Saako 3-vuotiaanne olla hetken yksin kotona/ulkona?

tähänkin soppaan, mutta olen samaa mieltä muutaman muun kanssa siitä, että suurin osa kuulostaa kyllä musta hiukan ylivarovaisilta. Toki asuinpaikka ja lapsen luonne vaikuttaa siihen, että miten voi toimia, mutta en mä ymmärrä sitä, että ei omalle pihalleen uskaltaisi edes hetkeksi lastaan jättää.



No, meillä ollaan vielä liian pieniä siihen, vasta vuosi täynnä, että ulos edes tahtoisi yksin jäädä, mutta olen kyllä ihan vauvasta asti jättänyt minuutiksi sisälle yksin silloin tällöin, kun olen vienyt roskat tai hakenut postin. Asutaan rivarissa ja just minuutti tuohon hommaan maksimissaan kuluu. Joo, vaikka mitä voi sattua sen minuutin aikana, mutta kun en mä muutenkaan koko ajan herkeämättä vahdi lastani. Normaalia elämää eletään.

Mustikkavadelma:

titsu82:

Anteeksi nyt vaan mutta minusta ainakaan alle 5 vuotias ei tosiaan saa olla yksin pihalla kuin korkeintaan minuutin jos sitäkään.Siis joku 3 vuotias on vielä tosi pieni ja mitä vaan voi sattua.Itselläni on 2v8kk poika ja ikinä en anna olla kuin ehkä minuutin takapihalla jos sitäkään vahtimatta.

ja joku ikkunasta kurkkaushan auttaa estämään onnottomuudet.juupa juu..

Aivan tähän viestiin minäkin yhdyn!

Mutta:

Siis hetkinen. Ensinnäkin, miten mielestäsi samalla pihalla joidenkin metrien päässä seisominen estää onnettomuuksia tehokkaammin kuin ikkunasta valvominen? Vai oletko kenties sitä mieltä, että jopa 5-vuotiaan leikkejä tulee seurata kosketusetäisyydeltä ja kieltää kaikesta mahdollisesta?!?

Kas kun sen ikkunan voi avata, ja kieltää, jos lapsi näyttää tekevän jotain liian vaarallista. Eipä ole kuitenkaan tähän mennessä vielä kovin montaa kertaa tarvinnut kieltää. Normaaleja pihaleikkejä meillä leikitään ja jos siinä onnettomuus käy, niin se käy, olin sitten vieressä tai vähän kauempana.

Miten ihmeessä luulet pelkästä ikkunasta katsomisen riittävän lapsesi turvaamiseen vaaroilta.

Kyllä minä ainakin pystyn paremmin estämään onnettomuuksia olemalla fyysisesti läsnä pihalla kun lapseni siellä leikkii.

Paljon paremmin pystyn estämään putoamis onnettomuudet kun olen paikan päällä kuin ikkunasta katsomalla.

Karkumatkat pystyy paremmin lopettamaan kuin pelkällä ikkunasta huutamise.lla.

Entäs mahdolliset auton alle jäämiset vieraiden matkaan joutumiset myrkylliste kasvien suuhun laitto käärmeet yms.

Paljon paremmin pystyn noihin asioihin vaikuttamaan olemalla lapseni lähellä kuin mitä sisätiloissa olemalla. Ja ihan koko ajanko sinä siinä ikkunassa seisot katsomassa mitä lapsesi tekee? Et hetkeksikään katso muuallle tai poistu toiseen huoneeseen? MIten voit olla varma ettälapsesi on silloin turvassa kun et häntä näe?

Meidän 3½-vuotias ei todellakaan ole yksin ulkona.

Kun minä menen sisälle hänkin tulee sisälle tai hyvällä ilmalla saa olla aidatulla takapihallamme.

Ainoan poikkeuksen tekee jos taloytiömme isommat lapset (9-14-vuotiaat) ovat myös pihalla ja lupaavat katsoa tyttömme perään,niin silloin hän saa olla ulkona ilman että olen myös itse ulkona.

Se koska hän saa sitten itsekseen olla ulkona on ajankohtaista joko eskaria edeltävänä kesänä taikka vasta todennäköisimmin vasta sinä kesänä kun menee kouluun. Aikaisemmin ei ole tarvetta.

hyrysysy:

Miten ihmeessä luulet pelkästä ikkunasta katsomisen riittävän lapsesi turvaamiseen vaaroilta.

Kyllä minä ainakin pystyn paremmin estämään onnettomuuksia olemalla fyysisesti läsnä pihalla kun lapseni siellä leikkii.

Paljon paremmin pystyn estämään putoamis onnettomuudet kun olen paikan päällä kuin ikkunasta katsomalla.

Karkumatkat pystyy paremmin lopettamaan kuin pelkällä ikkunasta huutamise.lla.

Entäs mahdolliset auton alle jäämiset vieraiden matkaan joutumiset myrkylliste kasvien suuhun laitto käärmeet yms.

Paljon paremmin pystyn noihin asioihin vaikuttamaan olemalla lapseni lähellä kuin mitä sisätiloissa olemalla. Ja ihan koko ajanko sinä siinä ikkunassa seisot katsomassa mitä lapsesi tekee? Et hetkeksikään katso muuallle tai poistu toiseen huoneeseen? MIten voit olla varma ettälapsesi on silloin turvassa kun et häntä näe?

Meidän 3½-vuotias ei todellakaan ole yksin ulkona.

Kun minä menen sisälle hänkin tulee sisälle tai hyvällä ilmalla saa olla aidatulla takapihallamme.

Ainoan poikkeuksen tekee jos taloytiömme isommat lapset (9-14-vuotiaat) ovat myös pihalla ja lupaavat katsoa tyttömme perään,niin silloin hän saa olla ulkona ilman että olen myös itse ulkona.

Se koska hän saa sitten itsekseen olla ulkona on ajankohtaista joko eskaria edeltävänä kesänä taikka vasta todennäköisimmin vasta sinä kesänä kun menee kouluun. Aikaisemmin ei ole tarvetta.

Ilmeisesti meillä on hyvin erilaiset lapsukaiset. Putoamisonnettomuuksia ei tapahdu, jos ei kiipeile, vai? Meillä ei kiipeillä sellaisiin paikkoihin, mihin ei saa kiipeillä. Lapsi voi tipahtaa vaikka vierestä leikkitelineestä, jos on tippuakseen. Meidän pihalla ei ole paikkoja, johon voisi kiivetä ja tipahtaa itsensä satuttaen.

Karkumatkat...oma 3,5 vuotiaani ei karkaile. Ei ole koskaan karkaillut eikä hänellä ole mitään syytä ole yhtäkkiä alkaa karkailemaan. Ulkona päätyö minulla on pitää 1-vuotias pois kielletyistä paikoista ja en voi herkeämättä katsoa sielläkään isomman perään. Jos hän päättäisi karata, niin hän voisi tehdä sen myös minun ollessa pihalla.

En katso herkeämättä ikkunasta, mutta koko ajan KUULEN hänet. Jos en kuule, menen ikkunasta katsomaan, mitä puuhaa. Meillä siis poika leikkii enimmäkseen naapurin pojan kanssa, jolloin ääntäkin lähtee, harvemmin ihan yksin.

Autoja meidän pihassa ei kulje, eikä edes lähellä pihaa, ihan tosi. Vieraita ei myöskään tänne eksy, ja jos eksyisi, pistäisi aika hyvin pihalla silmään :) Et varmaan ole nähnyt asuinaluettamme, joten et voi sitä tietää. Käärmeestä lapsi tulisi takuulla ilmoittamaan. En voi estää sen puraisua, vaikka itse pihalla olisikin, jos tilanne eteen tulisi. Kasveja ei lapsi syö, eikä mitään muutakaan pihalla olevaa. En tiedä, jotenkin näitä lukiessa tulee mieleen, että miten ihmeessä lapsenne koskaan voisi olla yksin pihalla, kun ainahan siellä on vaaroja, oli minkä ikäinen tahansa. Mutta omalla pihalla vaarat on minimoitu niin, että todellakin siinä saa olla.

Meillä poika oli kevään mittaan ensimmäisiä kertoja ulkona yksin niin, että rajat oli tiukat, niin että näin keittiön ikkunasta. Ei hyvin pieni kaistale. Jos olisi lähtenyt pois näkyvistä, olisi joutunut saman tien sisälle. Ei lähtenyt kertaakaan. Nyt kesän aikana reviiriä on laajennettu koko omalle pihalle, eli myös talon toisella puolella olevalle leikkialueelle. Rajoja on siis laajennettu vähitellen, luottamuksen lisääntyessä :)

Minä taas en ikimaailmassa uskaltaisi jättää isompien lasten seuraani omaa lastani ilman, että itse katsoisin perään. Eli nyt voisin väittää, että riskeeraat lapsesi turvallisuuden.

Lisään vielä, että minun osaltani kirjoittelu loppuu tähän, alkaa käydä liian aikaavieväksi, kun pitää ehtiä katsomaan lasten perään :)



Tässä kun selkeästi sellaiset näkemyserot, että turha enää jankata samoja asioita. Mutta mainitsen vielä, etten minäkään vanhassa asuinpaikassamme olisi suurin surminkaan jättänyt lasta yksin pihalle. Eli mikään ei ole niin mustavalkoista.

eli mustaa ja valkoista. Kukaan ei voi kommentoida toisen tilannetta tuntematta asuinpaikkaa, lasta ja vanhempia. Jos vanhemmat tuntevat, että heidän lapsensa on sen luontoinen, että 5 vuotiaanakaan ei voi jättää omalle pihalleen leikkimään, niin sitten on varmaan parempi, että viettää päivänsä pihalla onnettomuuksia estäen. Se on kuitenkin varmaa, että vaikka köyttäisit itsesi lapseesi kiinni, voi onnettomuus sattua. Meillä on 5½ vuotias tyttö, eikä kävisi mielessänikään, ettei hän voisi omalla pihallaan leikkiä. Käy itse vähän väliä ovella sanomassa jotakin ja itse kurkkaan myös vähän väliä ovelta, mitä tyttö puuhaa. Meillä on myös 7 kk ikäinen vauva, enkä todellakaan voi olla ulkona tytön kanssa koko ajan, enkä millään raaskisi häntä sisällä pitää mahtavilla kesäilmoilla, kun tyttö suorastaan rakastaa ulkona leikkimistä. Meno sisällä on välillä aivan mahdotonta ja suurimmat onnettomuudet on sattuneet sisällä (tuolin kanssa ympäri lentämiset, takan kulmaan kaatumiset ym... vaikka vieressä olen lähes seisonutkin. Mielestäni ulkona on paljon turvallisempaa. Minä ainakin tunnen lapseni, väittää muut mitä tahansa. Ei todellakaan karkaa ja jos karkaa, osaa kyllä mennä kävelytietä ja tuntee ympäristönsä :) En minäkään päästäisi tyttöä yksin kylälle pyöräilemään, niinkuin tiedän tuttuni antavan 4 ja 6 vuotiaiden kulkevan pitkin kyliä yksinään. En päästä, vaikka tyttö kyllä osaisi mennä. Mä olen myös samaa mieltä, että pakkohan se jostakin on alkaa se vapauden antaminen, hankalaa se sitten yhtenä päivänä on oppia, kun eskarit ja koulut alkaa. Hiljaa hyvää tulee! Peace mamat :)

Useampaan otteeseen tässä ketjussa on joku maininnut, että sitten kuitenkin täytyy osata olla yksin, kun eskarit ja koulut alkaa. Ei meidän eskari ainakaan tässä suhteessa mitenkään poikennut päivähoidosta. Koko ajan olivat siellä valvonnan alla, aamulla vietiin ja illalla/ iltapäivällä haettiin. Ei eskarilaisen tarvitse missään yksinään olla ilman valvontaa. Koulussa sitten tietysti, mutta ennen kouluun menoa lapset ovat yleensä jo niin vanhoja ja " fiksuja" , että erilaisten sääntöjen muistaminen on helpompaa ja yksinoloon on helppo totutella. Minusta ei lapsen tarvitse pienestä pitäen olla ilman valvontaa, " oppiakseen" siihen.

olipas mielenkiintoinen ketju. harvoin kommentoin mitään enkä nytkään puutu ketjuun, muuta kuin kertomalla omat tapamme.



meillä poika nyt 3v 5kk ja alkanut olla yksin/kavereiden kanssa oman taloyhtiön pihalla. Poika juoksentelee edestakasin sisälle ja ulos näin kun on ollut lämmintä eikä tartte huolehtia sen kummemmin vaatteita päälle. Piha ei ole aidattu. En vahtaa koko ajan ikkunassa, teen ruokaa yms. askareita, tarkistan kuitenkin vähintään vartin välein onko pihassa. Tuossa ajassa tietysti kerkeäisi jo vaikka minne, mutta ei uskalla lähteä pois kotioven luota. Vaaroja on, sitä en voi kieltää. Mistään ei pääse kylläkään tippumaan, kun ei voi kiivetä mihinkään, tikapuissa turvakaiteet. Korkeita kiipeilytelineitä ei pihasta löydy. parkkipaikalle näen, jos sinne yrittää, ei tosin edes uskalla mennä lähelle. Veden äärellä esim. rannalla olen taas todella tarkka, yksin ei saa mennä lähellekään rantaa. Vedessä olen myös ihan vieressä, t heti saa kiinni, jos yrittää liian syvälle. Mökilläkin esim. lähteet peitetty ja kaivoissa betoinikannet.



Isompi on jo kohta 10v. Hänellä vapaammat luvat, saa pyöräillä kaverin luokse ja lähikauppaan ja puistoon. Tietty raja on mistä ei saa mennä kauemmas.



Meillä asuinalue melko rauhallinen kaupunginosa, josta kaupunkiin on kolmisen kilometria matkaa.



hauskaa kesää kaikille taaperoille ja vanhemmille.

Eiköhän kaikki vanhemmat saa itse päättää miten tekevät, ilman että niitä pitäisi täällä joutua monin viestein perustelemaan!!! Jos äiti on vahvasti itse sitä mieltä että homma on hanskassa niin eiköhän se sitten niin myös ole!!! (tarkoitan tietty normaaleja, terveitä äitejä...)

olemassa äitejä jotka ei JAKSA olla lapsen kanssa ulkona. Meillä ollaan ulkona ihan koko päivä. sen mitä sisällä käydään syömässä ja päikkärit nukkumassa. Sisään tullaan ku pikku-kakkonen alkaa.Samalla minä teen ruan ku poika kattoo pikku-kakkosta. Mutta on mullaki poitsu sisällä yksin ku haen postin tms.

Mutta yleensä aukaisee oven ja tulee pihalle tai kuistille oottelemaan siksi aikaa. Tai no meillähän ei sinänsä poika ole yksin vaan onhan meillä koirakin.

Mutta pää-asiassa oottelevat sisällä kun haen esim. Aamulla Kalevan.

Ja sittenhä me lähetäänki jo lenkille, koiraa käyttämään. Poika rattaisiin ja menoksi. Sitten ku tullaan käyn ehkä keittämässä kahvit ja poika on ulkona sen aikaa, mutta meillä on aidattu piha ja tämänki aikana ovi on AUKI. Yleensä kyllä tulee perässä että ulos siitä, äiti.



Että kyllä mä olen poikani kanssa KOKO ajan pihalla kun sekin on. Meillä siis 2-vuotias poitsu.

Ja rivari alueella kun asutaan, ni meitä on kolme joskus neljä äitiä tossa pihalla ja jokainen vahtii jokaisen lapsia. Eli voi huoletta piipahtaa sisälle jos tarve vaatii, kun aina on silmäpareja läsnä. Tää on ihan siis meidän juttu. Me kysytään aina toiselta et voitko sen aikaa kattoo että mä käyn vessassa tms.

Mutta me nyt käydään muutenki toistemme luona kahvilla.



Mutta ainahan ei naapureita ole ulkona ja hyvin meillä aika sujuu, me leikitään tai jos poitsulla on oma leikki ni mä luen vaikka jotain kirjaa sen aikaa. Mikä muu sen hauskempaa kun viettää ulkona aikaa, varsinkin kun on lämmintä. Kohta on talvi ja huonot ilmat alkaa ni ei sitä laatu aikaa siellä ulkona enää kauheesti ole.



Ja kävely retkiäkin voi tehdä ihan hyvin jo 4-6 vuotiaiden kanssa, vaikkapa metsään. Niin me monesti käydään kavereiden kanssa ja niiden lasten kanssa. Mutta niin meillähän onkin siinä oma harrastuskin mukana, nimittäin koirat. JA meidän lapset on alusta asti oppineet sen että elämässä ei aina ole niitä hauskoja juttuja vaan jotku on semmosia että ne vaan on pakko tehdä. (vertaan tuohon sisälle tuloon kiukuttelun kanssa) kyllä meilläkin kiukutellaan mutta minä olen se vanhempi, minä päätän milloin on aika tulla sisälle ei lapsi. Lapsihan nyt olisi siellä ulkona yö myöhään jos niikseen tulee.



Ja hyvänä esimerkkinä pidän sitä että naapurin 6-vuotias poika joka oli tähän asti ollut erittäin luotettava, jonka pysty päästään pihalle yksinki leikkimään ihan huoletta ni kappas olikin karannut jota ei ikinä ollut tehny aikaisemmin. Mutta tottakai täytyy antaa vastuuta 6-vuotiaalle mutta kohtuuden nimissä. Ei 6-vuotias ole tarpeeksi vanha tietämään kaikkea ja kyllähän hekin kaipaavat äidin tai isän seuraa. Ainakin täälläpäin.

Ja kyllähän me leikitään kaikki toistemme tai kaikkien lapsien kanssa ja keksitään leikkejä johon mekin osallistutaan. Mutta kyllä mekin istutaan ja juorutaanki. Mutta samalla vietetään niien lasten kanssa aikaa. NE lapsen on pieniä vain kerran, miksi hukata sitä aikaa?

että ei saa. Asumme kerrostalossa enkä vielä uskalla jättää poikaa yksin pihaan. Vanhempieni luona omakotitalon pihassa hän saa leikkiä yksin sillä tavoin, että joku aikuinen käy aina välillä katsomassa ja ovet ovat auki. Poika on varovainen luonteeltaan, joten ei ole kyllä minkäänlaista pelkoa, että hän lähtisi yksin pois pihasta. Kotiin en halua häntä jättää yksin hetkeksikään, koska tiedän, että hän ei vielä kokisi sitä turvalliseksi, vaan pelkäisi yksin. Sinänsä en kyllä epäile, etteikö hän sisällä jonkin aikaa pärjäisi itsekseenkään. En siis usko, että keksisi mitään hölmöä. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Joten parasta olla varovainen.

buam:

olemassa äitejä jotka ei JAKSA olla lapsen kanssa ulkona. Meillä ollaan ulkona ihan koko päivä. sen mitä sisällä käydään syömässä ja päikkärit nukkumassa. Sisään tullaan ku pikku-kakkonen alkaa.Samalla minä teen ruan ku poika kattoo pikku-kakkosta.

--------

Että kyllä mä olen poikani kanssa KOKO ajan pihalla kun sekin on. Meillä siis 2-vuotias poitsu.

Ja rivari alueella kun asutaan, ni meitä on kolme joskus neljä äitiä tossa pihalla ja jokainen vahtii jokaisen lapsia. Eli voi huoletta piipahtaa sisälle jos tarve vaatii, kun aina on silmäpareja läsnä. Tää on ihan siis meidän juttu. Me kysytään aina toiselta et voitko sen aikaa kattoo että mä käyn vessassa tms.

------------

JA meidän lapset on alusta asti oppineet sen että elämässä ei aina ole niitä hauskoja juttuja vaan jotku on semmosia että ne vaan on pakko tehdä. (vertaan tuohon sisälle tuloon kiukuttelun kanssa) kyllä meilläkin kiukutellaan mutta minä olen se vanhempi, minä päätän milloin on aika tulla sisälle ei lapsi. Lapsihan nyt olisi siellä ulkona yö myöhään jos niikseen tulee.

Alkoi hiukan ärsyttää tuo töydellisyys ja kaikkitietävyys...

1. Eikö teillä ole muita kotitöitä kuin ruoanlaitto? Meillä on kaksi lasta, joista toinen kestovaippailee, ja pyykkiä piisaa useampi koneellinen päivässä. Kuivausrummusta huolimatta pyykin käsittelyyn menee paljon aikaa vaikken juuri silitäkään (viikaan kaikki pienet vaatekappaleet kaappiin jne). Imuroidakin pitää usein, omakotitalossa tulee soraa, koivunsiemeniä ja ties mitä koirankin jaloissa sisään. Tiskaamaankin joutuu pari kertaa päivässä. Ja yksivuotiaan itse syömään opettelevan syöttötuolin ympäristön kuuraamiseen menee joka ruokailun jälkeen aikaa. Minä hoidan suurimman osan kotitöistä, mies tekee pitkää päivää.

2. Kaikki eivät asu rivitalossa, eikä täällä omakotitalossa ole niitä toisia silmäpareja vahtimassa kun piipahdan sisällä laittamassa uuden koneellisen pyykkiä, käyn vessassa tms.

3. Toisilla se uhma on niin hirveää että pitää miettiä viitsiikö sitä lasta joka pikkuasian takia sisälle viedä. Pitää harkita jaksaako sen takia kestää tunninkin kestävää kirkumiskonserttia (vien sisälle sen vessareissun ajaksi, kuuntelen itkua: " Ei tartte mennä ulos, ei tartte olla sisällä, uuuloooos, ei mennä enää ulos" jne. Kaikki yhteen putkeen.) Hyvätkin periaatteet karisevat joskus kun huomaa niiden tekevän arjen mahdottomaksi.

Ja alkuperäiseen kysymykseen: Meillä syyskuussa kolme täyttävä tyttö saa olla pieniä hetkiä ulkona omakotitalon pihalla yksin, yleensä tosin terassilla keittiön ikkunan alla kun laitan ruokaa. Hän ei karkaile eikä kiipeile, eikä lähellä menee vilkkaita autoteitä. Yksin en jättäisi ulkoilemaan vielä pidemmäksi aikaa, sillä kyllähän lapset aikuisen seuraa kaipaavat ja ovat sen ansainneet.

kun asuimme rivarissa ja poika saattoi olla sen hetken yksin kotona, kun hain postilaatikoilta postin eli muutaman minuutin. Samoin poika sai leikkiä rivarimme pihalla joko yskin tai muiden lasten kanssa. Harvoin jäi yksin kovin pitkäksi aikaa leikkimään, mutta aina silloin tällöin halusi jäädä ja minusta se oli ihan ok.



Minusta lasten liiallinen suojelukaan ei ole hyväksi. Ja toki tähän kysymykseen vaikuttaa lapsen persoonallisuus. Meillä esikoinen on aina ollut arka ja tottelevainen poika ja on omaksunut säännöt nopeasti ja on myös niitä noudattanut - ja tämän vuoksi olen antanut hänen olla hetken itsekseen. Ja kyllä minun mielestä 3,5 vuotias voi jo aivan hyvin olla yksin omalla pihalla.



Meillä on nyt myös kuopus, joka on 1,5vuotias. Asumme omakotitalossa ja takapihalla on hiekkalaatikko, jossa pojat leikkivät hetkiä keskenään minun hakiessa sisältä jotain. Ja ei ole kyllä tullut mieleenkään, ettenkö tohtisi heitä jättää keskenään muutamaksi minuutiksi.



Nykymaailma on toki arvaamaton, mutta eihän niin voi ajatella - eihän sitä missään uskaltaisi liikkua ja minä en ainakaan halua lapsilleni lietsoa ajatusta, ettei omalla pihalla olisi turvallista. Toki olemme esikoisen kanssa puhuneet siitä, ettei kenenkään tuntemattoman mukaan lähdetä jne ja yhteiset pelisäännöt pitää olla, mutta minusta kohtuussa kaikessa.



Mutta jokainen tekee omalla tyylillään. Meillä on tiukat rajat lapsilla, mutta heille annetaan myös omaa vastuuta ja tilaa kasvaa vastuullisiksi.

Ei kotona eikä ulkona. Vaikka on varovainen luonteeltaan, niin minusta 3v on vielä liian pieni jäädäkseen hetkeksikään valvomatta. Katsotaan asiaa uudestaan parin vuoden päästä..

Jos lapsen henkikulta on yhtään kallis, ei tuollaista tee kukaan...

Muutoin tämmöiseen asiaan on turha ottaa jyrkkiä kantoja toisten tekemiseen, asiahan riippuu pihasta, asuinalueesta, liikenteestä, lapsesta, äidistä, vuorokaudenajasta, vuodenajasta, onko pihalla joku naapurin lapsi...



Ja kaiken kaikkiaan lapsi on lapsi, taapero on taapero johon ei kyllä 100 prosenttisesti voi luottaa missään oloissa.



Meillä 4-v saa olla pihalla yksin ja joskus pikkuvelikin on mukana, silloin pysyvät tiukasti hiekkalaatikolla. Saatan itse käydä sisällä vessassa tai hämmentämässä kattilaa esim.



4-v on myös ollut yksin sisällä, jos olen ollut pikkuveljen kanssa ulkona pihalla.



Liikenteessä ja kaupunkioloissa lapset eivät mene yksin mihinkään.

Ihan ensimmäisenä pitää heti korjata joidenkin väärä käsitys tosta kauppa-asiasta. Se ei todellakaan ole mikään TAPA, niin kuin esim. Luru Lude kirjoitti (" Ap:n tapa jättää lapset kaupan eteen..." ). Kirjoitin, että olen muutaman kerran niin tehnyt, kun olen hakenut jotain NOPEASTI. Ehkä 3 tai 4 kertaa olen näin tehnyt. Ja silloin siis hakenut joko yhden maidon, yhden mehun tai jonkun muun, missä ei tosiaan montaa sekunttia mene. Itse asiassa arvioin ekaan viestiini ajan, jolloin en lapsiani näe aika yläkanttiin ja oikeampi aika on varmaan jotain 10 sek. Täytyy seuraavan kerran laittaa sekunttikello käymään. Maidon kun haen, niin olen varmaan 5 sek niin, etten näe lapsia. Sitten olenkin jo kassalla ja lapset parin metrin päässä ikkunan takana. Ne kerrat, kun olen lapset kaupan eteen jättänyt, on ollut keskipäivä, jolloin kaupassa ei yleensä koskaan ole ketään muita asiakkaita, eikä myöskään kadulla ihmisiä.



Ja vaikka 99 % ihmisistä olisi sitä mieltä, että 3-v lapsi saattaa lähteä yhtäkkiä vaikka perhosen perässä autotielle, niin mä olen edelleen 100 % varma, että jos jätän pojan rattaiden viereen siskonsa kanssa, poika seisoo siinä naulittuna. Olen myöskin miettinyt, miten joku namusetä-juttu käytännössä menisi. Mä voisin sanoa, että sillä aikaa kuin namusetä ensin huomaisi meidän lapset kaupan edessä, pysäyttäisi auton ja tulisi autosta ulos, mä olisin jo tullut kaupasta ulos. Paitsi ehkä siinä tapauksessa, jos naumusetä vaanisi kaupan edessä, mutta jos siinä ihmisiä (tai koiria) sattuu olemaan, en jätäkään lapsia siihen eteen.



Mitenkäs te muut vahditte lapsianne leikkipuistoissa? Meidän puistossa (tosi iso puisto, missä ei joka paikasta näe joka paikkaan) suurin osa äideistä istuu juoruamassa toisten äitien kanssa ja todella harva äiti on siellä, missä heidän 2-3 v lapset ovat. Mä taas olen yleensä aina siellä, missä poikakin. Hän ei ole kovinkaan taitava kiipeilemään, joten esim. kiipeilytelineessä tai liukumäessä ollessaan, mä olen siinä vieressä varmistamassa, jos ote irtoaa. Luulen, että moni meidänkin puiston äideistä ajattelee, että kun lapsi kerran osaa kiipeillä, ei häntä tarvitse vahtia. Mä luotan lapseeni 100 % noissa kaupan edessä seisomisissa ja kadulla liikkumisessa, mutta en esim. kiipeilyssä. Jossain muussa perheessä tilanne on varmaan päinvastainen.



Nyt on pakko mennä syömään, mutta mielenkiinnolla odotan vastauksia tohon leikkipuisto-kysymykseen.

-Fassiloora-:

Mitenkäs te muut vahditte lapsianne leikkipuistoissa? Meidän puistossa (tosi iso puisto, missä ei joka paikasta näe joka paikkaan) suurin osa äideistä istuu juoruamassa toisten äitien kanssa ja todella harva äiti on siellä, missä heidän 2-3 v lapset ovat. Mä taas olen yleensä aina siellä, missä poikakin. Hän ei ole kovinkaan taitava kiipeilemään, joten esim. kiipeilytelineessä tai liukumäessä ollessaan, mä olen siinä vieressä varmistamassa, jos ote irtoaa. Luulen, että moni meidänkin puiston äideistä ajattelee, että kun lapsi kerran osaa kiipeillä, ei häntä tarvitse vahtia. Mä luotan lapseeni 100 % noissa kaupan edessä seisomisissa ja kadulla liikkumisessa, mutta en esim. kiipeilyssä. Jossain muussa perheessä tilanne on varmaan päinvastainen. .

Mä myönnän juoruavani toisten äitien kanssa, eikö sinne puistoon sen vuoksi mennä ;)

Alkukesästä mä vielä seisoin pojan vieressä jos esim. kiipeili, sillä hänkään ei ollut tässä lajissa kovin hyvä. Mutta en mä enää siinä seiso, kun taito on kehittynyt. Toisaalta myös tilanne on sinällään muuttunut, että alkukesästä pikkusisko istui vain rattaissa, kun taas nyt saan enemmänkin seisoa hänen vieressään.

Ja jotenkin ulkona mulla on vähän sellainen ajatus, että kaikkia kolhuja ja tippumisia mä en pysty estämään, vaikka seisoisin vieressäkin. Täytyy antaa lapsen leikkiä ja lohduttaa jos jotain käy. Polkeehan hän pyörälläkin enkä mä voi aina estää etteikö kaatuisi.

Mutta onhan lasten kanssa olo jatkuvaa vahtimista ja siitäkään huolimatta ei aina pysty ehkäisemään vahinkoja, joita vaan sattuu.

Kun omakotitalomme pihassa muksu sai jo täytettyään 1v. ihan rauhassa kiivetä kalliolle, portaille, penkeille, touhuta ja leikkiä.. ja tuolloin ei ollut vielä edes tätä nykytilannetta, että " yläpiha" puoliksi aidattu - tosin nykyään kolme vuotiaana kyllä ne aidatkin availee mennen tullen ja aiemminkin kallioita ja pihan reunoja pitkin karkuun kyllä olisi päässyt (ja pääsikin) minne asti. (Ja autot menee rallia aivan kotiportilla " alapihan" puolella, kääks.) Tylysti tuo tuli kannettua muutaman kerran kotiportilta sisälle, kun ei uskonut ja pidettyä koko päivän sisällä, niin johan oppi uskomaankin! Ja tietysti rautalangasta selitys ja yllätys, yllätys.. ainakin vähän aikaa pysyi jakelussa.



Noh, tuo tosin oli jo siinä vaiheessa kävellyt ja juossutkin jo iäisyyden ja fiksu likka (uhmasta ja kovasta päästään huolimatta). Eli pesukonetta täyttelin sisällä välillä ulos ovesta tai ikkunasta vilkuillen, juoksin hellan ja pihan väliä..



Miten se luottamussuhde ja lapsen usko kykyihinsä syntyy, jos ei anneta edes mahdollisuutta noihin asioihin?! Uskonpa, että moni vanhempi yllättyisi, positiivisesti näissäkin tilanteissa ja lapsi ihan nätisti olisikin, jos vain annettaisini siihen edes mahdollisuus. Kerrostalossa en jättäisi välttämättä kyllä tämän ikäistä itse vielä pihaan (edes ikkunan kautta) vahdittavaksi muksua, koska aika villiä menoa nykyään jo lasten porukoissa esiintyy - ja siihen kun lisätään yhtälö, että joku hörhö tulee ja sieppaa - ellei sitten olisi oikeasti luotettava porukka paikalla ja sovittu, että joku toinen aikuinen (luotettavaksi todettu) siinä samalla katselee perään kuin omaansa.



- Tiina -