Kerätään Pieni talo preerialla-sarjan järjettömyyksiä/epäloogisuuksia

Vierailija kirjoitti:

OT: näittekö viime viikolla jakson Karanteeni? Hyytävän ajankohtainen.

Katoin areenasta.

Epäloogista, että Charles meni hakeman heidän kylän lääkäriä veneellä toisesta kylästä ja rantautui juuri kylännpäälaiturille, jossa oli jo kaukaa havaittava vartio. Olisi kannattanut rntautua vähän sivummalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään muuta häiritse, kun jossain vaiheessa Albert suunnilleen joka toisessa jaksossa vannoo rakkautta eri tytölle. Ainakin yhden kanssa lupaa mennä vanhempana naimisiinkin. Ja myöhemmissä jaksoissa ei jälleen mitään mainintaa näistä tytöistä.

Joo. Ensimmäinen kihlattu kuoli traagisesti ja heti oli uusi heila. Ei mitään suruaikaa.

Ihan niinkuin miehet oikeassa elämässäkään mitään suruaikoja pitäisi. Uusi nainen on katsottu valmiiksi viimeistään siinä vaiheessa kun vaimo vielä makaa sairaalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään muuta häiritse, kun jossain vaiheessa Albert suunnilleen joka toisessa jaksossa vannoo rakkautta eri tytölle. Ainakin yhden kanssa lupaa mennä vanhempana naimisiinkin. Ja myöhemmissä jaksoissa ei jälleen mitään mainintaa näistä tytöistä.

Joo. Ensimmäinen kihlattu kuoli traagisesti ja heti oli uusi heila. Ei mitään suruaikaa.

Ihan niinkuin miehet oikeassa elämässäkään mitään suruaikoja pitäisi. Uusi nainen on katsottu valmiiksi viimeistään siinä vaiheessa kun vaimo vielä makaa sairaalassa.

Tästä on joskus tehty tutkimus. Miehet ottaa nopeasti uuden koska haluavat sen vanhan onnellisuuden jatkuvan. Naiset taas eivät koska ajattelevat että se ei jatku, haluavat siis säilyttää vanhan muiston.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään muuta häiritse, kun jossain vaiheessa Albert suunnilleen joka toisessa jaksossa vannoo rakkautta eri tytölle. Ainakin yhden kanssa lupaa mennä vanhempana naimisiinkin. Ja myöhemmissä jaksoissa ei jälleen mitään mainintaa näistä tytöistä.

Joo. Ensimmäinen kihlattu kuoli traagisesti ja heti oli uusi heila. Ei mitään suruaikaa.

Ihan niinkuin miehet oikeassa elämässäkään mitään suruaikoja pitäisi. Uusi nainen on katsottu valmiiksi viimeistään siinä vaiheessa kun vaimo vielä makaa sairaalassa.

Tuttavapiirissäsi näin varmasti onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään muuta häiritse, kun jossain vaiheessa Albert suunnilleen joka toisessa jaksossa vannoo rakkautta eri tytölle. Ainakin yhden kanssa lupaa mennä vanhempana naimisiinkin. Ja myöhemmissä jaksoissa ei jälleen mitään mainintaa näistä tytöistä.

Joo. Ensimmäinen kihlattu kuoli traagisesti ja heti oli uusi heila. Ei mitään suruaikaa.

Ihan niinkuin miehet oikeassa elämässäkään mitään suruaikoja pitäisi. Uusi nainen on katsottu valmiiksi viimeistään siinä vaiheessa kun vaimo vielä makaa sairaalassa.

Tästä on joskus tehty tutkimus. Miehet ottaa nopeasti uuden koska haluavat sen vanhan onnellisuuden jatkuvan. Naiset taas eivät koska ajattelevat että se ei jatku, haluavat siis säilyttää vanhan muiston.

Näin kuulemma on, mutta sitten taas itse tunnen ja tiedän lähinnä juuri naisia, jotka pystyvät olemaan max. kaksi viikkoa yksin, vaikka edellinen mies olisi kuollut.

Katsoin tänään yhtä jaksoa ja voi mikä nostalgian aalto pyyhkäisi yli. Muistan selkeästi, että jo penskana ärsytti ja naurattikin suunnattomasti niiden tyyppien sellainen 'hyvän ihmisen' ilme - sellainen nöyrä ja laupea, silmät puolikosteina - varsinkin perheen äiti harrasti tätä ilmettä yhtenään. Se amerikkalainen mustavalkoinen elämänasenne tuli niin voimakkaasti läpi: hyvä on siis kiiltokuvamaisen hyvä, sen ongelmat johtuvat pääsääntöisesti muista kuin itsestä, pahat ovat ilkeitä jo naamaltaan ja ne itse aiheuttavat itselleen ongelmia. Noin siis pääosin, joitain poikkeuksia saattoi olla. Olihan se sellaista propagandaa ja hyvinhän se länsimaissa upposi. 

Mutta sitten kun filmatisoitiin brittiläisen Tolkienin Taru sormusten herra, niin kauhullahan sitä odotti, että mitä amerikkalaistuotanto on sinne vängännyt mukaan. No, ne kaikkein sietämättömimmät näyttelijänsä (Wood ja Astin) 'hyvän ihmisen' laupias ja lempeä (Woodin kohdalla myös alentuvainen) ilme naamalla ihan koko ajan. EI pysty heidän keskinäisiä kohtauksia edes katsomaan. Kun Gandalf (britti Ian McKellen) tulee mukaan, amerikkalainen pönötys hieman väistyy. Huh. Mutta kyllä tuo on sitä amerikkalaisuutta kehnoimmillaan. Osoittelevaa ja sille joukon kaikkein tyhmimmällekin kalloon varmasti uppoavaa.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin tänään yhtä jaksoa ja voi mikä nostalgian aalto pyyhkäisi yli. Muistan selkeästi, että jo penskana ärsytti ja naurattikin suunnattomasti niiden tyyppien sellainen 'hyvän ihmisen' ilme - sellainen nöyrä ja laupea, silmät puolikosteina - varsinkin perheen äiti harrasti tätä ilmettä yhtenään. Se amerikkalainen mustavalkoinen elämänasenne tuli niin voimakkaasti läpi: hyvä on siis kiiltokuvamaisen hyvä, sen ongelmat johtuvat pääsääntöisesti muista kuin itsestä, pahat ovat ilkeitä jo naamaltaan ja ne itse aiheuttavat itselleen ongelmia. Noin siis pääosin, joitain poikkeuksia saattoi olla. Olihan se sellaista propagandaa ja hyvinhän se länsimaissa upposi. 

Mutta sitten kun filmatisoitiin brittiläisen Tolkienin Taru sormusten herra, niin kauhullahan sitä odotti, että mitä amerikkalaistuotanto on sinne vängännyt mukaan. No, ne kaikkein sietämättömimmät näyttelijänsä (Wood ja Astin) 'hyvän ihmisen' laupias ja lempeä (Woodin kohdalla myös alentuvainen) ilme naamalla ihan koko ajan. EI pysty heidän keskinäisiä kohtauksia edes katsomaan. Kun Gandalf (britti Ian McKellen) tulee mukaan, amerikkalainen pönötys hieman väistyy. Huh. Mutta kyllä tuo on sitä amerikkalaisuutta kehnoimmillaan. Osoittelevaa ja sille joukon kaikkein tyhmimmällekin kalloon varmasti uppoavaa.

Samat ajatukset. Ylikorostettua hyvä vastaan paha asetelma. Hyvät ovat aina siistinnäköisiä, siveitä, pahat epäsiistejä ja moraaliltaan arveluttavia. Itseäni ärsyttää sarjassa liiallinen hurskaus Ingallsin perheessä. Kaipaisin, että Ingallsin rouva iskisi joskus nyrkin pöytään ja kiroilisi kunnolla. Päästelisi joskus. Kai hänelläkin on edes joskus tarve purkautua,jatkuvan puutteen ja raadannan keskellä. Ainaista samaa puuduttavaa rutiinia. Ainoa huvitus on isännän viulunvingutus iltaisin. Eikö hän kaipaa muuta? Vai onko hän pyhimys?

Vierailija kirjoitti:

OT: näittekö viime viikolla jakson Karanteeni? Hyytävän ajankohtainen.

Sitä jaksoa tehdessä on varmaan ajateltu, että nämä on näitä historiallisia kauheuksia joita ei enää nykymaailmassa tapahdu. Kukapa olisi osannut odottaa... Mahdollisena epärealistisuutena kyseisessä jaksossa bongasin sen, miten epidemian keskuskaupungissa oli poltettu siltoja ym. katkaistu yhteydet ja vahdittiin aseiden kanssa kulkuväyliä. Sinänsä ymmärrettävää kuolleisuusprosenttiin nähden, mutta lieneekö tuohon aikaan USAssa oikeasti kaupunki voinut tehdä tuollaisen päätöksen itsenäisesti? Jo aiemmin on mainittu että Walnut Grovessa ei ole sheriffiä - onko vastaava tilanne että kaupunkilaiset ottavat tavallaan oikeuden omiin käsiinsä?

Tämän päivän jaksossa Mary on leikkauksessa ja kun hoito ei sujukaan kuten piti vaan tilanne pitkittyy, loppuvat perheeltä rahat hoidon jatkamiseen. Amerikan tilanteeseen nähden hyytävän ajankohtaista tämäkin. Toivottavasti ensi jaksossa Charles saa rahat kasaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin tänään yhtä jaksoa ja voi mikä nostalgian aalto pyyhkäisi yli. Muistan selkeästi, että jo penskana ärsytti ja naurattikin suunnattomasti niiden tyyppien sellainen 'hyvän ihmisen' ilme - sellainen nöyrä ja laupea, silmät puolikosteina - varsinkin perheen äiti harrasti tätä ilmettä yhtenään. Se amerikkalainen mustavalkoinen elämänasenne tuli niin voimakkaasti läpi: hyvä on siis kiiltokuvamaisen hyvä, sen ongelmat johtuvat pääsääntöisesti muista kuin itsestä, pahat ovat ilkeitä jo naamaltaan ja ne itse aiheuttavat itselleen ongelmia. Noin siis pääosin, joitain poikkeuksia saattoi olla. Olihan se sellaista propagandaa ja hyvinhän se länsimaissa upposi. 

Mutta sitten kun filmatisoitiin brittiläisen Tolkienin Taru sormusten herra, niin kauhullahan sitä odotti, että mitä amerikkalaistuotanto on sinne vängännyt mukaan. No, ne kaikkein sietämättömimmät näyttelijänsä (Wood ja Astin) 'hyvän ihmisen' laupias ja lempeä (Woodin kohdalla myös alentuvainen) ilme naamalla ihan koko ajan. EI pysty heidän keskinäisiä kohtauksia edes katsomaan. Kun Gandalf (britti Ian McKellen) tulee mukaan, amerikkalainen pönötys hieman väistyy. Huh. Mutta kyllä tuo on sitä amerikkalaisuutta kehnoimmillaan. Osoittelevaa ja sille joukon kaikkein tyhmimmällekin kalloon varmasti uppoavaa.

Samat ajatukset. Ylikorostettua hyvä vastaan paha asetelma. Hyvät ovat aina siistinnäköisiä, siveitä, pahat epäsiistejä ja moraaliltaan arveluttavia. Itseäni ärsyttää sarjassa liiallinen hurskaus Ingallsin perheessä. Kaipaisin, että Ingallsin rouva iskisi joskus nyrkin pöytään ja kiroilisi kunnolla. Päästelisi joskus. Kai hänelläkin on edes joskus tarve purkautua,jatkuvan puutteen ja raadannan keskellä. Ainaista samaa puuduttavaa rutiinia. Ainoa huvitus on isännän viulunvingutus iltaisin. Eikö hän kaipaa muuta? Vai onko hän pyhimys?

Kuolisin tylsyyteen, tuollaisessa elämässä. Toki elämä oli 1800-lukua, mutta nyt kun katson, niin, iltaisin viulunvingutus olisi päivän kohokohta. Päivät raadetaan kuivalla preerialla, lautahökkelissä eläen. Ukko hymyilee isoilla hampaillaan, köyhänä, epäonnistuu kaikessa, vaimo raataa orjana, passaten ukkoaan. Jatkuvaa köyhyyttä, kurjuutta. Vaimo nöyränä hyväksyy kaiken, alistuen. 776

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi koulussa opetetaan kaikille tasoille samaa asiaa.

Näin tehdään oikeastikin. Olin tosi pienessä kyläkoulussa ja lapset oli jaettu kahteen luokkaan 1-2 ja 3-6. Lukuaineissa luettiin koko ryhmä aina yhden vuosikurssin asiaa, seuraavana vuonna seuraavan jne. Kun päästiin kuutosen kirjat loppuun, seuraavana vuonna alkoi kierto taas kolmosesta. Pienempien ryhmässä sama. Matikka ja enkku tais olla oman oikean luokan tahdissa, en muista miten se oli järjestetty. Äidinkielestä en ole varma.

Minä olen myös pienestä koulusta, jossa oli kaksi luokkaa, 1.-2. ja 3.-6. Meillä kuitenkin lukuaineet järjestettiin niin, että kierto oli vain kaksivuotinen. Opettaja opetti esimerkiksi alkutunnin 3.-4.-luokkalaisille biologiaa 4. luokan kirjasta ja sillä aikaa 5.-6.-luokkalaiset tekivät historian tehtäviä tai lukivat kappaletta ja lopputunnin opettaja opetti isompia ja pienemmät teki tehtäviä. Matematiikkaa ja englantia opiskeltiin tietysti oman luokka-asteen mukaan. Englannissa meillä oli kiertävä opettaja, joka kävi useammalla koululla opettamassa. Sillä aikaa oma opettaja ehti paremmin opettaa esim matematiikkaa toiselle ryhmälle ja osalla oppilaista loppui koulu aikaisemmin eri päivinä, niin iltapäivän tunneilla oli aikaa opettaa vaikeimpia asioita pienemmälle ryhmälle.

Sori, tämä meni vähän ohi pieni talo -aiheesta.

Ei ainakaan tänään iskän paras kaveri auta lasta kuten Edwards-setä tekee. Ja muutkin tutut sedät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin tänään yhtä jaksoa ja voi mikä nostalgian aalto pyyhkäisi yli. Muistan selkeästi, että jo penskana ärsytti ja naurattikin suunnattomasti niiden tyyppien sellainen 'hyvän ihmisen' ilme - sellainen nöyrä ja laupea, silmät puolikosteina - varsinkin perheen äiti harrasti tätä ilmettä yhtenään. Se amerikkalainen mustavalkoinen elämänasenne tuli niin voimakkaasti läpi: hyvä on siis kiiltokuvamaisen hyvä, sen ongelmat johtuvat pääsääntöisesti muista kuin itsestä, pahat ovat ilkeitä jo naamaltaan ja ne itse aiheuttavat itselleen ongelmia. Noin siis pääosin, joitain poikkeuksia saattoi olla. Olihan se sellaista propagandaa ja hyvinhän se länsimaissa upposi. 

Mutta sitten kun filmatisoitiin brittiläisen Tolkienin Taru sormusten herra, niin kauhullahan sitä odotti, että mitä amerikkalaistuotanto on sinne vängännyt mukaan. No, ne kaikkein sietämättömimmät näyttelijänsä (Wood ja Astin) 'hyvän ihmisen' laupias ja lempeä (Woodin kohdalla myös alentuvainen) ilme naamalla ihan koko ajan. EI pysty heidän keskinäisiä kohtauksia edes katsomaan. Kun Gandalf (britti Ian McKellen) tulee mukaan, amerikkalainen pönötys hieman väistyy. Huh. Mutta kyllä tuo on sitä amerikkalaisuutta kehnoimmillaan. Osoittelevaa ja sille joukon kaikkein tyhmimmällekin kalloon varmasti uppoavaa.

Samat ajatukset. Ylikorostettua hyvä vastaan paha asetelma. Hyvät ovat aina siistinnäköisiä, siveitä, pahat epäsiistejä ja moraaliltaan arveluttavia. Itseäni ärsyttää sarjassa liiallinen hurskaus Ingallsin perheessä. Kaipaisin, että Ingallsin rouva iskisi joskus nyrkin pöytään ja kiroilisi kunnolla. Päästelisi joskus. Kai hänelläkin on edes joskus tarve purkautua,jatkuvan puutteen ja raadannan keskellä. Ainaista samaa puuduttavaa rutiinia. Ainoa huvitus on isännän viulunvingutus iltaisin. Eikö hän kaipaa muuta? Vai onko hän pyhimys?

Kuolisin tylsyyteen, tuollaisessa elämässä. Toki elämä oli 1800-lukua, mutta nyt kun katson, niin, iltaisin viulunvingutus olisi päivän kohokohta. Päivät raadetaan kuivalla preerialla, lautahökkelissä eläen. Ukko hymyilee isoilla hampaillaan, köyhänä, epäonnistuu kaikessa, vaimo raataa orjana, passaten ukkoaan. Jatkuvaa köyhyyttä, kurjuutta. Vaimo nöyränä hyväksyy kaiken, alistuen. 776

Ei sulle ehtii niitä tylsiä hetkiä edes tulla.

Tuollaistahan se elämä oli kaikkialla tuohon aikaan, jos oli ihan tavallinen maanviljelijä. Suomessakin torppareilla oli kuu aurinkona, kun hoitivat omaa tilaansa isännän tilan jälkeen. Ingallsseilla on sentään oma tila.

Ei se varmaan tunnu niin pahalta, jos terveys kestää ja muilla on samanlaista.

Pääsipä inkalsin rouva helposti töihin ja sai vielä ilmaisen yöpaikan.

Maryn leikkaus salissa katossa pelit ei vastaa aikakautta

Eikö tuohon aikaan ollut leikkaavalla lääkärillä ja muilla salissa mitään rättiä naamalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin tänään yhtä jaksoa ja voi mikä nostalgian aalto pyyhkäisi yli. Muistan selkeästi, että jo penskana ärsytti ja naurattikin suunnattomasti niiden tyyppien sellainen 'hyvän ihmisen' ilme - sellainen nöyrä ja laupea, silmät puolikosteina - varsinkin perheen äiti harrasti tätä ilmettä yhtenään. Se amerikkalainen mustavalkoinen elämänasenne tuli niin voimakkaasti läpi: hyvä on siis kiiltokuvamaisen hyvä, sen ongelmat johtuvat pääsääntöisesti muista kuin itsestä, pahat ovat ilkeitä jo naamaltaan ja ne itse aiheuttavat itselleen ongelmia. Noin siis pääosin, joitain poikkeuksia saattoi olla. Olihan se sellaista propagandaa ja hyvinhän se länsimaissa upposi. 

Mutta sitten kun filmatisoitiin brittiläisen Tolkienin Taru sormusten herra, niin kauhullahan sitä odotti, että mitä amerikkalaistuotanto on sinne vängännyt mukaan. No, ne kaikkein sietämättömimmät näyttelijänsä (Wood ja Astin) 'hyvän ihmisen' laupias ja lempeä (Woodin kohdalla myös alentuvainen) ilme naamalla ihan koko ajan. EI pysty heidän keskinäisiä kohtauksia edes katsomaan. Kun Gandalf (britti Ian McKellen) tulee mukaan, amerikkalainen pönötys hieman väistyy. Huh. Mutta kyllä tuo on sitä amerikkalaisuutta kehnoimmillaan. Osoittelevaa ja sille joukon kaikkein tyhmimmällekin kalloon varmasti uppoavaa.

Samat ajatukset. Ylikorostettua hyvä vastaan paha asetelma. Hyvät ovat aina siistinnäköisiä, siveitä, pahat epäsiistejä ja moraaliltaan arveluttavia. Itseäni ärsyttää sarjassa liiallinen hurskaus Ingallsin perheessä. Kaipaisin, että Ingallsin rouva iskisi joskus nyrkin pöytään ja kiroilisi kunnolla. Päästelisi joskus. Kai hänelläkin on edes joskus tarve purkautua,jatkuvan puutteen ja raadannan keskellä. Ainaista samaa puuduttavaa rutiinia. Ainoa huvitus on isännän viulunvingutus iltaisin. Eikö hän kaipaa muuta? Vai onko hän pyhimys?

Kuolisin tylsyyteen, tuollaisessa elämässä. Toki elämä oli 1800-lukua, mutta nyt kun katson, niin, iltaisin viulunvingutus olisi päivän kohokohta. Päivät raadetaan kuivalla preerialla, lautahökkelissä eläen. Ukko hymyilee isoilla hampaillaan, köyhänä, epäonnistuu kaikessa, vaimo raataa orjana, passaten ukkoaan. Jatkuvaa köyhyyttä, kurjuutta. Vaimo nöyränä hyväksyy kaiken, alistuen. 776

Tuohon aikaan ei tavikset ehtineet juuri huvia kaivata, kun oleellisinta oli pysyä hengissä. Itse ja läheiset.

Sarja olisi aika tylsä ilman Nellie- ja Rouva Olesoneja! Ovat piristeruiske tunteenpurkauksineen, joita tosin on rajustikin liioiteltu. Ingallsien täydellisyys ärsyttää. Toisaalta myös Herra Ingallsin äkilliset väkivaltaisuudet. Aika erikoista, että muuten niin hurskas ja rauhallinen mies, äkkiarvaamatta turvautuu nyrkkeihin. Erikoista myös, että Herra Oleson tuntuu suorastaan inhoavan perhettään, jopa omia lapsiaan, sen sijaan ihailee Ingallseja. Olisi kiva nähdä myös Carolinenkin mokaavan edes joskus jossain asiassa. Mun sympatiat on Harriet Olesonin puolella useinkin. 

Mutta tykkään sarjassa vanhanajan tunnelmasta ja jopa ne erikoiset myssyt on mun mielestä söpöjä! ;)

Charles eilisessä jaksossa rutisti juuri suolileikkauksesta toipuvaa Marya kyllä niin voimalla, että varmaan tikit aukesi. Ihan omaankin kroppaan sattui - Charlesilla karhun voimat.

Vierailija kirjoitti:

Olen katsonut jo melkein koko sarjan. Kun Charles lähti ja Laurasta tuli sarjan ”päätähti”, niin tajusin kuinka karismaattinen Michael Landon on ollut. Melissa Gilbert oli erittäin lahjakas lapsinäyttelijä, mutta jotenkin hän ei enää aikuisena pystynyt pitämään sarjaa koossa, ei vain taidot ja karisma enää riittäneet. Se Maryn näyttelijä oli loistava myös vähän vanhempanakin. Lapsena vihasin Harriet Olesonia, mutta näin aikuisen silmissä hän näyttää lähinnä koomiselta. Epäloogisuuksia on vaikka muille jakaa, mutta lähinnä nekin vain huvittavat.

Minulla menossa 9. kausi ja se on kyllä surkea ihan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ingalsien taloon muuttaa toinen perhe ja yllättäen perheen isä ottaa kaupungissa Charlesin roolin vaikka onkin uusi tulokas. Jaksojen juonet myös äärettömän typeriä.

En tiedä onko jo mainittu, mutta ainakin "kilpailu" jakson alussa Bunny-hepalla on järkyttävä slerba siihen nähden että se on tamma.