Ajattelen jatkuvasti, että elämäni olisi ollut yhtä hyvää tai parempaa lapsettomana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton 27 vuotias sinkku ja minullekkin lapsen saaneet ihmiset kertovat juurikin tuosta "kun saat lapsen niin tunnet niin suurta rakkautta lasta kohtaan joka niin upeaa ja ihmeellistä, kerran elämässä koettavaa, päivä on aina parempi kun lapselta saa halin ja lapsi on niin sinusta riippuvainen, lapsi kasvattaa sinua ihmisenä ja parantaa kärsivällisyyttä"..hohhoijaa.

Tuntuu että joillain tunnemaailma on vihanneksen luokkaa minkä takia ei ole elämässä kokenut mielentärisyttävää rakkautta toiseen ihmiseen ja sen takia sitten lapsen saanti on se ihmeellisin asia. Varmasti naisena on ihmeellinen kokemus kantaa lasta sisällä mutta olen pessimisti-realistinen ihminen ja erityisherkkä, en näe mitään ruusunpunaisten lasien läpi vaan kovan todellisuuden. Lapsen kantaminen ja synnyttäminen on kovaa hommaa, kipuja tulee ja fyysisiä ongelmia voi jäädä, rahaa menee, yöunet jäävät väliin, lapsi voi olla joko helppo tai vaikea. Tiedän vain sen ettei lapsen saanti ole minua varten. Joillekkin se sopii, joillekin ei ja siihen on syy. Ei voi olettaa että lapsen saanti on kaikille niiiiin ihanaa...no ei varmasti ole! Ihanaa olla sinkku ja keskittyä itseeni ^_^

Minusta raskaus ja synnyttäminen ei mitään kovin kauheaa ole, sehän kestää vain noin 9 kk ja synnytys joitain tunteja. Kieltämättä tulee olo, että jotkut (Huom. jotkut!) lapsettomat on aika suhteellisuudentajuttomia kun ohimenevä lyhyt aika on sellainen asia, mikä suunnilleen pilaisi elämän. Kärsivällisyyttä ja oman jaksamisen testausta lapset kyllä lisää, että siinä mielessä kyllä lapset kasvattaa. - Ap

Raskaudesta ja synnytyksestä jää monille (Huom ei kaikille!!) elinikäisiä vaurioita. Jos ei ihan hillittömästi halua lapsia, niin on se iso riski ottaa että kärsii esim selkäkivuista loppuikänsä.

Se on totta, ja ihan miettimisen arvoinen asia. Vaikka riski, että omalle kohdalle sattuu jotain elämän muuttavaa raskauteen liittyen, niin kannattaa ajatella että haluaako sitä ottaa. Jollekin se onnettomuus aina napsahtaa. Meinasi aika loppua niin en kerennyt ottaa tätä huomioon tekstissäni. ...toisaalta, olen miettinyt että jos raskauden jättää väliin riskien pelossa, niin eikö samalla logiikalla tule jätettyä väliin moni harrastus, matka jne. jännittävä asia vammautumisen pelossa? Nuo asiat on niitä joita kai useasti halutaan jonkin verran tehdä silloin, kun lapsia ei hankita. Tietysti on sitten niitäkin, jotka haluaa vaan elää mahdollisimman helppoa ja suojattua elämää, ikäänkuin säilyttää mahdollisimman paljon siitä hyvästä mitä on saanut. Nuorempana olen ajatellut, että tosi nynny ja turha tapa elää mahdollisimman riskitön elämä, mutta nykyisin tuntuu, että ihan järkevä valinta moneen verrattuna. Ap

Raskaudessa loppuiän vaurioiden mahdollisuus on luokkaa montakymmentä prosenttia, riippuen vauriosta. Harvassa harrastuksessa tai matkakohteessa on yhtä iso riski. Ei näitä siis voi verrata keskenään, vähän sama kuin sanoisi että miksi jättäisi heroiinin kokeilun väliin, on sitä elämässä muitakin riskejä.

Kyse on siis siitä kuinka todellinen se riski on (jotain tapahtuu 1% kerroista vs. jotain tapahtuu 30% kerroista), kuinka paljon riskiä voi itse pienentää (esim. matkustamisen ja harrastamisen riskeihin voi vaikuttaa itse paljon, raskaus- ja synnytysvammoihin hyvin vähän), ja mitä riskin ottamisesta saa (haluaako sitä lopputulosta, esim. lasta, ihan älyttomästi, vai onko se jotain mitä ollaan hankkimassa kun muutkin ja kun ei muutakaan keksi). 

Miten riski voi olla niin suuri että tulee jotain ongelmia synnytyksen/raskauden takia? Itsekin varmaan pystyy vaikuttamaan edes joltain osin terveillä elämäntavoilla ja liikunnalla ym vai onko niin, että ei? Enpäs olisi arvannut, että riski olisinnoin suuri. Itse sain esikoisen 23-vuotiaana, eikä minulle jäänyt raskaudesta/synnytyksestä mitään fyysisiä ongelmia. Tietenkin ymmärrän, että joillekin voi tulla suuriakin ongelmia ja loppuelämän kestäviä vaivoja..

Nyt 27-vuotiaana olen uudelleen raskaana ja pitää näköjään selvittää voiko itse vaikuttaa näihin riskeihin edes jollain tavalla..

Ei riski pysyviin vaurioihin mitenkään ole kymmeniä prosentteja. Tällöin käytännössä jokainen kolme lasta synnyttänyt äiti olisi jossain synnytyksessaan kärsinyt pysyviä vaurioita.

Onhan se riski olemassa, mutta onko se suurempi kuin ratsastuksessa tai telinevoimistelussa... En tiedä..