Seurakoira, jolla lempeä ja kiltti luonne?
Meillä on ollut ennen chihuahua ja yorkshiren terrierin ja chihuahuan risteytys, kumpikin eli yli 15-vuotisiksi. Nyt niistä on aika jättänyt ja haluaisimme uuden koiran, mutta enää emme halua minikoiraa, vaan ihan "kunnon koiran". Liian usein räksyttävästä pikkudiivasta väsähtäneinä haluaisimme kiinnittää erityisesti huomiota sen luonteeseen eli hakusessa olisi lempeä ja kiltti, asioihin rauhallisemmin suhtautuva rotu. Asumme pikkukaupungin laitamilla, ulkoilumahdollisuudet on hyvät ja ihan kivasti aikaa ja energiaa koiran kanssa touhuamiseen, muttei kiinnostusta mihinkään ihmisten kanssa tehtävään aktiviteetteihin kuten agilityyn. Suositelkaa rotua. Kertokaa mielellään k.o. rodusta hieman.
Kommentit (655)
Collie
Meidän eli 14-vuotiaaksi. Oli ihana...rakastava ja lohduttava
Maltankoira jos haluaa niin sanotun kääpiökoiran. Meidän malta tulee hyvin toimeen lasten kanssa, on todella lapsirakas. Kiltti ja lempeä. Turkin hoito todella vaativaa, harjata ja pestä saa jatkuvasti, mikäli meinaa pitää pitkänä. Kura tarttuu helposti myös. Me käytetään kahden kuukauden välein trimmauksessa, niin pysyy siistinä ja lyhyenä. Maltalaisilta ei myöskään lähde juurikaan karvaa, joten lattiat kiittää. Meidän malta tulee myös tosi hyvin toimeen muiden koirien kanssa sekä muiden eläinten.
Meillä myös sakemannit aina olleet perheelle uskollisia, niinku enkeleitä. Myös tosi lapsirakkaita! Aina tykänneet touhuta lasten kanssa, ja vahtia niitä. Turkin hoito myös helppoa, ei tarvi juurikaan edes harjailla ainakaan lyhytkarvaisia yksilöitä. Karvaa toki lähtee ja paljon! Koulutus haastavaa, vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä paljon. Liikunta myös tärkeää, pitkillä lenkeillä täytyy jaksaa käydä säännöllisesti. Tulee myös toimeen toisten koirien kanssa, mikäli tottuu jo pentuna, näin ainakin meillä. Vieraita ihmisiä kohtaan varauksellinen, hyvä vahtikoira.
Vierailija kirjoitti:
Karjalan karhukoira! Ne mitä tunnen on tosi seurallisia
Et sitten tunne karhukoiran perusluonnetta lainkaan. Karhukoira on isännälleen uskollinen, mutta ehdottomasti yhden ihmisen koira, ei ole seurallinen eikä sosiaalinen luonne. Metsästysroduista löytyy kyllä seurakoiraksikin soveltuvia yksilöitä, joilla on pehmeä luonne, ja kun kaupungin laidalla mahdollisuuksia irti juoksuttamiseen tuskin on, metsästysvietistä ei luultavasti ole haittaa. Esim. jämtlanninpystykorvista löytyy näitä hirvikoiriksi sopimattomia, jotka voisivat soveltua lemmikiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen erittäin harvinaista jodlaavaa tirolilaista matikkakoiraa.
Mä haluan tuollaisen!
Uppo-Nallessa oli Laulava lintukoira.
Vierailija kirjoitti:
Tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Kooikerhondje. Helppoja peruskoiria.
Muuten kiva toki, mutta se haukkuminen! Sitä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Cotton de Tulear. Aivan ihana seurakoira. Meillä on 7v. Cotton tyttö. Jaksaa pitkiä lenkkejä, pysyy irti pihassa, kiintyy perheeseensä, helppo kouluttaa, nopea oppimaan ja on todellinen seurakoira. Tykkää olla sylissä ja silitettävänä. On myös leikkisä.
Terve rotu.Varmaan, mutta valkoinen pitkäkarvakoira jonnekin metsälenkille... tosi epäkäytännöllinen. Olisi tassut, maha ja valkoinen turkki ihan hiekassa ja ravassa.
Ei karvaa ole pakko pitää pitkänä.Pitkäikäisiä ja kivan luonteisia ovat.
Vierailija kirjoitti:
Whippet. Ihanin rotu ja siksi näitä ei esim. kodinvaihtajina löydy.
Kiltti, seurallinen, ystävällinen, ei hauku. Tulee kaikkien koirien ja ihmisten kanssa toimeen. Tykkää lapsista. Terve rotu. Sopii lyhyille ja pitkille lenkeille. Helppohoitoinen turkki.
Meidän kaveriperheellä on whippet, niin ihana koira. ❤ Ottaa vieraat ystävällisesti vastaan, mutta ei hauku koskaan. Lempeä ja kärsivällinen pienten lasten seurassa. Terve rotu.
Pitbull. Se on kasvattajasta kiinni kuinka vaarallisia 🥰
Tuttavalla on pari Basenjia. Rotu joka tunnetaan siitä, ettei hauku. On siisti ja kohtuullinen määrä liikuntaa riittää. Nämä yksilöt jotka tunnen, ovat kyllä melkoisen aktiivisia toisinaan, siis haluavat touhuta mukanasi mitä teetkään. Ovat kuitenkin seurallisia ja tykkäävät myös vain tulla viereen loikoilemaan. Oikein koulutettuna myös lapsiystävällisiä. Ikinä en ole nähnyt kumpaakaan tästä kaksikosta aggressiivisena. Tietysti vaatii kouluttamista mutta eivät ole haastavimmasta päästä. Ihania koiria.
Border collie tai saksanpaimenkoira.
Vierailija kirjoitti:
Villakoira on paljon ystävällisempi kuin mikään tipsu tai maltankoira, chicchu tms. Bichon menee ehkä samaan mutta en niin pidä valkoisesta turkista joka on aina sotkuinen punertava naamasta.
Meillä on 2 bichonia, ei niillä ole naama punainen. Ja tottakai valkoisessa turkissa näkyy mitä selvemmin kuin tummassa, mutta eipä se sotkuinen ole jos viitsii hoitaa sitä. Ja mäistä koirista ei lähde karvaa niinkuin aika monesta muusta koirasta.
Ja luonne on kyllä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Eiväkös sekarotuiset ole kaikkein viisaimpia ja terveimpiä.
Näin väitti eräskin nainen ihan tosissaan, kunnes hiljeni kun kysyin kuvataanko sekarotuisilta esim lonkkia jos pennutetaan, tutkitaanko silmiä jne. Moni sekarotuinen on hyvinkin sairas, mutta niitä ei tutkita. Hammaspuutteet, mitä näitä on, lukuisia joita saadaan selville vain jalostuksen yhteydessä...
Vierailija kirjoitti:
Ei kultaista noutajaa. Liian paljon lonkkavikaa, allergiaa ja muita sairauksia.
Eikä kaikki ole niin " kultaisia", vihaisuutta myös esiintyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiväkös sekarotuiset ole kaikkein viisaimpia ja terveimpiä.
Näin väitti eräskin nainen ihan tosissaan, kunnes hiljeni kun kysyin kuvataanko sekarotuisilta esim lonkkia jos pennutetaan, tutkitaanko silmiä jne. Moni sekarotuinen on hyvinkin sairas, mutta niitä ei tutkita. Hammaspuutteet, mitä näitä on, lukuisia joita saadaan selville vain jalostuksen yhteydessä...
Hammaspuutteita esiintyy pitkälle jalostetuissa roduissa. Sekarotuisilla se " laimenee " juuri risteymän ansioista, ellei ole molemmat vanhemmat juuri niitä hammaspuuterotuisia
Vierailija kirjoitti:
Tuttavalla on pari Basenjia. Rotu joka tunnetaan siitä, ettei hauku. On siisti ja kohtuullinen määrä liikuntaa riittää. Nämä yksilöt jotka tunnen, ovat kyllä melkoisen aktiivisia toisinaan, siis haluavat touhuta mukanasi mitä teetkään. Ovat kuitenkin seurallisia ja tykkäävät myös vain tulla viereen loikoilemaan. Oikein koulutettuna myös lapsiystävällisiä. Ikinä en ole nähnyt kumpaakaan tästä kaksikosta aggressiivisena. Tietysti vaatii kouluttamista mutta eivät ole haastavimmasta päästä. Ihania koiria.
Basenjissa on agretaipumusta, ihan oikeasti
Samojediä ystävällisempää ja ihmisrakkaampaa koiraa on ainakin vaikea keksiä, minkä takia ne eivät vartiokoiriksi yleensä sovikaan. Turkki ei kyllä maailman helppohoitoisin ja saattaa yksin pitkästyessään järsiä paikkoja, kuten toki moni muukin koira.
Collie ehdottomasti, oli paras ystäväni 13 vuotta. Niin kuin joku tuossa mainitsi, rakastava ja lohduttava.
Kiltti, ei haukkunut turhia, pyyteetön ystävä, oppivainen.
Ei ollut koirasta mitään puhetta että olisi irti. Hän oli se aikuinen joka ulkoiluttu koiraa. Se ulkoiluttaja jäi myös kiltisti sohvalle kun sen koiran omistaja lähti töihin.