Kirjoja joista on jäänyt paha olo vuosiksi

"Lasi maitoa" oli kamala. Kertoi nuoresta prostituoidusta. Kirjan luettuani en pystynyt oikein ajatella miehiä millään tavalla, tuntui niin pahalta. Myös kaikki ihmiskauppaan liittyvä ahdistaa edelleenkin, ja on vaikeaa ymmärtää sitä kuinka kammottavilla tavoilla miehet voivat naisia alistaa ja kohdella. 

Meni vuosia toipua kirjan mielenmaisemista. Olen vuosia laittanut hyväntekeväisyyteen pikkuisen rahaa mm. Naisten pankkiin. Ei se varmaan paljoa auta sekään. 

Kuinka te miehet pystytte olemaan niin kamalia naisille? En ymmärrä vieläkään.  

Vierailija kirjoitti:

Ei kirja, mutta satuna H.c. Andersenin Pieni Tulitikkutyttö.

Huh, vieläkin tulee pala kurkkun (64v.) Siis miksi lastensadussa pieni tyttö kuolee pakkaseen, kun muut syövät lämpimässä vatsansa täyteen.

Bo, toisaalta, kohta se varmaan kielletään, joku pahoittaa varmaan mielensä (minä?🙄)

Mistä tuo Bo kertoo? Yritin googlettaa mutta tuli vain norjankielistä tekstiä :D

Vierailija kirjoitti:

"Lasi maitoa" oli kamala. Kertoi nuoresta prostituoidusta. Kirjan luettuani en pystynyt oikein ajatella miehiä millään tavalla, tuntui niin pahalta. Myös kaikki ihmiskauppaan liittyvä ahdistaa edelleenkin, ja on vaikeaa ymmärtää sitä kuinka kammottavilla tavoilla miehet voivat naisia alistaa ja kohdella. 

Meni vuosia toipua kirjan mielenmaisemista. Olen vuosia laittanut hyväntekeväisyyteen pikkuisen rahaa mm. Naisten pankkiin. Ei se varmaan paljoa auta sekään. 

Kuinka te miehet pystytte olemaan niin kamalia naisille? En ymmärrä vieläkään.  

?

Kirjahan on naisen kirjoittama. Suositteliko joku mies kirjaa vai mistä kenkä puristaa?

Vierailija kirjoitti:

Sleepers -katuvarpuset. Perustuu kirjoittajan kokemuksiin, julmuutta ja pedofiliaa.

Tuon kohdallahan todistettiin vedenpitävästi että tyyppi oli keksinyt kaikki tapahtumat. En sano että tuollaista ei tapahtuisi, mutta kertojalle itselleen eikä hänen kavereilleen ei todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Elina Tiilikan Punainen mekko, joka kertoo kirjailijan omakohtaisista kokemuksista prostituoituna nuorena mimminä. Päähenkilön psyyken mureneminen ja kissansa pahoinpitely oli tosi rankkaa luettavaa ja tuo eläimen kohtelu sai mut inhoamaan koko ihmistä vaikka ymmärsinkin, että oireili sairauttaan. Toivon edelleen, että en olisi lukenut koko teosta.

Olisin laittanut tämän saman. Ne kissakohtaukset olivat inhottavaa luettavaa. Kirjan luettua oli pitkän aikaa paha olo ja toivoin että en olisi koskaan lukenutkaan.

Kyllähän se 2666 on vain kipeä. Jostain arvostelusta napattu.

"The gradual feeling I had as Bolaño generated this numb concatenation of grueling horror was one of respect. I rejected the cheapness, the despicable ordinariness of shabby murderous violence. I felt angry: that this was happening, that it does happen, and we bury it, day-to-day, supposedly to protect ourselves from its corrosive soul-wrecking poison."

Vierailija kirjoitti:

Minusta Hanya Yanagiharan Pieni elämä oli aika ahdistava kirja. Jos aiot lukea sen niin älä lue tätä viestiä, kun voin paljastaa liikaa tapahtumia. Sain sen juuri äsken luettua loppuun ja tämä oli pitkään lukulistalla. Oikeastaan viime keväästä lähtien.  

Kirjan lukemisen jälkeen tuli sellainen ajatus, että maailmassa tapahtuu oikeasti paljon pahaa ja siinä mielessä kirjan tapahtumat ovat joillekin täyttä totta. Samalla tuli ajatus siitä, että me kaikki kuolemme. Toiset ennemmin ja toiset myöhemmin. Toisia jää myös moni kaipaamaan ja joillakin ei ole ketään. Samalla nousi kuitenkin se ajatus mieleen, että jotkut ihmiset ovat hyviä ja auttavat muita. Ehkä se pelasti kirjan kuitenkin ja samaistuin paljon kirjaan muutenkin ja omat ikävät elämänkokemukset ( tosin hyvin lievät vielä jos kirjaan vertaa) nousivat mieleen. Tärkeintä ehkä on vaan uskoa siihen, että jotkut ihmiset ovat hyviä ja auttavat muita.

Kirja sai minut ajattelemaan surullisia asioita. Yksinäisyyttä, kuolemaa, pahoja ihmisiä, erään läheisen itsemurhaa, omia samantyylisiä ajatuksia etten minäkään selviä elämästä sekä ihan omaan kuolemaan liittyviä asioita kuten sitä, että jos minä kuolen niin kuka minut hautaa kun ei ole läheisiä ja jos niitä ei koskaan olekaan. Olen vasta melko nuori ja pitää oikeasti valita vähän kevyempi kirja seuraavaksi. Olo ei muutenkaan ole ollut mikään niin hyvä joten raskas luettava ei ole se paras. Kuitenkin jotenkin pidinkin kirjasta ja todellakin henkilöiden ystävyys ja se, että auttoivat toisian oli tärkeää. 

Mulle ei Pienestä elämästä jäänyt paha olo, mutta mieleen kirja kyllä jäi pitkäksi aikaa ja vieläkin ajattelen usein vaikka lukukokemuksesta on aikaa jo useampi vuosi. 

Kirjan päähenkilön Juden elämä oli aivan käsittämättömän surullinen. Ihan sydäntä puristi lukiessa suru hänen vuokseen.

Jossain arvostelussa moitittiin, että kirjassa vain mässäillään Juden karmeilla kokemuksilla, mutta en ole lainkaan samaa mieltä. Niitä paljastetaan hyvin vaivihkaa, eikä yhtään hekumoiden. Erinomainen kirja, jota olen monelle suositellut. Itse olen iloinen siitä, että opus on kirjahyllyssäni ja voin lukea sen vielä joskus uudestaan.

Agustina Bazterrican Rotukarja. Hirveä dystopia, ja voisi olla tottakin, mikään ihmiskunnan julmuus ei kyllä yllätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Hanya Yanagiharan Pieni elämä oli aika ahdistava kirja. Jos aiot lukea sen niin älä lue tätä viestiä, kun voin paljastaa liikaa tapahtumia. Sain sen juuri äsken luettua loppuun ja tämä oli pitkään lukulistalla. Oikeastaan viime keväästä lähtien.  

Kirjan lukemisen jälkeen tuli sellainen ajatus, että maailmassa tapahtuu oikeasti paljon pahaa ja siinä mielessä kirjan tapahtumat ovat joillekin täyttä totta. Samalla tuli ajatus siitä, että me kaikki kuolemme. Toiset ennemmin ja toiset myöhemmin. Toisia jää myös moni kaipaamaan ja joillakin ei ole ketään. Samalla nousi kuitenkin se ajatus mieleen, että jotkut ihmiset ovat hyviä ja auttavat muita. Ehkä se pelasti kirjan kuitenkin ja samaistuin paljon kirjaan muutenkin ja omat ikävät elämänkokemukset ( tosin hyvin lievät vielä jos kirjaan vertaa) nousivat mieleen. Tärkeintä ehkä on vaan uskoa siihen, että jotkut ihmiset ovat hyviä ja auttavat muita.

Kirja sai minut ajattelemaan surullisia asioita. Yksinäisyyttä, kuolemaa, pahoja ihmisiä, erään läheisen itsemurhaa, omia samantyylisiä ajatuksia etten minäkään selviä elämästä sekä ihan omaan kuolemaan liittyviä asioita kuten sitä, että jos minä kuolen niin kuka minut hautaa kun ei ole läheisiä ja jos niitä ei koskaan olekaan. Olen vasta melko nuori ja pitää oikeasti valita vähän kevyempi kirja seuraavaksi. Olo ei muutenkaan ole ollut mikään niin hyvä joten raskas luettava ei ole se paras. Kuitenkin jotenkin pidinkin kirjasta ja todellakin henkilöiden ystävyys ja se, että auttoivat toisian oli tärkeää. 

Mulle ei Pienestä elämästä jäänyt paha olo, mutta mieleen kirja kyllä jäi pitkäksi aikaa ja vieläkin ajattelen usein vaikka lukukokemuksesta on aikaa jo useampi vuosi. 

Kirjan päähenkilön Juden elämä oli aivan käsittämättömän surullinen. Ihan sydäntä puristi lukiessa suru hänen vuokseen.

Jossain arvostelussa moitittiin, että kirjassa vain mässäillään Juden karmeilla kokemuksilla, mutta en ole lainkaan samaa mieltä. Niitä paljastetaan hyvin vaivihkaa, eikä yhtään hekumoiden. Erinomainen kirja, jota olen monelle suositellut. Itse olen iloinen siitä, että opus on kirjahyllyssäni ja voin lukea sen vielä joskus uudestaan.

Samaa mieltä, minulle jäi päällimmäiseksi mieleen kirjasta toivo.

Kepler Hypnotisoija.

Nesbo Panssarisydän

Christie Kymmenen pientä n poikaa

Nancy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sleepers -katuvarpuset. Perustuu kirjoittajan kokemuksiin, julmuutta ja pedofiliaa.

Tuon kohdallahan todistettiin vedenpitävästi että tyyppi oli keksinyt kaikki tapahtumat. En sano että tuollaista ei tapahtuisi, mutta kertojalle itselleen eikä hänen kavereilleen ei todellakaan.

Miten muka on vedenpitävästi todistettu?

Pikkulapsena katselin lääkärikirjaa ja sen kuvat aiheutti painajaisia vuosiksi.

Vierailija kirjoitti:

Älkää naurako mutta  Riku Rinteen saa tana kutsuu minua. 15vuotiaana.

Kirjan nimi on Syvyyden kuilusta. Minullekin jäi siitä paha olo, tosin vain yhdestä kohdasta, jonka jätän kuvailematta, jottei palstan lukijoille tulisi myös paha olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elina Tiilikan Punainen mekko, joka kertoo kirjailijan omakohtaisista kokemuksista prostituoituna nuorena mimminä. Päähenkilön psyyken mureneminen ja kissansa pahoinpitely oli tosi rankkaa luettavaa ja tuo eläimen kohtelu sai mut inhoamaan koko ihmistä vaikka ymmärsinkin, että oireili sairauttaan. Toivon edelleen, että en olisi lukenut koko teosta.

Olisin laittanut tämän saman. Ne kissakohtaukset olivat inhottavaa luettavaa. Kirjan luettua oli pitkän aikaa paha olo ja toivoin että en olisi koskaan lukenutkaan.

Luin tuon kirjan 16-vuotiaana saman ikäisen kaverin suosituksesta. En muista kirjasta oikeastaan mitään, en muista mitään kissaakaan. Ehkä ihan hyvä.

Suomalaiset sotakirjat, joissa sotamiehet kertovat sodista.

Bim Mustakorva oli niin surullinen, että pystyin sen vain sen yhden kerran lukemaan. Ei ole ikinä tehnyt mieli tarttua siihen kirjaan uudelleen.

Stephen Kingin Hohto

Brett Easton Ellis: Alta nollan.

Hilkka Ravilolla on mm pedofiliaa käsittelevä kirja, jossain on myös skitsofrenia aiheena (ellen väärin muista). Kirjoittaa hienosti ja ovat jännittäviäkin, mutta aiheet on kamalia. En ole lukenut kaikkia näistä mainituista mutta tekee kyllä mieli hankkia ne lukemattomatkin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hilkka_Ravilo

Teoksia

Kuin kansanlaulu : romaani. Sahlgren, Otalampi 1991

Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Atena, Jyväskylä 1997

Yö yllä viljan. Atena, Jyväskylä 2001

Pahan tytär : rikosromaani. Myllylahti, Suomussalmi 2005

Kuolleet lehdet : rikosromaani. Myllylahti, Suomussalmi 2006

Muovikassimies : rikosromaani. Myllylahti, Suomussalmi 2009

Nimeltään Eerika : rikosromaani. Myllylahti, Espoo 2012

Terhi : romaani elämästä ja rikoksesta. Myllylahti, Espoo 2013

Kylmät kädet

Eerika

Älä itke äitini