Tosi raskasta kannatella täysikäistä mielenterveysongelmaista tytärtä

'Oletko ap varma, ettei teidän perheessänne ole mitään, mihin nuori nyt reagoi noin?'

Onpa mahtavaa syyllistämistä.

Itse tiedän täysin normaalin perheen, vanhemmat työssäkäyviä ja ihan hyvin elämässään menestyneitä. Vanhempina lapsistaan huolehtivia. Silti perheen aikuistunut tytär ei vain pärjää elämässään. Opinnot ei etene, käy terapiassa, ei hallitse arkeaan eikä esim rahankäyttöään.

On vanhempien ja erityisesti äitinsä ansiota, että ylipäänsä tyttären elämä sujuu edes jotenkin. Ilman vanhempia olisivat vielä huonommin. Kaikilla ei ole asiat niin hyvin, että aikuistuneen lapsensa elämässä pystyisivät tukea antamaan.

ap, voisitko koettaa etsiä vertaistukea ihmisistä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä?

Vierailija kirjoitti:

Jää jotenkin epäselväksi, toivotko tuota pärjäämistä, lukion päättötodistuksen saamista, töihin menoa tyttärellesi, vai siksi ettei sun tarvitsisi tuntea huonommuutta kun muiden lapset.

Tyttösi varmaan tiedostaa itsekin, ettei ole kuin ne kaikki muut. Tytölle oikea terapia ja ehkä se oma asunto, voi olla että kun nämä kunnossa ei lääkkeitä tarvita. Syyllistäminen ja muihin vertaaminen on turhaa. Kymmenen vuotta eteenpäin tilanne voi olla niin, että tyttösi on kypsempi ja onnellisempi kuin ikätoverinsa. Sun kuuluu nyt rohkaista lastasi ja auttaa se omille jaloilleen, ei 19-vuotiaan kuulukaan olla kovin aikuinen. Omantunnonarvoa tytölle, ei syyllistämistä.

Tämä!

Ap:n teksti antaa sellaisen kuvan, että hänen "tyttären tuottama häpeä" on suurempi ongelma, kuin tyttären mielenterveys.

Ap:lla ainakin vaikuttaa olevan vahvoja itsetunto ongelmia, kun on noin kova tarve rinnastaa omaa elämäänsä muihin.

Onko tytär kasvanut aina samanlaisen paineen alla?

Vierailija kirjoitti:

Jää jotenkin epäselväksi, toivotko tuota pärjäämistä, lukion päättötodistuksen saamista, töihin menoa tyttärellesi, vai siksi ettei sun tarvitsisi tuntea huonommuutta kun muiden lapset.

Tyttösi varmaan tiedostaa itsekin, ettei ole kuin ne kaikki muut. Tytölle oikea terapia ja ehkä se oma asunto, voi olla että kun nämä kunnossa ei lääkkeitä tarvita. Syyllistäminen ja muihin vertaaminen on turhaa. Kymmenen vuotta eteenpäin tilanne voi olla niin, että tyttösi on kypsempi ja onnellisempi kuin ikätoverinsa. Sun kuuluu nyt rohkaista lastasi ja auttaa se omille jaloilleen, ei 19-vuotiaan kuulukaan olla kovin aikuinen. Omantunnonarvoa tytölle, ei syyllistämistä.

Tämä sinulle jäänyt "epäselvyys" jothtuu todennäköisesti siitä ettei sienulla ole kokemusta asiastaa ja siksi et tiedä mitä tunteita voi herätä. Eli sinä ja kaltaisesi olette ainoista joille tämä jää "epäselväksi", se ei ole siis mikään fakta ja totuus että tuossa epäselvyyttä olisi. Jos kykenee, voi miettiä jotain muuta asiaa jossa voisi olla yhteneväisyyksiä, esim. kun oma lapsi kuolee, voi tuntua pahalta katsoa muita joiden elämä hymyilee, ja heillä samanikäiset lapset kuin se oma kuollut keinuu iloisena kiikussa ja halaa äitiä. Keskenmeno, kun muut joiden kanssa odotit, saavat terveet lapset. Tai kun oma puoliso vammautui omaishoidettavaksi, ja omiin eläkepäiviin tuli vain vaipan vaihto ja 24/7 päivystäminen, kun muut lomailevat kanarialla talvet kun "nyt kerran eläkkeellä on mahdollisuus!" 

Raksutiraksuti.

Vierailija kirjoitti:

'Oletko ap varma, ettei teidän perheessänne ole mitään, mihin nuori nyt reagoi noin?'

Onpa mahtavaa syyllistämistä.

Itse tiedän täysin normaalin perheen, vanhemmat työssäkäyviä ja ihan hyvin elämässään menestyneitä. Vanhempina lapsistaan huolehtivia. Silti perheen aikuistunut tytär ei vain pärjää elämässään. Opinnot ei etene, käy terapiassa, ei hallitse arkeaan eikä esim rahankäyttöään.

On vanhempien ja erityisesti äitinsä ansiota, että ylipäänsä tyttären elämä sujuu edes jotenkin. Ilman vanhempia olisivat vielä huonommin. Kaikilla ei ole asiat niin hyvin, että aikuistuneen lapsensa elämässä pystyisivät tukea antamaan.

ap, voisitko koettaa etsiä vertaistukea ihmisistä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä?

Asioiden esitystapa vaikuttaa aika paljon siihen, että kuinka sinuun reagoidaan.

Ap:n teksti ei kauheasti houkuttanut antamaan vertaistukea tai neuvoja muuhun, kuin hänen päänsä sisällä oleviin ongelmiin.

Se että kotona on rahaa ja menestystä, ei tee kodista turvallista ja tasapainoista kasvuympäristöä, jossa on luotettavia ja turvallisia aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jää jotenkin epäselväksi, toivotko tuota pärjäämistä, lukion päättötodistuksen saamista, töihin menoa tyttärellesi, vai siksi ettei sun tarvitsisi tuntea huonommuutta kun muiden lapset.

Tyttösi varmaan tiedostaa itsekin, ettei ole kuin ne kaikki muut. Tytölle oikea terapia ja ehkä se oma asunto, voi olla että kun nämä kunnossa ei lääkkeitä tarvita. Syyllistäminen ja muihin vertaaminen on turhaa. Kymmenen vuotta eteenpäin tilanne voi olla niin, että tyttösi on kypsempi ja onnellisempi kuin ikätoverinsa. Sun kuuluu nyt rohkaista lastasi ja auttaa se omille jaloilleen, ei 19-vuotiaan kuulukaan olla kovin aikuinen. Omantunnonarvoa tytölle, ei syyllistämistä.

Tämä sinulle jäänyt "epäselvyys" jothtuu todennäköisesti siitä ettei sienulla ole kokemusta asiastaa ja siksi et tiedä mitä tunteita voi herätä. Eli sinä ja kaltaisesi olette ainoista joille tämä jää "epäselväksi", se ei ole siis mikään fakta ja totuus että tuossa epäselvyyttä olisi. Jos kykenee, voi miettiä jotain muuta asiaa jossa voisi olla yhteneväisyyksiä, esim. kun oma lapsi kuolee, voi tuntua pahalta katsoa muita joiden elämä hymyilee, ja heillä samanikäiset lapset kuin se oma kuollut keinuu iloisena kiikussa ja halaa äitiä. Keskenmeno, kun muut joiden kanssa odotit, saavat terveet lapset. Tai kun oma puoliso vammautui omaishoidettavaksi, ja omiin eläkepäiviin tuli vain vaipan vaihto ja 24/7 päivystäminen, kun muut lomailevat kanarialla talvet kun "nyt kerran eläkkeellä on mahdollisuus!" 

Raksutiraksuti.

Kiitos tästä ♥️

Vierailija kirjoitti:

Psykologiaa123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykologiaa123 kirjoitti:

Tyttäresi mielenterveysongelmat johtuvat lapsuudesta. Eli nyt maksat laskut siitä lapsuudesta minkä olet saanut hänelle aikaan. 

Jotta tämä ei mene pelkästään syyllistämiseksi, niin ehdottaisin, että tuet tytärtäsi parhaasi mukaan. Yritä keskustella asioista. Pyydä häntä kertomaan asioista jotka ovat vaivanneet häntä ja vaivaavat häntä. Puhu avoimesti lapsuudesta. Myönnä virheesi, koska me kaikki teemme niitä. Ota asiat vastaan, älä puolustele. Näin tuet tyttäresi parantumista. 

Aika mustavalkoista keittiöpsykologiaa.

Mielenterveysongelmat voivat johtua perimästä, aivojen biologiasta ja kemiasta, koulukiusaamisesta ja monesta muusta asiasta.

Äiti ei myöskään ole välttämättä se paras terapeutti, olisitko itse jutellut äidillesi kaikista ongelmistasi tuon ikäisenä?

Kaikki me teemme kasvatuksessa virheitä, toiset pienempiä toiset isompia virheitä. Kuitenkin suurin osa tekee parhaansa sen hetkisillä tiedoilla ja resursseilla.

Ei ole keittöpsykologiaa vaan ihan normaalia psykologiaa. Tutkimuksia aiheesta löytyy jos se kiinnostaa, tässä nyt yksi esimerkiksi: 

Childhood Determinants of Adult Psychiatric Disorder:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3606947/

Mielenterveysongelmat kuten moni muukin ihmisen ominaisuus on kombinaatio geenejä ja ympäristöä. Otetaan esimerkiksi siinä mielessä melko erityinen mielen ongelma, että se voidaan havaita aivokuvantamisella ja sen tiedetään olevan synnynnäinen ongelma. Kyseessä on psykopatia. Termi, jonka käyttö on vaihdellut merkittävästi psykologiassa ja sillä on tarkoitettu jos jonkinlaista psyykkistä ongelmaa vuosien varrella. Nykyään psykopaatilla tarkoitetaan ihmistä, joka ei koe empatiaa muita ihmisiä kohtaan ja joka on lähes poikkeuksetta karismaattinen ja ulospäinsuuntautunut. 

Psykopaatin aivoissa on selkeitä toiminnallisia puutteita mantelitumakkeessa, jonka seurauksena aivokuori ei toimi kuten normaalilla ihmisellä. Psykopaatteja on joidenkin arvioiden mukaan jokunen prosentti koko populaatiosta. Suurin osa näistä psykopaateista elää kohtalaisen normaalia elämää. Toki ihmiset psykopaatin ympärillä kärsivät, koska psykopaatti ei normaalisti koe empatiaa muita kohtaan, jonka seurauksena hän käyttää ihmisiä hyväkseen. 

Joiden arvioiden mukaan 90% murhaajista on psykopaatteja. Mikä siis erottaa murhaan syyllistyneen psykopaatin ja sellaisen psykopaatin joka on vain empatiakyvytön ihminen? Vastaus on hyvin yksinkertainen. Lapsuus. Lähes poikkeuksetta nämä rikoksiin syyllistyneet psykopaatit ovat huonojen geenien lisäksi saaneet myös surkean lapsuuden. Surkea lapsuus on siis vienyt taudin aivan erilaiselle tasolle, josta seuraa merkittävää tuskaa meille yhteiskunnassa. 

Äiti ei ole terapeutti. Tietenkään. Terapeutti on terapeutti. Äidin on silti hyvä kuunnella tarvittaessa mitä hänen lapsensa yrittää hänelle kertoa. Ottaa asiat vastaan niinkuin toinen ihminen ne kertoo. Ilman puolustelua. Me tehdään kaikki virheitä ja kaikkien ihmisten lapsuuteen liittyy traumaattisia kokemuksia. On äärimmäisen terapeuttista keskustella niistä vaikeista asioista terapeutin lisäksi myös sen oman vanhempansa kanssa. Mikäli vanhempi on kypsä aikuinen, joka kykenee ottamaan asiat vastaan. Näin ei harmi kyllä yleensä ole.

Tässäpä vasta psykologian maisteri kertomassa faktoja :D. Kyllä, lapsuus korreloi mielenterveysongelmien kanssa vahvasti, mutta faktasi psykopatiasta oli hieman vääristyneet. Psykopaatti on geneettistä kun taas sosiopatiaan vaikuttaa enemmän ympäristö. Psykopatian syntymekanismi on monimutkainen, koska välttämättä kasvatuksella ei ole tähän osaa ei eikä arpaa, koska geeni voi hypätä vaikka isovanhemmilta tai geeni voi olla piilevänä vanhemmilla, mutta aktivoituu lapsella. Genetiikka on monimutkaista ja on sattumanvaraista millaiset kombinaatiot syntyy.

Murhaajista 90% ei todellakaan ole psykopaatteja :D. Päinvastoin psykopaatit ovat yleensä hyvin soluttautuneet normaaliin elämään ja saavat intonsa "mind gameista". Se on totta, että sarjamurhaajista suurin osa on sadistisia psykopaatteja, joilla on siihen seksuaalinen motiivi.

Suurin osa tapoista on ns. kännitappoja, murhien tekijät taas voivat olla mitä tahansa persoonallisuushäiriöisiä esim. narsistinen persoonallisuushäiriö ja epävakaa persoonallisuus, joilla on tunteidensäätelyssä ongelmia tai jopa psykoosisairaudesta kärsivä tai dissosiaatio häiriö. Yleisin murhan syy on esim. mustasukkaisuus.

Psykopatia ja narsismi ovat samalla janalla. Janan alkupäässä on vähäinen narsismi ja janan loppupäässä psykopatia. Suurimmalla osalla ihmisistä on tervettä narsismia. Suomessa on äärettömän paljon narsismia ja sekin voi kulkea suvuttain tai narsistin kasvatusmetodeilla.

Olen perehtynyt aiheeseen, koska tunnen pari narsistia ja yhden psykopaatin. Nämä on niin vakavia häiriöitä, että on aika kyseenalaista tehdä noin suoraviivaisia yleistyksiä.

Tää on internetkeskustelujen aatelia, kun kommentti aloitetaan ad hominemilla. Veikkaus tutkinnosta ei aivan osunut, vaikka psykologiaakin on tullut opiskeltua. Maisteritutkinto tehty toisesta tieteenalasta.

Psykopatia on geneettistä kuten tekstissä mainitsin. En kirjoittanut tästä kovinkaan yksiselitteisesti, eli on ymmärrettävää, ettei se sieltä tekstistä tullut esille.  Psykopatia on synnynnäinen geenivirhe. Suomalainen tutkimus yrittää tunnistaa sitä jo sikiövaiheessa, jotta ongelma voitaisiin tulevaisuudessa korjata (URL: https://yle.fi/uutiset/3-10945004)

Kun se on geneettistä, on mahdollista, että se periytyy (geneettisesti). Tästä löytyy jotain tutkimuksia muun muassa tästä suomalaisten tutkijoiden tutkimus aiheesta sekä toinen jos aihe kiinnostaa:

Neurobiological roots of psychopathy

https://www.nature.com/articles/s41380-019-0488-z

Psychopathic personality traits: heritability and genetic overlap with internalizing and externalizing psychopathology

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2242349/

Sulla on pieniä haasteita ymmärtää kirjoitettua tekstiä. No ei kannata välittää siitä, koska sitä sattuu herkästi internetissä varsinkin, kun joku teksti herättää tunteita. Sanoin, että 90% murhaajista on psykopaatteja, mutta toisaalla mainitsin, että suurin osa psykopaateista on ihan normaaleja ihmisiä, tosin ilman kykyä empatiaan johtuen ongelmasta mantelitumakkeessa. Toi 90% saattaa kyllä olla väärää informaatiota (pahoittelen sitä) kun en nyt tähän hätään vastaavaa tilastoa löytänyt. Löysin tilaston, jonka mukaan 90% sarjamurhaajista on psykopaatteja. Tämä asia on itselläni saattanut mennä sekaisin, eli murhaaja ja sarjamurhaaja.

Kuten useaan kertaan mainittu suurin osa psykopaateista ei tee rikoksia, joiden takia päätyisi vankilaan. Ne psykopaatit, jotka tekevät päätyvät tekemään ovat lähes poikkeuksetta kärsineet huonon lapsuuden. Tästä löytyy lisää muistaakseni Lauerman luennolta ihan youtubesta, jos aihe kiinnostaa.

Lauerma muun muassa mainitsee eräässä haastattelussa näin:

” Tämänhetkisen tutkimustiedon mukaan epäsosiaalisen käyttäytymisen selittäisivät hiukan yli 50-prosenttisesti ihmisen perimä ja hiukan alle 50-prosenttisesti ympäristötekijät. Osa taipumuksesta on siis geneettistä, osa ympäristötekijöiden aikaansaamaa. Kaltoin kohdeltu lapsi kehittyy aivoiltaan ja reagointitavoiltaan toisenlaiseksi kuin se, jota on kohdeltu säällisesti ja oikein.” ja

” – Pitkitetyn sadistisen ja seksuaalisesti häpäisevän kasvatuksen kohteena oleminen synnyttää sarjamurhaajia. Kärjistetysti: jos lapsella on syntyjään psykopaattinen luonteenrakenne ja häntä häväistään, rääkätään, nolataan sekä pidetään puutteessa, hänestä voi tulla sarjamurhaaja. Jos samanlaista lasta kohdellaan asiallisesti, hänestä voi tulla yrityssaneeraaja.

” (URL: https://www.apu.fi/artikkelit/moni-miettii-porvoon-veritekoa-psykiatri-…)

Aiheesta löytyy myös kasapäin tutkimusta. Tässä nyt yksi:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3819029/

Niin ja tosiaan pakko vähän valistaa tästä(kin) asiasta, eli murha on aivan eri asia kuin tappo. Suomen yleisin henkirikos on tappo. Kännissä kaverinsa tappanut Pera ei murhaa ketään, mutta tappaa kaverinsa. Kännissä. Puukolla. Jälkikäteen Pera ei muista miksi on tehnyt, eikä oikein mitä on tehnyt. Tällä ei ole yleensä mitään tekemistä psykopatian kanssa.

Narsismissa ja psykopatiassa on samoja piirteitä. En ole kyllä kuullut niistä puhuttavan samalla janalla, vaikka näen sen kyllä mahdolliseksi tavaksi ilmaista asia. Onko sulla jotain linkkiä, josta voisi lukea tuosta ajatuksesta vähän lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jää jotenkin epäselväksi, toivotko tuota pärjäämistä, lukion päättötodistuksen saamista, töihin menoa tyttärellesi, vai siksi ettei sun tarvitsisi tuntea huonommuutta kun muiden lapset.

Tyttösi varmaan tiedostaa itsekin, ettei ole kuin ne kaikki muut. Tytölle oikea terapia ja ehkä se oma asunto, voi olla että kun nämä kunnossa ei lääkkeitä tarvita. Syyllistäminen ja muihin vertaaminen on turhaa. Kymmenen vuotta eteenpäin tilanne voi olla niin, että tyttösi on kypsempi ja onnellisempi kuin ikätoverinsa. Sun kuuluu nyt rohkaista lastasi ja auttaa se omille jaloilleen, ei 19-vuotiaan kuulukaan olla kovin aikuinen. Omantunnonarvoa tytölle, ei syyllistämistä.

Tämä sinulle jäänyt "epäselvyys" jothtuu todennäköisesti siitä ettei sienulla ole kokemusta asiastaa ja siksi et tiedä mitä tunteita voi herätä. Eli sinä ja kaltaisesi olette ainoista joille tämä jää "epäselväksi", se ei ole siis mikään fakta ja totuus että tuossa epäselvyyttä olisi. Jos kykenee, voi miettiä jotain muuta asiaa jossa voisi olla yhteneväisyyksiä, esim. kun oma lapsi kuolee, voi tuntua pahalta katsoa muita joiden elämä hymyilee, ja heillä samanikäiset lapset kuin se oma kuollut keinuu iloisena kiikussa ja halaa äitiä. Keskenmeno, kun muut joiden kanssa odotit, saavat terveet lapset. Tai kun oma puoliso vammautui omaishoidettavaksi, ja omiin eläkepäiviin tuli vain vaipan vaihto ja 24/7 päivystäminen, kun muut lomailevat kanarialla talvet kun "nyt kerran eläkkeellä on mahdollisuus!" 

Raksutiraksuti.

Onko suru ja häpeä sama asia?

Miksi menetettyä rakasta pitäisi hävetä?

Miksi keskenmenoa pitäisi hävetä ja peitellä?

Vammautuneen omaishoitajana on varmasti rankkaa, mutta kuinka moni niistä tuolla huutelee

"hävettää niin, kun tuo meidän Lissu ei ole töissä. Päivät pitkät vaan istuu siinä tuolissaan ja minä joudun kaupassakin kertomaan, että se lähti Kiinaan suurlähettilääksi"

Raksutiraksuti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jää jotenkin epäselväksi, toivotko tuota pärjäämistä, lukion päättötodistuksen saamista, töihin menoa tyttärellesi, vai siksi ettei sun tarvitsisi tuntea huonommuutta kun muiden lapset.

Tyttösi varmaan tiedostaa itsekin, ettei ole kuin ne kaikki muut. Tytölle oikea terapia ja ehkä se oma asunto, voi olla että kun nämä kunnossa ei lääkkeitä tarvita. Syyllistäminen ja muihin vertaaminen on turhaa. Kymmenen vuotta eteenpäin tilanne voi olla niin, että tyttösi on kypsempi ja onnellisempi kuin ikätoverinsa. Sun kuuluu nyt rohkaista lastasi ja auttaa se omille jaloilleen, ei 19-vuotiaan kuulukaan olla kovin aikuinen. Omantunnonarvoa tytölle, ei syyllistämistä.

Tämä sinulle jäänyt "epäselvyys" jothtuu todennäköisesti siitä ettei sienulla ole kokemusta asiastaa ja siksi et tiedä mitä tunteita voi herätä. Eli sinä ja kaltaisesi olette ainoista joille tämä jää "epäselväksi", se ei ole siis mikään fakta ja totuus että tuossa epäselvyyttä olisi. Jos kykenee, voi miettiä jotain muuta asiaa jossa voisi olla yhteneväisyyksiä, esim. kun oma lapsi kuolee, voi tuntua pahalta katsoa muita joiden elämä hymyilee, ja heillä samanikäiset lapset kuin se oma kuollut keinuu iloisena kiikussa ja halaa äitiä. Keskenmeno, kun muut joiden kanssa odotit, saavat terveet lapset. Tai kun oma puoliso vammautui omaishoidettavaksi, ja omiin eläkepäiviin tuli vain vaipan vaihto ja 24/7 päivystäminen, kun muut lomailevat kanarialla talvet kun "nyt kerran eläkkeellä on mahdollisuus!" 

Raksutiraksuti.

Onko suru ja häpeä sama asia?

Miksi menetettyä rakasta pitäisi hävetä?

Miksi keskenmenoa pitäisi hävetä ja peitellä?

Vammautuneen omaishoitajana on varmasti rankkaa, mutta kuinka moni niistä tuolla huutelee

"hävettää niin, kun tuo meidän Lissu ei ole töissä. Päivät pitkät vaan istuu siinä tuolissaan ja minä joudun kaupassakin kertomaan, että se lähti Kiinaan suurlähettilääksi"

Raksutiraksuti.

Et nyt tainnut oikein ymmärtää tuota lainaamaasi tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jää jotenkin epäselväksi, toivotko tuota pärjäämistä, lukion päättötodistuksen saamista, töihin menoa tyttärellesi, vai siksi ettei sun tarvitsisi tuntea huonommuutta kun muiden lapset.

Tyttösi varmaan tiedostaa itsekin, ettei ole kuin ne kaikki muut. Tytölle oikea terapia ja ehkä se oma asunto, voi olla että kun nämä kunnossa ei lääkkeitä tarvita. Syyllistäminen ja muihin vertaaminen on turhaa. Kymmenen vuotta eteenpäin tilanne voi olla niin, että tyttösi on kypsempi ja onnellisempi kuin ikätoverinsa. Sun kuuluu nyt rohkaista lastasi ja auttaa se omille jaloilleen, ei 19-vuotiaan kuulukaan olla kovin aikuinen. Omantunnonarvoa tytölle, ei syyllistämistä.

Tämä sinulle jäänyt "epäselvyys" jothtuu todennäköisesti siitä ettei sienulla ole kokemusta asiastaa ja siksi et tiedä mitä tunteita voi herätä. Eli sinä ja kaltaisesi olette ainoista joille tämä jää "epäselväksi", se ei ole siis mikään fakta ja totuus että tuossa epäselvyyttä olisi. Jos kykenee, voi miettiä jotain muuta asiaa jossa voisi olla yhteneväisyyksiä, esim. kun oma lapsi kuolee, voi tuntua pahalta katsoa muita joiden elämä hymyilee, ja heillä samanikäiset lapset kuin se oma kuollut keinuu iloisena kiikussa ja halaa äitiä. Keskenmeno, kun muut joiden kanssa odotit, saavat terveet lapset. Tai kun oma puoliso vammautui omaishoidettavaksi, ja omiin eläkepäiviin tuli vain vaipan vaihto ja 24/7 päivystäminen, kun muut lomailevat kanarialla talvet kun "nyt kerran eläkkeellä on mahdollisuus!" 

Raksutiraksuti.

Onko suru ja häpeä sama asia?

Miksi menetettyä rakasta pitäisi hävetä?

Miksi keskenmenoa pitäisi hävetä ja peitellä?

Vammautuneen omaishoitajana on varmasti rankkaa, mutta kuinka moni niistä tuolla huutelee

"hävettää niin, kun tuo meidän Lissu ei ole töissä. Päivät pitkät vaan istuu siinä tuolissaan ja minä joudun kaupassakin kertomaan, että se lähti Kiinaan suurlähettilääksi"

Raksutiraksuti.

Et nyt tainnut oikein ymmärtää tuota lainaamaasi tekstiä.

Tässähän kysyttiin selitystä asialle?

En lukenut koko ketjua, mutta jossain ehdotettiin tuettua asumista. Se "tuettu asuminen" voisi olla myös jokin kansanopisto, jossa kävisi lukukauden verran jotain linjaa ja asuisi siellä opistolla. Kansanopistoista löytyy erilaisia taidelinjoja (esim. teatteria tai valokuvausta) ja avoimen yo:n opintoja.

Kansanopistossa asumisessa tulisi tietty rutiini ja helppous päivittäin, kun ei esim. tarvitse itse kokata vaan ruoka syödään ruokalassa. Rutiinit (esim. siivouspäivä) tuovat sellaista henkistä helppoutta, kun ei jää vatvomaan, milloin tekisi ja pitäiskös nyt ja pitäis mutta jaksanko...

Olisi "tuettua asumista", mutta ilman mitään leimautumista ja muut asukkaat eivät kaikki olisi jotain yhtä tai enemmänkin ongelmaisia.

Miten autat selvästi oireilevaa, jo täysi-ikäistä lasta, joka asuu nyt kotona eikä todellakaan myönnä kärsivänsä masennuksesta?

Tämä vaikuttanee ihan älyttömältä tilanteelta, mutta poika ei millään ilveellä suostu kertomaan olostaan tai käymään mitään keskustelua siitä, että olisiko hänen passiivisuutensa taustalla masennusta. Apua hänelle on mahdoton saada, kun hän kirkkain silmin on kuukausia tolkuttanut, että kaikki on ihan hyvin. Todellisuudessa hän kuitenkin istuu huoneessaan neljän seinän sisällä pelaamassa, eikä aidosti saa yhtään mitään muuta tehtyä. On totaalisen sulkeutunut. Kaikkea puhumisen keinoilla on jo yritetty. 

Ei ollut tarkoitus varastaa ap:n ketjua, tiedän millaista tämä on, nimittäin. Kaikki empatia on ap:n puolella, ja lapsensa myös.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tytön isä tekee lapsensa hyväksi?

Tämä on relevantti kysymys, johon itsekin toivoisin vastausta. Huhuu, ap?

Vierailija kirjoitti:

'Oletko ap varma, ettei teidän perheessänne ole mitään, mihin nuori nyt reagoi noin?'

Onpa mahtavaa syyllistämistä.

Itse tiedän täysin normaalin perheen, vanhemmat työssäkäyviä ja ihan hyvin elämässään menestyneitä. Vanhempina lapsistaan huolehtivia. Silti perheen aikuistunut tytär ei vain pärjää elämässään. Opinnot ei etene, käy terapiassa, ei hallitse arkeaan eikä esim rahankäyttöään.

On vanhempien ja erityisesti äitinsä ansiota, että ylipäänsä tyttären elämä sujuu edes jotenkin. Ilman vanhempia olisivat vielä huonommin. Kaikilla ei ole asiat niin hyvin, että aikuistuneen lapsensa elämässä pystyisivät tukea antamaan.

ap, voisitko koettaa etsiä vertaistukea ihmisistä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä?

Kukaan ulkopuolinen ei tiedä mitä suljettujien ovien takana tapahtuu. Vaikka toinen tai molemmat vanhemmista olisivat opettajia ja antaisivat tukea oppilailleen niin omille lapsilleen eivät välttämättä anna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tytön isä tekee lapsensa hyväksi?

Tämä on relevantti kysymys, johon itsekin toivoisin vastausta. Huhuu, ap?

Tämähän on selvä provo :p

Vierailija kirjoitti:

Koulussa on kiusattu rankasti ja mua on myös hyväksikäytetty koulukaverin toimesta. Arvatkaa vaan minkälaista oli psykiatrian osastolla: kaikesta syytettiin vanhempia. Oli kuulemma heidän vikansa että olen autismin kirjoilla (äidin raskauden aikaa tivattiin hullun lailla) ja en osaa puolustaa itseäni. Olin kuulemma myös liian provosoiva joten sen takia mut r*skattiin. Sekin oli vanhempieni vika etteivät osanneet opettaa mua "siveelliseksi". Näin  lastenpsykiatrialla vuosina 04-06. A. 

Lasten ja nuorten syyllistämistä tapahtuu edelleen. Sinähän et millään tavalla provonnut ja vaikka olisitkin provonnut niin ei pidä provosoitua. Tekijän valinnat ovat aina vain hänen omiaan.

Kyllä vanhemmilla, sisaruksilla, koulukavereilla, opettajilla  ja kaikilla ihmisillä joita on kohdannut on isompi tai pienempi vaikutus siihen millaisia meistä tulee. Myös siihen puolustautuuko ihminen vai ei.

Toipumisen tie on vasta alussa, joten toivoa on vielä paljon. Hienoa, että tytär on aloittanut terapian, siitä kannattaa pitää kiinni. Jos vain mitenkään pystyt, maksa terapiaa tyttärelle niin pitkään kuin hän siellä suostuu käymään.

Ex-kumppanini lopetti nuorena terapian, kun tuli vähän parempaan kuntoon, eikä opiskelijalla ollut oikein varaa maksaa. Vanhempansa vaan tappelivat siitä kumman kuuluisi maksaa ja terapia jäi. Osa ongelmista jäi ja pulpahteli pinnan alta aina stressaavissa tilanteissa. 

Tarvitsisit ap vertaistukea, tilanteesi on oikeastaan valitettavan tavallinen, mutta silti piilossa. Onko https://finfami.fi/ tuttu?

Psykologiaa123 kirjoitti:

Tyttäresi mielenterveysongelmat johtuvat lapsuudesta. Eli nyt maksat laskut siitä lapsuudesta minkä olet saanut hänelle aikaan. 

Jotta tämä ei mene pelkästään syyllistämiseksi, niin ehdottaisin, että tuet tytärtäsi parhaasi mukaan. Yritä keskustella asioista. Pyydä häntä kertomaan asioista jotka ovat vaivanneet häntä ja vaivaavat häntä. Puhu avoimesti lapsuudesta. Myönnä virheesi, koska me kaikki teemme niitä. Ota asiat vastaan, älä puolustele. Näin tuet tyttäresi parantumista. 

Kaikki ei aina ole vanhempien syytä.

Eikä ansiota.

Terv. Kasvatustieteilijä

Aika moni luulee, että "laitokseen" tai sairaalajaksolle pääsisi noin vain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin mielenterveysongelmat alkoivat? Onko tilanne jo jatkunut pitkään? Mitä ajatuksia nuorella itsellä on tulevaisuudestaan?

Alkoi hiljaksiin sen jälkeen kun aloitti lukion, paheni reilusti lukion kolmannen vuoden aikana. Lääkkeet aloitti vuodenvaihteessa, terapia on vähän aikaa sitten alkanut. 

ap 

Käytkö ap missään omaisille tarkoitetussa ryhmässä. Vertaistuki sieltä on arvokasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa on kiusattu rankasti ja mua on myös hyväksikäytetty koulukaverin toimesta. Arvatkaa vaan minkälaista oli psykiatrian osastolla: kaikesta syytettiin vanhempia. Oli kuulemma heidän vikansa että olen autismin kirjoilla (äidin raskauden aikaa tivattiin hullun lailla) ja en osaa puolustaa itseäni. Olin kuulemma myös liian provosoiva joten sen takia mut r*skattiin. Sekin oli vanhempieni vika etteivät osanneet opettaa mua "siveelliseksi". Näin  lastenpsykiatrialla vuosina 04-06. A. 

Lasten ja nuorten syyllistämistä tapahtuu edelleen. Sinähän et millään tavalla provonnut ja vaikka olisitkin provonnut niin ei pidä provosoitua. Tekijän valinnat ovat aina vain hänen omiaan.

Kyllä vanhemmilla, sisaruksilla, koulukavereilla, opettajilla  ja kaikilla ihmisillä joita on kohdannut on isompi tai pienempi vaikutus siihen millaisia meistä tulee. Myös siihen puolustautuuko ihminen vai ei.

Luitko edes loppuun? Hänellähän on autismin kirjon häiriö. Ei sellaiset osaa sosiaalisia normeja ja sen takia joutuvat usein hyväksikäytetyiksi ja kiusatuiksi.