Oudoin asia joka sinulta on varastettu`?
Olin viemässä äidilleni risoja lakanoita lattialuutuiksi ja joku nappasi liikennevaloissa muovipussin pyörän korista! Naurattaa pirusti, mutta samalla herää kyllä kysymys uskaltaako esim. kirjaston kirjoja kuljettaa enää noin...
Kommentit (236)
Nyt kylpylässä käydessäni minulta ja lapselta vietiin kylpytakki/pyyhe..jätin ne semmoiseen kohtaan ettei varmasti voi erehdyksessä ottaa..kerran myös mieheltä vietiin uimahousut kun kävi saunassa niin sillä aikaa..kai ne tarpeeseen meni😁
A otti pyöräni avaimet. Myöhemmin pyörävarastoon yritettiin murtautua. Saattoi olla hän tai joku hänen tuttu.
Auttavan käden pureminen on sairasta.
Puinen pieni kukkapöytä joka päältä lasia. Puuosat HOMEESSA. Silti jollekin kelpasi
Taloyhtiön kellariin murtauduttiin, ja meidän häkkivarastosta vietiin kassillinen Ikea-kasseja, muu ei kelvannut.
Eräs (nyt jo entinen) ystäväni tykkäsi raahata porukkaa baarista kotiin. Olin muuttanut keskustaan joten hän päätti että sillä kertaa se olisi minun kotini johon hän roudaa uudet löytökaverinsa. Soittelivat puhelimeeni ja kun en ensin laskenut sisään, vetosivat he vessahätään.
Olen ehkä vähän höynä joten päästin neitokaiset ja pari jätkää käyttämään saniteettitiloja. Istuskelin itse olohuoneessa ja sinne tuli notkumaan yksi seurueen naisista. Hän alkoi ihailemaan kovasti kirjahyllyäni ja hihkui innosta kun löysi sieltä mieleisiään esineitä. Sitten hän pyysi vettä, jota lähdin noutamaan nurkan takaa keittiöstä. Kuinkas ollakaan, palatessani huomasin että hyllystäni puuttui pieni messinkinen Buddha-patsas, jonka ystäväni oli tuonut minulle reissuiltansa.
Porukka alkoi tehdä lähtöään kun sanoin ettei lähdetä ennen kuin patsas löytyy. Sitten tämä nainen alkoi hillumaan ja oli ihan että "Minäääää ennn ainakhaan shitä ole otthanut! Katshos vaikka! Aina shyytetään warkaaksi jos on manneeeee..." ja sitten hän kippasi kassinsa nurin lattialle. Kuinkas ollakaan, patsas se sieltä vierähti ulos. Hän suureen ääneen ihmetteli että mitenkäs tuo tuonne on joutunut. Pyysin porukkaa poistumaan heti.
Ehkä illan paras saldo oli se että patsaan varastamista yrittänyt nainen jätti anteeksipyynnöksi minulle paketillisen vessapaperia.
Mistähän lie pöllitty..?
Kuluneet hikiset jumppakengät. Olivat hyvin kulahtaneet ja rumat, joten ihmettelen miten kelpasivat. Noh, minulla oli silloin kynsisieni, joten hyvät vain varkaalle, toivottavasti tarttui.
Joskus nuorena oli vanhan autonromun takaluukussa pussillinen remontissä vaihdettuja jarruosia yms. roskaa odottamassa roskiinvientiä. Joku autovaras oli yöllä avannut takaluukun ja napannut tämän pussin mukaansa kun ei siellä muuta otettavaa ollut.
Kirjastossa töissä ollessani joku (asiakas?) vei paskaiset työhanskat lajiteltavien kirjojen kärrystä. Enkä ollut ainoa uhri meidän työporukasta jolta vietiin hanskat. Mitä reikäisemmät, sen paremmin kelpasivat.
Kun olin parikymppinen, luokseni tuli sekalaista porukkaa baarista jatkoille. Seuraavana aamuna huomasin kuukautiskuppini hävinneen vessan kaapista. Kuka oikeasti haluaa toisen käytetyn kuukupin??
Mulla oli häkkivarastossa pari remontissa käytettyä sankoa. Ne lähti mutta muuta ei
Muovipussi satulan päältä. Pikkujuttu, mutta vututtaa aivan suunnattomasti joka kerta, kun satulan pinta on repaleinen ja satula imee sadetta, joka sitten leviää housunpersaukseen istuessa. Kamalaa etenkin töihin polkiessa.
Kaverini kanssa olin baarissa, kaveri aivan ankkakännissä ja pöydällä olevat piponi ja hanskani eksyivät toistamiseen kaverin laukkuun, joita sieltä sitten aina kaivelin takaisin. Kaveri niin kännissä ettei tajua mitään ja kahmii lapaset aina uudestaan pöydältä laukkuunsa. Silloin ymmärsin, miksi multa katoaa niin paljon pikkujuttuja joita kaveri myöhemmin väittää ostaneensa, ja miksi erityisesti kämppisaikoinamme multa katosi kaikkea pientä.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin parikymppinen, luokseni tuli sekalaista porukkaa baarista jatkoille. Seuraavana aamuna huomasin kuukautiskuppini hävinneen vessan kaapista. Kuka oikeasti haluaa toisen käytetyn kuukupin??
Tulee mieleen joku pervo jota ilahduttaa kaikki naisen sisällä käyneet asiat.
Tähti joulukuusen latvasta. Surullisinta että se varas oli oma mummuni. Seuraavana jouluna hänen luona vieraillessa se tähti oli hänen kuusessaan. Väitti pokerilla että se on aina hänen ollutkin. Ja kyseessä honkkarista ostettu parin euron tähti...
Vierailija kirjoitti:
Muovipussi satulan päältä. Pikkujuttu, mutta vututtaa aivan suunnattomasti joka kerta, kun satulan pinta on repaleinen ja satula imee sadetta, joka sitten leviää housunpersaukseen istuessa. Kamalaa etenkin töihin polkiessa.
Kaverini kanssa olin baarissa, kaveri aivan ankkakännissä ja pöydällä olevat piponi ja hanskani eksyivät toistamiseen kaverin laukkuun, joita sieltä sitten aina kaivelin takaisin. Kaveri niin kännissä ettei tajua mitään ja kahmii lapaset aina uudestaan pöydältä laukkuunsa. Silloin ymmärsin, miksi multa katoaa niin paljon pikkujuttuja joita kaveri myöhemmin väittää ostaneensa, ja miksi erityisesti kämppisaikoinamme multa katosi kaikkea pientä.
Multakin on viety satulan päältä pieni muovipussi. Vielä lukollisesta pyörävarastosta, siis saman rapun asukas. Ärsytti, kun se oli just sopivan kokoinen satulaan, pysyi hyvin. En tajua, tuskin se saman rapun tyyppi uskaltaa käyttää samaa pussia. Pussi oli joku tax-free-juttu, joten tunnistaisin sen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Toinen kenkä kuistilta kesällä. Koskaan ei löytynyt. Kai joku tarvitsi yhden parittoman kengän.
Jos sen vei Iltalehden esittelemä Crocs-kettu?
Iso lasipurkki puolillaan tupakantuhkaa ja tumppeja! Ihan tavallinen sileä lasipurkki, ei mitenkään hieno joten en keksi millään motiivia :D Helppohan se oli napata, luhtitalon oven vierestä mutta miksi?
Omasta kotipihasta vietiin pyöräteline.
Pyörät eivät kelvanneet.
Ostettiin taas uusi ja nyt on pyörät lukittu telineeseen kiinni jos se pysyisi tällä kertaa vähän pidempään.
Pariton sukka. En ees asiaa huomannu mut kaveri myöhemmin kerto et on vieny ja et hän on kleptomaani. Oli kuulemma vieny meiltä myös t lusikoita sun muuta mitä hän ei tarvi. Annoin anteeksi ja ymmärsin et hällä on ongelma
up