukkaantumisriski on pienempi, kun kunto ei ole aivan rapa ja liikkuvuus lähes olematon. Jumppaan vähän joka päivä ihan siksi, että lihakset pysyisivät kunnossa, ja huomaan ongelmat ennen kuin niistä tulee oikeasti ongelma. Ihmiset menevät lääkäriin valittamaan kipuja, ja suuttuvat kun eivät saa saikkua ja oxynorm-reseptiä vaan fyssari- ja ravitsemusterapeuttilähetteen. Fyssarilta saa jumppaohjeet, joilla jumit helpottavat ja rt neuvoo, miten ruokavaliota voisi muuttaa, että paino lähtisi laskuun jolloin selkä-, nilkka-, polvi- ja lonkkakivut helpottaisivat tai vatsa ei olisi jatkuvasti turvonnut ja kuralla.

Ruokavalioon on helppo tehdä pieniä muutoksia, kuten jättää vehnän ja rukiin pois (itselleni nämä eivät sovi), ta vaikka kokonaan viljat pois. Tai niin, että niitä syö harvoin. Vaihtaa makaronin kasviksiin, lisää hyviä rasvoja ja jättää höttöhiilarit pois ja muistaa syödä riittävästi proteiinia. Tekee sen muutoksen, että kotona/töissä syö monipuolisesti ja terveellisesti, ja juhlissa sitten saa syödä vähän huonommin, mutta kohtuudella. Jättää alkoholin pois, sitäkin ottaa vain juhlissa kohtuudella.

VHH-/ketoruokavaliolla kilot pysyvät kurssa ja väsymys/vetämättömyyskin katoaa. Eikä ole edes pakko noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota orjallisesti, vaan jättää höttöhiilarit pois ja lisätä liikuntaa.

Miksi siis ei voisi tehdä pysyvää muutosta elämäänsä, jolla kilot pysyisivät kurissa? Mikä tai kuka sen estää? Minulla ainakin terveys on parantunut huomattavasti pienten muutosten avulla. Ei enää polvi- ja selkäkipua, huonoa oloa, jatkuvaa väsymystä ja turvonnutta oloa. Eikä se vaadi kuin sen, että liikun joka päivä jotenkin, jumppaan kropan läpi, ja jätän hötöt pois päivittäisestä ruokavaliosta. (Ja edelleen, juhlissa voin syödä vapaasti, mutta kohtuudella.)

Miksi ihmeessä puolison pitäisi jaksaa minua, kun olen väsynyt, turvonnut ja huonovointinen ja valitan jatkuvasti jotain kremppaa, jumia ja kipua? Kun kuitenkin nuo kaikki korjaantuvat helposti ruokavaliomuutoksella ja liikunnalla. Miksi pitäisi sietää noita, eikä sanoa "Tee asioille jotain äläkä vain valita"?

Ei vain riittää itsekuri. Se jumalainen euforian tunne joka tulee kun syöt jotain hyvää! Voittaa orgasmin, puolison ja terveyden!

Aloitan joka viikko laihdutuksen, ei onnistu.

N35 100kg

Jotain hyvää = vehnää ja sokeria?

Eikö oikeasti yhtään mikään muu maistu hyvältä?

Minä aloitin yli vuosi sitten vhh-keto -tapaisen ruokavalion. Ja ai että, ei todellakaan tee mieli mitään vehnäsokerimössöä!! Kun muistelee miten väsynyt ja turvonnut olokin niistä tulee, niin mielelläni pidän ne pois ruokavaliostani. Välillä olen maistanut, ja todennut ettei tämä ole enää hyvää ja miksi syön tätä moskaa. Vhh-ketoruuat ovat minulle todellisia herkkuja. Rakastan juustoja ja salaatteja, ja rasvaakin saa syödä niin että vatsa täyttyy. Joku suklaan ja sipsin syömisen ajatteleminen aiheuttaa lähinnä huonon olon.

"Jotain hyvää = vehnää ja sokeria?

Eikö oikeasti yhtään mikään muu maistu hyvältä?"

Tätä minäkin ihmettelen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti edessä on ero.

Millä perusteella?

Pysyvä painon alentaminen on oikeasti hiton hankalaa ja vain harva siihen pystyy, oli motiivina sitten oma itsetunto, hyvinvointi, terveys tai kumppanin vaatimukset. Jos rakkaus on muutamasta liikakilosta kiinni, niin liitto on tuhoon tuomittu. Kumppanin voi nalkuttaa laihikselle, mutta pidemmän päälle laihduttelu johtaa usein jojoiluun ja paino jatkaa hiipimistä ylöspäin. Kymmenen laihista myöhemmin se kumppani on ehkä kymmenen kiloa nykyistäkin painavampi.

Miksi se lihova kumppani ei voisi tehdä pysyvää elämäntaparemonttia, jolla saa lihomisen pysähtymään? Ja ylimääräiset kilot pois pysyvästi?

En minä pidä painoa kurissa ulkonäkösyistä, vaan terveyden vuoksi. Liike on lääke, ja loukkaantumisriski on pienempi, kun kunto ei ole aivan rapa ja liikkuvuus lähes olematon. Jumppaan vähän joka päivä ihan siksi, että lihakset pysyisivät kunnossa, ja huomaan ongelmat ennen kuin niistä tulee oikeasti ongelma. Ihmiset menevät lääkäriin valittamaan kipuja, ja suuttuvat kun eivät saa saikkua ja oxynorm-reseptiä vaan fyssari- ja ravitsemusterapeuttilähetteen. Fyssarilta saa jumppaohjeet, joilla jumit helpottavat ja rt neuvoo, miten ruokavaliota voisi muuttaa, että paino lähtisi laskuun jolloin selkä-, nilkka-, polvi- ja lonkkakivut helpottaisivat tai vatsa ei olisi jatkuvasti turvonnut ja kuralla.

Ruokavalioon on helppo tehdä pieniä muutoksia, kuten jättää vehnän ja rukiin pois (itselleni nämä eivät sovi), ta vaikka kokonaan viljat pois. Tai niin, että niitä syö harvoin. Vaihtaa makaronin kasviksiin, lisää hyviä rasvoja ja jättää höttöhiilarit pois ja muistaa syödä riittävästi proteiinia. Tekee sen muutoksen, että kotona/töissä syö monipuolisesti ja terveellisesti, ja juhlissa sitten saa syödä vähän huonommin, mutta kohtuudella. Jättää alkoholin pois, sitäkin ottaa vain juhlissa kohtuudella.

VHH-/ketoruokavaliolla kilot pysyvät kurssa ja väsymys/vetämättömyyskin katoaa. Eikä ole edes pakko noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota orjallisesti, vaan jättää höttöhiilarit pois ja lisätä liikuntaa.

Miksi siis ei voisi tehdä pysyvää muutosta elämäänsä, jolla kilot pysyisivät kurissa? Mikä tai kuka sen estää? Minulla ainakin terveys on parantunut huomattavasti pienten muutosten avulla. Ei enää polvi- ja selkäkipua, huonoa oloa, jatkuvaa väsymystä ja turvonnutta oloa. Eikä se vaadi kuin sen, että liikun joka päivä jotenkin, jumppaan kropan läpi, ja jätän hötöt pois päivittäisestä ruokavaliosta. (Ja edelleen, juhlissa voin syödä vapaasti, mutta kohtuudella.)

Miksi ihmeessä puolison pitäisi jaksaa minua, kun olen väsynyt, turvonnut ja huonovointinen ja valitan jatkuvasti jotain kremppaa, jumia ja kipua? Kun kuitenkin nuo kaikki korjaantuvat helposti ruokavaliomuutoksella ja liikunnalla. Miksi pitäisi sietää noita, eikä sanoa "Tee asioille jotain äläkä vain valita"?

Aha, eli tää olikin vaan taas VHH ruokavalion mainostus :>

Minusta nuo sinun ehdotelmasi eivät todellakaan ole mitään pieniä muutoksia, vaan suuria. Viljattomuus ei ole mikään napsista juttu, helppo homma! 

Viljattomuuteen voi siirtyä vähitellen, ei sitä ole pakko tehdä kerralla. Samoin vähähiilarisuuteenkin voi siirtyä vähitellen, tai syödä vaikka aamulla ja päivällä vhh:sti ja iltapäivällä ja illalla hiilaripitoisemmin. (Tämä siksi, että monia hiilarit väsyttää joten niitä ei kannata päivällä syödä jos pitää jaksaa olla töissä ja kuskata lapsia harrastuksiin, lenkittää koira ja tehdä kotityöt.) Erilaisia ruokavalioita kannattaa kokeilla ja elimistö totutta siihen, ettei kaikkea ruokaa ole kuorrutettu sokerilla, suolalla ja rasvalla. Makuaisti tottuu liikaan suolaan/sokeriin, mutta myös sokerittomuuteen/suolattomuuteen. Ja ihan oman terveyden vuoksi kannattaisi ehkä tehdä edes joku muutos ruokavaliossa, jos olo on aina tukkoinen, nälkäinen, väsynyt, turvonnut, raskas tai jotain muuta joka hankaloittaa oloa ja elämää. Esim. minulla vehnä turvottaa mahaa ja aiheuttaa nivelkipuja, suola nostaa verenpaineen liian korkeaksi, ja peruna aiheuttaa hirveää mahalaukun kipua. Olen siis ihan syystä jättänyt vehnän, liian suolan ja perunan ruokavaliostani pois.

Sen sijaan että valitatte olostanne ja vaaditte saikkua ja lääkkeitä, muuttakaa elintapojanne ja katsokaa mitä sillä saatte aikaan, ja menkään lääkäriin vasta sitten maukumaan lääkkeitä, kun pelkästään elintavat ei riitä korjaamaan ongelmaa (esim. 2-tyypin diabeteksen korkea verensokeri vhh-ruokavaliosta ja liikunnan lisäämisestä huolimatta tai liian korkea verenpaine vähäsuolaisesta ruokavaliosta ja liikunnallisemmasta elämästä huolimatta).

Ja monilla lihomiseen on syynä liian suuret annoskoot, kun maha mätetään täyteen ja mahalaukku vain venyy. Valitetaan että en oo koskaan kylläinen ja syödään vain lisää ja sitten valitetaan lääkärille että tarvitsen laihdutuslääkettä. No okei, mutta oletko edes kokeillut syödä kohtuullisemmin? Muuttaa ajatusmaailmaa niin, että "Ei tarvitse olla koko ajan kylläinen ja ei tarvitse joka kerta syödä mahaa täyteen"? Itselleni tuo oli iso oivallus, että ei ole pakko olla aina maha täynnä ja pienemmilläkin annoksilla pärjää. Aiemmin minäkin ajattelin että pitää syödä kunnolla että jaksaa, ja sittenhän paino vain nousi. Kun tajusin pienentää annoskokoja, jättää sokerin ja vehnän ruokavaliosta ja juoda enemmän vettä, niin olo parani ja kilot katosi vähitellen. Ja säästyyhän siinä rahaakin kun syö vähemmän :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koskaan tarvinnut, koska yksikään pulisoni ei ole ollut lihava tai lihova. Ja ovat osanneet itsekin pitää painonsa kurissa.

Jos puolisoni lihoisi niin että se häiritsisi minua (ja lihominen kyllä häiritsisi minua), niin sanoisin asiasta ihan asiallisesti. Osaan pitää omat kiloni kurissa, eikä lihava ihmnen ole mielestäni mitenkään kiihottava.

Eräs kaverini on punkero ja plösö, ja valittaa kun miehensä ei ole kovin kiinnostunut. Enkä ihmettele yhtään. Tuo kaverini on lisäksi hyvin huonokäytöksinen ja ärsyttävä. Ei ihme, ettei miestä oikein hotsita. Tuon huonon käytöksen lisäksi huono kroppa on aika luotaantyöntävä yhdistelmä...

Olet ihana kaveri.

Millä perusteella? Siksikö, että ymmärtää kaverin miestä ja sitä että kaverin rasittava käytös on paljon etovampaa kuin kaverin lihavuus? Ja onko siinä jotain väärää jos lihava puoliso ei himota? Ei himota minuakaan joten ymmärrän hyvin miksi joku ei jaksa rasittavaa kaveria eikä sen rasittavan kaverin mieskään jaksa puolisoaan.