Mies ei ollut aidosti kiinnostunut
Oletteko naiset olleet tilanteessa, jossa menette esim. leffaan ja huomaatte, että miestä ei kiinnosta seurasi todellisuudessa yhtään, vaan hän vaan odottaa kun pääsette hänen asunnolleen ja hän mahdollisesti saa seksiä?
Itselleni käynyt näin, ja raivostuttaa. Seksiä hän ei saanut.
Tunnen itseni kuitenkin hölmöksi. Että minun persoonani ei kiinnostanutkaan häntä. Että mitään parisuhdetta hän ei kanssani halunnut.
Kommentit (31)
Ikävä kyllä olen. Alan olla jo kyllästynyt miehiin.
N23
On tapahtunut, miehellä oli koko ajan selvästi pelkkä seksi mielessä. Aamulla hänellä oli sitten sellainen painu helvettiin -asenne, vaikka kovasti koitti peitellä.
Onneksi kaikesta voi oppia.
Tämän välttämiseksi kertoisin jo ennen treffejä että seksiä ei ihan heti tuu niin tietävät missä mennään.
Kyllä on käynyt. Nykyisen mieheni kanssa ei ollut sellaista ja tultiin heti ensitapaamisella niin hyvin juttuun ja molemmat oltiin/ollaan oikeasti kiinnostuneita.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko naiset olleet tilanteessa, jossa menette esim. leffaan ja huomaatte, että miestä ei kiinnosta seurasi todellisuudessa yhtään, vaan hän vaan odottaa kun pääsette hänen asunnolleen ja hän mahdollisesti saa seksiä?
Itselleni käynyt näin, ja raivostuttaa. Seksiä hän ei saanut.
Tunnen itseni kuitenkin hölmöksi. Että minun persoonani ei kiinnostanutkaan häntä. Että mitään parisuhdetta hän ei kanssani halunnut.
Miksei leffaan voisi mennä ilman parisuhdeajatuksia ?
Miksi pitäisi olla sitoutumishaluja jos haluaa seksiä ?
Vierailija kirjoitti:
Tämän välttämiseksi kertoisin jo ennen treffejä että seksiä ei ihan heti tuu niin tietävät missä mennään.
Tämä. Mä olen mennyt miehen luo jopa yöksi uudenvuoden viettoon, mutta tein selväksi jo etukäteen, etten nuku samassa sängyssä enkä sauno yhdessä. Olimme siis kaksistaan siellä. Mies suostui tähän, mutta hulmasin kyllämvierailun loppua kohti, että mies oli odottanut muuta. Hah, minä pidän minkä lupaan.
Minua yhä hämmästyttää, että joku nainen luulee miehen haluavan muuta kuin seksiä. Siksi se kaikki ne pakolliset temput tekee, että saisi seksiä. Sillä on kavereita jos haluaa olla ihmisten kanssa joiden seura kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
On tapahtunut, miehellä oli koko ajan selvästi pelkkä seksi mielessä. Aamulla hänellä oli sitten sellainen painu helvettiin -asenne, vaikka kovasti koitti peitellä.
Onneksi kaikesta voi oppia.
Tämä mies siis vakuutteli että joo joo, olen tosissani kiinnostunut ja vakavalla mielellä liikkeellä. Ilmeisesti hänellä jotain ongelmia saada nainen petiin kun joutui valehteluun turvautumaan.
Harvemmin ne ovat. Saadakseen piparia sanovat mitä haluat kuulla.
Menin kerran treffeille yhden miehen kanssa, joka sanojensa mukaan etsi kumppania tositarkoituksella. Sovittiin sellaiset puisto-/kävelytreffit ja oli oikein mukavaa. Juttu luisti enkä ainakaan heti osannut epäillä mitään feikkausta. Sitten pysähdyttiin yhdelle penkilke istumaan ja mies ehdotti, että mennään hänen luo lasilliselle. Mielelläni en mene vieraan ihmisen kotiin parin tunnin tutustumisen jälkeen. Ehdotin, että mennään lasilliselle yhteen lähellä olevaan baariin, niin jopas riemu repesi. Alkoi hirveä möykkä ja pihtariksi haukkuminen, joten sanoin, että kiitos ja hyvästi. Pildeä hän oli vailla ja kun ei sitä saanut, niin purkautui raivona.
Vierailija kirjoitti:
Minua yhä hämmästyttää, että joku nainen luulee miehen haluavan muuta kuin seksiä. Siksi se kaikki ne pakolliset temput tekee, että saisi seksiä. Sillä on kavereita jos haluaa olla ihmisten kanssa joiden seura kiinnostaa.
No selitäppäs, että miten se parisuhde sitten syntyy? Jos mies haluaa vain seksiä muttei naisen seuraa muuten?
Minua yhä hämmästyttää, että joku nainen luulee miehen haluavan tutustua frigidiin naiseen.
Olisiko siis ihanteellinen tilanne, että mies ja nainen tutustuisivat kaveripohjalta?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minua yhä hämmästyttää, että joku nainen luulee miehen haluavan tutustua frigidiin naiseen.
Frigidi = sellainen nainen, joka ei halua seksiä pelkkästään sitä hakevan miehen kanssa? Voidaan sitten sopia vaikka niin.
En, en ainakaan muista. En lähtisi ensitapaamisella leffaan tai syömään tms, jos kyse on sokkotreffeistä (Tinderin tai netin kautta), koska todennäköisyys, että kemiat kohtaisivat on mitättömän pieni. Kahvit tai kaljat on paljon helpompi vaihtoehto.
Elokuvien aika on sitten, kun on jo molemminpuolin tiedossa, että viihdytään yhdessä ja silloin on todennäköisesti jo sitä seksiäkin.
Mitä nämä valittajat hakevat, jos terve mies ei kelpaa?
Jos mies ei tee aloitetta, nokka on siitäkin mutkalla.
Tuollaista on varmaan aina ollut jonkun verran. Nykyaikana tästä saamme kiittää (miesten hölmöyden lisäksi) instabimboja, koska antavat naisista vääristyneen kuvan. Harva meistä on oikeasti sellaisia *ersettään tyrkyttäviä aivottomia kanoja.
Olette vaan pirun tylsää seuraa. Siksi mies ei kiinnostu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua yhä hämmästyttää, että joku nainen luulee miehen haluavan muuta kuin seksiä. Siksi se kaikki ne pakolliset temput tekee, että saisi seksiä. Sillä on kavereita jos haluaa olla ihmisten kanssa joiden seura kiinnostaa.
No selitäppäs, että miten se parisuhde sitten syntyy? Jos mies haluaa vain seksiä muttei naisen seuraa muuten?
Jotenkin kummasti se syntyy. Ei minun puolisoni ole halunneet puhua kanssani. He on sanoneet, että minun täytyy pitää turpani kiinni, ajatukseni ei kiinnosta.
Rivien välistä lukemalla on helppo ymmärtää, miksei kukaan kiinnostu persoonastasi. Se vaikuttaa näppäimistösi välitykselläkin vastenmieliseltä.