Uskon, että olen vihainen äidilleni siksi, että hän ei ikinä selvittänyt mitään huonon käytöksensä syitä kanssani

Sitten äitini ihmettelee, kun minä aina vain mukamas haastan riitaa, vaikka se ei ole mitään riidan haastamista, että vaatii toista selvittämään asiat, miksi käyttäytyi huonosti ja satuttavasti jne. En tietenkään anna hänelle sovinnon yleellisyyttä, kun hän ei itse ole minkään sovinnon arvoinen (ei ole suostunut selvittämään käytöstään eikä ottamaan vastuuta). Hän sitten kiukuttelee ja on vihainen siitäkin. Hänen pitäisi ilmeisesti saada välittämistä ja hyväksyntää ilkeänä ja huonokäytöksisenäkin.

Ap

Tai jo kyse ei ole ilkeydestä, niin satuttavasta käytöksestä jokatapauksessa, ja mulle riitti sn katselu. Olen alkanut vaatia oikeuksiani ja nyt äitini syyttää minua hulluksi ja sairaaksi ja vaikka mitä.

Ap

Kävikö äitisi katsomassa sinua, kun olit suljetulla?

Vierailija kirjoitti:

Kävikö äitisi katsomassa sinua, kun olit suljetulla?

Miksi olisin ollut suljetulla?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kävikö äitisi katsomassa sinua, kun olit suljetulla?

Ikävää, että sinäkin olet ihmisiä hyväksikyttävä, tasapainoton luonnehäiriöinen, kuten äitini on. Sellaisten mielestä heille kapuloita rattaisiin laittavat ovat jotenkin hulluja, vaikka se on terve reaktio pahuuteen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö äitisi katsomassa sinua, kun olit suljetulla?

Ikävää, että sinäkin olet ihmisiä hyväksikyttävä, tasapainoton luonnehäiriöinen, kuten äitini on. Sellaisten mielestä heille kapuloita rattaisiin laittavat ovat jotenkin hulluja, vaikka se on terve reaktio pahuuteen.

Ap

:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävikö äitisi katsomassa sinua, kun olit suljetulla?

Ikävää, että sinäkin olet ihmisiä hyväksikyttävä, tasapainoton luonnehäiriöinen, kuten äitini on. Sellaisten mielestä heille kapuloita rattaisiin laittavat ovat jotenkin hulluja, vaikka se on terve reaktio pahuuteen.

Ap

:D

Niin, yritä vain ”nauraa” sille, että jonkun toisen äiti on luonnehäiriöinen, lastaan vahingoittava ja satuttava ihminen. Mikä syy sinulla on puolustaa ihmistä, joka ei pysty selvittämään pahaa käytöstään sen uhrille?

Ap

Ja taas mennään...

Jos äidillä menee hermot lapseen, niin huono äiti löytää syyn lapsesta. Hyvä äiti ei koskaan syytä siitä lasta. Minun äitini ei mitään muuta tehnytkään, kuin syytti minua siitä, että oli minulle ilkeä. Hän ei ole IKINÄ kyennyt selvittämään yhtäkään epäselväksi minulle jäänyttä asiaa toiminnastaan. Jos se ei jäänyt vaivaamaan HÄNTÄ, asia oli muka selvitetty. Vaikka asia olisi satuttanut minua miten paljon tahansa. Sitähän hän ei edes nähnyt. Hänen mielestään se, että mä halusin selvittää asiat oli kiukuttelua tai vaikeilua. Kai niin, kun narsistin olisi pitänyt katsoa itseensä ja että mikä itsessä on vialla.

Ap

Mulla kans vanhemmat, jotka eivät ole koskaan kyenneet ottamaan vastuuta käytöksestään.  Jotenkin toivon, että omien lasten kanssa ei kävisi niin. Nuorena joskus kateellisena seurasin kavereita, joiden vanhemmat näyttivät aidosti välittävän lapsistaan. Oman äitin "välittäminen" oli esittämistä. Tiesin, että on pohjimmiltaan tunnekylmä. 

Olen omien lasteni kanssa myöntänyt olevani paska vanhempi ja yrittänyt selittää käytöstäni ja löytää sille syitä muualta kuin omasta lapsestani. Koska näinhän se yleensä on. Jos olen ollut turhautunut ja huutanut lapselleni, olen tajunnut, että se turhautumiseni ei johdu lapsestani vaan esim. huonosta tilanteesta työpaikalla, josta olen väsynyt/suuttunut/uupunut.

Toivon, että lapsilleni välittyy se, että aidosti välitän heistä ja rakastan ilman ehtoja. 

Äitini "rakkaus" oli aina ehdollista. Lapset eivät saanet näkyä eikä kuulua. 

Minulle on päivänselvää, että äitisi ei osannut, häneltä puuttui taitoja, tunneälyä, ehkä tavallistakin älyä. Vähän kuin teiniltä, joka luulee olevansa maailman napa.

Äitisi ja sen teinin kohdalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ajatella, että tyhmä mikä tyhmä. Ei älyä voi vaatia, jos sitä ei ole. Ei ymmärrystä voi vaatia, jos sitä ei todellakaan yhtään ole.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kans vanhemmat, jotka eivät ole koskaan kyenneet ottamaan vastuuta käytöksestään.  Jotenkin toivon, että omien lasten kanssa ei kävisi niin. Nuorena joskus kateellisena seurasin kavereita, joiden vanhemmat näyttivät aidosti välittävän lapsistaan. Oman äitin "välittäminen" oli esittämistä. Tiesin, että on pohjimmiltaan tunnekylmä. 

Olen omien lasteni kanssa myöntänyt olevani paska vanhempi ja yrittänyt selittää käytöstäni ja löytää sille syitä muualta kuin omasta lapsestani. Koska näinhän se yleensä on. Jos olen ollut turhautunut ja huutanut lapselleni, olen tajunnut, että se turhautumiseni ei johdu lapsestani vaan esim. huonosta tilanteesta työpaikalla, josta olen väsynyt/suuttunut/uupunut.

Toivon, että lapsilleni välittyy se, että aidosti välitän heistä ja rakastan ilman ehtoja. 

Äitini "rakkaus" oli aina ehdollista. Lapset eivät saanet näkyä eikä kuulua. 

Mä en ymmärtänyt lapsia hankkiessani, miten paljon vikaa äidissäni ihmisenä on ollut ja miten vähän itsessäni. Se johti siihen, että hermot meni lasten kanssa ihan koko ajan, vaikka en sitä lasten vastuulle laittanutkaan. Mutta en oikein itsenikään, koska tiesin pahan oloni johtuvan äidistäni. En vain saanut sen hoitamiseen ja paranemiseen mitään apua mistään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulle on päivänselvää, että äitisi ei osannut, häneltä puuttui taitoja, tunneälyä, ehkä tavallistakin älyä. Vähän kuin teiniltä, joka luulee olevansa maailman napa.

Äitisi ja sen teinin kohdalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ajatella, että tyhmä mikä tyhmä. Ei älyä voi vaatia, jos sitä ei ole. Ei ymmärrystä voi vaatia, jos sitä ei todellakaan yhtään ole.

Nii-in, mulle ei ole ollut, koska en tiedä millaista olisi, jos vanhempi ottaisi vastuun, joka heille kuuluu. Olisin takuulla ollut paljon vahvempi elämässäni.

Äitini onnistui kaasuvalottamaan kaikki omat vikansa minun syikseni, niin etten minä edes tajunnut, ettemme koskaan selvittäneet yhtään mitään asioita, koska äitini kuittasi ne sillä selvitetyiksi, että oli saanut syyttää kaikesta oikein urakalla minua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulle on päivänselvää, että äitisi ei osannut, häneltä puuttui taitoja, tunneälyä, ehkä tavallistakin älyä. Vähän kuin teiniltä, joka luulee olevansa maailman napa.

Äitisi ja sen teinin kohdalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ajatella, että tyhmä mikä tyhmä. Ei älyä voi vaatia, jos sitä ei ole. Ei ymmärrystä voi vaatia, jos sitä ei todellakaan yhtään ole.

Ja ei riitä ajatus ”tyhmä mikä tyhmä”, vaan äitiäni kuuluu rangaista siitä, että on satuttanut omaa lastaan.

Ap

Ja osa satuttamista on nimenomaan se, että asiat on muka selvitetty sillä, että äitisyytti kaikesta minua ja minäkään en tajunnut, ettei asiaa ole koskaan selvitetty minulle, eli että syyllinen ja paha ihminen on äitini, eivätkä hänen tekonsa johtuneet minusta. Tällaista asiaa en todellakaan paina villasella. Hän kantaa siitä seuraukset.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on päivänselvää, että äitisi ei osannut, häneltä puuttui taitoja, tunneälyä, ehkä tavallistakin älyä. Vähän kuin teiniltä, joka luulee olevansa maailman napa.

Äitisi ja sen teinin kohdalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ajatella, että tyhmä mikä tyhmä. Ei älyä voi vaatia, jos sitä ei ole. Ei ymmärrystä voi vaatia, jos sitä ei todellakaan yhtään ole.

Ja ei riitä ajatus ”tyhmä mikä tyhmä”, vaan äitiäni kuuluu rangaista siitä, että on satuttanut omaa lastaan.

Ap

Mä oon ratkassu asian niin, etät pidän mahdollisimman vähän yhteyttä, koska olen vihdoin aikuisena tajunnut n. 30 vuotiaana vasta!, että en saa äitiäni rakastamaan mua, teen mitä tahansa. En enää edes yritä. Lopetin yrittämisen. En jaksa yrittää miellyttää. Mistä tulenkin siihen, että tästäkö johtuu se mun ikuinen miellyttämisentarve kaikissa ihmissuhteissa?

Yritän olla mieliksi, hajuton, mauton, mukava kaikille. Mikä on lopulta aika raskasta ja välttelen ihmisiä mielellään. En jaksa niitä jatkuvia pettymyksiä ihmissuhteissa, kun huomaan, että mua vaan halutaan käyttää hyväksi ja sen jälkeen hylätä. 

Me kaikki tiedämme tämän jo, eikä ketään kiinnosta.

Jos minä olen ollut äitiini yhteydessä sen tiimoilta, että jokin hänen minua satuttanut tekonsa edelleen vaivaa minua, niin hän on aina halunnut jutella todella ystävällisesti ja iloisesti minulle päin. Vaikka, jos jokin edelleen vaivaa minua niin se tarkoittaa sitä, että asiaa ei ole selvitetty.

Sitten, kun olen alkanut asiaa ottamaan esiin, niin äitini syyttää minua siitä, että aina olen haastamassa riitaa. Mitä vattua? Se ei ole riidan haastamista, että haluaa toisen selvittävän asian, jolla loukkasi. Aika narsistista väittä niin.

Siitä minulla on niin paha mieli, ettei tee mieli viettää aikaa edes omien lasteni kanssa. Olikin virhe hankkia lapsia, MUTTA kun en edes tajunnut, että asioita ei ole selvitetty. Kun en tajunnut, mitä se oikeasti tarkoittaisi.

Ap

Jo otsikosta tietää, kuka horisee.

Vierailija kirjoitti:

Ja osa satuttamista on nimenomaan se, että asiat on muka selvitetty sillä, että äitisyytti kaikesta minua ja minäkään en tajunnut, ettei asiaa ole koskaan selvitetty minulle, eli että syyllinen ja paha ihminen on äitini, eivätkä hänen tekonsa johtuneet minusta. Tällaista asiaa en todellakaan paina villasella. Hän kantaa siitä seuraukset.

Ap

Miten ajattelit hänen kantavan seuraukset?