Lue keskustelun säännöt.
Minun on vaikea ymmärtää näitä jatkuvasti kumppaneita vaihtavia ihmisiä
29.05.2020 |
Tai no ymmärrän: ihmiset pelkäävät yksinäisyyttä. En tosin tiedä mitä pelättävää siinä on?
Tai sitten: elämässä ei ole sisältöä ilman kumppania. Sanoisin, että köyhää.
Erosin itse kolme vuotta sitten ja viihdyn mainiosti yksin. Nautin niistä viikonlopuista kun lapset menevät isälleen ja saan vaan olla itsekseni.
Olen kehittynyt viimeisten vuosien aikana enemmän luin koskaan ja urakin on nousujohteinen.
Kyllä uskon vielä joskus löytäväni jonkun, mutta huonoa en huoli, eikä minulla ole mihinkään kiire.
Itsenäinen, onnellinen 36-vuotias nainen
Kommentit (57)
Olisin voinut kirjoittaa tämän aloituksen :D
Tosin nousujohteista uraa ei ainakaan nyt ole ja joskus käyn vapailla tuulettumassa ihmisten ilmoilla.
37v, sinkkuna 3,5v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen parisuhde-ihminen. Jos menee sukset ristiin jonkun kanssa niin vaihdan seuraavaan. En tykkää olla sinkku, se on tylsää. t. Nainen 5 x kihloissa, 3 x naimisissa + avoliittoja ja seurustelua monta kertaa
Kamalaa. Tällaiset sarjapariutujat ovat kyllä ehdottomasti välteltävien listoilla. Kuulostat ihan naispuoliselta Toni Niemiseltä.
Ihmetyttähän se minuakin, melkein ikisinkkua, kun kaverit ja ystävät vieressä vaihtaa parin kolmen vuoden välein uuteen, ja nuoruuden suhteiden jälkeen olen saanut "nauttia sinkkuudesta." Eipä mikään suuri nautinto ole mielestäni ollut. Ihan kadehdin niitä, jotka ovat pitkän suhteen kyenneet luomaan, mutta toisaalta kadehdin myös niitä jotka onnistuvat uusia suhteita saamaan.
Ja sitten kuitenkin arvostan niitäkin vähiä kohtaamisia, mitä itse olen saanut. Ilta jolloin keskustelu vaan jatkui ja jatkui aamuun asti. Tai pitkä ystävyys ihmisen kanssa josta toivoi enemmän.
Moni, ehkä suurin osa ihmisistä on ollut minua onnekkaampia. Ja ehkä myös onnettomampia, enhän minä voi edes aavistaa kenenkään onnellisuutta.
Nyt, yritän nauttia uudesta tuttavuudesta, melkein kahdenkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen.
Miten se Frank Pappa aikoinaan sanoikaan? Kosketelkaa toisianne?
AP on hyvä esimerkki itsensä kanssa sinut olevasta aikuisesta. Kun on tasapainossa, pärjää vallan mainiosti omillaan. :)
Onnea ja menestystä elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kaikki eivät viihdy "yksin" vaan kaipaavat kumppania seurakseen. Ei kai se sen ihmeellisempää ole, kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä, ap.
Töstä ei ole kysymys. Minusta on luonnollista, että ihmiset hakeutuvat toistensa luo.
Mutta eikös se ole aika kuormittavaa ja pinnallista viettää puoli vuotta aikaa jonkun kanssa ja vaihtaa taas seuraavaan? En osaa ymmärtää tällaisia suhteita.
Mitä sitten pitäisi tehdä, jos se ensimmäinen touhu syystä tai toisesta päättyy?
/2
Ehkä kannattaisi harrastaa vähän itsetutkiskelua, ja miettiä miksi ne suhteet päättyvät muutamassa kuukaudessa. Onko syynä huonot ongelmaratkaisutaidot, sitoutumiskammo, se että ei kestetä arkea vaan kaivataan sitä suhteen alkuhuumaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko jotenkin kummajainen kun en tunne yhtäkään tälläistä ihmistä? Tiedän että heitä kyllä on.
Itse olen 37-v ja miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 18 vuotta. Minulla on neljä hyvää ystävää ja kaikki ovat olleet nykyisten kumppaniensa kanssa 10-15 vuotta. Suvussa ja perhetutuissa ei myöskään ole suhteesta toiseen hyppijöitä.
Olenko sitten vain tylsä tallaaja ja kerään kaltaisiani ympärille?
Minunkin mielestä ihmisten olisi hyvä olla välillä yksin, mutta totta puhuen en kyllä itsekään olisi sinkkuna, jos ei olisi "pakko". Nyt kun on ollut sinkkuna useamman vuoden, niin osa kavereista on eronnut suhteesta ja löytänyt uuden kumppanin jo 2-3 kertaa tällä välillä.
Periaatteessa siis on ollut hyvä asia minun kohdalla kasvaa ihmisenä ja itsenäistyä, mutta olisin itsekin varmasti valinnut sen jatkuvan suhteessa/suhteissa olon, jos sellaisia tilaisuuksia olisi ollut. Suurin osa kavereistani on löytänyt ihan järkeviä kumppania, vaikka ne vaihtuvatkin tiheään, joten en siis ajattele, että kaikki jatkuvasti suhteilevat tyytyisivät keneen vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kaikki eivät viihdy "yksin" vaan kaipaavat kumppania seurakseen. Ei kai se sen ihmeellisempää ole, kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä, ap.
Töstä ei ole kysymys. Minusta on luonnollista, että ihmiset hakeutuvat toistensa luo.
Mutta eikös se ole aika kuormittavaa ja pinnallista viettää puoli vuotta aikaa jonkun kanssa ja vaihtaa taas seuraavaan? En osaa ymmärtää tällaisia suhteita.
Mitä sitten pitäisi tehdä, jos se ensimmäinen touhu syystä tai toisesta päättyy?
/2
Ehkä kannattaisi harrastaa vähän itsetutkiskelua, ja miettiä miksi ne suhteet päättyvät muutamassa kuukaudessa. Onko syynä huonot ongelmaratkaisutaidot, sitoutumiskammo, se että ei kestetä arkea vaan kaivataan sitä suhteen alkuhuumaa jne.
Ehkä niin. Tai entä jo osuu yksiin aina sellaisen kanssa, jonka olisi syytä miettiä näitä.
Kai se vika on aina kuitenkin minussa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vaikea ymmärtää näitä "jatkuvasti" kumppaniaan vaihavia ihmisiä. - Tai sitten olen itse vain ja ainaostaan kateellinen. - Kyllä voin myöntää, että olen heistä ainakin osalle hieman kateellinen.
Toki osa näsitä usein kumppaninsa "vaihatavista" saattanee olla enemmän ja vähemmän läheisriippuvaisia ja sellaisia, joille yksinelmäinen on lähes mahdotonta, ja tarvisevat siksi itselleen aina jonkun "rakkaan" ja "tekijäkumppanin", viime kädessä kai kenet hyvänsä.
Mutta sitten on myös heitä, jotka vaikuttavat monin tavoin tasapainosiilta ja fiiksuilta mutta jotka syystä tai toisesta päätyvät eroon kumppaninsa kanssa, joka on heidän laillaan yhtä lailla fiksu ja filmaattinen. Ja sitten menee aikaa puolesta vuodesta, ehkä vähän yli vuoteen kun "jo" on vierellä uusi fiksu ja filmaainen kumppani...
Vaan mitä teen minä? - Olen sinkku. Olin sinkku jo silloin vuosia sitten ja olen edelleen. Ei siinä sinkkunakin olen oppinut ja tottunut (turtunut?) elämään mutta kyllä, kyllä ainakin näin keväisin ja valon lisääntyessä aina toisinaan koen ja tunnen viiltävän vihlaisun sisälläni ja syyhyämistä ihollani kun huomaan, että taas on mennyt yksi vuosi lisää kun olen ollut sinkkuna.
Kateuskortti! 😀
Kiitos, mutta , että vaan mitenkä? - Kyllä, kuten sanoin ja kirjoitin olen (hieman) kateellinen monelle tai ainakin osalle, sanosinko täyspäiselle; fiksulle ja filmaatiselle, jotka onnistuvat löyämään "aina" niin luontevan ja vaivattoman oloisesti itselleen kaltaisensa kumppanin. - Kun taas itse olen ilm. aina alinomaan sinkku... Kateellinen olen mutta luojan kiitos en -koputtaa puuta- en olen katkera tai kyyninen asian suhteen. Ja toivottavasti en sellaiseksi aikaa myöten myöskään muuta. Aika monta kertaa olen kyllä saanu mennä peilin eteen ja kysyä, että mikä minussa on vikana. Varmaan joain mutta ei mielestäni mitään sellaisa joka olisi ehdoton este sille, ettenkö, joskus voisi vielä kokea eläväni parisuhteessa(kin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos aloittaja oikeasti olisi onnellinen hän ei tulisi palstoille kyselemään miksi muut käyttäytyvät eri tavalla kuin hän.
Itse ainakin olen niin seksuaalinen ihminen että kaipaan miestä. Harrastan mm. Tantraseksiä ja siihen liittyviä kursseja ja leirejä.
Anna ihmisten elää niinkuin he haluavat; älä arvostele. Ei me kumppanin kanssa asuvat/ sitä vaihtaneetkaan arvostella sinun kotoilua.
Vierailija kirjoitti:
Ap on tasapainossa ja voi hyvin itsensä kanssa
Tarve ylenkatseellisesti "ihmetellä" toisten valintoja, joiden syyt olisivat vieläpä helposti järkeiltävissä tai tutkittavissa, jos oikeasti tahtoisi ymmärtää, ei viittaa järin vahvaan itsetuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset ovat vain sen verran yksinkertaisia tapauksia, harvemminhan kukaan älykäs ihminen avioituu joka kerta seksin takia.
Mulla on naisena semmonen ongelma, että olen todella seksuaalinen. En kuitenkaan yhtään pidä yhdenillanjutuista vaan kaipaan sitä yhteyttä myös toiseen. Eli ihan pimppini ajamana varmaan sitten olen aika nopeasti löytänyt itseni uudesta suhteesta vannottuani, että en kyllä ota ketään pitkään aikaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus, epävakaus, huono itsetunto.., siinä muutamia syitä.
Nuo kolme onkin ne yleisimmät syyt että miksi partneri vaihtuu kokoajan. Neljäs onkin sitten jo sosiopatia.
Mistä sä olet päätellyt, että sosiopaatit on jotenkin taipuvaisempia vaihtamaan kumppaniaan usein?
Vierailija kirjoitti:
AP on hyvä esimerkki itsensä kanssa sinut olevasta aikuisesta. Kun on tasapainossa, pärjää vallan mainiosti omillaan. :)
Onnea ja menestystä elämääsi!
Tasapainoinen ja aikuinen ihminen uskaltaa myös rohkeasti näyttää pehmeämmän puolensa: sen joka kaipaa ja etsii rakkautta ja toivoo sitä hartaasti itselleen. Uskaltaa olla tarvitseva. Koska oikeasti ilman yhteyttä muihin ei ole kauheasti mitään. Ja minulle ainakin se syvin yhteys tulee intiimin rakkaussuhteen myötä.
Miksi pitää vakuutella muille olevansa ”vahva ja itsenäinen” nainen... Ehkä siksi, että siihen moni meistä on kasvanut. Ihan itte pitää pärjätä, ei saa muita tarvita. Pitää olla vahva.
Ja joo, ei oo toki tervettä vaihtaa jatkuvasti kumppania. Mutta ihan yhtä hälyttävää on sen vakuuttelu, ettei tarvitse ketään.
Itse ainakin tarvitsen. Todellakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kaikki eivät viihdy "yksin" vaan kaipaavat kumppania seurakseen. Ei kai se sen ihmeellisempää ole, kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä, ap.
Töstä ei ole kysymys. Minusta on luonnollista, että ihmiset hakeutuvat toistensa luo.
Mutta eikös se ole aika kuormittavaa ja pinnallista viettää puoli vuotta aikaa jonkun kanssa ja vaihtaa taas seuraavaan? En osaa ymmärtää tällaisia suhteita.
Mitä sitten pitäisi tehdä, jos se ensimmäinen touhu syystä tai toisesta päättyy?
/2
No ehkä miettiä miksi kerta toisensa jälkeen ajautuu lyhyisiin suhteisiin. Se on rikkinäisen ihmisen merkki. Voisi mennä vaikka terapiaan ja vahvistua.
Mutta mikä sinä olet määrittelemään minkä mittainen kunkin suhteen tulisi olla? Missä kirjassa sanotaan, että vain pitkät suhteet ovat arvokkaita?
/2
Yritän vain sanoa, että jos kerta toisensa jälkeen suhde ajaa karille niin väitän, että olisi hyvä ottaa aikalisä ja kehittää itseään. Mutta mikäs siinä, jos haluaa koko elämän lentää kukasta kukkaan. Uskoisin kuitenkin, että se on lopulta aika tyhjää elämää...
Mä olen ollut parisuhteissa, enkä nyt kyllä ymmärrä, mitä niin erityisen elämää rikastuttavaa siinä on, että sohvalla hengaa joku joka kehtaa estottomasti piereskellä läsnäollessasi samalla kun pelaa pleikkaa ilman kuulokkeita. Mä olen kokenut taas erityisen rikastuttavana sen, että saan kotona elää juuri niin kuin haluan ja halutessani läheisyyttä, pistän viestiä tyypille. Tyyppien tilanteet toki vaihtelee, eli kun yksi tyyppi poistuu elämästä, niin sit pitää etsiä uusi mukava tyypi. Koen tämän itselleni hyvin toimivana ja mielekkäänä tapana elää. Ja koska jokainen taplaa tyylillään, niin mä en jaksa tehtailla aloituksia siitä miten en ymmärrä miten jotkut haluaa elää toisin kuin minä.
Kateuskortti! 😀