Lue keskustelun säännöt.
Mitäs mun olisi tarkoitus tehdä? En pääse työkyvyttömyyseläkkeelle enkä töihin
03.06.2020 |
Olen työkkärin rahalla ja sen vuoksi käynyt työkkärissä. Sieltä ei pakoteta töihin, koska näkevät, että en ole työkykyinen. Kevalta tuli taas valitukseeni kielteinen päätös, kun katsovat, että fyysiset ja psyykkiset sairaudet eivät ole tarpeeksi vakavia. En kyllä käsitä, miten ne eivät ole EDES osatyökyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavia (työkyky huonontunut ainakin 2/5).
En tiedä, pitäisikö minun alkaa liioitella psyykkisiä ongelmia, että eläke tulisi. En uskaltaisi, koska jos "myönnän" vakavan masennuksen (nyt masennus juuri keskivaikean/vakavan välillä), niin lasu voinee puuttua asiaan?! Muitakin psyyken ongelmia on. Ehkä vaan odottaa, että ne oikeasti entisestään pahenevat, heh heh (oikeasti ei kyllä paljon naurata).
Mitä tekisitte tilanteessani? En tiedä, pitäisikö minun alkaa ottaa vastaan työkkärin osoituksia sitten. Kävisin ehkä jossain työhaastatteluissa, en varmaan pääsisi töihin. Jos pääsisin töihin, en varmaan pystyisi siellä olemaan kauan. Tästä pahin seuraus olisi potkut + karenssi, mutta parhaassa tapauksessa vihdoin työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen. Mielestäni tuo nyt on vaan resurssien tuhlausta kaikilta osapuolilta.
Tämä meno suututtaa senkin takia, että minulle ei sallita sosiaalista identiteettiä. Jos saisin työkyvyttömyyseläkkeen, niin voisin sanoa että olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja sillä siisti. Voisin keskittyä kuntoutumiseen eikä sumplimiseen ja tulevaisuuden arvailuun. Edes vuoden "varmuus" eteenpäin helpottaisi stressiä jonkin verran.
Lisäksi on epäreilua, että jos jotain kodin ulkopuolista tekemistä saan järjestettyä, joudun nyt maksamaan kaikista pääsylipuista museoon, uimahalliin, junaan ja bussiin täyden hinnan, vaikka en saa palkkaa, josta olisi se varaa maksaa. On nöyryyttävää olla "työtön" statuksella, kun ei pysty sitä valintaa tekemään, että tekisi töitä.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvin jaksatte kuitenkin suunnitella työkyvyttömänä elämistä ja valittaa täällä, kun ei saa loppuelämän eläkettä jo nuorena.
Työkyvyttömyyseläkkeen itse myöntäisin kehitysvammaisille (ei aina, moni käy töissä), vaikeavammaiselle ( heistäkin tosin moni töissä eli vain, jos oikeasti työkyvytön), joissakin vaikeissa mt-diagnooseissa, kuten esim skitsofrenia. Nämä masennuksesta kärsivät hakeutukoon hoitoon ja kuntoutukseen. Ei masennus voi olla loppuiän diagnoosi ja eläketuomio.
Ei mitään haluja maksaa nuorten ihmisten turhia eläkkeitä. Ei sitä kuule itsekään aina jaksaisi töihin mennä, mutta se työssäkäynti ja itsensä elättäminen kuuluu aikuisuuteen.
Kehitysvammainen sekä näkövammainen on aina eläkkeensaaja. Työssäkäynti heillä on usein työtoimintaa eli ruuvien pussittamista ja vastaavaa. Vaikka he kävisivät normaalissa työssä, saisivat he eläkkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vaikean masennuksen diagnoosi ole mikään ns. oikotie työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja pakko sanoa sekä henkilökohtaisen että työkokemukseni perusteella niin. Olen siis ammatiltani sosiaalityöntekijä ja työskentelen ammatilliseen kuntoutukseen liittyvissä tehtävissä. Aikoinaan olin myös itse potilas ja kuntoutuja, sairastin kaksi vakavaa masennusta. Olin näiden vuoksi yhteensä n. 1,5 vuotta poissa työelämästä. Välissä yritin vähän aikaa olla töissä. Nyt olen ollut "kuivilla" tai "remissiossa" jo kohta neljä vuotta. Noiden masennusjaksojen lisäksi minulla on pysyvänä mt-puolen diagnoosina paniikkihäiriö.
Minulle ei missään vaiheessa edes ehdotettu siirtymistä työkyvyttömyyseläkkelle, vaikka psyykkiset oireeni olivat hankalia ja yhdessä vaiheessa tilanne näytti kroonistuvan. Olin ensin sairauslomalla ja sitten kuntoutustuella, joka on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Kävin Kelan korvaamassa psykoterapiassa kaksi vuotta. Syön edelleen joka päivä mielialalääkkeen, sekä pitämään ylimääräiset paniikki- että ahdistusoireet kurissa ja mielialani ei-masentuneen puolella. Oikean lääkkeen löytymiseen meni aikaa, paniikkioireeni alkoivat jo lukioikäisenä. Kamppailin niiden kanssa yliopisto-opintojen läpi ja työelämässäkin noin viisi vuotta, ennen kuin romahdus ja masennus lamaannuttivat toimintakykyni.
Mielestäni on siis vain hyvä, että ihmisiä ei olla valmiita siirtämään pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle mielialaongelmien vuoksi ihan helpolla. Masennus on niin yleinen kansansairaus tänä päivänä, että kohta meiltä loppuisi työvoima, jos masennus riittäisi eläkkeelle pääsyyn. Edes vaikea masennus. Masennus ja mielialaoireet kuitenkin ovat sairauksia, joihin todistetusti on olemassa hoitoa ja apua. Yksi osa kuntoutumista on se, että ihminen ihan oikeasti osallistuu vaikka ammatilliseen kuntoutukseen tai työtoimintaan tms. Kotiin jääminen ja sairaudelle periksi antaminen ei ole yksilön etu, mutta vielä vähemmän yhteiskunnan etu.
Toisaalta mikään lääkitys, terapia tai kuntoutuskaan ei tietenkään paranna ketään - ihmisen on itse tehtävä suurin työ oman päänsä ja mielensä kanssa. Mutta jos vain jää kotiin tai omaksuu vaikka työkyvyttömyyseläkeläisen identiteetin, se ei välttämättä motivoi tuohon itsensä kanssa työn tekemiseen.
Tiedän saavani alanuolia, koska tämä puheenvuoroni tulkitaan epäempaattiseksi. Uskon silti vakaasti, että työkyvyttömyyseläkkeen kriteerit etenkin mielialahäiriöiden suhteen on syytäkin pitää korkeina. Prosessisairauudet kuten vaikka skitsofrenia ovat sitten ihan eri asia niin lääketieteen kuin kuntoutuksenkin kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vaikea fyysinen sairaus, ja tästä seurannut vaikea masennus ja ahdistus. Olen kuitenkin kelan mielestä TÄYSIN työkykyinen, huom, ei edes osatyökykyinen, vaan TÄYSIN työkykyinen, koska ei ole kulma psykoottisia oireita...eli en ole avoimesti toitottanut itsemurhayrityksistä. Olin saanut täydet sairaspäivärahat, ja sitten kela itse neuvoi, että pitää hakea kuntoutus-ja työkyvyttömyyseläkettä (nämä siis haetaan samalla lomakkeella). Enkä siis kelpaa kuntoutustukeenkaan...Minulla on nyt ollut n.3vuotta jatkuvia b-lausuntoja aina puoleksivuodeksi kerrallaan, ja se ei kelaa kiinnosta. Monen eri lääkärin lausunnot ei kiinnosta (varsinkaan yksityisenpuolen, jonne on muuten vähän pakko mennä, kun ei julkisella saa mitään hoitoa-muutakuin ehkä masis lääkkeitä joka vaivaan.
Joten P, tunnen tuskasi, ja tosiaankaan ei kannata laskea tuon työkyvytgömyyden varaan. En todellakaan tajua kuinka sinne ihmisiä päästetään, kun itse en pärjää edes normiarjessa enkä pääse...odottavat vaan että ihmiset tappavat itsensä-ei tarbvii sitten maksella mitään.
(Jos täällä on ihmisiä, jotka ovat päässeet työkyvyttömyyseläkkeelle, niin kuulisin mielelläni miten tämä onnistui)
Minä olen "toistaiseksi" sairauslomalla. Sairausloma alkoi yli vuosi sitten ja jatkuu edelleen. Kelan tuet on jo käytetty. Syynä sairauslomalle on fyysinen etenevä invaliditeettia aiheuttava sairaus. Kukaan ei vielä koskaan ole tästä sairaudesta parantunut.
Kärsin useista ongelmista sairauden takia. En pysy hereillä ilman lääkitystä enkä lääkityksenkään kanssa kovin hyvin. Saatan nukahtaa vaikka seisaaltaan tai autoa ajaessani. Töihin meneminen on aina suuri seikkailu 😱 Kai sinne täytyy saikusta huolimatta ryömiä jos sitä työkykyä kerran on jäljellä.
En pysty itse kuorimaan hedelmiä. Tarvitsen apua pukeutumisessa ja peseytymisessä vain koska omat voimat eivät riitä. Ihan vain muutamia rajoitteita mainitakseni.
Näkökykyni vaihtelee päivän mittaan. Välillä näen niin hyvin että pystyn lukemaan ilman suurennuslasia. Välillä en näe lähelle välillä en näe kauas, toisinaan näkökenttä sumenee niin että en näe mitään. Tällä hetkellä on toinen puoli näkökentästä sumeana. Ongelmia on siis mm. näköhermon ja silmien lihasten kanssa.
Teen visuaalista työtä 😆
Ja työkykyä on vielä jäljellä niin paljon ettei eläkettä voida myöntää.
Ostaisikohan hallitus tai se perkeleen eläkeyhtiö minulta muutamia kuvia. Voisin myydä vaikka 5 kuvaa hintaan 50.000 €
Vai pitäisiköhän mennä nukkumaan jollekin marjatilalle kun nämä silmät on jo vähän hankalat visuaalisissa hommissa. Eikö niillä marjatiloilla ollut pulaa työvoimasta. Ei näillä mun käsillä oikein marjoja poimita, eikä hereillä pysyminen kuulu vahvuuksiini. 😴
Mutta ei se varmaan haittaa. Näytän päällepäin ihan terveeltä.
Minä sain eläkepaperit masennuksella ja pakko-oireisella häiriöllä 33 vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän saavani alanuolia, koska tämä puheenvuoroni tulkitaan epäempaattiseksi. Uskon silti vakaasti, että työkyvyttömyyseläkkeen kriteerit etenkin mielialahäiriöiden suhteen on syytäkin pitää korkeina. Prosessisairauudet kuten vaikka skitsofrenia ovat sitten ihan eri asia niin lääketieteen kuin kuntoutuksenkin kannalta.
Tässä keskustelussa kaikki oikeaa tietoa antavat saavat alanuolia, samoin he, jotka yleisesti ottaen ovat sitä mieltä, ettei työkyvyttömyyseläkettä pidä myöntää vain koska ei nyt just jaksaisi käydä töissä 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei vaikean masennuksen diagnoosi ole mikään ns. oikotie työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja pakko sanoa sekä henkilökohtaisen että työkokemukseni perusteella niin. Olen siis ammatiltani sosiaalityöntekijä ja työskentelen ammatilliseen kuntoutukseen liittyvissä tehtävissä. Aikoinaan olin myös itse potilas ja kuntoutuja, sairastin kaksi vakavaa masennusta. Olin näiden vuoksi yhteensä n. 1,5 vuotta poissa työelämästä. Välissä yritin vähän aikaa olla töissä. Nyt olen ollut "kuivilla" tai "remissiossa" jo kohta neljä vuotta. Noiden masennusjaksojen lisäksi minulla on pysyvänä mt-puolen diagnoosina paniikkihäiriö.
Minulle ei missään vaiheessa edes ehdotettu siirtymistä työkyvyttömyyseläkkelle, vaikka psyykkiset oireeni olivat hankalia ja yhdessä vaiheessa tilanne näytti kroonistuvan. Olin ensin sairauslomalla ja sitten kuntoutustuella, joka on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Kävin Kelan korvaamassa psykoterapiassa kaksi vuotta. Syön edelleen joka päivä mielialalääkkeen, sekä pitämään ylimääräiset paniikki- että ahdistusoireet kurissa ja mielialani ei-masentuneen puolella. Oikean lääkkeen löytymiseen meni aikaa, paniikkioireeni alkoivat jo lukioikäisenä. Kamppailin niiden kanssa yliopisto-opintojen läpi ja työelämässäkin noin viisi vuotta, ennen kuin romahdus ja masennus lamaannuttivat toimintakykyni.
Mielestäni on siis vain hyvä, että ihmisiä ei olla valmiita siirtämään pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle mielialaongelmien vuoksi ihan helpolla. Masennus on niin yleinen kansansairaus tänä päivänä, että kohta meiltä loppuisi työvoima, jos masennus riittäisi eläkkeelle pääsyyn. Edes vaikea masennus. Masennus ja mielialaoireet kuitenkin ovat sairauksia, joihin todistetusti on olemassa hoitoa ja apua. Yksi osa kuntoutumista on se, että ihminen ihan oikeasti osallistuu vaikka ammatilliseen kuntoutukseen tai työtoimintaan tms. Kotiin jääminen ja sairaudelle periksi antaminen ei ole yksilön etu, mutta vielä vähemmän yhteiskunnan etu.
Toisaalta mikään lääkitys, terapia tai kuntoutuskaan ei tietenkään paranna ketään - ihmisen on itse tehtävä suurin työ oman päänsä ja mielensä kanssa. Mutta jos vain jää kotiin tai omaksuu vaikka työkyvyttömyyseläkeläisen identiteetin, se ei välttämättä motivoi tuohon itsensä kanssa työn tekemiseen.
Tiedän saavani alanuolia, koska tämä puheenvuoroni tulkitaan epäempaattiseksi. Uskon silti vakaasti, että työkyvyttömyyseläkkeen kriteerit etenkin mielialahäiriöiden suhteen on syytäkin pitää korkeina. Prosessisairauudet kuten vaikka skitsofrenia ovat sitten ihan eri asia niin lääketieteen kuin kuntoutuksenkin kannalta.
Skitsofrenia on aina automaattinen eläke.
;[/quote]
Skitsofrenia on aina automaattinen eläke.[/quote]
Mistä tänä tieto on peräisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vaikea fyysinen sairaus, ja tästä seurannut vaikea masennus ja ahdistus. Olen kuitenkin kelan mielestä TÄYSIN työkykyinen, huom, ei edes osatyökykyinen, vaan TÄYSIN työkykyinen, koska ei ole kulma psykoottisia oireita...eli en ole avoimesti toitottanut itsemurhayrityksistä. Olin saanut täydet sairaspäivärahat, ja sitten kela itse neuvoi, että pitää hakea kuntoutus-ja työkyvyttömyyseläkettä (nämä siis haetaan samalla lomakkeella). Enkä siis kelpaa kuntoutustukeenkaan...Minulla on nyt ollut n.3vuotta jatkuvia b-lausuntoja aina puoleksivuodeksi kerrallaan, ja se ei kelaa kiinnosta. Monen eri lääkärin lausunnot ei kiinnosta (varsinkaan yksityisenpuolen, jonne on muuten vähän pakko mennä, kun ei julkisella saa mitään hoitoa-muutakuin ehkä masis lääkkeitä joka vaivaan.
Joten P, tunnen tuskasi, ja tosiaankaan ei kannata laskea tuon työkyvytgömyyden varaan. En todellakaan tajua kuinka sinne ihmisiä päästetään, kun itse en pärjää edes normiarjessa enkä pääse...odottavat vaan että ihmiset tappavat itsensä-ei tarbvii sitten maksella mitään.
(Jos täällä on ihmisiä, jotka ovat päässeet työkyvyttömyyseläkkeelle, niin kuulisin mielelläni miten tämä onnistui)
Hyvin samankaltainen tilanne kuin minulla kuulostaa olevan. Voin ehkä ens viikolla alkuviikosta päivittään, minkälaista edistystä lääkärissä käynti toi mulle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos tuökkäriin ilmoittaa että nytpä en ole terveydeltäni siinä kunnossa että voisin mennä mihinkään töihin,niin siihen katkeaa korvaukset ja tulee ohje että ”hakeutumaan muihin palveluihin”. Eli sairaaksi ja sairaslomalle.
Näin käy kun ilmoittaa että on sairaalassa, taikka ihan katkolla. Sanotaan vaan että voit ilmoittautua uudestaan työttömäksi kun olet työmarkkinoiden käytettävissä.
Tavallaan totta, mutta kyllä tuntuu että työkkärissä on jonkinverran ymmärrystäkin ollut ihmisille jotka esim. sairaslomalta palaa työmarkkinoiden käytettäväksi ettei heti olla alettu monottamaan takapuolelle että teepäs sitä ja tätä. Ainakaan omalla kohdalla. Varmasti myös tiedostavat tilanteen, että siellä on työkyvytöntä sakkia jota ei kuitenkaan päästetä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaikean masennuksen diagnoosi ole mikään ns. oikotie työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja pakko sanoa sekä henkilökohtaisen että työkokemukseni perusteella niin. Olen siis ammatiltani sosiaalityöntekijä ja työskentelen ammatilliseen kuntoutukseen liittyvissä tehtävissä. Aikoinaan olin myös itse potilas ja kuntoutuja, sairastin kaksi vakavaa masennusta. Olin näiden vuoksi yhteensä n. 1,5 vuotta poissa työelämästä. Välissä yritin vähän aikaa olla töissä. Nyt olen ollut "kuivilla" tai "remissiossa" jo kohta neljä vuotta. Noiden masennusjaksojen lisäksi minulla on pysyvänä mt-puolen diagnoosina paniikkihäiriö.
Minulle ei missään vaiheessa edes ehdotettu siirtymistä työkyvyttömyyseläkkelle, vaikka psyykkiset oireeni olivat hankalia ja yhdessä vaiheessa tilanne näytti kroonistuvan. Olin ensin sairauslomalla ja sitten kuntoutustuella, joka on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Kävin Kelan korvaamassa psykoterapiassa kaksi vuotta. Syön edelleen joka päivä mielialalääkkeen, sekä pitämään ylimääräiset paniikki- että ahdistusoireet kurissa ja mielialani ei-masentuneen puolella. Oikean lääkkeen löytymiseen meni aikaa, paniikkioireeni alkoivat jo lukioikäisenä. Kamppailin niiden kanssa yliopisto-opintojen läpi ja työelämässäkin noin viisi vuotta, ennen kuin romahdus ja masennus lamaannuttivat toimintakykyni.
Mielestäni on siis vain hyvä, että ihmisiä ei olla valmiita siirtämään pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle mielialaongelmien vuoksi ihan helpolla. Masennus on niin yleinen kansansairaus tänä päivänä, että kohta meiltä loppuisi työvoima, jos masennus riittäisi eläkkeelle pääsyyn. Edes vaikea masennus. Masennus ja mielialaoireet kuitenkin ovat sairauksia, joihin todistetusti on olemassa hoitoa ja apua. Yksi osa kuntoutumista on se, että ihminen ihan oikeasti osallistuu vaikka ammatilliseen kuntoutukseen tai työtoimintaan tms. Kotiin jääminen ja sairaudelle periksi antaminen ei ole yksilön etu, mutta vielä vähemmän yhteiskunnan etu.
Toisaalta mikään lääkitys, terapia tai kuntoutuskaan ei tietenkään paranna ketään - ihmisen on itse tehtävä suurin työ oman päänsä ja mielensä kanssa. Mutta jos vain jää kotiin tai omaksuu vaikka työkyvyttömyyseläkeläisen identiteetin, se ei välttämättä motivoi tuohon itsensä kanssa työn tekemiseen.
Tiedän saavani alanuolia, koska tämä puheenvuoroni tulkitaan epäempaattiseksi. Uskon silti vakaasti, että työkyvyttömyyseläkkeen kriteerit etenkin mielialahäiriöiden suhteen on syytäkin pitää korkeina. Prosessisairauudet kuten vaikka skitsofrenia ovat sitten ihan eri asia niin lääketieteen kuin kuntoutuksenkin kannalta.
Skitsofrenia on aina automaattinen eläke.
Ei se automaattinen ole enää nykyään, koska skitsofreniapotilaiden toimintakyky ja oireiden vaikeusaste saattaa vaihdellapaljon. Joillain lääkitys toimii niin hyvin, että pystyvät olemaan joko osittain tai kokonaan työelämässä. Valitettavasti Suomessa kuitenkin psykoosisairaat päätyvät usein eläkkeelle - eivät välttämättä omasta tahdostaan vaan koska työelämässä ei oikein ole riittävästi heille sopivia vaihtoehtoja. Kuten vaikka joustava osa-aikatyö, tuettu työ yms. Meillä vapaat työmarkkinat ovat armottomat, jos ihminen sairastaa prosessisairautta.
Suomessa skitsofrenia siis johtaa usein eläkkeelle, mutta esim. muissa pohjoismaissa näin ei tilastojen valossa ole. Kuitenkin sairaus on sama. Meillä myöskin kuntoutukseen kiinnitetään surullisen vähän huomiota etenkin nuorten psykoosipotilaiden kohdalla. Muistan jossain koulutuksessa nähneeni vertailun, kuinka paljon "omia" hoitopotilaita yhdessä psykiatrisella sairaanhoitajalla ensipsykoositiimissä oli vastuullaan: Suomessa n. 100, Tanskassa n. 15. Samaa "hoitomallia" toteutettiin. Arvata varmaan saattaa, kummassa tulokset olivat parempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaikean masennuksen diagnoosi ole mikään ns. oikotie työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja pakko sanoa sekä henkilökohtaisen että työkokemukseni perusteella niin. Olen siis ammatiltani sosiaalityöntekijä ja työskentelen ammatilliseen kuntoutukseen liittyvissä tehtävissä. Aikoinaan olin myös itse potilas ja kuntoutuja, sairastin kaksi vakavaa masennusta. Olin näiden vuoksi yhteensä n. 1,5 vuotta poissa työelämästä. Välissä yritin vähän aikaa olla töissä. Nyt olen ollut "kuivilla" tai "remissiossa" jo kohta neljä vuotta. Noiden masennusjaksojen lisäksi minulla on pysyvänä mt-puolen diagnoosina paniikkihäiriö.
Minulle ei missään vaiheessa edes ehdotettu siirtymistä työkyvyttömyyseläkkelle, vaikka psyykkiset oireeni olivat hankalia ja yhdessä vaiheessa tilanne näytti kroonistuvan. Olin ensin sairauslomalla ja sitten kuntoutustuella, joka on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Kävin Kelan korvaamassa psykoterapiassa kaksi vuotta. Syön edelleen joka päivä mielialalääkkeen, sekä pitämään ylimääräiset paniikki- että ahdistusoireet kurissa ja mielialani ei-masentuneen puolella. Oikean lääkkeen löytymiseen meni aikaa, paniikkioireeni alkoivat jo lukioikäisenä. Kamppailin niiden kanssa yliopisto-opintojen läpi ja työelämässäkin noin viisi vuotta, ennen kuin romahdus ja masennus lamaannuttivat toimintakykyni.
Mielestäni on siis vain hyvä, että ihmisiä ei olla valmiita siirtämään pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle mielialaongelmien vuoksi ihan helpolla. Masennus on niin yleinen kansansairaus tänä päivänä, että kohta meiltä loppuisi työvoima, jos masennus riittäisi eläkkeelle pääsyyn. Edes vaikea masennus. Masennus ja mielialaoireet kuitenkin ovat sairauksia, joihin todistetusti on olemassa hoitoa ja apua. Yksi osa kuntoutumista on se, että ihminen ihan oikeasti osallistuu vaikka ammatilliseen kuntoutukseen tai työtoimintaan tms. Kotiin jääminen ja sairaudelle periksi antaminen ei ole yksilön etu, mutta vielä vähemmän yhteiskunnan etu.
Toisaalta mikään lääkitys, terapia tai kuntoutuskaan ei tietenkään paranna ketään - ihmisen on itse tehtävä suurin työ oman päänsä ja mielensä kanssa. Mutta jos vain jää kotiin tai omaksuu vaikka työkyvyttömyyseläkeläisen identiteetin, se ei välttämättä motivoi tuohon itsensä kanssa työn tekemiseen.
Tiedän saavani alanuolia, koska tämä puheenvuoroni tulkitaan epäempaattiseksi. Uskon silti vakaasti, että työkyvyttömyyseläkkeen kriteerit etenkin mielialahäiriöiden suhteen on syytäkin pitää korkeina. Prosessisairauudet kuten vaikka skitsofrenia ovat sitten ihan eri asia niin lääketieteen kuin kuntoutuksenkin kannalta.
Skitsofrenia on aina automaattinen eläke.
Ei se automaattinen ole enää nykyään, koska skitsofreniapotilaiden toimintakyky ja oireiden vaikeusaste saattaa vaihdellapaljon. Joillain lääkitys toimii niin hyvin, että pystyvät olemaan joko osittain tai kokonaan työelämässä. Valitettavasti Suomessa kuitenkin psykoosisairaat päätyvät usein eläkkeelle - eivät välttämättä omasta tahdostaan vaan koska työelämässä ei oikein ole riittävästi heille sopivia vaihtoehtoja. Kuten vaikka joustava osa-aikatyö, tuettu työ yms. Meillä vapaat työmarkkinat ovat armottomat, jos ihminen sairastaa prosessisairautta.
Suomessa skitsofrenia siis johtaa usein eläkkeelle, mutta esim. muissa pohjoismaissa näin ei tilastojen valossa ole. Kuitenkin sairaus on sama. Meillä myöskin kuntoutukseen kiinnitetään surullisen vähän huomiota etenkin nuorten psykoosipotilaiden kohdalla. Muistan jossain koulutuksessa nähneeni vertailun, kuinka paljon "omia" hoitopotilaita yhdessä psykiatrisella sairaanhoitajalla ensipsykoositiimissä oli vastuullaan: Suomessa n. 100, Tanskassa n. 15. Samaa "hoitomallia" toteutettiin. Arvata varmaan saattaa, kummassa tulokset olivat parempia.
Niin paitsi Torniossa eläköitymisluvut on pienemmät, jossa noudatetaan psykoosienkin hoidossa avoimen dialogin mallia.
"-Esimerkiksi muualla Suomessa psykoosin vuoksi hoidossa olleet potilaat ovat kaksi kertaa enemmän työkyvyttömyyseläkkeellä. Näinpä hoidon kustannukset ovat tavanomaisessa hoidossa paljon suuremmat yhteiskunnalle.
Seikkula toivoo, että avointa dialogia käytettäisiin laajemmin.
-En ymmärrä, miksei esimerkiksi Skitsofrenian käypä hoito -suosituksissa huomioida näin pitkään jatkunutta ja näin laajasti tutkittua hoitoajatusta. Vaikeimmista psyykkisistä kriiseistä kärsivillä potilailla ei näin ole pääsyä parhaaseen mahdolliseen hoitoon.
Avoimen dialogin huomiotta jättämistä yleensä perustellaan sillä, ettei sitä ole tutkittu tarpeeksi."
Muualla potilailla on korostuneen lääkekeskeinen hoito, se voi olla syy isoille eläköitymisluvuille. Torniossa painotetaan dialogiin.
https://sairaanhoitajat.fi/professori-seikkula-avoimen-dialogin-tulokse…
https://www.ts.fi/hyvinvointi/1277190192/Miksi+avoimen+dialogin+hoitoma…
Tiesitkö, että työkyvyttömyyseläke voidaan katkaista, jos potilas kuntoutuu. Ei se tarkoita, että saa työkyvyttömyyseläkettä lopun ikää vaikka olisikin pysyvällä eläkkeellä nyt.
Monelle se voi olla yksi stressin aihe vähemmän ja pystyvät kuntoutumaankin, kun ei tarvi kokoajan olla huolissaan, että todetaan työkuntoiseksi ja aletaan patistaa töihin, kun ei siihen vielä pysty. Erilaiset kartoitukset jatkuvasti ja huoli toimeentulosta voi olla monelle kova stressi heikossa voinnissa.
Pelkällä masennuksella harva pääsee eläkkeelle, vaan kyllä siinä monella on vähän vakavampaa mt-oireilua takana esim. psykoosia, litannia useita mt-diagnooseja jne.. En tiedä ketään eläkkeellä olevaa pelkällä masennusdiagnoosilla ja tiedän ihmisille tulleen hylkyjä sillä.
Työkyvytön ei tarkoita täysin toimetonta, moni yrittää oikeasti kuntouttaa itseään eri tavoin, käy vapaaaehtoistoiminnassa, saattaa jopa kokeilla opiskella eläkkeellä ilman huolta siitä jos ei siihen kykenekään. Pieni määrä palkkatulojakin on sallittua eläkkeellä.
Toki voi olla ihmisiä, joita eläke passivoi. Mutta kuinka monen nuoren haave on olla pysyvästi eläkeläinen?