Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalinen media sairastuttaa ihmiset
26.05.2020 |
Haluan avata aihetta sosiaalisen median negatiivisuudesta ihmisiin. Nykyään tuntuu, että ihmisarvo perustuu siihen, paljonko saa tykkäyksiä/seuraajia.. Mutta sitten on se toinen varjopuoli! Jos seuraajia alkaakin yhtäkkiä tupsahdella enemmän, sanotaanko yllättävän paljon (huomattavasti enemmän kuin ystävillä), niin se alkaa häiritä heitä ja he alkavat käyttäytyä sen mukaisesti. Alkaa ilmetä kateutta, ignooraamista jne.
Minusta aika surullista, että somemaailma otetaan näin vakavasti. Eihän suurin osa sadoista/tuhansista seuraajista ole niitä oikeita ystäviä ja niitä ystäviä ei some korvaa, vaikka seuraajamäärä olisi kuinka paljon.
Mitä ajatuksia tämä aloitus herättää muissa?
Kommentit (37)
Todelle monelle ihmisistä some on tapa ilmaista itseään ja pitää yhteyttä ystäviin.. ja väitän, että jos olet siellä somessa ilman sitä yritystiliäkin, niin sinulla on tarve tulla nähnyksi ja kuulluksi jos sinne päivität jotain.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en vastaa koska sulla jo noin paljon yläpeukkuja.
Mä mietin, missä vaiheessa monille tuli hirveä hinku päästä julkisuuteen. Omassa nuoruudessani 1970- ja 1980-luvuilla ei nyt todellakaan olisi halunnut mitään persekuvaa itsestään iltapäivälehden tai Hymyn kanteen. Kun tuli Internet, IRC oli lähinnä nörttien juttua. Mulla on sellainen mielikuva, että hinku julkisuuteen alkoi jo paljon ennen Facebookin yleistymistä ja Instagramia. Nuoret - erityisesti tytöt - halusivat julkkiksiksi keinolla millä hyvänsä. Ehkä se alkoi joskus vuosituhannen vaihteessa, kun nuoret kollit alkoivat vaurastua, ajella hulppeilla autoilla ja kuluttaa rahaa ökyelämään? Kaunottaret kollien kainalossa vaihtuivat ja nuoret tytöt halusivat saada edes hetken parrasvaloissa? Tuli tärkeäksi olla suosittu. Tuli tärkeäksi verkostoitua suosittujen kanssa. Tuli tärkeäksi kilpailla suosituimmuudestaan. Ja nämä FB:t ja Instat yms antoivat tähän vieläkin paremmat mahdollisuudet kuin perinteinen media.
En osaa sanoa, sairastuttaako some varsinaisesti. Aina on ollut ihmisiä, jotka haluavat julkisuuteen ja olla suosittuja. Meille Suomeen tämä "kauniiden ja rikkaiden" maailma tuli vasta paljon myöhemmin kuin mitä se on ollut Yhdysvalloissa. Ihan siksikin, että Suomi on pieni maa eikä meillä ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut mitään suuren luokan kaunottariakaan. Valtaosa meidän näyttelijöistäkin on aina ollut ihan taviksen näköisiä. Some sairastuttaa ehkä silloin, jos sen kautta tavoittelee jotain, mitä ei ole realistisesti ajateltuna mahdollista saada?
Näillä asioilla on 2 puolta. Jos nenä on kiinni somessa, et koskaan näe ja tunne maailmaa sellaisena kuin se oikeasti on, koska et aisti asioita samalla tavalla kuin luonnossa kuin kuvia katsomalla. Aikaai menee ainoastaan siihen, että rullaat somea ees taas ja katsot toisten kuvia. Kuvat eivät kuitenkaan näytä tunteita. Someen voi kirjottaa ,mielipiteinä kaikkea mitä et ihan varmaan sanoisi kellekään kasvotusten.
Somesta voi löytyä toisaalta hyviä vinkkejä, uusia ruokaohjeita , ulkoikureittejä.
Nurja puoli on se, että hyväksyntää haetaan somem kautta ja että aivot koukuttuvat jatkuvaan viestitulvaan, mikä tyhmentää ihmisen. Ihminen ei myöskään enää pyri ajattelemaan itse, kun kaikki on somessa pureskeltu valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, missä vaiheessa monille tuli hirveä hinku päästä julkisuuteen. Omassa nuoruudessani 1970- ja 1980-luvuilla ei nyt todellakaan olisi halunnut mitään persekuvaa itsestään iltapäivälehden tai Hymyn kanteen. Kun tuli Internet, IRC oli lähinnä nörttien juttua. Mulla on sellainen mielikuva, että hinku julkisuuteen alkoi jo paljon ennen Facebookin yleistymistä ja Instagramia. Nuoret - erityisesti tytöt - halusivat julkkiksiksi keinolla millä hyvänsä. Ehkä se alkoi joskus vuosituhannen vaihteessa, kun nuoret kollit alkoivat vaurastua, ajella hulppeilla autoilla ja kuluttaa rahaa ökyelämään? Kaunottaret kollien kainalossa vaihtuivat ja nuoret tytöt halusivat saada edes hetken parrasvaloissa? Tuli tärkeäksi olla suosittu. Tuli tärkeäksi verkostoitua suosittujen kanssa. Tuli tärkeäksi kilpailla suosituimmuudestaan. Ja nämä FB:t ja Instat yms antoivat tähän vieläkin paremmat mahdollisuudet kuin perinteinen media.
En osaa sanoa, sairastuttaako some varsinaisesti. Aina on ollut ihmisiä, jotka haluavat julkisuuteen ja olla suosittuja. Meille Suomeen tämä "kauniiden ja rikkaiden" maailma tuli vasta paljon myöhemmin kuin mitä se on ollut Yhdysvalloissa. Ihan siksikin, että Suomi on pieni maa eikä meillä ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut mitään suuren luokan kaunottariakaan. Valtaosa meidän näyttelijöistäkin on aina ollut ihan taviksen näköisiä. Some sairastuttaa ehkä silloin, jos sen kautta tavoittelee jotain, mitä ei ole realistisesti ajateltuna mahdollista saada?
Osittain samaa mieltä.. MUTTA , entäpä kun puhutaan vaikkapa Tiina-tavantallukan somepäivityksestä vaikkapa vain tyyliin:
” mitäs tykkäätte mun uudesta hiustyylistä”
Ja siihen ei sitten tulisikaan reaktioita kun ehkä pari kolme.. veikkaanpa että tämä Tiinuska odotti, että sinne saattaisi tipahtaa pari kehuvaa kommenttiakin. :D
Minusta tuntuu, että tämä julkisuus on enemmän nuorisolle se juttu nyt. On nähty että IG saattaa olla mahdollisuus ” helpolle” rahalle, jos vaan sitä nättiä pyllyä vähän paljastaa katsojille. Tosiasiassahan tämä tarkoittaa sun koko elämän yksityisyyden myymistä maailmalle. Ja jos et ole tarpeeksi ”myyvä” tyyppi, niin saattaahan se lannistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näillä asioilla on 2 puolta. Jos nenä on kiinni somessa, et koskaan näe ja tunne maailmaa sellaisena kuin se oikeasti on, koska et aisti asioita samalla tavalla kuin luonnossa kuin kuvia katsomalla. Aikaai menee ainoastaan siihen, että rullaat somea ees taas ja katsot toisten kuvia. Kuvat eivät kuitenkaan näytä tunteita. Someen voi kirjottaa ,mielipiteinä kaikkea mitä et ihan varmaan sanoisi kellekään kasvotusten.
Somesta voi löytyä toisaalta hyviä vinkkejä, uusia ruokaohjeita , ulkoikureittejä.Nurja puoli on se, että hyväksyntää haetaan somem kautta ja että aivot koukuttuvat jatkuvaan viestitulvaan, mikä tyhmentää ihmisen. Ihminen ei myöskään enää pyri ajattelemaan itse, kun kaikki on somessa pureskeltu valmiiksi.
Samaa mieltä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joo minäki sain tippurin facesta ja influenssan instasta.
Kauhistus! Taisit bongata sieltä, jonkun todella saastaisen tyypin. Kannattaa jatkossa tsekata ketä sieltä bongailee treffeille, kun ulkonäkö ei kerro ihmisestä kaikkea. ;)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, missä vaiheessa monille tuli hirveä hinku päästä julkisuuteen. Omassa nuoruudessani 1970- ja 1980-luvuilla ei nyt todellakaan olisi halunnut mitään persekuvaa itsestään iltapäivälehden tai Hymyn kanteen. Kun tuli Internet, IRC oli lähinnä nörttien juttua. Mulla on sellainen mielikuva, että hinku julkisuuteen alkoi jo paljon ennen Facebookin yleistymistä ja Instagramia. Nuoret - erityisesti tytöt - halusivat julkkiksiksi keinolla millä hyvänsä. Ehkä se alkoi joskus vuosituhannen vaihteessa, kun nuoret kollit alkoivat vaurastua, ajella hulppeilla autoilla ja kuluttaa rahaa ökyelämään? Kaunottaret kollien kainalossa vaihtuivat ja nuoret tytöt halusivat saada edes hetken parrasvaloissa? Tuli tärkeäksi olla suosittu. Tuli tärkeäksi verkostoitua suosittujen kanssa. Tuli tärkeäksi kilpailla suosituimmuudestaan. Ja nämä FB:t ja Instat yms antoivat tähän vieläkin paremmat mahdollisuudet kuin perinteinen media.
En osaa sanoa, sairastuttaako some varsinaisesti. Aina on ollut ihmisiä, jotka haluavat julkisuuteen ja olla suosittuja. Meille Suomeen tämä "kauniiden ja rikkaiden" maailma tuli vasta paljon myöhemmin kuin mitä se on ollut Yhdysvalloissa. Ihan siksikin, että Suomi on pieni maa eikä meillä ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut mitään suuren luokan kaunottariakaan. Valtaosa meidän näyttelijöistäkin on aina ollut ihan taviksen näköisiä. Some sairastuttaa ehkä silloin, jos sen kautta tavoittelee jotain, mitä ei ole realistisesti ajateltuna mahdollista saada?
Osittain samaa mieltä.. MUTTA , entäpä kun puhutaan vaikkapa Tiina-tavantallukan somepäivityksestä vaikkapa vain tyyliin:
” mitäs tykkäätte mun uudesta hiustyylistä”
Ja siihen ei sitten tulisikaan reaktioita kun ehkä pari kolme.. veikkaanpa että tämä Tiinuska odotti, että sinne saattaisi tipahtaa pari kehuvaa kommenttiakin. :DMinusta tuntuu, että tämä julkisuus on enemmän nuorisolle se juttu nyt. On nähty että IG saattaa olla mahdollisuus ” helpolle” rahalle, jos vaan sitä nättiä pyllyä vähän paljastaa katsojille. Tosiasiassahan tämä tarkoittaa sun koko elämän yksityisyyden myymistä maailmalle. Ja jos et ole tarpeeksi ”myyvä” tyyppi, niin saattaahan se lannistaa.
Minun on kamalan vaikea käsittää, miksi kaikki haluavat nykyään olla julkkiksia, vähintään somejulkkiksia omissa piireissään jos ei muuta. Olen kolmevitonen, eli Irc-galleria tuli kun olin parikymppinen, ja facebook levisi muutamaa vuotta myöhemmin. Tosi-tv tuli myös silloin kun olin lukioikäinen ja parikymppinen. En ole ikinä oppinut ymmärtämään tätä kulttuuria. Tuntuu etten ymmärrä ikäisiäni tai nuorempia ihmisiä, sanotaan 15-40v porukkaa oikein ollenkaan. Mistä se johtuu että kaikki haluavat olla julkkiksia, vähintään jotain pienen piirin julkkiksia? Mitä ihmiset saavat siitä?
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, missä vaiheessa monille tuli hirveä hinku päästä julkisuuteen. Omassa nuoruudessani 1970- ja 1980-luvuilla ei nyt todellakaan olisi halunnut mitään persekuvaa itsestään iltapäivälehden tai Hymyn kanteen. Kun tuli Internet, IRC oli lähinnä nörttien juttua. Mulla on sellainen mielikuva, että hinku julkisuuteen alkoi jo paljon ennen Facebookin yleistymistä ja Instagramia. Nuoret - erityisesti tytöt - halusivat julkkiksiksi keinolla millä hyvänsä. Ehkä se alkoi joskus vuosituhannen vaihteessa, kun nuoret kollit alkoivat vaurastua, ajella hulppeilla autoilla ja kuluttaa rahaa ökyelämään? Kaunottaret kollien kainalossa vaihtuivat ja nuoret tytöt halusivat saada edes hetken parrasvaloissa? Tuli tärkeäksi olla suosittu. Tuli tärkeäksi verkostoitua suosittujen kanssa. Tuli tärkeäksi kilpailla suosituimmuudestaan. Ja nämä FB:t ja Instat yms antoivat tähän vieläkin paremmat mahdollisuudet kuin perinteinen media.
En osaa sanoa, sairastuttaako some varsinaisesti. Aina on ollut ihmisiä, jotka haluavat julkisuuteen ja olla suosittuja. Meille Suomeen tämä "kauniiden ja rikkaiden" maailma tuli vasta paljon myöhemmin kuin mitä se on ollut Yhdysvalloissa. Ihan siksikin, että Suomi on pieni maa eikä meillä ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut mitään suuren luokan kaunottariakaan. Valtaosa meidän näyttelijöistäkin on aina ollut ihan taviksen näköisiä. Some sairastuttaa ehkä silloin, jos sen kautta tavoittelee jotain, mitä ei ole realistisesti ajateltuna mahdollista saada?
Somen/fb:n yksi piirre on monen tarve luoda elämästään ja itsestään kiiltokuvaa. Valitut palat. Somessa on helppo huijata. Kateuden lietsominen on hyvin tyypillistä, tai vähintään vertailun. Miksemme jokainen saisi elää itsemme näköistä elämää? Miksi minun täytyisi jatkuvasti vertailla itseäni, ehkä johonkin nuorempaan, nätimpään, onnekkaaseenpaan? Mitä minä siitä lopulta saan??
Eli moni roikkuu somessa joko narsistisista tai masokistisista syistä. Rujo rehellisyys ei sovi someen vaan pusipusit ja skumpan kilistelyt. Väsyin ja lopetin.
Todelliset ystävät kohdataan ihan jossain muualla, jos niitä edes on. Moni on menettänyt uskonsa ihmissuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta pitäisi myöntää myös se seikka, että älylaitteiden käyttäminen on lisännyt räjähdysmäisesti lasten käytöshäiriöitä. On aivan selvää että jos padit ja iphonet lykätään käteen puolivuotiaana, ei lapsi kerta kaikkiaan voi kehittyä normaalisti, ei henkisesti eikä fyysisesti. Nykylapset ovat lihavia, kömpelöitä ja kaikilla on adhd tai jonkun kirjon häiriö, nepsy, yliherkkä, you name it. Yhtäläisyysmerkit on todella helppo vetää, miksi sitä ei tehdä?
En ymmärrä miksi tätä aivan päivänselvää asiaa hyssytellään.
Maailmanloppu vaikuttaa hyvältä asialta kun näkee ihmiset elävinä kuolleina nämä digilaitteet käsissään.
Digihulluus seis ja paluu 60-luvulle. Silloin kuuhunkin päästiin.
Vierailija kirjoitti:
Minusta pitäisi myöntää myös se seikka, että älylaitteiden käyttäminen on lisännyt räjähdysmäisesti lasten käytöshäiriöitä. On aivan selvää että jos padit ja iphonet lykätään käteen puolivuotiaana, ei lapsi kerta kaikkiaan voi kehittyä normaalisti, ei henkisesti eikä fyysisesti. Nykylapset ovat lihavia, kömpelöitä ja kaikilla on adhd tai jonkun kirjon häiriö, nepsy, yliherkkä, you name it. Yhtäläisyysmerkit on todella helppo vetää, miksi sitä ei tehdä?
En ymmärrä miksi tätä aivan päivänselvää asiaa hyssytellään.
Ei kuitenkaan ihan noin helppoa kuin luulet. Meillä viivästyi lapsen adhd:n ja neurologisen poikkeavuuden hoito kun yritettiin vain silmät kirkkaina väittää että meillä äiti vain kasvattaa huonosti, ja lapsi istuu ruutujen ääressä. Lapseni ei koskaan kyennyt isstumaan 5 min kauempaa minkään ruudun edessä, vaikka miten olisin halunnut välillä levähtää edes 10 minuuttia. Tottakai valehtelen, koska nykyaikana ihmiset vain ovt somessa ja lapset jää heitteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, missä vaiheessa monille tuli hirveä hinku päästä julkisuuteen. Omassa nuoruudessani 1970- ja 1980-luvuilla ei nyt todellakaan olisi halunnut mitään persekuvaa itsestään iltapäivälehden tai Hymyn kanteen. Kun tuli Internet, IRC oli lähinnä nörttien juttua. Mulla on sellainen mielikuva, että hinku julkisuuteen alkoi jo paljon ennen Facebookin yleistymistä ja Instagramia. Nuoret - erityisesti tytöt - halusivat julkkiksiksi keinolla millä hyvänsä. Ehkä se alkoi joskus vuosituhannen vaihteessa, kun nuoret kollit alkoivat vaurastua, ajella hulppeilla autoilla ja kuluttaa rahaa ökyelämään? Kaunottaret kollien kainalossa vaihtuivat ja nuoret tytöt halusivat saada edes hetken parrasvaloissa? Tuli tärkeäksi olla suosittu. Tuli tärkeäksi verkostoitua suosittujen kanssa. Tuli tärkeäksi kilpailla suosituimmuudestaan. Ja nämä FB:t ja Instat yms antoivat tähän vieläkin paremmat mahdollisuudet kuin perinteinen media.
En osaa sanoa, sairastuttaako some varsinaisesti. Aina on ollut ihmisiä, jotka haluavat julkisuuteen ja olla suosittuja. Meille Suomeen tämä "kauniiden ja rikkaiden" maailma tuli vasta paljon myöhemmin kuin mitä se on ollut Yhdysvalloissa. Ihan siksikin, että Suomi on pieni maa eikä meillä ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut mitään suuren luokan kaunottariakaan. Valtaosa meidän näyttelijöistäkin on aina ollut ihan taviksen näköisiä. Some sairastuttaa ehkä silloin, jos sen kautta tavoittelee jotain, mitä ei ole realistisesti ajateltuna mahdollista saada?
Osittain samaa mieltä.. MUTTA , entäpä kun puhutaan vaikkapa Tiina-tavantallukan somepäivityksestä vaikkapa vain tyyliin:
” mitäs tykkäätte mun uudesta hiustyylistä”
Ja siihen ei sitten tulisikaan reaktioita kun ehkä pari kolme.. veikkaanpa että tämä Tiinuska odotti, että sinne saattaisi tipahtaa pari kehuvaa kommenttiakin. :DMinusta tuntuu, että tämä julkisuus on enemmän nuorisolle se juttu nyt. On nähty että IG saattaa olla mahdollisuus ” helpolle” rahalle, jos vaan sitä nättiä pyllyä vähän paljastaa katsojille. Tosiasiassahan tämä tarkoittaa sun koko elämän yksityisyyden myymistä maailmalle. Ja jos et ole tarpeeksi ”myyvä” tyyppi, niin saattaahan se lannistaa.
Tässä tapauksessa Tiina-tavantallukka olettaa, että hänen uusi hiustyylinsä olisi jotain niin erikoista, että se saisi ihmiset jopa kommentoimaan. Olen ollut Instassa vasta puoli vuotta, mutta en ole kertaakaan kirjoittanut sinne kommenttia. Eikä kukaan ole kirjoittanut mun postauksiini kommenttia. Vähän luulen, että monilla muillakin on ihan sama ongelma kuin mulla: hyvä jos aika riittää sydänten laittamiseen. Insta-kulttuuri on mulle vielä uutta, mutta kun joku alkaa seurata mun tiliä, minäkin alan seurata hänen tiliään. En tiedä, kuuluuko näin tehdä vai ei. Jotkut postaavat niin valtavat määrät joka ainoa päivä, että jo sydänten laittaminen jokaiseen kuvaan vie enemmän aikaa kuin mitä olin ajatellut Instassa viettää. Ja mulla seurattavia on vielä alle 100.
Facebookissa taas algoritmi tyrkkää uutisvirtaan omalla logiikallaan. FB:n logiikka ei ole vielä selvinnyt mulle, vaikka olen käyttänyt FB:tä jo noin 10 vuotta. Todennäköisesti mulla jää ainakin 50% tykkäyksistäkin kokonaan laittamatta, koska kavereiden postaukset eivät ole uutisvirrassani silloin, kun vilkaisen Facebookia. Sielläkin "kannanotto" tulee hyvin helposti laitettua vain emojina eikä kommenttina. Varsinkin, jos kyseessä ei ole sellainen postaus, josta voisi syntyä keskusteltavaakin (ja uusi hiustyyli ei ole sellainen) .Ja tästä tulikin mieleen, että ehkä postaustulva yhdistettynä helppokäyttöisiin emojeihin on syy, miksei erikseen vielä kommentoida?
On ihan normaalia kaivata välillä huomiota, mutta järkevintä olisi hakea huomiota lähellään olevilta ihmisiltä eikä somesta. Somessa huomionhakupyyntösi on kuin heittäisit sen pilvenpiirtäjästä alas ja toivoisit jonkun huomaavan ja vielä reagoivankin siihen. Kun algoritmi vielä nostaa uutisvirtaan kaikista tykätyimpiä tai eniten kommentoituja postauksia, Tiina-tavantallukan kuva on voinut mennä monilta kokonaan ohi. Eivät ole edes huomanneet koko kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, missä vaiheessa monille tuli hirveä hinku päästä julkisuuteen. Omassa nuoruudessani 1970- ja 1980-luvuilla ei nyt todellakaan olisi halunnut mitään persekuvaa itsestään iltapäivälehden tai Hymyn kanteen. Kun tuli Internet, IRC oli lähinnä nörttien juttua. Mulla on sellainen mielikuva, että hinku julkisuuteen alkoi jo paljon ennen Facebookin yleistymistä ja Instagramia. Nuoret - erityisesti tytöt - halusivat julkkiksiksi keinolla millä hyvänsä. Ehkä se alkoi joskus vuosituhannen vaihteessa, kun nuoret kollit alkoivat vaurastua, ajella hulppeilla autoilla ja kuluttaa rahaa ökyelämään? Kaunottaret kollien kainalossa vaihtuivat ja nuoret tytöt halusivat saada edes hetken parrasvaloissa? Tuli tärkeäksi olla suosittu. Tuli tärkeäksi verkostoitua suosittujen kanssa. Tuli tärkeäksi kilpailla suosituimmuudestaan. Ja nämä FB:t ja Instat yms antoivat tähän vieläkin paremmat mahdollisuudet kuin perinteinen media.
En osaa sanoa, sairastuttaako some varsinaisesti. Aina on ollut ihmisiä, jotka haluavat julkisuuteen ja olla suosittuja. Meille Suomeen tämä "kauniiden ja rikkaiden" maailma tuli vasta paljon myöhemmin kuin mitä se on ollut Yhdysvalloissa. Ihan siksikin, että Suomi on pieni maa eikä meillä ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut mitään suuren luokan kaunottariakaan. Valtaosa meidän näyttelijöistäkin on aina ollut ihan taviksen näköisiä. Some sairastuttaa ehkä silloin, jos sen kautta tavoittelee jotain, mitä ei ole realistisesti ajateltuna mahdollista saada?
Somen/fb:n yksi piirre on monen tarve luoda elämästään ja itsestään kiiltokuvaa. Valitut palat. Somessa on helppo huijata. Kateuden lietsominen on hyvin tyypillistä, tai vähintään vertailun. Miksemme jokainen saisi elää itsemme näköistä elämää? Miksi minun täytyisi jatkuvasti vertailla itseäni, ehkä johonkin nuorempaan, nätimpään, onnekkaaseenpaan? Mitä minä siitä lopulta saan??
Eli moni roikkuu somessa joko narsistisista tai masokistisista syistä. Rujo rehellisyys ei sovi someen vaan pusipusit ja skumpan kilistelyt. Väsyin ja lopetin.
Todelliset ystävät kohdataan ihan jossain muualla, jos niitä edes on. Moni on menettänyt uskonsa ihmissuhteisiin.
Mun mielestä on erikoista, jos ei pysty olemaan vertaamatta itseään muihin, vaikka käyttäisikin somea. Toisaalta se kertoo myös omasta tuttavapiiristä, jos se koostuu kateutta lietsovista pusipusi skumpan kilistelijöistä. Mulla on vähän alle 200 FB-kaveria eikä kukaan heistä ole kuvailemasi kaltainen. Kaikista suosituimpia kommenttien perusteella tuntuvat olevan juuri ne, jotka kertovat rujon rehellisesti, mutta samalla myös humorisesti ja tilannekomiikkaa käyttäen elämästään. Sellaiset "ei menny niinku Strömsössä" -tyypit. Mun FB-kaverini kertovat pääasiassa tavallisesta arjestaan, koska itsekunkin elämä on pääasiassa tavallista arkea. Tietysti kerrotaan myös lomajutuista sekä juhlista, joita joskus on. Mutta jos jatkuvasti päivittäisi vain jotain skumppakuvia, siinähän taitaisi jo maksakin kärsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta pitäisi myöntää myös se seikka, että älylaitteiden käyttäminen on lisännyt räjähdysmäisesti lasten käytöshäiriöitä. On aivan selvää että jos padit ja iphonet lykätään käteen puolivuotiaana, ei lapsi kerta kaikkiaan voi kehittyä normaalisti, ei henkisesti eikä fyysisesti. Nykylapset ovat lihavia, kömpelöitä ja kaikilla on adhd tai jonkun kirjon häiriö, nepsy, yliherkkä, you name it. Yhtäläisyysmerkit on todella helppo vetää, miksi sitä ei tehdä?
En ymmärrä miksi tätä aivan päivänselvää asiaa hyssytellään.
On mielenkiintoista ettei Steve Jobs käyttänyt itse ja antanut lastenlastensa käyttää älylaitteita. Sama kuin Elon Muska kieltäytyisi käyttämästä sähköautoa.
"Miksi maailman suurimmat teknokraatit ovat yksityiselämässään maailman suurimmat teknofoobikot?"
Ressukoiden valtakunta. Jos olet kanssani eri mieltä, poistan mielipiteesi MINUN seinältäni. Samat tyypit antavat muille muka viisasta ajateltavaa, kun eivät huomaa, että muillakin on aivot.
Joo minäki sain tippurin facesta ja influenssan instasta.