Opiskelijoiden lomista
Olen miettinyt miksi opiskelijoilla ei ole oikeutta edes pieneen lomaan? Ensin koko vuosi rankkaa opiskelua plus siihen vielä työt, koska moni opiskelija käy myös jossain töissä opintojen ohella. Sen jälkeen sitten kesä"lomalle", eli töihin koko kesäksi jotta yritysten muut työntekijät pääsisivät lomille ja itsellä riittäisi jotenkin rahaa elämiseen. Joo onhan opiskelijoilla sitten joulu ja hiihtolomat yms. mutta oman kokemuksen mukaan ei noitakaan voi lomiksi kutsua. Itsellä nuo lomat ovat aina menneet koulujuttujen hoitamiseen ja töissä käymiseen. Olen aina kaikki jouluaatotkin ollut töissä koska opiskelijana minut sinne laitetaan jotta vanhemmat työntekijät saavat lomansa. Ei ole omasta mielestäni kauhean reilua. Todella kuluttavaa. Ja jatkuvasta raatamisesta huolimatta iso osa opiskelijoista elää silti köyhyysrajan alapuolella.
Kommentit (80)
Minua huvittaa opiskelijoiden ruikutus loman puutteesta. Jos on täysipäiväinen opiskelija niin koko se opiskelijaelämä on lomailua, jos sitten kesällä joutuu vähän jotain tekemäänkin niin hui kauhistus!
Sit jos opiskelee työn ohessa niin toki lomaa vähän kaipaakin, mut yleensä silloin on myös itsellä se kesäloma, jolloin voi lomailla ;)
Vierailija kirjoitti:
Typerintä silti on, että opintotuesta (joka taitaa olla max 250e) leikataan heti, jos tienaa liikaa. Nykyään kun opintotukea maksetaan vain tietty aika, on mielestäni hullua miten ahtaalle opiskelijat taloudellisesti laitetaan.
Olet asian ytimessä. Tuolla järjettömällä rajoituksella (tuen lisäksi saa tienata rapiat 600 e/kk!) varmistetaan se ettei rahaa jää säästöön, eli loman pitäminen tehdään mahdottomaksi myös tällä tavoin.
Itse olen opiskellut 7 vuotta, eli siis lomaa minulla ei ole ollut 7 vuoteen. Hommaan on jo tottunut, mutta kieltämättä mietityttää välillä että miksi minä en ansaitse breikkiä töistä ja/tai opiskelusta. Joka kevät on naurattanut kun itse olen riemuinnut pääseväni lomalle, joka siis omalla kohdallani on tarkoittanut ihan täyspäivästä kolmivuorotyötä (samalla tapaa kuin talvisinkin). En oikein ole edes hahmottanut että normaalissa tilanteessa loma on täysin vapaata-aikaa, ei koulutöitä eikä töitä.
Se tuntuu absurdilta, joltain unelmatilanteelta johon ei voi päästä. No, voisin toki vaikka valmistua.
Onneksi tulevat meille töihin, muuten joutuisin melkein yksin pyörittämään koko puistoa 🎢🎡🎠🤭 Varsinkin nyt, kun meidän eläkeläisvahvistuksetkin on koronan takia pois pelistä.
Kyllä opiskelijoilla on oikeus lomaan, ei kukaan pakota töihin. Kyllä omana opiskeluaikana kaikki tutut piti myös viikon tai kaksi lomaa, yleensä joko ennen töiden tai koulun aloitusta. Joku onnekas saattoi saada sovittua vapaan vaikka heinäkuulle.

No ei kukaan pakota työntekijöitäkään töihin, mutta useammat tykkäävät siitä että voivat elättää itsensä. Kaikilla vanhemmat eivät elätä kesäisin eivätkä talvisin. Plus että kesätöistä kilpaillessa tippuu aika häntäpäähän jos ilmoittaa että ei voi tehdä tätä ja tätä aikaa.
/3

Mutta heillä on oikeus. Se on sitten oma valinta pitääkö sitä vai ei. Itse valitsin pitää vähän lomaa ja olla enemmän aikaa töissä kuten kaikki tututkin.

Jokaisella on oikeus työttömyyteen. Se, että haluaako sitten laskea elintasoaan sen mukaisesti on myöskin täysin vapaa päätös.
Suurimman osan on kuitenkin tässä maailmassa tehtävä jotain leipänsä eteen.
P.S. Itse lasken lomaksi sen ajan jonka saa olla pois töistä ilman että se vaikuttaa tuloihin. Lomautukset, työttömyysjaksot tai palkattomat vapaat eivät sanan alkuperäisessä merkityksessä ole lomaa.
/3
On se rankkaa kun saa rahaa siitä kun opiskelee... Suomessa opiskelijat ovat erittäin etuoikeutetussa asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Minua huvittaa opiskelijoiden ruikutus loman puutteesta. Jos on täysipäiväinen opiskelija niin koko se opiskelijaelämä on lomailua, jos sitten kesällä joutuu vähän jotain tekemäänkin niin hui kauhistus!
Sit jos opiskelee työn ohessa niin toki lomaa vähän kaipaakin, mut yleensä silloin on myös itsellä se kesäloma, jolloin voi lomailla ;)
No ei se opiskelu korkeakoulussa kyllä mitään lomailua ole. Ei lähellekään.

Sinusta huomaa hyvin, ettet ole koskaan opiskellut yhtään mitään. Taidat olla peruskoulukin nipinnapin päässyt läpi.

No kyllä se on :D

Valmistuin juuri maisteriksi :) Suoritin opinnot 5 vuodessa, työskennellen samalla 40h/vko.
Opinnot olisi voinut helposti suorittaa lyhyemmässäkin ajassa, mutta ei huvittanut koko aikaa tahkoa niiden parissa.
Sehän nyt riippuu ihan siitä miten neuvottelee sen oman kesänsä. Jos lupaat mennä heti töihin kun koulusi päättyy ja olet siellä siihen saakka kun se taas alkaa, niin ei ole lomaa ei. Mutta jos olet fiksu ja töihin mennessä neuvottelet itsellesi vaikkapa palkattoman viikon tai aloituksen siihen, että olet vaikka viikon vapaalka ennen töitä, niin sittenhän sulla on lomaa.
Aloitaja varmaan tarkoittaa että jostain ihmeen syystä opiseklijalle pitäisi maksaa lomasta. Mikä olisi perustelu tälle? Opiskelija ei tee opiskellessaan töitä kellekkään joten miksi siitä pitäisi kertyä lomarahaa?
Itsekin olen opiskellut yliopistossa ja pidin lomia ihan omalla kustannuksella. Esim kesätöiden ja koulun alkamisen välillä elokuussa. Tai miksei keskellä lukukautta jos oli hiljaisempi viikko. Sitä en kuitenkan ymmärrä miksi ihmeessä opsikelijalle pitäisi maksaa tästä. Opiskelu on kuitenkin leppoisampaa kuin työnteko.
Yliopistolla ei ole syys- ja hiihtolomiakaan. Jouluna on käytännössä ainoa loma. Ei ole kyllä itseäni haitannut, vaikka edellisestä kesälomasta on nyt neljä vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Typerintä silti on, että opintotuesta (joka taitaa olla max 250e) leikataan heti, jos tienaa liikaa. Nykyään kun opintotukea maksetaan vain tietty aika, on mielestäni hullua miten ahtaalle opiskelijat taloudellisesti laitetaan.
Se tuloraja ei ole mitenkään matala ja harva pelkillä kesäansioilla siihen yltää.

Mutta heti kun kesäkuukausien ulkopuolella on töissä niin tulorajat paukkuu joten kyllä se raja on matala nykypäivän hintatasoon nähden. Itsekin huomasin tämän kun olin osa-aikaisesti töissä koko viimaisen opintovuoden, melkein kaikki tuet joutui palauttamaan ja piti elää melkein yhtä köyhästi kuin pelkillä tuilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerintä silti on, että opintotuesta (joka taitaa olla max 250e) leikataan heti, jos tienaa liikaa. Nykyään kun opintotukea maksetaan vain tietty aika, on mielestäni hullua miten ahtaalle opiskelijat taloudellisesti laitetaan.
Olet asian ytimessä. Tuolla järjettömällä rajoituksella (tuen lisäksi saa tienata rapiat 600 e/kk!) varmistetaan se ettei rahaa jää säästöön, eli loman pitäminen tehdään mahdottomaksi myös tällä tavoin.
Itse olen opiskellut 7 vuotta, eli siis lomaa minulla ei ole ollut 7 vuoteen. Hommaan on jo tottunut, mutta kieltämättä mietityttää välillä että miksi minä en ansaitse breikkiä töistä ja/tai opiskelusta. Joka kevät on naurattanut kun itse olen riemuinnut pääseväni lomalle, joka siis omalla kohdallani on tarkoittanut ihan täyspäivästä kolmivuorotyötä (samalla tapaa kuin talvisinkin). En oikein ole edes hahmottanut että normaalissa tilanteessa loma on täysin vapaata-aikaa, ei koulutöitä eikä töitä.
Se tuntuu absurdilta, joltain unelmatilanteelta johon ei voi päästä. No, voisin toki vaikka valmistua.
Jos vuodessa nostaa opintotukea kymmeneltä kuukaudelta, mikä taitaa olla se yleisin, saa vuodessa tienata reilun 12 000 euroa ilman että se vaikuttaa opintotukeen. Se on siis yli tonni kuukaudessa, ei kuusisataa euroa.
Vierailija kirjoitti:
Yliopistolla ei ole syys- ja hiihtolomiakaan. Jouluna on käytännössä ainoa loma. Ei ole kyllä itseäni haitannut, vaikka edellisestä kesälomasta on nyt neljä vuotta.
Kyllä meillä oli yliopistossa myös 3kk kesäloma.