Suomalaisen nykykirjallisuuden surkea taso

"Taide on makuasia... no niin on mutta on hyvää makua ja sitten on sitä huonoa."

= Sinulla hyvä maku, minulla huono? Eikö niin?

Tullaan tähän ikiaikaiseen inhimillisyyteen: minä olen oikeassa, sinä väärässä...

Elvis sanoi elämäkertansa mukaan hyvin hänen luonaan vierailleille Beatles-yhtyeen jäsenille: toiset tykkää musastani, toiset ei.

Siinä se!

Nyt on menossa suuri kirjallisuusbuumi, joten tuotetaan mm. kaikenlaista näennäistaiteellista kirjallisuutta, kun pitää takoa kun rauta on kuumaa. Viihteellisempi kirjallisuushan on ihan yhtä hyvää kuin aina ennenkin, sitä ei tällaiset trendit heittele. Mutta kun pitää työntää äkkiä markkinoille 'syvällistä oikeaa kirjallisuutta' vastaamaan kysyntään niin tulos on tämä.

Luin viimeksi kirjan 1980-luvulla, sitä ennen luin tosi paljon laidasta laitaan, klassikkoja, modernia, scifi, vakka mitä. En ole katunut lukemien lopettamispäätöstäni enkä ole yllättynyt nykykirjallisuuden huonosta tasosta (vaikka en olekaan sitä itse todentanut lukemalla).

Vierailija kirjoitti:

Eivätköhän ne kirjat joita myöhemmin pidetään aivan mullistavina ainutlaatuisina klassikkoina synny yleensä piirien ulkopuolelta...

jep kuten Frank Herberts. Sai lopulta julkaistua autonkorjausmanuaaleja julkaisevan firman kautta.. ja nykyään avaruusoopperoista on vaikea keskustella ilman että Dune pomppaa esille muodossa tai toisessa.

Tai kuningas salomonin timanttikaivos. Niin perusteellinen seikkailuromaani kun olla ja voi siellä kolmen musketöörin, montecriston, robin hoodin, robinson crusoen jne vieressä. Ja kirjoittaja totesi teininä kirjojen kirjoittamisen olevan helppoa ja teki tuon teoksen viikossa.

Myöhemmät teokset olikin sitten paljon vaikeampia kun alko vaatimaan itseltään eikä yksikään yltäny samalle tasolle.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi voi valita luettavansa. Ulkomaisia kirjailijoita luen enimmäkseen, englantilaisia ja amerikkalaisia.

Suomessa julkaistaan liian samanlaisia kirjoja. Nyt on in sellainen vähemmistöjen vähemmistöjen ihannointi. Ylipäätään kaikki negatiivinen, surkea mieleltään täällä "oikeaksi taiteeksi"...

Niino noissa vassari(luuseri) piireissä mikään ei ole enää oikeaa taidetta jos se on suosittua ja myy. Mutta onneksi noi voi jättää omaan arvoonsa.

On elettävä elämä, josta syntyy kirjailija.

Kukaan ei sellaista enää elä, joten klassikot jää tekemättä. Miettikää Jack London, Hemingway, venäläiset klassikot.. kaikille yhteistä se, että elämä vei eikä kysellyt että sattuuko. Jos ihmisen psyyke ei koe moniulotteista ja vaativaa elämää, on tuloksena heikkotasoista, keskiluokalle kohdennettua paskakirjallisuutta.

Mutta vielä joku päivä hän tulee.

Vierailija kirjoitti:

On elettävä elämä, josta syntyy kirjailija.

Kukaan ei sellaista enää elä, joten klassikot jää tekemättä. Miettikää Jack London, Hemingway, venäläiset klassikot.. kaikille yhteistä se, että elämä vei eikä kysellyt että sattuuko. Jos ihmisen psyyke ei koe moniulotteista ja vaativaa elämää, on tuloksena heikkotasoista, keskiluokalle kohdennettua paskakirjallisuutta.

Mutta vielä joku päivä hän tulee.

Niin totta.

Vierailija kirjoitti:

On elettävä elämä, josta syntyy kirjailija.

Kukaan ei sellaista enää elä, joten klassikot jää tekemättä. Miettikää Jack London, Hemingway, venäläiset klassikot.. kaikille yhteistä se, että elämä vei eikä kysellyt että sattuuko. Jos ihmisen psyyke ei koe moniulotteista ja vaativaa elämää, on tuloksena heikkotasoista, keskiluokalle kohdennettua paskakirjallisuutta.

Mutta vielä joku päivä hän tulee.

Kovia kokeneen? Onhan tuo GRRM:n meathouse man... sen tylympää ja julmempaa itsesääliä kirjallisuudesta saa hakea. Yrjö ei suostu itse kirjasta puhumaan.

Altered Carbon ja Morganin muutkin teokset ovat kieltämättä klassikoita syntyessään. Oikein herätti vanhan genren henkiin tuolla kirjalla ja siten CP2077 onkin tulossa tänä vuonna.

Kirjoittaminen on taito, jota toisilla on luonnostaan enemmän ja toisilla ei paljoakaan. Kuka tahansa voi silti kehittyä, enkä usko että se vaatii mitään rappioromanttista kirjailijaelämää tai seikkailuita aavikoilla tai jäätiköillä. Toki helpottaa, että tuntee aiheen, josta kirjoittaa, mutta upean romaanin voi kirjoittaa  suomalaisesta lähiöstäkin. Olennaista on, että on jotain sanottavaa. Joskus painavampaa sanottavaa on sillä, joka on pysynyt paikoillaan kuin sillä, joka on kolunnut kaikki vuoristot ja alangot.

Minäkin olen sillä kannalla, että nykykirjailijat ovat tottuneet liikaa mukavuuksiin. Monet kirjailijat sivuavat syviä aiheita vain kuulostaakseen syvällisiltä. Tuo on ironista, sillä todellinen syvällisyys lähtee siitä, että elämän suuret kysymykset eivät jätä kirjailijaa rauhaan. Dostojevskikin oli ennen vankileirikokemusta sen ajan punavihreä. Pakkotyön jälkeen alkoi sitten kellariloukko.

Osoittaisi syvällistä ymmärrystä olla rehellinen ja jättää tietyt kysymykset käsittelemättä, jos niille ei ole uhrannut lainkaan aikaa. Name droppailu on jo todella surullista.

Westö miellyttää minua. Menestynyt myös muissa Pohjoismaissa.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaminen on taito, jota toisilla on luonnostaan enemmän ja toisilla ei paljoakaan. Kuka tahansa voi silti kehittyä, enkä usko että se vaatii mitään rappioromanttista kirjailijaelämää tai seikkailuita aavikoilla tai jäätiköillä. Toki helpottaa, että tuntee aiheen, josta kirjoittaa, mutta upean romaanin voi kirjoittaa  suomalaisesta lähiöstäkin. Olennaista on, että on jotain sanottavaa. Joskus painavampaa sanottavaa on sillä, joka on pysynyt paikoillaan kuin sillä, joka on kolunnut kaikki vuoristot ja alangot.

Se, että sanotaan miten on elettävä elämä, josta tulee kirjailija, ei tarkoita mitään rappioromantiikkaa punaviineinen, ts stereotypiaa renttukirjailijasta, vaan se tarkoittaa että on koettava asioita, elettävä niitä, että niistä voi uskottavasti kirjoittaa.

Ei liene sattumaa, että Dostojevski oli paitsi maailman parhaita kirjailijoita, mutta hän oli myös Siperian leirit ja kuolemantuomion saanut mies. Ihmisluonto, hyvässä ja pahassa, sen kuvaus uskotyacadri, ajattomasti.. kaikki se - olisiko hän pystynyt samoihin kirjallisiin suorituksiin ilman tuota elettyä elämää? Ei. Olisiko Vonnegut kirjoittanut Teurastamo 5 jos hän ei olisi ollut tulimyrskyssä Hampurissa? Ehkä olisi, mutta kirja ei olisi ollut sama, koska mies ei olisi ollut sama..

Tällä siis tarkoitan, että elämä muokkaa meitä ja niitä, joilla on kirjoittamisen lahja, se jalostaa. On nimittäin olemassa semmoinenkin aforismi, joka kertoo miten elämää pullossa elänyt osti hienon kirjoituspöydän, kirjoituskoneen, sai puittet valmiiksi - ja tajusi että hänellä ei ole mitään kirjoitettavaa, koska elämä oli ollut kuin tylsä juna: etapilta toiselle, turvallisesti ja ennakoitavasti, muiden odotusten mukaan, ilman omaa luonnetta..

Suomalainen nykykirjallisuus on niin ennalta arvattavaa ja poliittisesti korrektia, ettei se kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaminen on taito, jota toisilla on luonnostaan enemmän ja toisilla ei paljoakaan. Kuka tahansa voi silti kehittyä, enkä usko että se vaatii mitään rappioromanttista kirjailijaelämää tai seikkailuita aavikoilla tai jäätiköillä. Toki helpottaa, että tuntee aiheen, josta kirjoittaa, mutta upean romaanin voi kirjoittaa  suomalaisesta lähiöstäkin. Olennaista on, että on jotain sanottavaa. Joskus painavampaa sanottavaa on sillä, joka on pysynyt paikoillaan kuin sillä, joka on kolunnut kaikki vuoristot ja alangot.

Se, että sanotaan miten on elettävä elämä, josta tulee kirjailija, ei tarkoita mitään rappioromantiikkaa punaviineinen, ts stereotypiaa renttukirjailijasta, vaan se tarkoittaa että on koettava asioita, elettävä niitä, että niistä voi uskottavasti kirjoittaa.

Ei liene sattumaa, että Dostojevski oli paitsi maailman parhaita kirjailijoita, mutta hän oli myös Siperian leirit ja kuolemantuomion saanut mies. Ihmisluonto, hyvässä ja pahassa, sen kuvaus uskotyacadri, ajattomasti.. kaikki se - olisiko hän pystynyt samoihin kirjallisiin suorituksiin ilman tuota elettyä elämää? Ei. Olisiko Vonnegut kirjoittanut Teurastamo 5 jos hän ei olisi ollut tulimyrskyssä Hampurissa? Ehkä olisi, mutta kirja ei olisi ollut sama, koska mies ei olisi ollut sama..

Tällä siis tarkoitan, että elämä muokkaa meitä ja niitä, joilla on kirjoittamisen lahja, se jalostaa. On nimittäin olemassa semmoinenkin aforismi, joka kertoo miten elämää pullossa elänyt osti hienon kirjoituspöydän, kirjoituskoneen, sai puittet valmiiksi - ja tajusi että hänellä ei ole mitään kirjoitettavaa, koska elämä oli ollut kuin tylsä juna: etapilta toiselle, turvallisesti ja ennakoitavasti, muiden odotusten mukaan, ilman omaa luonnetta..

Ja Taru sormusten herrasta! Olisiko se niin voimakas, jos Tolkien ei olisi kokenut sotaa sen kauheudessa sekä sen mukanaan tuomassa toivon pilkahduksessa, joka elää hirveimpinäkin aikoina ihmisten sydämissä.

"Suomalainen nykykirjallisuus on niin ennalta arvattavaa ja poliittisesti korrektia, ettei se kiinnosta."

Ihan kuin edelleen pelättäisiin Urkilta tulevaa myllykirjettä... Joka siinä kirjeessään toteaisi kirjailijan lipsuneen yhteisesti sovitulta reaalisosialistiselta taidekuvaukselta...

No, tuollaista Urkkia ei enää ole. Voisi vähän relata taiteen sarallakin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaminen on taito, jota toisilla on luonnostaan enemmän ja toisilla ei paljoakaan. Kuka tahansa voi silti kehittyä, enkä usko että se vaatii mitään rappioromanttista kirjailijaelämää tai seikkailuita aavikoilla tai jäätiköillä. Toki helpottaa, että tuntee aiheen, josta kirjoittaa, mutta upean romaanin voi kirjoittaa  suomalaisesta lähiöstäkin. Olennaista on, että on jotain sanottavaa. Joskus painavampaa sanottavaa on sillä, joka on pysynyt paikoillaan kuin sillä, joka on kolunnut kaikki vuoristot ja alangot.

Se, että sanotaan miten on elettävä elämä, josta tulee kirjailija, ei tarkoita mitään rappioromantiikkaa punaviineinen, ts stereotypiaa renttukirjailijasta, vaan se tarkoittaa että on koettava asioita, elettävä niitä, että niistä voi uskottavasti kirjoittaa.

Ei liene sattumaa, että Dostojevski oli paitsi maailman parhaita kirjailijoita, mutta hän oli myös Siperian leirit ja kuolemantuomion saanut mies. Ihmisluonto, hyvässä ja pahassa, sen kuvaus uskotyacadri, ajattomasti.. kaikki se - olisiko hän pystynyt samoihin kirjallisiin suorituksiin ilman tuota elettyä elämää? Ei. Olisiko Vonnegut kirjoittanut Teurastamo 5 jos hän ei olisi ollut tulimyrskyssä Hampurissa? Ehkä olisi, mutta kirja ei olisi ollut sama, koska mies ei olisi ollut sama..

Tällä siis tarkoitan, että elämä muokkaa meitä ja niitä, joilla on kirjoittamisen lahja, se jalostaa. On nimittäin olemassa semmoinenkin aforismi, joka kertoo miten elämää pullossa elänyt osti hienon kirjoituspöydän, kirjoituskoneen, sai puittet valmiiksi - ja tajusi että hänellä ei ole mitään kirjoitettavaa, koska elämä oli ollut kuin tylsä juna: etapilta toiselle, turvallisesti ja ennakoitavasti, muiden odotusten mukaan, ilman omaa luonnetta..

Tuo on kirjailijuuden mystifiointia ja vieläpä maskuliinisuuden ihannointia. Aivan kuin suuria teoksia voisivat kirjoittaa vain ne, jotka ovat olleet vankileireillä tai tulimyrskyssä, ja kokeneet asiat väkevästi siellä ollessaan.

Kaikenlaiset naiset ja kovia kokemattomat miehet ja jopa kovia kokeneet miehet voivat kirjoittaa upeita teoksia täysin arkisia asioista, arkisesta ihmisen julmuudesta ja sydämettömyydestä tai pyyteettömyydestä ja hyvyydestä – tai fantasiamaailmoista, tai tulimyrskyistä ja vankileireistä. Kirjailijuus vaatii kirjoittamista, ei mitään muuta tiettyä elämäntapaa tai kykyä kokea asiat voimakkaammin ja dramaattisemmin kuin joku toinen. Kirjoittaminen on työtä, käsityötä. Jokaisella on tyylinsä ja hienoja teoksia voi aivan mainiosti kirjoittaa joku keski-ikäinen, keskivartalolihava täti, jolla on typerä kampaus ja verenpainelääkitys.

Mitä kaikkia surkeita nykykirjallisuuden teoksia te olette nyt lukeneet viime aikoina?

En ole itse mikään kirjallisuusnero, vaikka paljon luenkin ja klassikoitakin on joukkoon aina mahtunut.

Koska en ymmärrä niin tarkkaan näitä kirjallisuuden laatukriteereitä, niin olisi mukava kuulla mitä teoksia esim. viimeisen vuoden ajalta paheksutte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaminen on taito, jota toisilla on luonnostaan enemmän ja toisilla ei paljoakaan. Kuka tahansa voi silti kehittyä, enkä usko että se vaatii mitään rappioromanttista kirjailijaelämää tai seikkailuita aavikoilla tai jäätiköillä. Toki helpottaa, että tuntee aiheen, josta kirjoittaa, mutta upean romaanin voi kirjoittaa  suomalaisesta lähiöstäkin. Olennaista on, että on jotain sanottavaa. Joskus painavampaa sanottavaa on sillä, joka on pysynyt paikoillaan kuin sillä, joka on kolunnut kaikki vuoristot ja alangot.

Se, että sanotaan miten on elettävä elämä, josta tulee kirjailija, ei tarkoita mitään rappioromantiikkaa punaviineinen, ts stereotypiaa renttukirjailijasta, vaan se tarkoittaa että on koettava asioita, elettävä niitä, että niistä voi uskottavasti kirjoittaa.

Ei liene sattumaa, että Dostojevski oli paitsi maailman parhaita kirjailijoita, mutta hän oli myös Siperian leirit ja kuolemantuomion saanut mies. Ihmisluonto, hyvässä ja pahassa, sen kuvaus uskotyacadri, ajattomasti.. kaikki se - olisiko hän pystynyt samoihin kirjallisiin suorituksiin ilman tuota elettyä elämää? Ei. Olisiko Vonnegut kirjoittanut Teurastamo 5 jos hän ei olisi ollut tulimyrskyssä Hampurissa? Ehkä olisi, mutta kirja ei olisi ollut sama, koska mies ei olisi ollut sama..

Tällä siis tarkoitan, että elämä muokkaa meitä ja niitä, joilla on kirjoittamisen lahja, se jalostaa. On nimittäin olemassa semmoinenkin aforismi, joka kertoo miten elämää pullossa elänyt osti hienon kirjoituspöydän, kirjoituskoneen, sai puittet valmiiksi - ja tajusi että hänellä ei ole mitään kirjoitettavaa, koska elämä oli ollut kuin tylsä juna: etapilta toiselle, turvallisesti ja ennakoitavasti, muiden odotusten mukaan, ilman omaa luonnetta..

Mutta kaikilla on omat tuskalliset kokemuksensa, ei vain kirjailijoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaminen on taito, jota toisilla on luonnostaan enemmän ja toisilla ei paljoakaan. Kuka tahansa voi silti kehittyä, enkä usko että se vaatii mitään rappioromanttista kirjailijaelämää tai seikkailuita aavikoilla tai jäätiköillä. Toki helpottaa, että tuntee aiheen, josta kirjoittaa, mutta upean romaanin voi kirjoittaa  suomalaisesta lähiöstäkin. Olennaista on, että on jotain sanottavaa. Joskus painavampaa sanottavaa on sillä, joka on pysynyt paikoillaan kuin sillä, joka on kolunnut kaikki vuoristot ja alangot.

Se, että sanotaan miten on elettävä elämä, josta tulee kirjailija, ei tarkoita mitään rappioromantiikkaa punaviineinen, ts stereotypiaa renttukirjailijasta, vaan se tarkoittaa että on koettava asioita, elettävä niitä, että niistä voi uskottavasti kirjoittaa.

Ei liene sattumaa, että Dostojevski oli paitsi maailman parhaita kirjailijoita, mutta hän oli myös Siperian leirit ja kuolemantuomion saanut mies. Ihmisluonto, hyvässä ja pahassa, sen kuvaus uskotyacadri, ajattomasti.. kaikki se - olisiko hän pystynyt samoihin kirjallisiin suorituksiin ilman tuota elettyä elämää? Ei. Olisiko Vonnegut kirjoittanut Teurastamo 5 jos hän ei olisi ollut tulimyrskyssä Hampurissa? Ehkä olisi, mutta kirja ei olisi ollut sama, koska mies ei olisi ollut sama..

Tällä siis tarkoitan, että elämä muokkaa meitä ja niitä, joilla on kirjoittamisen lahja, se jalostaa. On nimittäin olemassa semmoinenkin aforismi, joka kertoo miten elämää pullossa elänyt osti hienon kirjoituspöydän, kirjoituskoneen, sai puittet valmiiksi - ja tajusi että hänellä ei ole mitään kirjoitettavaa, koska elämä oli ollut kuin tylsä juna: etapilta toiselle, turvallisesti ja ennakoitavasti, muiden odotusten mukaan, ilman omaa luonnetta..

Tuo on kirjailijuuden mystifiointia ja vieläpä maskuliinisuuden ihannointia. Aivan kuin suuria teoksia voisivat kirjoittaa vain ne, jotka ovat olleet vankileireillä tai tulimyrskyssä, ja kokeneet asiat väkevästi siellä ollessaan.

Kaikenlaiset naiset ja kovia kokemattomat miehet ja jopa kovia kokeneet miehet voivat kirjoittaa upeita teoksia täysin arkisia asioista, arkisesta ihmisen julmuudesta ja sydämettömyydestä tai pyyteettömyydestä ja hyvyydestä – tai fantasiamaailmoista, tai tulimyrskyistä ja vankileireistä. Kirjailijuus vaatii kirjoittamista, ei mitään muuta tiettyä elämäntapaa tai kykyä kokea asiat voimakkaammin ja dramaattisemmin kuin joku toinen. Kirjoittaminen on työtä, käsityötä. Jokaisella on tyylinsä ja hienoja teoksia voi aivan mainiosti kirjoittaa joku keski-ikäinen, keskivartalolihava täti, jolla on typerä kampaus ja verenpainelääkitys.

Enemmän se riippuu siitä, millainen lapsuus on ollut, kuin siitä millainen myöhempi elämä on ollut.