Suomalaisen nykykirjallisuuden surkea taso

Vierailija kirjoitti:

Aika pliisua kirjallisuuttahan nykyään kyllä julkaistaan. Teknisesti jopa ehkä taitavampaa kuin ennen, mutta onko sanottavaa? Kun vanhan polvet tykittäjät kuolevat pois, jäljelle jäävät Juha Itkosen kaltaiset imelät miellyttäjät. Sofi Oksasen menestys hieno, mutta aika helpoista aiheista hän loppujen lopuksi kirjoittaa, ja aika viihteellisesti. Ja liian poliittisesti korrektia kirjoittaminen on nykyään. En ole persu, mutta voisihan sitä välillä ottaa kirjoittamisessa riskejäkin.

Oikeastaan moni noista 70-80 -luvun mieskirjailijoista oli aika persuja mielipiteiltään, vaikkei koko persuja edes silloin ollut. Sovinistista ja konservatiivista arvomaailmaa alkoholisoituneen päähenkilön haahuilun lomassa. Sellaista tylsää miesproosaa julkaistiin valtavat määrät ja se on ansaitusti painunut unholaan. Jari Tervo on nykyversio tästä tyylistä, jota en todellakaan kaipaa takaisin.  

Onko suomalaisessa kirjallisuudessa jotain erityispiirrettä? Yhden erityispiirteen olen huomannut: kukaan ei hymyile niissä ja kukaan ei naura. Pitkiä kasvoja, sieluttomia Kaurismäki-pastisseja aina vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pliisua kirjallisuuttahan nykyään kyllä julkaistaan. Teknisesti jopa ehkä taitavampaa kuin ennen, mutta onko sanottavaa? Kun vanhan polvet tykittäjät kuolevat pois, jäljelle jäävät Juha Itkosen kaltaiset imelät miellyttäjät. Sofi Oksasen menestys hieno, mutta aika helpoista aiheista hän loppujen lopuksi kirjoittaa, ja aika viihteellisesti. Ja liian poliittisesti korrektia kirjoittaminen on nykyään. En ole persu, mutta voisihan sitä välillä ottaa kirjoittamisessa riskejäkin.

Oikeastaan moni noista 70-80 -luvun mieskirjailijoista oli aika persuja mielipiteiltään, vaikkei koko persuja edes silloin ollut. Sovinistista ja konservatiivista arvomaailmaa alkoholisoituneen päähenkilön haahuilun lomassa. Sellaista tylsää miesproosaa julkaistiin valtavat määrät ja se on ansaitusti painunut unholaan. Jari Tervo on nykyversio tästä tyylistä, jota en todellakaan kaipaa takaisin.  

No kieltämättä.

Vierailija kirjoitti:

Aika pliisua kirjallisuuttahan nykyään kyllä julkaistaan. Teknisesti jopa ehkä taitavampaa kuin ennen, mutta onko sanottavaa? Kun vanhan polvet tykittäjät kuolevat pois, jäljelle jäävät Juha Itkosen kaltaiset imelät miellyttäjät. Sofi Oksasen menestys hieno, mutta aika helpoista aiheista hän loppujen lopuksi kirjoittaa, ja aika viihteellisesti. Ja liian poliittisesti korrektia kirjoittaminen on nykyään. En ole persu, mutta voisihan sitä välillä ottaa kirjoittamisessa riskejäkin.

Ehkä tuo tekninen taituruus on juuri se, mikä itseäni vähän häiritsee. Suomessa kirjoitetaan kovin tiedostuneina kirjallisista keinoista ja jotenkin aina postmodernin kautta. On pakko osoittaa, että tunnen kirjallisuushistoriaa ja kaikki nykygenret ja kommentoin tässä sitä ja tätä nykyilmiötä. Ei voi vain antaa mennä ja antaa tulla, kertoa tarinoita, vaan pitää kikkailla. Olisko tämä Laura Lindstedt juuri tällainen teknisesti kokeileva ja siksi kriitikoiden arvostama kirjoittaja? Häpeän tunnustaa, etten ole yhtään teostaan lukenut, mutta kun minulla on hirveä kammo kikkailua ja kirjallisuustieteellisen osaamisen osoittamista kohtaan. Luen mieluummin vaikka niitä sovinistisia 60-luvun järkäleitä.

Vierailija kirjoitti:

Onko suomalaisessa kirjallisuudessa jotain erityispiirrettä? Yhden erityispiirteen olen huomannut: kukaan ei hymyile niissä ja kukaan ei naura. Pitkiä kasvoja, sieluttomia Kaurismäki-pastisseja aina vain.

Mikä teos esimerkiksi on tällainen Kaurismäki-pastissi?

Vierailija kirjoitti:

Suomikulttuuri tukahduttaa suuret lahjakkuudet jo pienestä pitäen.

Suomalaisen kulttuurin ongelmana on, että lahjakkuuksia ei tunnisteta tai jos tunnistetaankin, heidät lytään kateellisten toimesta eikä heille myönnetä apurahoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pliisua kirjallisuuttahan nykyään kyllä julkaistaan. Teknisesti jopa ehkä taitavampaa kuin ennen, mutta onko sanottavaa? Kun vanhan polvet tykittäjät kuolevat pois, jäljelle jäävät Juha Itkosen kaltaiset imelät miellyttäjät. Sofi Oksasen menestys hieno, mutta aika helpoista aiheista hän loppujen lopuksi kirjoittaa, ja aika viihteellisesti. Ja liian poliittisesti korrektia kirjoittaminen on nykyään. En ole persu, mutta voisihan sitä välillä ottaa kirjoittamisessa riskejäkin.

Ehkä tuo tekninen taituruus on juuri se, mikä itseäni vähän häiritsee. Suomessa kirjoitetaan kovin tiedostuneina kirjallisista keinoista ja jotenkin aina postmodernin kautta. On pakko osoittaa, että tunnen kirjallisuushistoriaa ja kaikki nykygenret ja kommentoin tässä sitä ja tätä nykyilmiötä. Ei voi vain antaa mennä ja antaa tulla, kertoa tarinoita, vaan pitää kikkailla. Olisko tämä Laura Lindstedt juuri tällainen teknisesti kokeileva ja siksi kriitikoiden arvostama kirjoittaja? Häpeän tunnustaa, etten ole yhtään teostaan lukenut, mutta kun minulla on hirveä kammo kikkailua ja kirjallisuustieteellisen osaamisen osoittamista kohtaan. Luen mieluummin vaikka niitä sovinistisia 60-luvun järkäleitä.

Eihän Lindstedtin ensimmäiset kirjat olleet mitään kikkailua. Sakset on todella hyvä esimerkiksi. Viimeisimmästä en pitänyt.

Joku vielä kuvittelee, että kirjallisuutta voidaan oikeasti jakaa hyviin ja huonoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pliisua kirjallisuuttahan nykyään kyllä julkaistaan. Teknisesti jopa ehkä taitavampaa kuin ennen, mutta onko sanottavaa? Kun vanhan polvet tykittäjät kuolevat pois, jäljelle jäävät Juha Itkosen kaltaiset imelät miellyttäjät. Sofi Oksasen menestys hieno, mutta aika helpoista aiheista hän loppujen lopuksi kirjoittaa, ja aika viihteellisesti. Ja liian poliittisesti korrektia kirjoittaminen on nykyään. En ole persu, mutta voisihan sitä välillä ottaa kirjoittamisessa riskejäkin.

Ehkä tuo tekninen taituruus on juuri se, mikä itseäni vähän häiritsee. Suomessa kirjoitetaan kovin tiedostuneina kirjallisista keinoista ja jotenkin aina postmodernin kautta. On pakko osoittaa, että tunnen kirjallisuushistoriaa ja kaikki nykygenret ja kommentoin tässä sitä ja tätä nykyilmiötä. Ei voi vain antaa mennä ja antaa tulla, kertoa tarinoita, vaan pitää kikkailla. Olisko tämä Laura Lindstedt juuri tällainen teknisesti kokeileva ja siksi kriitikoiden arvostama kirjoittaja? Häpeän tunnustaa, etten ole yhtään teostaan lukenut, mutta kun minulla on hirveä kammo kikkailua ja kirjallisuustieteellisen osaamisen osoittamista kohtaan. Luen mieluummin vaikka niitä sovinistisia 60-luvun järkäleitä.

Suurin osa suomsöaisesta kirjallisuudesta on ihan perinteistä kerrontaa. Olen lukeva mummi, luen lähes kaiken mitä ilmestyy. Hyvin vähän on kokeellista kirjallisuutta. Itse kyllä luen niitäkin mielellään vaihtelun vuoksi ja runoja. Ne ovat kyllä sen verran kokeellisia, että en useinkaan ymmärrä mitään. Vaan joskus löytyy helmiä. Radiosta saa kirjallisuusohjelmista hyviä lukuvinkkejä. Nyt panin varauksen Sydäntaskun, joka on Tanssiva karhu ehdokkaana.

Vierailija kirjoitti:

Joku vielä kuvittelee, että kirjallisuutta voidaan oikeasti jakaa hyviin ja huonoihin.

Hyvin ajateltu, koska kyse on useimmiten vain erilaisesta mausta. Tosin joskus joku kirja saattaa ärsyttää huonoudellaan, jos sitä on hehkutettu kovasti. Ei se ole kirjailijan vika.

Vierailija kirjoitti:

Joku vielä kuvittelee, että kirjallisuutta voidaan oikeasti jakaa hyviin ja huonoihin.

Toki voidaan. Toisten jäljittely, kirjallisen muodin ja muotin mukaan kirjoittaminen tuottaa tietysti paljon huonompaa lukemista kuin omintakeinen lahjomaton tyyli.

Voi luoja tätä surkuttelun määrää, kun me ei osata tehä mitään oikein. Silti ollaan monella mittarilla maailman huipulla, esimerkiksi onnellisin kansa.

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja tätä surkuttelun määrää, kun me ei osata tehä mitään oikein. Silti ollaan monella mittarilla maailman huipulla, esimerkiksi onnellisin kansa.

Kyllä minusta aloituksen kysymys on ihan aiheellinen. Minä luen paljon, ja lähipiirissäni luetaan paljon. Kaikkien suosikit löytyvät käännöskirjallisuudesta. Kotimaista luetaan kun halutaan kuitenkin tietää, missä mennään. Toki kotimaisissa romaaneissakin on hyviä, mutta ei ehkä ihan niin huikeita kuin käännöskirjoissa, ja pettymyksiä paljon useammin.

Epäreilu asetelma tietysti, totta kai kun maailmalla julkaistaan enemmän, vain parhaat käännetään. Kynnys on aivan toinen kuin kotimaisessa kirjallisuudessa.

Taiteet ovat makuasioita. AINA.

Jörn Donner mainittiin täällä. Hän sanoi aikanaan näin: muut tekevät mitä ne osaavat, minä teen mitä haluan...

No oliko se ennen parempaa? Ja mainitse nimiä.

Ei tule luettua kotimaista nykykirjallisuutta. Niissä on liian vahva vihervasemmistolainen aatemaailma. Ihan kuin kirjoittajat tietäisivät, että näin menetellen sen sepustuksensa saa julkaistuksi...

Jos tilaa Remestä saa Remestä.

Piirit pienet pyörivät.

Mutta niinhän se on tv-viihdyttäjissäkin. Samat naamat vuodesta toiseen "viihdyttävät"...

Taide on makuasia... no niin on mutta on hyvää makua ja sitten on sitä huonoa.

Onneksi voi valita luettavansa. Ulkomaisia kirjailijoita luen enimmäkseen, englantilaisia ja amerikkalaisia.

Suomessa julkaistaan liian samanlaisia kirjoja. Nyt on in sellainen vähemmistöjen vähemmistöjen ihannointi. Ylipäätään kaikki negatiivinen, surkea mieleltään täällä "oikeaksi taiteeksi"...