Lue keskustelun säännöt.
Iskipä ihan järkyttävä masennus, kun katsoin mitä entiset luokkakaverit tekee
12.06.2020 |
Googletin ja katselin mm. LinkedIn:ssä ja Instagramissa/Facebookissa entisten luokkakavereiden tekemisiä ja CV:itä ja masennuin lopullisesti. Kävin korkeatasoisen lukion, mistä oli itsestäänselvyys että kaikki meni yliopistoon. Nykyään kaikki entiset luokkakaverit on onnellisesti naimissa/parisuhteissa, lapsia, oma talo jne. Kaikki ovat ammatiltaan jotain tutkijoita tai ekonomeja, arvostetuissa vaativissa asiantuntijatehtävissä.
Itse valitsin yliopistossa väärän alan ja opinnot meni päin p*rsettä, enkä lopulta edes valmistunut. Sen jälkeen olen vuosikausia vaan miettinyt että mikä olisi oikea ala, ja nyt olen ihan vaan työtön. Tunnen myös itseni idiootiksi, epäonnestuneeksi, rumaksi ja vaikka mitä. Olisin halunnut myös tutkijaksi, mikään siltä väliltä AMK ei kiinnosta. Tutkijaksi tosin ei varmaan kannata enää haaveilla kun ikää jo melkein 30 ja siellä kilpailee sellaisten 26 vuotiaina tohtoriksi väitelleiden kanssa, joilla ei ole CV:ssä yhtäkään aukkoa missä ei olisi tehnyt jotain tieteellistä.
Olen päättänyt syrjäytyä ja masentua lopullisesti.
Kommentit (53)
Ai niin ja kaiken muun hyvän lisäksi en löydä parisuhdetta, eikä varmaan ole toivoakaan mistään onnellisen perheen perustamisesta. Enkä jaksa enää edes yrittää, en uran enkä ihmissuhteiden kohdalla.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sua, itselläkin olo, että alisuoriudun ja olen luuseri. Mutta itselleen vain tekee halaa, kun vertailee ja murehtii. Auttaa, kun miettii asioita, joista on kiitollinen. Kirjoita vaikka joka päivä ylös viisi asiaa, jotka ovat hyvin ja ilahduttavat sillä hetkellä. Se opettaa positiivisemmaksi.
En halua enää edes tavata perhettä tai tuttuja, kun inhoan sitä kysymystä "No mitäs teet nykyään?" jne ja sit pitäisi kertoa ettei elämässäni ole mitään onnistumisen merkkejä eikä toivoa.
Asenne kohdallaan...
Elämä on sellaista. Sitä tekee virheitä, vääriä valintoja, ja sitten itsensä löytää erilaisesta elämästä kuin aikanaan kuvitteli. Ja jos vertaa itseään niihin, jotka ovat tehneet itselleen sopivia valintoja, niin kyllähän se pistää ketuttamaan.
Mutta ikävä totuus on se, että jos jotakin haluaa, niin sitten pitää tehdä sopivia valintoja ja töitä jotka vievät sitä tavoitetta kohti.
Jos sinua yhtään lohduttaa, niin olin melkein kolmekymppisenä turvakodissa, lähes kouluttamaton, yh, sairaalloisen ylipainoinen, totaalisen syrjäytynyt.
Kolmekymmentä täytettyäni olin edelleen yh ja ylipainoinen, mutta turvakodin sijasta omassa, turvallisessa kodissa ja pääsin työelämään kiinni. Työ on fyysistä, joten painokin tippuu tasaiseen tahtiin. Elän arkea, jossa viihdyn.
Mutta itseään piti patistaa, ensin masennus hoitoon, sitten kouluttautumaan kohti uutta uraa. Valmistuttuani en saanut töitä, mutta lähdin opiskelemaan lisää ja nyt olen vakituisessa työssä.
Valehtelisin, jos väittäisin että tuuri ei ollut mukana myös. Oli siinä sitäkin. Mutta paljon oli myös työtä ja päättäväisyyttä.
hmm mä en edes tiedä mitä kaikkea moni tekee, mutta siis moni on kuitenki korkeekoulutuksen käyny, osa vaan amiksen yms. Naimisissa olo tai oma velkatalo ei saa mussa kateuden tunnetta kyllä mitenkään.. eikä oikeestaan perus arkikaan :'DD oon niin tylsä ihminen.. musta on vaan kiva jos joku päässy hyvään työhön jne. ei oo multa pois. :)!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, itselläkin olo, että alisuoriudun ja olen luuseri. Mutta itselleen vain tekee halaa, kun vertailee ja murehtii. Auttaa, kun miettii asioita, joista on kiitollinen. Kirjoita vaikka joka päivä ylös viisi asiaa, jotka ovat hyvin ja ilahduttavat sillä hetkellä. Se opettaa positiivisemmaksi.
Ja kun niitä ei viittä ole valehtelematta niin se ei ainakaan positiivisuutta opeta eikä kasvata. Ihan oikeasti, tuo ihme onnellisuus-kiitollisuus-diipadaapa voi tosiaan toimia jos elämässä asiat ei ole oikeasti huonosti, mutta syystä tai toisesta vain tuntuu siltä. Sen sijaan meille joiden elämässä ei ole kuin huonoja asioita niin tuollaisen listan ehdottaminen on lähinnä silkkaa vttuilua.
mutta hei sä oot siis alle 30? Maailma on sulle vielä täysin auki...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile ajatella sitä niiden menestyneiden näkökulmasta. Kuvitellaan vaikka Tomppa, 35 diplomi-insinööri, hyvässä työpaikassa johtotehtävissä, naimisissa, omakotitalo ja 3 lasta. Mitä jos joku yö Tomppa herääkin järkyttävään eksistentiaaliseen kriisiin ja yhtäkkiä tunteekin olevansa vanki, ja voi miten hän toivoisi olevansa vapaa, perheetön, kouluttamaton ja niin että koko maailma olisi avoinna?
Niin ja Tomppa voisi olla hyvin myös Pirita, 30, ekonomian maisteri, 2 lasta jne.. Ja he voivat sisimmässään ihan yhtä tyytyämättömiä elämäänsä kuin sinä. Ei se ulkoinen menestys kerro kaikkea.
Harvoilla tuon ikäisillä on taloa tai perhettä ainakaan pääkaupunkiseudulla. Täällä sellaiset 30-35-vuotiaat vasta pariutuvat ja hankkivat omakotitaloja. Nuoremmat asuvat vuokrakämpissä ja etsivät kumppania sekä opiskelevat. Muuta Helsinkiin. Täällä oot normaali ikäisesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeile ajatella sitä niiden menestyneiden näkökulmasta. Kuvitellaan vaikka Tomppa, 35 diplomi-insinööri, hyvässä työpaikassa johtotehtävissä, naimisissa, omakotitalo ja 3 lasta. Mitä jos joku yö Tomppa herääkin järkyttävään eksistentiaaliseen kriisiin ja yhtäkkiä tunteekin olevansa vanki, ja voi miten hän toivoisi olevansa vapaa, perheetön, kouluttamaton ja niin että koko maailma olisi avoinna?
Niin ja Tomppa voisi olla hyvin myös Pirita, 30, ekonomian maisteri, 2 lasta jne.. Ja he voivat sisimmässään ihan yhtä tyytyämättömiä elämäänsä kuin sinä. Ei se ulkoinen menestys kerro kaikkea.
Ei noin nuorilla ole noin paljon lapsia yleensä, elleivät ole uskovaisia. Akateemisesti koulutetut ihmiset alkavat lisääntyä vasta siinä kolmenkympin nurkilla aikaisintaan.
Jos olet alle 30, miksi et hae yliopistoon uudestaan, jos sait lukiostakin hyvät arvosanat? Minun vanhat luokkakaverit menestyvät kovempaa tahtia, mutta eri aloilla. En vaihtaisi omastani silti pois ja olen onnellinen. Perheettömyyskin tarkoittaa vapautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, itselläkin olo, että alisuoriudun ja olen luuseri. Mutta itselleen vain tekee halaa, kun vertailee ja murehtii. Auttaa, kun miettii asioita, joista on kiitollinen. Kirjoita vaikka joka päivä ylös viisi asiaa, jotka ovat hyvin ja ilahduttavat sillä hetkellä. Se opettaa positiivisemmaksi.
Ja kun niitä ei viittä ole valehtelematta niin se ei ainakaan positiivisuutta opeta eikä kasvata. Ihan oikeasti, tuo ihme onnellisuus-kiitollisuus-diipadaapa voi tosiaan toimia jos elämässä asiat ei ole oikeasti huonosti, mutta syystä tai toisesta vain tuntuu siltä. Sen sijaan meille joiden elämässä ei ole kuin huonoja asioita niin tuollaisen listan ehdottaminen on lähinnä silkkaa vttuilua.
Mitä menetät, jos kokeilet? Mustassa katkeruudessa vellominenko on se parempi vaihtoehto?
Rupee elämäntapahihhuliksi. Se on nyt muotia ja kaikki arvostavat sellaista: yrttejä, joogaa, metsissä kiertelyä. Myy lähes kaikki omaisuutesi. Pukeudu ekologisesti ja persoonallisesti. WOW
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole yhtään asiaa mistä olla kiitollinen, niin silloin niitä täytyy itse järjestää itselleen! Tehdä vaikka jotain hyvää ruokaa, katsoa tv-sarjaa tai elokuvaa, lukea mielenkiintoista kirjaa, kuppi teetä tai kahvia, uusi harrastus, uusi tuttavuus, lemmikki.. Ei niiden tarvitse olla mitään tosi upeita ja kunnianhimoisia asioita.
Alle 30v itkee elämänsä olevan ohi? Voi pientä, tosta se elämä vastaa alkaa. Jokainen tekee jossain vaiheessa elämäänsä väärän päätöksen, ainakin jälkiviisaana niin voi ajatella. Et kuitenkaan olisi sama ihminen ilman tekemiäsi valintoja. Etkö pidä itsestäsi sellaisena kuin olet? Et ole ainoa... Mutta sinulla on valta ja vapaus muuttaa itseäsi. Olet siinä mielessä onnellisessa asemassa että tiedät millainen et halua olla. Ala nyt tietoisesti tehdä valintoja tai pieniä muutoksia, jotka auttavat muuttumaan sellaiseksi joka haluat olla. Tee opinnot valmiiksi tai ala opiskella jotain uutta. Pääasia että on jostain tutkinto, työkokemus on loppujen lopuksi tärkeintä.
Jos lapsen haluat niin sehän ei tänä päivänä ole mikään ongelma, Tanskassa, Latviassa yms. on klinikoita tähän.
Vierailija kirjoitti:
Rupee elämäntapahihhuliksi. Se on nyt muotia ja kaikki arvostavat sellaista: yrttejä, joogaa, metsissä kiertelyä. Myy lähes kaikki omaisuutesi. Pukeudu ekologisesti ja persoonallisesti. WOW
Olenkin jo varmaan jonkun silmissä joku hihhuli kun en osta mitään uutena vaan käytettynä, en meikkaa tai harrasta minkäänlaista kauneudenhoitoa, en käy kampaajalla, en omista yhtään mitään. En vaan koe tarvitsevani enkä myöskään ansaitsemani näitä kulutusasioita mitä ihmiset ahnehtivat.
Vierailija kirjoitti:
En halua enää edes tavata perhettä tai tuttuja, kun inhoan sitä kysymystä "No mitäs teet nykyään?" jne ja sit pitäisi kertoa ettei elämässäni ole mitään onnistumisen merkkejä eikä toivoa.
Sama uusien tuttujenkin kanssa. Jos kerrot rehellisesti ettei elämässä ole mitään "normaalia" eli siksi aiheesta ole oikein omakohtaista keskusteltavaa niin olet jotenkin epäilyttävä ja outo eikä sinuun enää haluta tutustua. Jos taas vaan olet kertomatta asioista joita elämässäsi ei ole (koulutus, ura, parisuhde, lapset, omistuasunto, auto, lainat jne) niin sitten oletkin super-ylimielinen kun pidät itseäsi niin paljon muita parempana ettet kerro itsestäsi mitään "normaaleja" asioita..
Lähtisin uudestaan opiskelemaan. Olet ihan kakara vielä!
Ja kyllä lähtee moneltakin duuni niistä joiden profiileja just kattelit, ja joutuvat hekin kouluttautumaan uudelleen. Mikään ei nykyään ole varmaa.
Nyt on aikaa alkaa meditoimaan ja valaistua.
Vedä nallevitamiinii, saat uuden elämän. Kaikki mahdolliset saakelin vitamiinit löytyy!