Asuntoilmoitusten turn-offit ja muut epäkiinnostavat asuntoratkaisut
Itse suljen välilehden asuntoilmoituksesta, jos esim. omakotitaloon tullaan sisään ns. makuuhuonekerrokseen ja keittiöön ja olkkariin kivutaan ylös toiseen kerrokseen. Yleensä näissä on tietysti iso terassi alhaalla ja yläkerrassa sitten pieni parveke. Mitä iloa siitä terassista on esim. ruokailun ym. suhteen, kuka jaksaa raahata ruokia ja astioita alas ja ylös? Sitten parveke siinä keittiön tai olkkarin yhteydessä on niin pieni monesti, että sinne hädin tuskin saa edes ruokaryhmää ja grilliä. Eri asia ovat ns. rinnetalot, joissa yläkerrasta on pääsy pihamaalle.
Kommentit (1196)
Hinta pilkottu myyntihintaan, yhtiölainaan, tontin osuuteen ym. Keittiöseinä olohuoneessa eli oikeasti esim. yksiö on pelkkä keittiö ja kylpyhuone. Mahdottomia sisustaa. Näissä tapauksissa se pakollinen esteetön kylppäri melkein sen huoneen kokoinen. Ns. makuuhuone on nykyisin koppero kahdella liukuovella, kummallekin sängyn puoliskolle oma ovi kun sängyn molemmat päädyt on seinissä kiinni. Ei ikinä!
pohjakuvat puutuu ja mittasuhteet vääristävät kuvat - kaipaisin myöskin, että pohjakuvissa olisi mainittu huoneiden koot neliömetreinä koska esim. 8 m2 on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin kapea sänky ja joku pieni kirjoituspöytä alle 10m2 huone soveltuu lähinnä vierashuoneeksi tai työhuoneeksi
Paritalot ellei sitten ole yhtiömuotoinen. Se on ihan ok, koska sehän silloin sama kuin rivitalon pääty.
Pitäisi olla vähintään 5h+k ja niin, että auton saa talon eteen, jos rivitalo.
Suora sähkölämmitys tai öljylämmitys. Tosin jos sähkön hinta jää pysyvästi halvaksi niin ei se sähkö huono olisi.
Hinta. Moni tuntuu edelleen luulevan, että siitä 70/80-luvun kaatopaikkajätteestä voi pyytää yhtä paljon kuin uudesta.
Vierailija kirjoitti:
Paritalot ellei sitten ole yhtiömuotoinen. Se on ihan ok, koska sehän silloin sama kuin rivitalon pääty.
Pikkuisen eri asia remontteja tehdessä, onko maksajia 50 vai 2.
Vierailija kirjoitti:
Hinta. Moni tuntuu edelleen luulevan, että siitä 70/80-luvun kaatopaikkajätteestä voi pyytää yhtä paljon kuin uudesta.
Vuosi sitten rakensin uudellemaalle uuden omakotitalon just siksi, kun käytetystä pyydetään enemmän kuin mitä uuden tekeminen maksoi.
Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.Hinta.
Rivitalo tai omakotitalo vuokratontille. Sama kesämökeissä.
Mikä tahansa pientä pintojen ehostusta (seinien maalaus/tapetointi) isompi remontti ihan minkä ikäisessä talossa tahansa. Haluan kotini alkuperäiskuntoisena, en jonkun muun jo valmiiksi pilaamana.
Kaikkein kamalimpia ovat vanhat (ennen vuotta 1940 rakennetut) talot/asunnot, joita on peruskorjattu (l. tuhottu) ja modernisoitu. Kyseinen toiminta pitäisi kriminalisoida.
Itselle yksiö ei käy, jos kaupungin keskustaan ei kävele alle 10 min. Sitten pitää viihtyä kotonakin enemmän, eli kaksio.
Vierailija kirjoitti:
Hinta pilkottu myyntihintaan, yhtiölainaan, tontin osuuteen ym. Keittiöseinä olohuoneessa eli oikeasti esim. yksiö on pelkkä keittiö ja kylpyhuone. Mahdottomia sisustaa. Näissä tapauksissa se pakollinen esteetön kylppäri melkein sen huoneen kokoinen. Ns. makuuhuone on nykyisin koppero kahdella liukuovella, kummallekin sängyn puoliskolle oma ovi kun sängyn molemmat päädyt on seinissä kiinni. Ei ikinä!
Ennenvanhaan tuon nimi oli hellahuone! Isovanhempien vanhemmat saattoivat tuollaisessa kasvattaa perhettä. Nyt palataan entisiin malleihin.
Vierailija kirjoitti:
Muistan ikuisesti ,kun jossain oktalon myynti-ilmoituksessa oli kuva kirjoituspöydästä ja päällä olevista lääkepurkista ja energiajuomatölkistä 🤣 Ai, kaupanpäälliset vai?
Oikeasti,onko liikaa vaivaa piilottaa henk.koht kamat myyntikuvista?
Muistan ikuisesti myynti-ilmoituksen, missä näkyi miten tavaraa oli piilotettu keittiön uuni täyteen, ilmeisesti tarkoituksena saada nopeasti tasot tyhjiksi. Valokuvissa kuulsivat kivasti sieltä uuniluukun lasin läpi. 😂
Vierailija kirjoitti:
Itselle yksiö ei käy, jos kaupungin keskustaan ei kävele alle 10 min. Sitten pitää viihtyä kotonakin enemmän, eli kaksio.
Sano nyt vielä että kauppa pitää olla heti kun astuu ulko ovesta ulos,myös kaikki shoppailu paikat heti kun astuu ulko ovesta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsin kämppää jossa olisi alkuperäisiä yksityiskohtia jäljellä. Esimerkiksi vanhoja kaapin ja ovien vetimiä ja vaatekaappeja, ehkä alkuperäinen hyväkuntoinen keittiökin. Hyväkuntoiset vanhat lattiatkin kelpaisivat. Hirvittää kun kaikki retrokämpät vedetään nykyään uusiksi aivan täysin: valkoinen tusinakeittiö ja kunkin trendin mukaiset lattiat. Uudistaa saa mutta maltillisesti.
No just tämä. Olen katsellut kerrostalohuoneistoja taloista, jotka on rakennettu välillä 1930-70. Totaalinen turn-off on se, jos kämppä on rempattu täysin nykytyyliin. Esimerkiksi keittiö on pelkkä seinä osana olohuonetta, seiniä on kaadettu jotta on saatu aikaan tämä. Keittiön kaapistot modernit ja talon tyyliin/aikakauteen sopimattomat. Remonttia saa ka pitää tehdä, mutta siten, että sitä asunnon historiaa ei häivytetä.
Olen varmaan ainoa joka tykkää retrosta esim kirkkaan keltaiset kaapit, alkuperäinen lattia esim muovi(hyvässä kunnossa) yms. Erillinen keittiö ja alkovi ja erikseen eteinen.
Lähikuva joistain omenoista kulhossa. Miksi? Tulevatko omenat kaupan päälle?
Vierailija kirjoitti:
Asunnon pitkä eteiskäytävä johtaa välittömään mielenkiinnon lopahtamiseen.
Totta. Olen nähnyt 78 neliön asunnon jossa 35 neliötä on tuhlattu eteisen käytävään. Toodella järkevää.