Kerätään Pieni talo preerialla-sarjan järjettömyyksiä/epäloogisuuksia
-Vitivalkoiset silitetyt paidat tilanteessa kuin tilanteessa -Koulu ja kirkko ovat sama rakennus, kuitenkin kirkossa sunnuntaina on vain muutama perhe vrt. koulun oppilaisiin -Tulipalossa pikkulapsen voi laskea puroon turvaan, josta tämä löytyy samasta kohtaan Jatkakaa!
Kommentit (3159)
Vierailija kirjoitti:
Oikea elämä ei olisi tarpeeksi romanttista sarjaan. Siksi Marylle on pitänyt keksiä mies.
Ehkä pikemminkin tarpeeksi dramaattista ja tapahtumarikasta. Käsikirjoittajista on varmasti ollut vaikeaa kirjoittaa Marylle isoa roolia, jos hän ensin vain on vuosikausia yksin sokeainkoulussa jossain kaukana ilman että pystyy juurikaan viestimään muiden sarjan päähenkilöiden kanssa, ja sen jälkeen vain on kotona. Hänet on pitänyt saada kommunikoimaan jonkun kanssa myös siellä kaukana ollessaan, tekemään jotain ja kohtaamaan onnistumisia ja vastoinkäymisiä, että häntä olisi kiinnostavaa katsoa telkkarista. Paletti pysyy paremmin kasassa, jos hänen elämäänsä keksitään yksi tärkeä sokea ihminen, jonka kanssa hänet voi laittaa puhumaan tärkeistä asioista ja vierailemaan Walnut Grovessa kuin jos katsojille esiteltäisiin kaksikymmentä sokeaa iowalaista teinityttöä.

Mietin että voi olla harhakäsitys, että Maryn oikea elämä olisi ollut tosi tylsää, vaikkei se tuohon tv-sarjaan sellaisenaan kelvannutkaan. Opiskelua sokeainkoulussa Iowassa voi ehkä verrata siihen jos nykyään lähtisi tekemään tutkinnon ulkomaille. Mary asui Iowassa peräti seitsemän vuotta ja valmistui koulusta noin 25-vuotiaana. Ikinä myöhemminkään hän ei asunut yksinään jossain syrjäisessä mökissä, vaan ensin vanhempien luona, ja sitten sisarustensa. Jos Laura oli ammatiltaan kirjailija ja Grace ja Carrie olivat molemmat toimittajia, niin olisi kumma, jos Mary ei olisi myös kirjoitellut ahkerasti. Hänellä on voinut olla sukulaisten lisäksi vaikka miten monta sokeaa ystävää, joiden kanssa hän on kirjoitellut lopun ikäänsä säännöllisesti, ehkä välillä tavannutkin. Se että osallistuu perheen elatukseen tekemällä kärpäsverkkoja ei suinkaan tarkoita, ettei tekisi lisäksi elämässään muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olssonit ja ingalssin tyhjentävät talonsa kokonaan lähtiessään kaupunkiin.
Kuitenkin ingalssien vankkureissa näkyy, ettei siellä ole sisällä juuri mitään.
Taloja ei myydä, joten Mitä järkeä on tyhjentää ne huonekaluista.
Kun palaavat, paikalle on jäänyt sahanomistaja ja lääkäri häntä hoitamaan. Miten ovat saaneet elantonsa, kun muita ei ole? Kirkko/koulu on hämähäkinseittien peitossa.
Mistä lääkäri sai ruokansa kun kaupunki tyhjä?
Lehtimies jaksossa rva Ohlsson sanoi että nostetaan hintoja 30% ja sitten 20% ale jolloin voitto 10%. Tämähän ei pidä paikkaansa jos oikein lasketaan. Muuten tämä oli hyvä jakso vaikka välillä ihmetyttää miksi rva ja tytär saa olla niin ilkeitä eikä kukaan puutu.
OT pastoria esittävä näyttelijä oli juuri elokuvassa vihreä maili, tosi vanhana.
mistä ne sai hevosiinsa bensaa kun ei näkynyt yhtäkään huolto-asemaa?
Jaksossa, jossa Charles käy hakemassa isänsä heille äidin kuoleman jälkeen, takautumissa tuo sama Alberttia esittävä poika esittääkin Charlesia lapsena. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea elämä ei olisi tarpeeksi romanttista sarjaan. Siksi Marylle on pitänyt keksiä mies.
Ehkä pikemminkin tarpeeksi dramaattista ja tapahtumarikasta. Käsikirjoittajista on varmasti ollut vaikeaa kirjoittaa Marylle isoa roolia, jos hän ensin vain on vuosikausia yksin sokeainkoulussa jossain kaukana ilman että pystyy juurikaan viestimään muiden sarjan päähenkilöiden kanssa, ja sen jälkeen vain on kotona. Hänet on pitänyt saada kommunikoimaan jonkun kanssa myös siellä kaukana ollessaan, tekemään jotain ja kohtaamaan onnistumisia ja vastoinkäymisiä, että häntä olisi kiinnostavaa katsoa telkkarista. Paletti pysyy paremmin kasassa, jos hänen elämäänsä keksitään yksi tärkeä sokea ihminen, jonka kanssa hänet voi laittaa puhumaan tärkeistä asioista ja vierailemaan Walnut Grovessa kuin jos katsojille esiteltäisiin kaksikymmentä sokeaa iowalaista teinityttöä.
Mietin että voi olla harhakäsitys, että Maryn oikea elämä olisi ollut tosi tylsää, vaikkei se tuohon tv-sarjaan sellaisenaan kelvannutkaan. Opiskelua sokeainkoulussa Iowassa voi ehkä verrata siihen jos nykyään lähtisi tekemään tutkinnon ulkomaille. Mary asui Iowassa peräti seitsemän vuotta ja valmistui koulusta noin 25-vuotiaana. Ikinä myöhemminkään hän ei asunut yksinään jossain syrjäisessä mökissä, vaan ensin vanhempien luona, ja sitten sisarustensa. Jos Laura oli ammatiltaan kirjailija ja Grace ja Carrie olivat molemmat toimittajia, niin olisi kumma, jos Mary ei olisi myös kirjoitellut ahkerasti. Hänellä on voinut olla sukulaisten lisäksi vaikka miten monta sokeaa ystävää, joiden kanssa hän on kirjoitellut lopun ikäänsä säännöllisesti, ehkä välillä tavannutkin. Se että osallistuu perheen elatukseen tekemällä kärpäsverkkoja ei suinkaan tarkoita, ettei tekisi lisäksi elämässään muutakin.
Laura kirjoitti ensimmäisen kirjansa vasta Maryn kuoleman jälkeen noin 65-vuotiaana. Olisi kiva tietää, onko perheen keskinäistä kirjeenvaihtoa säilynyt. Mary ja Laura ei näet edes tavanneet toisiaan vuosikymmeniin ennen Maryn kuolemaa.

Lauran kirjeenvaihtoa vuosilta 1894–1956 julkaistiin vuonna 2016

Miten ja missä sitä voisi Suomessa lukea?

Äkkiseltään Googlettamalla löysin ainakin äänikirjana Bookbeatista . https://www.bookbeat.fi/kirja/selected-letters-laura-ingalls-wilder-365…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mary on niin kaunis vielä nykyäänkin. Nellie taas kamala akka. Ihana sarja!
Marya esittävä näyttelijä ei tullut toimeen muiden lapsinäyttelijöiden kanssa, Nellien näyttelijä puolestaan oli/on bestis Lauran näyttelijän kanssa.
Minusta Mary oli ärsyttävä tietäjä :D
Mutta en ole itsekään koskaan ollut mikään täydellinen lapsi vaan joutunut tarpomaan tieni hyviin ansioihin.
Minusta tietäjät ovat mukavampia kuin kaiken sekoittavat sählääjät.
Kerro tarkemmin. Miten niin Maryn näyttelijä ei tullut toimeen toisten kanssa? Onko liian älykäs muihin verrattuna?
Mistäpä näistä voi tänä päivänä tietää ? Voi kertoa älykkyydestä, voi kertoa ylimielisyydestä, voi kertoa siitä, että oli esim, ujo ?
Nykyään näyttävät kaikki tulevan hyvin toimeen.
Tokko näyttelijällä olisi ujoutta?
Ehkä johtui ylpeydestä sitten. (ainakin Dallasissa Pamelan näyttelijä Victoria Principal ei tullut toimeen muiden kanssa ja se mielestäni riippui nimenomaan ylpeydestä, luulen. Muut olivat kavereita keskenään.)
Melissa Sue Anderson on itse kertonut olleensa lapsena tosi ujo ja vetäytyi mielummin syrjään, kun muut lapsinäyttelijät leikkivät keskenään. Oli kuitenkin kiinnostunut näyttelemisestä.
Anderson haki Lauran rooliin, mutta valittiin Maryksi. Muisatakseni Nellienkin näyttelijä haki Lauraksi. Casting on minusta kyllä onnistunut tuossa roolituksessa, erityisesti Nellien näyttelijä sopii rooliin tosi hyvin.

Tässä kaiken kaikkiaan tosi hyvä sivusto Pieni talo Preerialla -kokonaisuudesta, kirjat ja TV-sarja eroteltuna. Melissa Sue Andersinosta on siellä oma sivunsa:
http://www.kolumbus.fi/pienitalopreerialla/2015/tv/castleadanderson.html
Vierailija kirjoitti:
Lehtimies jaksossa rva Ohlsson sanoi että nostetaan hintoja 30% ja sitten 20% ale jolloin voitto 10%. Tämähän ei pidä paikkaansa jos oikein lasketaan..
Ei niin, voitto on vain 4%. Varmaan oli tarkoituskin irvailla rouvan laskutaidottomuudella.
Onko tuosta tietoa miksi viimeinen kausi painottuu niin paljon muihin ihmisiin kuin Ingallseihin. Ja oliko esim. Carolainen näyttelijällä joku este miksi ei osallistunut ollenkaan ( paitsi vikassa jaksossa näyttää olevan jaksokuvan perusteella, pari vikaa jaksoa on vielä katsomatta).
Viimeinen kausi olisi voinut vaikka jäädä tekemättä kokonaan.
Tuo Alison Arngrim on Nellie Olesonin roolissa kyllä täysosuma. Ei siis "älyttömyys". Hyvä näyttelijä niin nuoreksi (silloin). Hän on kirjoittanut myöhemmin kirjankin, "Confessions of A Prairie Bitch: How I Survived Nellie Oleson and Learned to Love Being Hated". Surullista, että monet kuvittelevat ilkeiden roolien näyttelijöistä, että ovat sellaisia oikeastikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehtimies jaksossa rva Ohlsson sanoi että nostetaan hintoja 30% ja sitten 20% ale jolloin voitto 10%. Tämähän ei pidä paikkaansa jos oikein lasketaan..
Ei niin, voitto on vain 4%. Varmaan oli tarkoituskin irvailla rouvan laskutaidottomuudella.
Epäloogista sillä silloin, kun olesoneilla oli kova riitä ja Ingallsin sitä sovittelivat, Nels sanoi charlesille, että hän ihailee vaimossaan eniten tämän hyvää laskutaitoa.
Miksi Laura itkee kun Andy lunttaa kokeissa?
Osaako joku kertoa miksi kaikki pikkuvauvat sarjassa on aina kääritty villaiselta neulotulta peitteeltä näyttäviin peitteisiin, mistä jostain kulmasta tulee vauvan jalka tai käsi ulos? Ei ole päällä pientä nuttua, joten vaikuttaa vähän vilpoiselta vaatetukselta, kun muilla on kuitenkin aina pitkähihaiset vaatteet.
Hyvä että sarja tulee Areenalta ja tv:stä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehtimies jaksossa rva Ohlsson sanoi että nostetaan hintoja 30% ja sitten 20% ale jolloin voitto 10%. Tämähän ei pidä paikkaansa jos oikein lasketaan..
Ei niin, voitto on vain 4%. Varmaan oli tarkoituskin irvailla rouvan laskutaidottomuudella.
Epäloogista sillä silloin, kun olesoneilla oli kova riitä ja Ingallsin sitä sovittelivat, Nels sanoi charlesille, että hän ihailee vaimossaan eniten tämän hyvää laskutaitoa.
Nels ei ehkä ollut pätevä arvioimaan mikä on hyvää laskutaitoa, vaan oli hämmentynyt vaimonsa näennäisen ylivoimaisuuden edessä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea elämä ei olisi tarpeeksi romanttista sarjaan. Siksi Marylle on pitänyt keksiä mies.
Ehkä pikemminkin tarpeeksi dramaattista ja tapahtumarikasta. Käsikirjoittajista on varmasti ollut vaikeaa kirjoittaa Marylle isoa roolia, jos hän ensin vain on vuosikausia yksin sokeainkoulussa jossain kaukana ilman että pystyy juurikaan viestimään muiden sarjan päähenkilöiden kanssa, ja sen jälkeen vain on kotona. Hänet on pitänyt saada kommunikoimaan jonkun kanssa myös siellä kaukana ollessaan, tekemään jotain ja kohtaamaan onnistumisia ja vastoinkäymisiä, että häntä olisi kiinnostavaa katsoa telkkarista. Paletti pysyy paremmin kasassa, jos hänen elämäänsä keksitään yksi tärkeä sokea ihminen, jonka kanssa hänet voi laittaa puhumaan tärkeistä asioista ja vierailemaan Walnut Grovessa kuin jos katsojille esiteltäisiin kaksikymmentä sokeaa iowalaista teinityttöä.
Mietin että voi olla harhakäsitys, että Maryn oikea elämä olisi ollut tosi tylsää, vaikkei se tuohon tv-sarjaan sellaisenaan kelvannutkaan. Opiskelua sokeainkoulussa Iowassa voi ehkä verrata siihen jos nykyään lähtisi tekemään tutkinnon ulkomaille. Mary asui Iowassa peräti seitsemän vuotta ja valmistui koulusta noin 25-vuotiaana. Ikinä myöhemminkään hän ei asunut yksinään jossain syrjäisessä mökissä, vaan ensin vanhempien luona, ja sitten sisarustensa. Jos Laura oli ammatiltaan kirjailija ja Grace ja Carrie olivat molemmat toimittajia, niin olisi kumma, jos Mary ei olisi myös kirjoitellut ahkerasti. Hänellä on voinut olla sukulaisten lisäksi vaikka miten monta sokeaa ystävää, joiden kanssa hän on kirjoitellut lopun ikäänsä säännöllisesti, ehkä välillä tavannutkin. Se että osallistuu perheen elatukseen tekemällä kärpäsverkkoja ei suinkaan tarkoita, ettei tekisi lisäksi elämässään muutakin.
Laura kirjoitti ensimmäisen kirjansa vasta Maryn kuoleman jälkeen noin 65-vuotiaana. Olisi kiva tietää, onko perheen keskinäistä kirjeenvaihtoa säilynyt. Mary ja Laura ei näet edes tavanneet toisiaan vuosikymmeniin ennen Maryn kuolemaa.
Laura kirjoitti kyllä koko ajan, vaikka aloitti kirjojen kirjoittamisen vasta 1930. Tässä katkelma tässäkin keskustelussa moneen kertaan hyväksi suomenkieliseksi lähteeksi mainitulta sivustolta http://www.kolumbus.fi/pienitalopreerialla/2015/tosi/biolaura.html:
"Lauraa kutsuttiin puhumaan moniin farmareiden kokouksiin, mutta erääseen hän ei jaksanut lähteä vaan lähetti pelkän kirjoitetun puheen. Paikallisen lehden toimittaja oli kuulijoiden joukossa ja hän pyysi Lauraa kirjoittamaan samantyylisiä juttuja lehteä varten. Ensimmäinen Lauran kirjoitus julkaistiin Missouri Ruralistissa helmikuussa 1911. [...]
Tilanhoidon ohessa Laura kirjoitti. Hän rustasi novelleja, pikku tarinoita, vinkkejä, pakinoita ja runoja. Mrs. A. J. Wilderin kirjoituksista tuli vakituista ja odotettua luettavaa. Hän sai kokonaan oman palstan ja nimitettiin kotitaloustoimittajaksi. Rose ehdotti apulaisen palkkaamista kanoja hoitamaan, jotta Laura voisi keskittyä kunnolla kirjoittamiseen. Lauraa taas ihmetytti Rosen kirjallinen menestys – tämä oli haastatellut mm. Charlie Chaplinia! He vaihtelivat kirjeitse ideoita ja vuonna 1915 Laura matkusti kahdeksi kuukaudeksi kylään San Franciscoon tutustumaan paremmin Rosen kirjoitustekniikkaan."
Ingallsin perheen keskinäinen kirjeenvaihto olisi taatusti massiivinen aarreaitta, mutta harmillisesti siitä ei ole säilynyt juuri mitään. Jos nyt oikein muistan, niin Carrie huolehti ennen kuolemaansa (1946), että Ingallsien De Smetin talo pitää siivota ja tyhjentää. Siivoojat heittivät kirjeniput roska-auton kyytiin. Niitä oli kuulemma hirveästi, talo oli muutenkin kuin keräilijöiden kotimuseo. Carrien omaan kotiinkaan ei jäänyt oikein mitään. Lauran tytär Rose taas poltti Lauran kuoleman (1957) jälkeen mielenkuohussa melkein kaikki Lauran paperit.
Edellisellä sivulla mainittu Lauran kirjeistä koostettu kirja on siis aika köyhä lapsuudenperheen kuulumisten osalta. Siinä on mm. Lauran vastauksia fanien lähettämiin kirjeisiin ja jonkin verran kirjeitä omalle tyttärelle. Laura sai paljon fanipostia ja vastasi siihen tosi säntillisesti, mutta no, lukisin kyllä tosiaan mieluummin esim. Maryn ja Carolinen kuulumisia.