Onko ihmisiä, joiden on mahdotonta ajatella omista vanhemmistaan pahaa?

Tarkoitan jotain sellaista, kun ihminen pitää vanhempaansa suurin piirtein täydellisenä, vaikka vanhempi ei sitä todellakaan ole.

Ja aikuisista puhun. Lapsi saa pitääkin vanhemaansa täydellisenä, mutta jos aikuisenakaan ne vaaleanpunaiset lasit eivät karise, vaikka aihetta olisi, niin onko sellainen yleistäkin?

Ap

Minun puolisoni. Hänellä on ollut äärimmäisen onnellinen lapsuus, eikä päivääkään ole mennyt ilman, että hänelle on kerrottu miten paljon häntä rakastetaan. Edes silloin teini-iässä, kun vanhempien kanssa on otettu ihan kunnolla yhteen. Ja totta puhuakseni äitinsä on niin herttainen, että minustakin hänestä on mahdotonta ajatella mitään pahaa.

Luulen, että vanhemmilla on varaa tehdä virheitäkin, silloin kun se lapsi oikeasti tietää ja tuntee olevansa rakastettu.

Toista se on meillä, jotka eivät tätä ole koskaan edes vanhempiensa suusta kuulleet.

Hijaista on. Eikö tällaisesta ole kokemusta?

No tottakai hyvistä vanhemmista ajattelee vain hyvää. Mun vanhemmat taas oli umpipaskat hullut lapsenhakkaajat, ja niissä ei ole mitään hyvää. Siis ei ensimmäistäkään asiaa. Tuollaisille hulluille ei pitäisi lasta suoda.

Mutta, siis jos olisin rakastavien vanhempien lapsi niin olisin kiitollinen ja rakastaisin vanhempiani. On normaalia rakastaa hyviä vanhempia (ja yhtä normaalia inhota huonoja vanhempia).

Tunnen aikuisia (lapsettomia) ihmisiä jotka ei pysty näkemään vanhemmissaan mitään hyvää ja armottomasti haukkuvat heitä ymmärtämättä ettö hekin ovat vain ihmisiä.

Minun vanhempani eivät ole olleet virheettömiä, en ole itsekään. En ajattele heistä "mitään pahaa". Olen sitä mieltä, että he ovat tehneet parhaansa niillä eväillä, joita heillä oli 60-luvulla lapsia saaneina. Isäni on jo kuollut ja hänen elämänsä ei ollut kovinkaan onnellista loppuaikoina, lähinnä omien valintojensa vuoksi, mutten halua ajatella hänestä mitään pahaa. 

Siskoni ymmärtää vähän liikaa vanhempiemme virheitä ja kamaluuksiakin. Itselleni on ollut tervettä saada terapiassa sanoa että ne mokas. Siskon kanssa puhuessa pitää aina varoa ja ymmärtää Vanhempiamme reppanoita, loputtomiin, niin ettö henki ei lähes kulje enää, kunhan mitään naureskelua tai vitsailua ei pyhistä vanhemmista sanota. Siskoni mukaan kritiikki on turhaa ja pahansuopaa koska ”Heillä oli heikkoutensa mutta he tekivät parhaansa, ajatus on tärkein”. Minusta kritiikki on oikeutettua ja tervettä, hauskaakin parhaimmillaan.

MInä.

En toki pidä vanhempiani täydellisinä, mutta en syytä heitä siitä. Ei heidän tarvitsekaan olla täydellisiä. Näin on ihan hyvä. En ajattele heistä mitään pahaa, enkä näe sellaisessa mitään hyötyä.

Mieheni. Äitinsä on pahoinpidellyt häntä lapsena ja silti ihannoi äitiään. Parisuhteemme on ollut vaikea ja pian onkin exä.

Kirjoitin viestin 6 ja lisään vielä, ettei kyse ole siitä, että olisi mahdotonta ajatella vanhemmista mitään pahaa, vaan siitä, ettei minulla ole tarvetta siihen, eikä haluakaan. Sisarukseni ajattelee perheestämme ja lapsuudestamme hieman eritavoin ja hänellä on negatiivisempia tunteita ja muistoja, mutta en sen takia muuta omaa ajatustapaani, mutten syytä häntä hänen tavastaan. Muistan kyllä joskus hävenneeni isääni, aika moni teini häpeää "porukoitaan", olipa siihen syytä tai ei. Mutten muista koskaan vihanneeni isääni, äiti oli minulle se, joka piti perheen koossa ja hänen virheensä ja puutteensa olivat sen luonteisia, että niitä samoja on minullakin ollut vanhemmuudessani. 

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin viestin 6 ja lisään vielä, ettei kyse ole siitä, että olisi mahdotonta ajatella vanhemmista mitään pahaa, vaan siitä, ettei minulla ole tarvetta siihen, eikä haluakaan. Sisarukseni ajattelee perheestämme ja lapsuudestamme hieman eritavoin ja hänellä on negatiivisempia tunteita ja muistoja, mutta en sen takia muuta omaa ajatustapaani, mutten syytä häntä hänen tavastaan. Muistan kyllä joskus hävenneeni isääni, aika moni teini häpeää "porukoitaan", olipa siihen syytä tai ei. Mutten muista koskaan vihanneeni isääni, äiti oli minulle se, joka piti perheen koossa ja hänen virheensä ja puutteensa olivat sen luonteisia, että niitä samoja on minullakin ollut vanhemmuudessani. 

Minä kirjoitin viestin 7 samaan aikaan ku sinä kutosen, ja tuli mieleen että ootkohan mun sisko. Mun sisko ajattelee kovin samoin. Mä toivoisin että me siskojen kesken voitais vitsailla edes vähän niistä asioista mitkä isässä mätti, mutta hänelle se on jotenkin niin mahdotonta pyhäinhäväistystä ja koko ajan sitten pilaa tunnelman kääntämällä puheen siihen miten heilläkin oli lapsena ollut vaikeaa ja hekin ovat vain ihmisiä. Tottahan mäkin sen ymmärrän mutta on ihanaa vapauttavaa ja tervettä sanoa että olihan se kyllä yks m*lkku se meidän isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin viestin 6 ja lisään vielä, ettei kyse ole siitä, että olisi mahdotonta ajatella vanhemmista mitään pahaa, vaan siitä, ettei minulla ole tarvetta siihen, eikä haluakaan. Sisarukseni ajattelee perheestämme ja lapsuudestamme hieman eritavoin ja hänellä on negatiivisempia tunteita ja muistoja, mutta en sen takia muuta omaa ajatustapaani, mutten syytä häntä hänen tavastaan. Muistan kyllä joskus hävenneeni isääni, aika moni teini häpeää "porukoitaan", olipa siihen syytä tai ei. Mutten muista koskaan vihanneeni isääni, äiti oli minulle se, joka piti perheen koossa ja hänen virheensä ja puutteensa olivat sen luonteisia, että niitä samoja on minullakin ollut vanhemmuudessani. 

Minä kirjoitin viestin 7 samaan aikaan ku sinä kutosen, ja tuli mieleen että ootkohan mun sisko. Mun sisko ajattelee kovin samoin. Mä toivoisin että me siskojen kesken voitais vitsailla edes vähän niistä asioista mitkä isässä mätti, mutta hänelle se on jotenkin niin mahdotonta pyhäinhäväistystä ja koko ajan sitten pilaa tunnelman kääntämällä puheen siihen miten heilläkin oli lapsena ollut vaikeaa ja hekin ovat vain ihmisiä. Tottahan mäkin sen ymmärrän mutta on ihanaa vapauttavaa ja tervettä sanoa että olihan se kyllä yks m*lkku se meidän isä.

Oletko sinä isosisko vai pikkusisko? Kirjoitat kyllä vähän samaan tapaan kuin siskoni. :) Minun siskollani on kyllä enemmän sanomista äidistä kuin isästä, vaikka isä oli selkeästi hunsvottivanhempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin viestin 6 ja lisään vielä, ettei kyse ole siitä, että olisi mahdotonta ajatella vanhemmista mitään pahaa, vaan siitä, ettei minulla ole tarvetta siihen, eikä haluakaan. Sisarukseni ajattelee perheestämme ja lapsuudestamme hieman eritavoin ja hänellä on negatiivisempia tunteita ja muistoja, mutta en sen takia muuta omaa ajatustapaani, mutten syytä häntä hänen tavastaan. Muistan kyllä joskus hävenneeni isääni, aika moni teini häpeää "porukoitaan", olipa siihen syytä tai ei. Mutten muista koskaan vihanneeni isääni, äiti oli minulle se, joka piti perheen koossa ja hänen virheensä ja puutteensa olivat sen luonteisia, että niitä samoja on minullakin ollut vanhemmuudessani. 

Minä kirjoitin viestin 7 samaan aikaan ku sinä kutosen, ja tuli mieleen että ootkohan mun sisko. Mun sisko ajattelee kovin samoin. Mä toivoisin että me siskojen kesken voitais vitsailla edes vähän niistä asioista mitkä isässä mätti, mutta hänelle se on jotenkin niin mahdotonta pyhäinhäväistystä ja koko ajan sitten pilaa tunnelman kääntämällä puheen siihen miten heilläkin oli lapsena ollut vaikeaa ja hekin ovat vain ihmisiä. Tottahan mäkin sen ymmärrän mutta on ihanaa vapauttavaa ja tervettä sanoa että olihan se kyllä yks m*lkku se meidän isä.

Oletko sinä isosisko vai pikkusisko? Kirjoitat kyllä vähän samaan tapaan kuin siskoni. :) Minun siskollani on kyllä enemmän sanomista äidistä kuin isästä, vaikka isä oli selkeästi hunsvottivanhempi. 

Olen perheen nuorin, meillä on myös veli ja hänen kans voi avoimemmin puhua vanhemmista ilman että siihen liittyy mitään kummallista latausta. Äidin kanssa välini ovat ihan hyvät.

Tämä palsta tuntuu olevan täynnä sellaisia ihmisiä, jotka eivät pysty näkemään appivanhemmissan tai varsinkaan anopissaan yhtään mitään hyvää. Ohis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin viestin 6 ja lisään vielä, ettei kyse ole siitä, että olisi mahdotonta ajatella vanhemmista mitään pahaa, vaan siitä, ettei minulla ole tarvetta siihen, eikä haluakaan. Sisarukseni ajattelee perheestämme ja lapsuudestamme hieman eritavoin ja hänellä on negatiivisempia tunteita ja muistoja, mutta en sen takia muuta omaa ajatustapaani, mutten syytä häntä hänen tavastaan. Muistan kyllä joskus hävenneeni isääni, aika moni teini häpeää "porukoitaan", olipa siihen syytä tai ei. Mutten muista koskaan vihanneeni isääni, äiti oli minulle se, joka piti perheen koossa ja hänen virheensä ja puutteensa olivat sen luonteisia, että niitä samoja on minullakin ollut vanhemmuudessani. 

Minä kirjoitin viestin 7 samaan aikaan ku sinä kutosen, ja tuli mieleen että ootkohan mun sisko. Mun sisko ajattelee kovin samoin. Mä toivoisin että me siskojen kesken voitais vitsailla edes vähän niistä asioista mitkä isässä mätti, mutta hänelle se on jotenkin niin mahdotonta pyhäinhäväistystä ja koko ajan sitten pilaa tunnelman kääntämällä puheen siihen miten heilläkin oli lapsena ollut vaikeaa ja hekin ovat vain ihmisiä. Tottahan mäkin sen ymmärrän mutta on ihanaa vapauttavaa ja tervettä sanoa että olihan se kyllä yks m*lkku se meidän isä.

Oletko sinä isosisko vai pikkusisko? Kirjoitat kyllä vähän samaan tapaan kuin siskoni. :) Minun siskollani on kyllä enemmän sanomista äidistä kuin isästä, vaikka isä oli selkeästi hunsvottivanhempi. 

Olen perheen nuorin, meillä on myös veli ja hänen kans voi avoimemmin puhua vanhemmista ilman että siihen liittyy mitään kummallista latausta. Äidin kanssa välini ovat ihan hyvät.

Sitten emme ole samaa perhettä. Minä olen jo aika vanha ja lapsuudesta on kauan, perhekin on ollut erillään pitkään, asumme kaikki elossaolevat kaukana toisistamme ja vasta aika vastikään olemme ylipäätään taas puhuneet sisaren kanssa näistä asioista, pitää varmaan puhua vielä lisää. 

5 sisaruksesta 1 pitää vanhempia hyvinä. 4 osaa suhtautua realistisesti. Yksi poika ja 4 tyttöä. Poikaa on aina pidetty jalustalla mutta tyttöjä kohdeltu huonosti. Ovat eläneet kuin eri perheissä.

Vierailija kirjoitti:

5 sisaruksesta 1 pitää vanhempia hyvinä. 4 osaa suhtautua realistisesti. Yksi poika ja 4 tyttöä. Poikaa on aina pidetty jalustalla mutta tyttöjä kohdeltu huonosti. Ovat eläneet kuin eri perheissä.

Olen aina ajatellut, että jokainen sisaruksistani on syntynyt niin eri tilannetta ja vaihetta elävään perheeseen, erityisesti esikoinen, että tavallaan olemmekin kaikki eläneet eri perheessä.

Kyl mä ainakin ajattelen vanhemmistani hyvää. Toki tiedostan virheitäkin mitä ovat tehneet, mutta pääsääntöisesti ajattelen hyvää.

Enemmän ihmettelen sitä, kuinka paljon tällä palstalla on ihmisiä, jotka haukkuvat vanhempiaan. Suurin osa ihmisistä kuitenkin on varmasti halunnut lapsilleen hyvän elämän, mutta lahinnä lapset tuntuu olevan kiittämättömiä. Itse kuitenkin ovat vanhempina mielestään hyviä.

Ajattelen, että inhimillisiä ovat ja hyvää tarkoittavia, ei aina täydellisiä, kuten en itsekään. Minusta aikuisen ihmisen ei pidä jumittua lapsuudenkodin asioihin tai olemaan jonkun lapsi. Pian tässä roolit kääntyvät kuitenkin toisinpäin, kun vanhenevat.

Hieman ohi aiheen.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3780475/oletko-kasvatuksessa-tiukempi-k…