Teinit pitsistringeissä rannalla.
Nyt minusta on tullut ilmeisesti virallisesti kukkahattutäti. Näin uumarannalla teiniporukan. Tytöt olivat alusvaatteisillaan uimassa, stringit ja tissiliivit. Yhdellä oli valkoset tissiliivit ja sellaiset Cubuksen pinkit pitsistringit. En tiennyt minne olisin silmäni asetellut ja ajatus oli vain, että "voi ei". Siis sellainen äidillisen myötähäpeäinen tyttöriepua kohtaan. Porukan käytös oli muutenkin teineille tyypillistä, kiljuttiin ja räiskytettiin vettä. Että ei jäänyt kenellekään heidän oleminen epäselväksi.
Ranta oli täynnä porukkaa, keskelle viikkoa joskus klo 17 aikoihin. Oulun yksi suosituimmista uimarannoista. En minä tiedä mitä haluan tällä sanoa, päivitellä kai. Että voi herranen aika. En kyllä omaa teinityttöäni päästäisi siinä asussa mihinkään. Tavalliset persbikinit nyt jotenkin ymmärrän vielä.
Kommentit (55)
No, enpä minä varmuudella tiedä minkä merkkiset ne olivat. Mutta ne semmoiset tuli mieleeni, kerroin havainnollistaakseni mitä tarkoitin. Oikein hieno kommentti asian vierestä sinänsä. Ja mielelläni olisin jotain muuta nähnyt.
Ap
Vierailija kirjoitti:

Jotain muuta näkee, kun katsoo toiseen suuntaan.
joskus katselen yhden pinjan videoita. yhdellä videolla hän laittaa aurinkorasvaa ja menee ottamaan aurinkoa. vaatteiten suhteen en ole mikään asiantuntija, mutta hänellä näyttäisi olevan pitsiset rintaliivit yllä.
Teinit on teinejä vaikka miten voivottelee.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sä oot tarkkaan tuijotellut, kun osaat kertoa ihan vaatemerkkiä myöten. :D
"En edes tiennyt, mihin katsoa. Häpeissäni käänsin pääni pois! Yhdellä tytöistä oli siis mustat pitsikoristeiset rintaliivit Victoria's Secretiltä, arviolta kokoa 70E. Toinen olkain oli kireämmällä kuin toinen. En kestänyt katsoa tarkemmin, riittävätkö nämä tiedot konstaapelille?"
Täällä on ihan pimiää porukkaa. Just tuommosten tyyppien takia kannattais miettiä missä kamppeissa menee rannalle. Hei hei.
Mun naapurin tytöt tekee samaa, kuvottaa katsella niitä paljaita pyllyvakoja! Aivan yhtä vastenmielistä kuin paidattomat hikiset miehet.
Miten se pitsi/ alusasu tekee ihmisen nolostuttavaksi? Ehkä myötähäpeän tunne olisi ymmärrettävämpi jos teinit olisivat olleet alasti. Mites pojat? Heillä kaikki oli ok?
Olet itsekin kiljunut teininä, mutta ehkä sillon pukeuduit haalaariin. Nykypäivä on vaan tällasta, että kaikki muuttuu. 60-luvulla naiset kulki hameissa ja jos oli housut, niin big nou nou. Minä olen 43v isä ja minulla on poika ja tyttö. Poika on 18 ja tyttö 16v. Tyttö kulkee niinku muutkin muodin mukaisesti. Pojalta kysyin mitä ajattelee jos tytöllä perse vilkkuu. Sanoi, ettei mitään eiks kaikilla ole noi kuteet. Hänellä tyttöystävä, joka kulkee hanuri lähes paistaen ja en kyttäile tai ajattele mitään. Anoppi taas arvostelee, kun pitää pukeutua noin. Hän onkin sitä ikäluokkaa, joka ei kulkenut housuissa vaan hameessa. Eipä noi kundit ajattele yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miten se pitsi/ alusasu tekee ihmisen nolostuttavaksi? Ehkä myötähäpeän tunne olisi ymmärrettävämpi jos teinit olisivat olleet alasti. Mites pojat? Heillä kaikki oli ok?
Ei siinäkään kyllä mitään noloa olisi jos käyttäytyisi siivosti. Jos alkaisivat levittelemään raajojaan alasti niin sitten olisi noloa ja poliisi saisi hakea.
Ap on oikeassa. Yliseksuaalinen maailma on sekoittanut nuoret.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihan pimiää porukkaa. Just tuommosten tyyppien takia kannattais miettiä missä kamppeissa menee rannalle. Hei hei.
Viittaatko nyt siihen, että joku ap:n kaltainen täti tuijottaa paheksuen ja tulee palstalle valittamaan, vai oletko ap, joka suuttui, kun muut eivät ole tuohtuneita?
Ihanko oikeasti teistä on ok, että nuori, alaikäinen naisenalku keikistelee provosoivissa alusvaatteissa tuolla julkisilla paikoilla? Ties mitkä limaset lääppijät siellä kyylää niin kuin näistäkin viesteistä jo huomaa. Eikö uimarannalle ole tapana pukea uima-asu? Niillä pojilla oli ihan tavalliset uimashortsit. Itse ainakin haluaisin opettaa lapselleni mikä on sopivaa ja missä ja miten kannattaisi itseään suojella. Juu, olen syntynyt 80-luvun puolivälissä itse ja lapseni ovat vasta vähän toisella kymmenellä. Ja en kuulu raamattupiiriin, kaikkea muuta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet itsekin kiljunut teininä, mutta ehkä sillon pukeuduit haalaariin. Nykypäivä on vaan tällasta, että kaikki muuttuu. 60-luvulla naiset kulki hameissa ja jos oli housut, niin big nou nou. Minä olen 43v isä ja minulla on poika ja tyttö. Poika on 18 ja tyttö 16v. Tyttö kulkee niinku muutkin muodin mukaisesti. Pojalta kysyin mitä ajattelee jos tytöllä perse vilkkuu. Sanoi, ettei mitään eiks kaikilla ole noi kuteet. Hänellä tyttöystävä, joka kulkee hanuri lähes paistaen ja en kyttäile tai ajattele mitään. Anoppi taas arvostelee, kun pitää pukeutua noin. Hän onkin sitä ikäluokkaa, joka ei kulkenut housuissa vaan hameessa. Eipä noi kundit ajattele yhtään mitään.
Tämä . Nykyisin näkee joka puolella alastomuutta ja nuoret ovat kasvaneet siihen, ettei perskannikoissa ja tisseissä ole mitään ihmeellistä. Kyllä ihmiset on historian saatossa kulkeneet enemmän vähemmän alastu ilmaston niin salliessa. Vanhemmat henkilöt , jotka ei tiedä minne silmänsä pistäisi niin kannattaa pitää katse toiseen suuntaan tai sitten siinä takaraivon korkeudella. Itse olen joskus ollut Yyterissä ihan nudistirannasta näköetäisyydellä ja siellä aikuiset ihmiset ovat täysin alasti kun ottavat aurinkoa tai uivat. Ei minulla ole heitäkään mitään tarvetta tuijottaa.
Olisiko ollut sitten parempi, jos näillä teineillä olisi ollut vastaavat bikinit päällä? Eri materiaali on siis se pöyristyttävä ero?
Ja kyllä, teineille sattuu välillä pukeutumisen suhteen ties minkälaista ylilyöntiä, mutta raiskaus tai ”ukkojen limaiset tuijotukset” eivät ole niiden lasten vika. Koskaan. Piste. Miehet ja ne jotka miehiä koko sukupuolena tuolla tapaa aliarvioivat voisivat itse laskeutua puusta.
Olen ap:n kanssa samoilla linjoilla ja sitä mieltä, että ihmiset on täysin kadottaneet sen ajatuksen, mikä on soveliasta ja kohteliasta myöskin toisia ihmisiä ajatellen.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti teistä on ok, että nuori, alaikäinen naisenalku keikistelee provosoivissa alusvaatteissa tuolla julkisilla paikoilla? Ties mitkä limaset lääppijät siellä kyylää niin kuin näistäkin viesteistä jo huomaa. Eikö uimarannalle ole tapana pukea uima-asu? Niillä pojilla oli ihan tavalliset uimashortsit. Itse ainakin haluaisin opettaa lapselleni mikä on sopivaa ja missä ja miten kannattaisi itseään suojella. Juu, olen syntynyt 80-luvun puolivälissä itse ja lapseni ovat vasta vähän toisella kymmenellä. Ja en kuulu raamattupiiriin, kaikkea muuta.
Ap
Tuskin nuokaan teinit "keikistelivät". Kunhan pitivät hauskaa kavereiden kanssa. Ja kyllä, rannalle on tapana pukea uima-asu, mutta kyllä sitä joskus itsekin teininä mentiin extempore uimaan alusvaatteissa (tosin ei uimarannalle vaan mattolaiturille, jossa ei ollut muita ihmisiä sillä hetkellä, mutta ohikulkijoita kyllä).
Ei se tavallinen biksukaan peitä sen enempää kuin jokin alushousu. Voi jestas taas mitä ongelman luontia! Oletko niitä naisia jotka leikkaavat katalogeista alusvaatemainokset pois, ettei vaan miespuoliset näe niitä?
Kyllä sä oot tarkkaan tuijotellut, kun osaat kertoa ihan vaatemerkkiä myöten. :D