Tiedättekö ihmisiä, jotka eivät koskaan itsenäistyneet? Mikä siihen voi olla syynä?

Miksi/miten joku tuntematon osaisi tuohon vastata? Ota yhteyttä luokkakaveriisi ja kysy häneltä itseltään asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi/miten joku tuntematon osaisi tuohon vastata? Ota yhteyttä luokkakaveriisi ja kysy häneltä itseltään asiaa.

Otsikko on: "Tiedättekö ihmisiä, jotka eivät koskaan itsenäistyneet? Mikä siihen voi olla syynä?" ja viestissä lukee: "Tunnetteko tällaisia ihmisiä, ja mikä mahtaa olla syynä siihen, että oma itsenäinen elämä ei ole koskaan lähtenyt käyntiin?" Lisäksi voi toki arvailla tuon esimerkkitapauksen ujouden syytä: "Tuo tolkuton ujous on ehkä ollut syy, miksi tuo luokkakaveri ei koskaan muuttanut omilleen, mutta mikä ihme oli ujouden syy?"

No itse asun äitini luona ja tässä syynä todella estynyt persoonallisuus, ahdistuneisuushäiriöt, vakava masennus. Äitini on auttanut minua asioissa ja oman asunnon hankkiminen on tuntunut raskaalta, stressaavalta ja ahdistavalta. Tuntunut että tarvinnut henkilön rinnalle, yksin asuminen pelottaa. Toisaalta, olen erakko eikä ole kavereita, joten olen viihtynyt ihan ok täällä äitini luona. Mutta jos joku ihmettelee niin tuossa jotain syitä. 

Tunnen pari, joilla johtuu armeijasta. Ennen armeijaa olivat ihan ok ja suunnittelemassa elämäänsä. Armeijan jälkeen eivät voi tehdä mitään ellei joku auktoriteetti käske.

Perus ujo luonne ja kotiolot jotka ovat ruokkineet ujoutta.

Tiedän vastaavia tapauksia mutta ovat kyllä jollain tapaa 30v. jo päässeet kotoa muuttamaan oman katon alle.

Minä, asun kyllä yksin (vanhemman omistamassa asunnossa of course) mutta yksinolo on kauheaa suoriutumista ja olo on turta. En ole ehkä siis henkisesti itsenäistynyt niin että viihtyisin yksin, tosin en kyllä tiedä ketään muutakaan joka viihtyy yksin joten en sitten tiedä. Mieluiten olisin koko ajan äitini kanssa, sillä en ymmärrä ikäisiäni/vieraita ihmisiä eikä he minua. Muut ihmiset on jotenkin niin energiä ja positiivisia ja pölpöttävät koko ajan etten tajua heitä ollenkaan. Ikää 30 v.

Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.

En tiedä sellaisia, jotka eivät olisi "koskaan" muuttaneet pois lapsuudenkotoaan. Mielestäni lapsuudenkotoa pois muuttaminen ei kylläkään ole synonyymi itsenäistymiselle, toisin kuin ap ilmeisesti ajattelee. Joku vanhempansa/vanhempiensa luona asuva saattaa olla hyvinkin itsenäinen, mutta asumisjärjestelynä voi olla tuo. Tähän liittyen juurikin tiedän muutamiakin, mm. entiset naapurini, jotka asuivat lapsuuskodissaan vajaa kolmekymppisiksi. Säästivät sillä rahaa aika hulppeasti ja ostivat sitten omat kodit. Töissä ja/tai opiskeluissa olivat aina, taisivat käydä kotona lähinnä nukkumassa.

Vierailija kirjoitti:

Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.

Ei millään pahalla, mutta mielestäni kirjoituksesi on asiaton. Kuten ap:n avauskin. Tulisiko sinulle mieleen syyllistää syöpään sairastuneen lapsen vanhempia? Tai ruotia sitä tilannetta muuten? Jos ei, niin voisit ehkä hieman ymmärtää, että taustalla saattaa olla ihan esim. fyysisiä poikkeamia. Tai muita poikkeamia, kuten esim. autismin kirjon häiriöissä on. Jollei tarkemmin jonkun tietyn henkilön tilanteesta tiedä, niin voisi vain antaa olla tai kysyä asianomaisilta. 

Ei vaan ole varaa muuttaa ja muutenkin miksi pitäisi olla väkisin yksin?

Vierailija kirjoitti:

Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.

Voi olla

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan ole varaa muuttaa ja muutenkin miksi pitäisi olla väkisin yksin?

Suomalaisessa kulttuurissa katsotaan, että 18 v. rahattoman nuoren on parempi käyttää veronmaksajien rahoja ja muuttaa yksikseen kuin olla muutamia vuosia perheensä kanssa. On näytettävä "pärjäävänsä", vaikka oikeasti yhteiskunta maksaisi kaiken... Ja oikeasti haluaisi elää yhteisöllisesti eikä yksin. 

Tiedän naisen joka asui vielä päälle 40-vuotiaana äidin ja isän kanssa. Ammatti ja työpaikkakin oli. Eikä vanhemmilla kummallakaan mitään ongelmia että heitä olisi pitänyt vahtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.

Ei millään pahalla, mutta mielestäni kirjoituksesi on asiaton. Kuten ap:n avauskin. Tulisiko sinulle mieleen syyllistää syöpään sairastuneen lapsen vanhempia? Tai ruotia sitä tilannetta muuten? Jos ei, niin voisit ehkä hieman ymmärtää, että taustalla saattaa olla ihan esim. fyysisiä poikkeamia. Tai muita poikkeamia, kuten esim. autismin kirjon häiriöissä on. Jollei tarkemmin jonkun tietyn henkilön tilanteesta tiedä, niin voisi vain antaa olla tai kysyä asianomaisilta. 

En nyt ymmärrä, miten tämä liittyy syöpään sairastuneisiin lapsiin mitenkään.

Minun tietämäni vanhempiensa kanssa asuvat aikuiset (kaksi) ovat molemmat ainoita lapsia ja heillä ei ole perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, mitä nyt naapureille moikkaavat. Hyvin vetäytyviä ja jopa omituisia.

Mielestäni asiaa voi ja kannattaa ehdottomasti pohtia yleisellä tasolla. Voihan perheen vuorovaikutussuhteissa olla jotain tosi sairasta, joka on estänyt lapsen liittymisen muuhun maailmaan. Ei ole ystäviä, ei mitään muuta kuin lapsuudenkoti ja vanhemmat.

Kiinnostaa kyllä, miksi sinusta asian pohtiminen yleisellä tasolla on asiatonta? Nimiä tai muita tuntomerkkejähän täällä ei kerrota.

Tottakai opiskellessa voi asua vanhempien luona, silkkaa säästöä. Aloituksessa puhuttiin yli kolmekymppisestä ihmisestä ja se on kyllä jo musta outoa jos ei tee mieli ollenkaan omilleen muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän naisen joka asui vielä päälle 40-vuotiaana äidin ja isän kanssa. Ammatti ja työpaikkakin oli. Eikä vanhemmilla kummallakaan mitään ongelmia että heitä olisi pitänyt vahtia.

Tää ei kuulosta huolestuttavalta, voi olla taloudellinen järjestely. Työpaikka kumminkin. Mutta ne, jotka hengaa vaan eläkeläisvanhempiensa kodissa ja niiden kanssa? Ei käy töissä eikä ole kavereita?

Mitä ap:n elämässä mahtaa olla vialla, kun vuosien jälkeen stalkkaa entistä koulukaveriaan, joka ei ollut edes läheinen ystävä, ja pohtii tämän elämänvalintoja? 

Lopeta vatvominen, kuten itsekin mainitsit "ei oltu kovin läheisesti tekemisissä". Ei kuulu sulle mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.

Ei millään pahalla, mutta mielestäni kirjoituksesi on asiaton. Kuten ap:n avauskin. Tulisiko sinulle mieleen syyllistää syöpään sairastuneen lapsen vanhempia? Tai ruotia sitä tilannetta muuten? Jos ei, niin voisit ehkä hieman ymmärtää, että taustalla saattaa olla ihan esim. fyysisiä poikkeamia. Tai muita poikkeamia, kuten esim. autismin kirjon häiriöissä on. Jollei tarkemmin jonkun tietyn henkilön tilanteesta tiedä, niin voisi vain antaa olla tai kysyä asianomaisilta. 

En nyt ymmärrä, miten tämä liittyy syöpään sairastuneisiin lapsiin mitenkään.

Minun tietämäni vanhempiensa kanssa asuvat aikuiset (kaksi) ovat molemmat ainoita lapsia ja heillä ei ole perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, mitä nyt naapureille moikkaavat. Hyvin vetäytyviä ja jopa omituisia.

Mielestäni asiaa voi ja kannattaa ehdottomasti pohtia yleisellä tasolla. Voihan perheen vuorovaikutussuhteissa olla jotain tosi sairasta, joka on estänyt lapsen liittymisen muuhun maailmaan. Ei ole ystäviä, ei mitään muuta kuin lapsuudenkoti ja vanhemmat.

Kiinnostaa kyllä, miksi sinusta asian pohtiminen yleisellä tasolla on asiatonta? Nimiä tai muita tuntomerkkejähän täällä ei kerrota.

Rautalangasta vääntäen: maailmassa on ihmisiä, jotka eivät kävele kunnolla tai lainkaan johtuen fyysisistä syistä. Ja maailmassa on ihmisiä, jotka eivät puhu johtuen fyysisistä syistä. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät näe kunnolla johtuen fyysisistä syistä. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä asioita kunnolla johtuen fyysisistä syistä. Jne, jne. Tämä maailma on hyvin monimuotoinen paikka. Se että alkaa syyllistää vanhempia jostain, pohjautuen täysin ihan vain omaan mutuun, ei ole fiksua.

Vierailija kirjoitti:

Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.

Juuri näin. Jotkut vanhemmat vahvistavat lapsen arkuutta. Tiedän parikin sellaista perhettä, joissa äidit kiirehtivät heti sanomaan, että tämä meidän lapsi ei sitten puhu.

Eihän se pitänyt paikkansa. Vähän hitaasti lämpeneviä lapsia vain, jotka kyllä puhuivat, kun heille antoi aikaa ja mahdollisuuden. Ja ujosti hymyilivät, kun saivat vieraalta huomiota.