Lue keskustelun säännöt.
Poika ja miniä pahoina, kun sanoin etteivät heidän lapset ole tervetulleita kesäpaikkaamme.
17.06.2020 |
Minulla on ihana mökki saaristossa, jossa vietän suurimman osan kesää. Kulkuyhteydet ovat hankalat, mökki ei ole suuren suuri (olo/takkahuone, ruokahuone ja baarikeittiö, kaksi makuuhuonetta ja lasitettu veranta sekä terassia, jossa mm ulkotakka ja kesäkeittiö. Rantasauna ja laituri veneille.
Poikani ja hänen vaimonsa haluavat tulla mökilleni pariksi kolmeksi viikoksi heinäkuussa. Sanoin, että ei käy, heillä kolme pientä lasta, nuorin vasta vauva. En jaksa lasten riehumista ja huutoa. Haluan keskittyä omiin juttuihin ja olla rauhassa. Saari ei ole sopiva paikka pienille lapsille, siellä ei ole leikkipaikkoja eikä tekemistä. Lisäksi mainitsin vielä koronan syynä, mutta tosiasia on, että meluavat pikkulapset ahdistaa jo ajatuksenkin tasolla.
Poika veti erityisesti herneen nenään, kun ei voi tulla ”omaan” saareen. Sori, mun se on.
Kommentit (401)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä voit miettiä tuota, kun makaat hoitokodissa vaipoissa odottaen lapsia ja lastenlapsia vierailulle.
Mitä helvettiä!? Tuossa vaiheessa ei ole enää väliä, kuka siinä kuolinvuoteen vierellä seisoo, tai ei seiso.
Järjetöntä vetää aina äärirajoille ja dramatisoida yksinkertisia asioita. Pidä tunkkis!
Voin sanoa vanhustenkodin työntekijänä että 99,9% kuolemaisillaan olevista ihmisistä nimenomaan eivät toivo muuta kuin perheenjäseniään vierelle. Yksi ihmisen suurimmista katumuksista kuolinvuoteella on, ettei ole pitänyt yhteyttä tarpeeksi perhejäseniin, tai että on kohdellut niitä huonosti eivätkä ole enää väleissä. Mutta näköjään maat itsekin kuolinvuoteella kun niin hyvin tiedät millä on enää väliä siinä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselliset ihmiset on todella usein hyvin itsekkäitä. Minunkin kupeitteni hedelmä kuvitteli, että olen milloin tahansa olemattomalla varoitusajalla käytettäväksi lapsenvahtina. No, en ole; minulla on omakin elämä. Jos ajoissa sovitaan eikä ole jatkuvaa, niin sitten tietysti, mutta jos minuun suhtaudutaan itsestäänselvyytenä, alkaa vanhakin akka äkkiä ikäväksi.
Onneksi et ole äitini, minun äitini ei ikinä käyttäisi omasta lapsestaan tuollaista halventavaa "kupeitteni hedelmä" nimitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä voit miettiä tuota, kun makaat hoitokodissa vaipoissa odottaen lapsia ja lastenlapsia vierailulle.
Mitä helvettiä!? Tuossa vaiheessa ei ole enää väliä, kuka siinä kuolinvuoteen vierellä seisoo, tai ei seiso.
Järjetöntä vetää aina äärirajoille ja dramatisoida yksinkertisia asioita. Pidä tunkkis!
Voin sanoa vanhustenkodin työntekijänä että 99,9% kuolemaisillaan olevista ihmisistä nimenomaan eivät toivo muuta kuin perheenjäseniään vierelle. Yksi ihmisen suurimmista katumuksista kuolinvuoteella on, ettei ole pitänyt yhteyttä tarpeeksi perhejäseniin, tai että on kohdellut niitä huonosti eivätkä ole enää väleissä. Mutta näköjään maat itsekin kuolinvuoteella kun niin hyvin tiedät millä on enää väliä siinä tilanteessa.
Höpö höpö, mä kuolinvuoteella olevat dementikot, eivät muista edes omaa nimeään, saati lapsiaan kaipaisivat. Myös minäkin vanhustenhoitaja. Vanhukset ovat erittäin itsekkäitä ja vaippaanpaskovia ällötyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni teki juuri noin kuin ap.
No, tuli sitten aivohalvauksia monta peräkkäin, jokainen huononisi kuntoa, joutui luopumaan autosta, kotona kuitenkin (naapureitten mukaan) eleli muutamia vuosia. Oli puhunut naapureille, että on yksinäistä ja kurjaa elämä, tytär ei käy, vaikka asuu 500 metrin päässä. Lopulta joutui laitokseen, jossa eli kaksi vuotta, kuulema itki ikäväänsä koko ajan, tuttu hoitaja kertoi isän kuoleman jälkeen. Otti ja kuoli nyt helmikuussa. Nyt se mökki on minun, kuten kaikki muukin.
En käynyt kertaakaan, ajattelin, että saapi olla rahassa kun rauhaa kertoi kaipaavansa silloin kun olisin lasten kanssa mennyt mökillään käymään.
Tienasi itselleen 14 vuoden yksinäisyyden. Mikäs siinä, minulle kyllä passasi, eipähän tarvinnut sietää ukon jorinoita.Vittumainen isä, vittumainen tytär. Tämän vuoksi pitää tehdä ajoissa testamentti tai käyttää omaisuus itseensä.
Tuossa ei ole muita vittumaisia kuin sinä ja tuo edesmennyt ukko. Miksi se on aina niin vaikea ymmärtää, että elämässään aina lopulta saa sitä mitä tilaa.
Nuorempien ihmisten on jotenkin vaikea hahmottaa, että vaikka se isoäiti on vain esim. 57v ja ja vielä hyvin jaksaa olla työelämässä ja hoitaa puutarhaa ja touhuta vaikka mitä, niin voi olla kuitenkin tosi väsynyt työn jälkeen ja työviikon jälkeen tarvitsee oikeasti lepoa, että jaksaa taas jatkaa. Ei tarvi olla mitään sairauksia, sitä vaan väsyy paljon helpommin ja palautuu kaikesta rasituksesta paljon hitaammin kuin nuorempana. Sen huomaa sitten jokainen kohdallaan kun se ikä koittaa.
En itsekään kolmekymppisenä suonut ajatustakaan sille, että tässä joskus vanhenee ja "raihnaantuu". Kyllä se itse kullekin tulee joskus eteen. vähän ymmärrystä toivoisi. Näistä keskusteluista käy aina ilmi, että nuoremmat tulee täysihoitoon ja olettaa että ne isovanhemmat hoitaa kaiken ja maksaa vielä sapuskat.
Näitä kommentteja lukiessa, en tainnut nähdä yhtään sellaista, jossa kerrottaisiin, että kivaa lähteä isovanhempien mökille ja auttaa heitä+siivota ja tehdä ruoat ja viedään ruoat mennessämme ja isovanhemmat voi vain nauttia olostaan. Miksi ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on niin boomereiden puhetta.
Ette hoitaneet meitä itse, veitte joka kesiksi mummolaan tai hoitoon vaikka olisittekin olleet lomalla ja nyt hirveä kitinä kun olisi teidän vuoro. Mutta ai niin, teillä onkin nyt jo oma elämä elettävänä raskaiden työvuosien jälkeen ja pitää kuluttaa vuosien mittaan kertyneet bonukset!
Vierailija kirjoitti:
Nuorempien ihmisten on jotenkin vaikea hahmottaa, että vaikka se isoäiti on vain esim. 57v ja ja vielä hyvin jaksaa olla työelämässä ja hoitaa puutarhaa ja touhuta vaikka mitä, niin voi olla kuitenkin tosi väsynyt työn jälkeen ja työviikon jälkeen tarvitsee oikeasti lepoa, että jaksaa taas jatkaa. Ei tarvi olla mitään sairauksia, sitä vaan väsyy paljon helpommin ja palautuu kaikesta rasituksesta paljon hitaammin kuin nuorempana. Sen huomaa sitten jokainen kohdallaan kun se ikä koittaa.
En itsekään kolmekymppisenä suonut ajatustakaan sille, että tässä joskus vanhenee ja "raihnaantuu". Kyllä se itse kullekin tulee joskus eteen. vähän ymmärrystä toivoisi. Näistä keskusteluista käy aina ilmi, että nuoremmat tulee täysihoitoon ja olettaa että ne isovanhemmat hoitaa kaiken ja maksaa vielä sapuskat.
Näitä kommentteja lukiessa, en tainnut nähdä yhtään sellaista, jossa kerrottaisiin, että kivaa lähteä isovanhempien mökille ja auttaa heitä+siivota ja tehdä ruoat ja viedään ruoat mennessämme ja isovanhemmat voi vain nauttia olostaan. Miksi ei?
Kuinka paljon te itse mietitte tällaisia asioita silloin kun työvuosinanne veitte lapsianne hoitoon mummolaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä aloituksesta voidaan havaita, että nykyisestä syntyvyyden laskusta voidaan syyttää paitsi itsekkäitä millenniaalifeministejä, myös vielä itsekkäämpiä suurten ikäluokkien (1945-65) feministejä.
M/40
Jos et olisi syrjäytynyt jo kouluiässä, tietäisit, etteivät suuret ikäluokat ulotu 60-luvulla syntyneisiin millään laskuopilla.
Kyseessä on laskennallinen määritelmä. Suuret ikäluokat, jotka ehtivät päästä helppoon elämään kiinni ennen 90-luvun lamaa, eivätkä ole otettaan sittemmin irroittaneet. Tosin ehkä tarkemmin ottaen aikavälin pitäisi ollakin 1945-63. 1965 syntyneissä saattaa olla jo niitä, jotka ovat kokeneet kusetuksen joka nuorempiin ikäluokkiin on suunnattu 90-luvun lamasta lähtien.
M/40
"Suuret ikäluokat" syntyivät sodan jälkeen 1945-1950 ja "helppoa elämää" emme todellakaan viettäneet. Mene puhumaan tuota soopaasi muualle. 1950-luku oli Suomessa erittäin köyhää, perheet olivat suuria +10 lasta oli hyvin tavallista. Nämä suuret ikäluokat muuttivat massoittain Ruotsiin työn perässä täysin kielitaidottomina; vertaa tämän päivän maahantulijat, jotka lähtevät työn perään kielitaidottomina vieraisiin kulttuureihin. Silloin suomalaiset pääsivät suoraan töihin liukuhihnalle.
Suomeen jääneet "suuret ikäluokat" jäivät myös 90-luvun laman jalkoihin. Työpaikat menivät alta (teollisuustyö siirtyi muualle) ja huonolla pohjakoulutuksella ei enää löytynyt uutta työpaikkaa. Syntyi "pitkäaikaistyöttömien " ryhmä, joille ei löytynyt työtä, mutta jotka olivat vielä liian nuoria eläkkeelle. Juuri näissä "suurissa ikäluokissa" on nyt paljon todella pienituloisia eläkeläisiä juuri sen takia, että viimeiset työvuodet kuluivat työttömyyskortistossa merkkaillen työkkärin "työtön, työtön, työtön " lappua. Toki heissä on myös hyväonnisia, jotka onnistuivat saamaan keskikoulupohjalta hyvän viran, mutta nämä onnekkaat ovat vähemmistönä.
Oon kans kuullu tästä paljain jaloin hiihtämisestä. Mahtaa olla ollut kovaa hommaa! Sitä olen aina miettinyt, että miten se paljas jalanpohja saatiin luistamaan riittävästi kouluun hiihtäessä, että ei tuhraantunut ihan tunteja matkaan. Tietty kovalla pakkasella jalkapohja varmaan jäätyi aika nopeasti, ja sillä oli sitten kätevä hiihdellä kansakouluun, mutta loskakelillä tätäkään hyötyä ei saanut, joten on täytynyt varmaan jotain vaseliinia laittaa jalanpohjaan tai jotain...
M/40
Äläpä kuule epäile :D. Minun edesmennyt isäni (s.1929) kertoi humalassa ollessaan koulunkäynnistään, että lumihangessa astuttiin paljain jaloin metsäneläinten ja lehmien (!!) jättämiin pissakohtiin kun olivat vielä lämpöisiä pissasta :D. Pikkupentuna vielä uskoin noi jutut. RIP isä<3.
Kyllähän se teitä "pullamössöjä" naurattaa tuo -40 ja -50 lukujen köyhyys. Tämän päivän konmarittajien ja yltäkylläisyydessä elävien on vaikea uskoa sitä, että tuolloin elettiin todellakin köyhyydessä. Ei ollut toimeentulotukia ja muutenkin kaikesta oli pulaa. Itse muistan vielä elintarvikesäännöstelynkin, olen jo niin vanha. Mutta turhaanpa näistä teille kerron, kun vastassa on naureskelu ja irvailu.
Omituinen joko-tai-maailma. Miksi asioista ei voi puhua niin, että löytyy tapoja olla yhdessä jotka ei uuvuta tai loukkaa? Nukkumisjärjestelyt, aika, ruokahuolto, yms kaikki on asioita, joista voi puhua, jos siihen löytyy halua. Mutta sehän vaatisi motivaatiota yhdessäoloon. Ilmeisesti se puuttuu. AP:n kuvaama kyvyttömyys kommunikoida siitä, mikä olisi kaikille sopivaa yhdessäoloa, johtaa takuulla loukkaantumisiin puolin ja toisin sekä yksinäisyydenkokemuksiin. Surullista. Ja outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tough. Teette niin että ne voi sittne tulla sinne saareen kun itse lähdette sieltä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempien ihmisten on jotenkin vaikea hahmottaa, että vaikka se isoäiti on vain esim. 57v ja ja vielä hyvin jaksaa olla työelämässä ja hoitaa puutarhaa ja touhuta vaikka mitä, niin voi olla kuitenkin tosi väsynyt työn jälkeen ja työviikon jälkeen tarvitsee oikeasti lepoa, että jaksaa taas jatkaa. Ei tarvi olla mitään sairauksia, sitä vaan väsyy paljon helpommin ja palautuu kaikesta rasituksesta paljon hitaammin kuin nuorempana. Sen huomaa sitten jokainen kohdallaan kun se ikä koittaa.
En itsekään kolmekymppisenä suonut ajatustakaan sille, että tässä joskus vanhenee ja "raihnaantuu". Kyllä se itse kullekin tulee joskus eteen. vähän ymmärrystä toivoisi. Näistä keskusteluista käy aina ilmi, että nuoremmat tulee täysihoitoon ja olettaa että ne isovanhemmat hoitaa kaiken ja maksaa vielä sapuskat.
Näitä kommentteja lukiessa, en tainnut nähdä yhtään sellaista, jossa kerrottaisiin, että kivaa lähteä isovanhempien mökille ja auttaa heitä+siivota ja tehdä ruoat ja viedään ruoat mennessämme ja isovanhemmat voi vain nauttia olostaan. Miksi ei?
Kuinka paljon te itse mietitte tällaisia asioita silloin kun työvuosinanne veitte lapsianne hoitoon mummolaan?
Mulla ei ole lapsia. Olen vain vierestä seurannut mun sisarusten touhuja lapsineen aikoinaan ja lukenut näitä kommentteja.
Mua ei lapsena viety mummolaan koska mummot ja papat oli jo vanhoja ja raihnaisia. Serkkujen luona olin useamman viikon kesäisin, mutta eipä meissä paljon vahtimista ollut. Siihen aikaan ei oltu niin hysteerisiä kuin nyt. Juostiin aamusta iltaan metsissä ja uimarannoilla keskenämme. 1960-luvulla ei ollut kunnallista päivähoitoa. Yleistä oli, että lapset oli keskenään päivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme viikkoa on ihan järjetön aika vierailulle! Mutta itse kyllä arvostan Ap:n suoraa puhetta. Omat vanhempani ovat ihmeellisiä jahkailijoita, jotka eivät koskaan sano ei, vaikka haluaisivatkin. Jollain ilveellä pitäisi sitten kuitenkin ymmärtää, että ei heille joku asia sovikaan, vaikka sanovatkin että sopii. Se on tosi rasittavaa ja ärsyttävää, ja myös nöyryyttävää itselle, kun taas kerran saa vasta jälkikäteen kuulla, että ei heille oikeasti sopinutkaan se, mitä pyydettiin tai ehdotettiin. Ekoja kertoja taisin tajuta tämän juuri täysi-ikäistyttyäni, kun pyysin lainaksi autoa. Asuin siis edelleen kotona ja ajelin varmaan johonkin kaverille tms., enkä siis mihinkään matkoille. Aina sain ottaa auton, mutta joinakin kertoina sitten vasta kotiin tultua annettiin ymmärtää, että sitä olisi tarvittu sittenkin johonkin muuhun. Suoraan ei ikinä sanottu, vaan kaarrellen ja kierrellen. Samoin opiskeluaikoina kysyin aina, sopiiko tulla viikonlopuksi, kun opiskelupaikkakunta oli kaukana, ja aina olin tervetullut. Kuitenkin joskus se selvästikään ei ollutkaan ihan hyvä juttu, mutta sitä vaan ei voitu sanoa etukäteen. Luonnollisesti sama toistui, jos pyysin lapsenhoitoapua, kun lapset olivat pieniä tms. Yleensä siis aina olen apua saanut ja kaikki on ollut hyvin, mutta jos se heille ei sovi, he eivät sitä millään voi sanoa! Huomaan sen sitten jostain huokailuista tai vaivautuneesta hiljaisuudesta tms. Mökkeilyn suhteen on sama asia. Meitä kutsutaan usein ja olemme melkein milloin hyvänsä tervetulleita, mutta sitten joinakin kertoina ei ollakaan, muttei sitä kuitenkaan kerrota etukäteen. Meillä on käytössä puolisoni perimä mökki, eli voimme mökkeillä niin paljon kuin haluamme, emmekä suurin surminkaan halua tuppautua vanhempieni mökille ei-toivottuina vieraina, mutta kun sitä ei ikinä kysyttäessä saa selville! He saattavat siis kutsua meidät ja pyytävät meitä ehdottamaan ajankohtaa tai hokevat vaan että kaikki käy. Ihan arpapeliä on, että onko silloin sitten kuitenkin jotain muita suunnitelmia, ja sitten he taas huokailevat ja kaikilla on kiusallinen olo. Eli todellakin tykkäisin, jos vierailukyselyyni saisi ihan suoran vastauksen eikä jotain lottokuponkia.
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin boomereiden puhetta.
Ette hoitaneet meitä itse, veitte joka kesiksi mummolaan tai hoitoon vaikka olisittekin olleet lomalla ja nyt hirveä kitinä kun olisi teidän vuoro. Mutta ai niin, teillä onkin nyt jo oma elämä elettävänä raskaiden työvuosien jälkeen ja pitää kuluttaa vuosien mittaan kertyneet bonukset!
Niin totta! Nämä nykyiset isovanhemmat eivät jaksaneet hoitaa omia lapsiaan vaan hoidattivat omilla vanhemmillaan, ja nyt eivät jaksa lapsenlapsiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempien ihmisten on jotenkin vaikea hahmottaa, että vaikka se isoäiti on vain esim. 57v ja ja vielä hyvin jaksaa olla työelämässä ja hoitaa puutarhaa ja touhuta vaikka mitä, niin voi olla kuitenkin tosi väsynyt työn jälkeen ja työviikon jälkeen tarvitsee oikeasti lepoa, että jaksaa taas jatkaa. Ei tarvi olla mitään sairauksia, sitä vaan väsyy paljon helpommin ja palautuu kaikesta rasituksesta paljon hitaammin kuin nuorempana. Sen huomaa sitten jokainen kohdallaan kun se ikä koittaa.
En itsekään kolmekymppisenä suonut ajatustakaan sille, että tässä joskus vanhenee ja "raihnaantuu". Kyllä se itse kullekin tulee joskus eteen. vähän ymmärrystä toivoisi. Näistä keskusteluista käy aina ilmi, että nuoremmat tulee täysihoitoon ja olettaa että ne isovanhemmat hoitaa kaiken ja maksaa vielä sapuskat.
Näitä kommentteja lukiessa, en tainnut nähdä yhtään sellaista, jossa kerrottaisiin, että kivaa lähteä isovanhempien mökille ja auttaa heitä+siivota ja tehdä ruoat ja viedään ruoat mennessämme ja isovanhemmat voi vain nauttia olostaan. Miksi ei?
Kuinka paljon te itse mietitte tällaisia asioita silloin kun työvuosinanne veitte lapsianne hoitoon mummolaan?
Minäpä vastaan sinulle, vaikka en olekaan tuo, jolta tuota kysyit.
Olen nyt mummi ja lapseni ovat syntyneet -70 ja -80-luvuilla. Olen parjattuja "suuria ikäluokkia". Olin lähtenyt koulun jälkeen opiskelemaan Helsinkiin ja koti ja kotiväki jäi 600 km päähän. Kävimme perheenä kerran vuodessa kotonani (lasten mummolassa), viivyimme yleensä muutaman päivän. Äitini kyllä mielellään leikki lasteni kanssa, koska tapaamiset kerran vuodessa olivat juhlahetkiä. Päivääkään vanhempani eivät ole olleet keskenään lasteni kanssa, olimme mieheni kanssa aina lähistöllä. Mieheni kyllä osallistui isäni kanssa kotitalon kunnostamiseen aina kesäisin. Joten vastaus on, kaikki eivät ole hoidattaneet lapsiaan vanhemmillaan. Meillä se oli jo pitkän matkan takia mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin boomereiden puhetta.
Ette hoitaneet meitä itse, veitte joka kesiksi mummolaan tai hoitoon vaikka olisittekin olleet lomalla ja nyt hirveä kitinä kun olisi teidän vuoro. Mutta ai niin, teillä onkin nyt jo oma elämä elettävänä raskaiden työvuosien jälkeen ja pitää kuluttaa vuosien mittaan kertyneet bonukset!
Niin totta! Nämä nykyiset isovanhemmat eivät jaksaneet hoitaa omia lapsiaan vaan hoidattivat omilla vanhemmillaan, ja nyt eivät jaksa lapsenlapsiakaan.
P**kapuhetta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä aloituksesta voidaan havaita, että nykyisestä syntyvyyden laskusta voidaan syyttää paitsi itsekkäitä millenniaalifeministejä, myös vielä itsekkäämpiä suurten ikäluokkien (1945-65) feministejä.
M/40
Jos et olisi syrjäytynyt jo kouluiässä, tietäisit, etteivät suuret ikäluokat ulotu 60-luvulla syntyneisiin millään laskuopilla.
Kyseessä on laskennallinen määritelmä. Suuret ikäluokat, jotka ehtivät päästä helppoon elämään kiinni ennen 90-luvun lamaa, eivätkä ole otettaan sittemmin irroittaneet. Tosin ehkä tarkemmin ottaen aikavälin pitäisi ollakin 1945-63. 1965 syntyneissä saattaa olla jo niitä, jotka ovat kokeneet kusetuksen joka nuorempiin ikäluokkiin on suunnattu 90-luvun lamasta lähtien.
M/40
"Suuret ikäluokat" syntyivät sodan jälkeen 1945-1950 ja "helppoa elämää" emme todellakaan viettäneet. Mene puhumaan tuota soopaasi muualle. 1950-luku oli Suomessa erittäin köyhää, perheet olivat suuria +10 lasta oli hyvin tavallista. Nämä suuret ikäluokat muuttivat massoittain Ruotsiin työn perässä täysin kielitaidottomina; vertaa tämän päivän maahantulijat, jotka lähtevät työn perään kielitaidottomina vieraisiin kulttuureihin. Silloin suomalaiset pääsivät suoraan töihin liukuhihnalle.
Suomeen jääneet "suuret ikäluokat" jäivät myös 90-luvun laman jalkoihin. Työpaikat menivät alta (teollisuustyö siirtyi muualle) ja huonolla pohjakoulutuksella ei enää löytynyt uutta työpaikkaa. Syntyi "pitkäaikaistyöttömien " ryhmä, joille ei löytynyt työtä, mutta jotka olivat vielä liian nuoria eläkkeelle. Juuri näissä "suurissa ikäluokissa" on nyt paljon todella pienituloisia eläkeläisiä juuri sen takia, että viimeiset työvuodet kuluivat työttömyyskortistossa merkkaillen työkkärin "työtön, työtön, työtön " lappua. Toki heissä on myös hyväonnisia, jotka onnistuivat saamaan keskikoulupohjalta hyvän viran, mutta nämä onnekkaat ovat vähemmistönä.
Oon kans kuullu tästä paljain jaloin hiihtämisestä. Mahtaa olla ollut kovaa hommaa! Sitä olen aina miettinyt, että miten se paljas jalanpohja saatiin luistamaan riittävästi kouluun hiihtäessä, että ei tuhraantunut ihan tunteja matkaan. Tietty kovalla pakkasella jalkapohja varmaan jäätyi aika nopeasti, ja sillä oli sitten kätevä hiihdellä kansakouluun, mutta loskakelillä tätäkään hyötyä ei saanut, joten on täytynyt varmaan jotain vaseliinia laittaa jalanpohjaan tai jotain...
M/40
Äläpä kuule epäile :D. Minun edesmennyt isäni (s.1929) kertoi humalassa ollessaan koulunkäynnistään, että lumihangessa astuttiin paljain jaloin metsäneläinten ja lehmien (!!) jättämiin pissakohtiin kun olivat vielä lämpöisiä pissasta :D. Pikkupentuna vielä uskoin noi jutut. RIP isä<3.
Kyllähän se teitä "pullamössöjä" naurattaa tuo -40 ja -50 lukujen köyhyys. Tämän päivän konmarittajien ja yltäkylläisyydessä elävien on vaikea uskoa sitä, että tuolloin elettiin todellakin köyhyydessä. Ei ollut toimeentulotukia ja muutenkin kaikesta oli pulaa. Itse muistan vielä elintarvikesäännöstelynkin, olen jo niin vanha. Mutta turhaanpa näistä teille kerron, kun vastassa on naureskelu ja irvailu.
On ehkä vähän liioittelua kutsua minua, 52v, pullamössösukupolven edustajaksi. Tiedän tasan tarkkaan tuon ajan köyhyyden. Lapsuudenkotiin tuli sisävessa vasta vuonna 1982. Olen todella köyhästä kodista kotoisin, kuten olivat minun 1920-luvulla syntyneet vanhemmatkin. Ja asuimme siis isäni lapsuudenkotihökkelissä.
Mutta tottakai tuo isäni tarina lehmänpissoihin astumisesta naurattaa, kun se ei todellakaan pidä paikkaansa. Kyllä voi huumoriakin heittää vanhojen ihmisten horinoista.
Entä jos kolme lasta, joilla perhe. Jokainen haluaisi olla kaksi viikkoa. Siinähän se kesä menisi , passatessa ja lakanoita pestessä.
Turha itkeä vanhuksena kun kukaan ei auta eikä tule kylään.niin makaa kuin petaa.sinusta tulee sääliä kerjäävä katkeroituva yksinäinen vanhus.
Olet mainio huono esimerkki pojallesi,hän ei tule tekemään samoja virheitä omien lastensa kanssa kuin sinä.pojallasi tulee olemaan lämmin,rakastettu ja turvallinen elämä ja vanhuus lastensa kanssa.
Oikein hyvää kesää sinulle,nauti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä voit miettiä tuota, kun makaat hoitokodissa vaipoissa odottaen lapsia ja lastenlapsia vierailulle.
Mitä helvettiä!? Tuossa vaiheessa ei ole enää väliä, kuka siinä kuolinvuoteen vierellä seisoo, tai ei seiso.
Järjetöntä vetää aina äärirajoille ja dramatisoida yksinkertisia asioita. Pidä tunkkis!
Voin sanoa vanhustenkodin työntekijänä että 99,9% kuolemaisillaan olevista ihmisistä nimenomaan eivät toivo muuta kuin perheenjäseniään vierelle. Yksi ihmisen suurimmista katumuksista kuolinvuoteella on, ettei ole pitänyt yhteyttä tarpeeksi perhejäseniin, tai että on kohdellut niitä huonosti eivätkä ole enää väleissä. Mutta näköjään maat itsekin kuolinvuoteella kun niin hyvin tiedät millä on enää väliä siinä tilanteessa.
Höpö höpö, mä kuolinvuoteella olevat dementikot, eivät muista edes omaa nimeään, saati lapsiaan kaipaisivat. Myös minäkin vanhustenhoitaja. Vanhukset ovat erittäin itsekkäitä ja vaippaanpaskovia ällötyksiä.
Kuka sinut on ottanut vanhusten hoitajaksi? Missä sinun ammatillisuus näkyy? terv sh
Remontteja varten on remonttifirmat. Polttopuita voi tilata valmiina, itselle jää vain pinoamisen vaiva, ja senkin joku tulee tekemään kun maksaa.