Lue keskustelun säännöt.
Synnäriltä kotiinpaluu, mummo haluaa jäädä avuksi?
22.05.2020 |
Esikoisen mummo oli lapsenvahtina kuopuksen synnytyksen ajan. Kotiinpaluupäivänä mummo ei tehnyt elettäkään että keräisi kimpsunsa ja kampsunsa, ja jättäisi meidät perheen kesken. Hyysäsi ja hössäsi esikoisen kanssa, ja jouduin sanomaan nätisti, että hän saa kyllä jo lähteä ajelemaan kotiinpäin, me pärjätään kyllä tästä eteenpäin. Otti tästä itseensä, kun ”ajoin” hänet pois. Olinko teidän mielestä ihan kohtuuton? Itsellä ihan hormonit sekaisin, itku kurkussa esikoisen eroahdistuksesta ja ikävästä. Tissit turvoksissa ja joka paikka kipeänä, en todella kaipaa ketään viereen ihmettelemään.
Kommentit (227)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien miehet voi pitää isyyslomia.
Jos kyse on yrittäjästä, niin tuota pitää miettiä jo ennen raskauden alkamista. Palkkatyössä oleva voi ottaa yhteyttä ammattiliittoon, jos työnantaja kieltää isyysloman käytön.
Meillä on iso maatila joten ei puhettakaan että pystyisi mitään lomia pitämään. Siksipä meillä oli anoppi ja mun äiti auttamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien miehet voi pitää isyyslomia.
Jos kyse on yrittäjästä, niin tuota pitää miettiä jo ennen raskauden alkamista. Palkkatyössä oleva voi ottaa yhteyttä ammattiliittoon, jos työnantaja kieltää isyysloman käytön.
Meillä on iso maatila joten ei puhettakaan että pystyisi mitään lomia pitämään. Siksipä meillä oli anoppi ja mun äiti auttamassa.
Auttoiko ne siis sen maatilan hommissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien miehet voi pitää isyyslomia.
Jos kyse on yrittäjästä, niin tuota pitää miettiä jo ennen raskauden alkamista. Palkkatyössä oleva voi ottaa yhteyttä ammattiliittoon, jos työnantaja kieltää isyysloman käytön.
Meillä on iso maatila joten ei puhettakaan että pystyisi mitään lomia pitämään. Siksipä meillä oli anoppi ja mun äiti auttamassa.
Auttoiko ne siis sen maatilan hommissa?
Ei vaan olivat apuna lastenhoidossa, kotitöissä jne. Mulla on myös hevosia ja ne hoidin itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä joku tuon aloituksen perusteella osaa joskus vastaavassa tilanteessa sopia isoäidin kanssa jo etukäteen, että isoäiti lähtee kotiinsa kun uusi vauva saapuu kotiin. Ja tulee joskus käymään uudestaan, kun perhe on toipunut elämänmuutoksesta.
Kieltämättä tässä opin itse, että jos joltakin pyytää apua tietyksi ajaksi, ei sille toiselle ole välttämättä ollenkaan selvää, että apua ei sen jälkeen enää tarvita. Että toisten kanssa täytyy tosiaan erikseen sopia, että voitko lähteä sitten kotiin, kun meidän avuntarve on ohi.
Niin, ajattele jos erehtyisi pyytämään naapurin mummua kastelemaan kukat silläaikaa kun itse on matkoilla. Harvasepäivä reissun jälkeen voisi mummo vain tulla vaihtelemaan multia ja nyppimään kukkia, eikä sitä millään saisi pyytää olemaan tulematta, kun se nyt vaan haluaa auttaa eikä pidä olla kiittämätön 😏
Olen kohta 6-kymppinen ehkä tulevaisuuden mummo. En ajattele, että jos apuni ei "kelpaa" silloin, kun itse keksin sitä tarjota, en tule sitten pyydettäessäkään, nih! Ei kai aikuinen ihminen heittäydy niin naurettavaksi? Todellakin tarjoan apuani. Jos eivät just silloin sitä tarvitse, sanon, että ilman muuta kysykää muulloin, jos tarvitaan, autan mielelläni. Olenko muka joku poikkeus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien miehet voi pitää isyyslomia.
Jos kyse on yrittäjästä, niin tuota pitää miettiä jo ennen raskauden alkamista. Palkkatyössä oleva voi ottaa yhteyttä ammattiliittoon, jos työnantaja kieltää isyysloman käytön.
Meillä on iso maatila joten ei puhettakaan että pystyisi mitään lomia pitämään. Siksipä meillä oli anoppi ja mun äiti auttamassa.
Meillä ei saatu lomittajaa, joten pappa oli auttamassa. Mutta hän lähti silloin kun oli sovittu ja totesi lähtiessään, että jos tarvitset apua, soita. Tulen auttamaan, jos tahdot.
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että auttaminen on sitä, että autetaan siinä, mihin apua on tarvittu/pyydetty. Ei omilla ehdoillani tai kiristäen. Toki on suotavaa, että auttaminen on vastavuoroista. Ja ainahan on oikeus kieltäytyä. Jos anoppini tarvitsee apua (anoppini on ihan mukava, joskin miehensä tossun alla), teen sen, mitä on pyydetty, en ala asettamaan ehtoja, että autan vain, jos asiat tehdään minun mieleni mukaan. Samaa toivon muilta ihmisiltä.
Ystäväni anoppi oli ”apuna” synnytyksen jälkeen. Ja istui puhelimessa raportoimassa kaiken vaikeasta imetyksestä lähtien koko suvulle. Voi miettiä, miten tuollainen auttoi.
Just. Omassa suvussani olen tottunut siihen, että voi pyytää apua ja saat apua siihen mihin tarvitset. Mutta mieheni suvussa avuntarve tiedetään paremmin muiden toimesta. Jos pyydän mummoa esikoisen kanssa ulkoilemaan mummo tulee siivoamaan. Eli en enää pyydä apua ja vaikka en pyydä apua silti tullaan esim. Järjestelemään kaapit. Miksi?
Onneksi miehenikin tajusi, että mummon ja papan käynti sairaalasta kotiutumispäivänä riittää. Tosin emme tienneet, että he olivat flunssassa ja tyytyväisinä tunkivat sisälle, kun oli kutsuttu. Mieleen ei tullut kysyä, että sopiiko flunssassa tulla tai ilmoittaa heti, että tulemme kun parannumme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi poikani on homo ja meillä on ihana vävypoika. Tai oikeastaan kaksi ihanaa väsyä, koska tytölläkin on mies. Säästyimme mukavasti miniöiltä.
Oi, kylläpä teitä on onni potkaissut, kateeksi käy! Vielä parempi olisi, kun olisitte saaneet kaksi homopoikaa, niin ei olisi yhtään naista perheessä sinun lisäksesi.
Äitini oli hoitamassa esikoistani, kun olin synnyttämässä kaksosia. Ei olisi tullut kotiintulopäivänä mieleenkään ajaa häntä pois. Kaikki mahdollinen apu oli tervetullutta, ja esikoinen sai mummolta huomiota, kun oli järkyttynyt kahden uuden vauvan tulosta perheeseen. Anoppini oli alkoholisti, joka ei tehnyt ikinä elettäkään auttaakseen, kun lapset olivat pieniä. Kannattaisi tarkistaa omia asenteitaan ja ottaa apua vastaan, kun sitä on vapaaehtoisesti tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No niin naiset!
Mitäpä jos ei haukuttaisi toisiamme. Nuo "mieskin varmaan katsoi ihaillen" viestit on ensinnäkin typerintä mitä tänne voi kirjoittaa. Ainako sitä naisen on oltava viehättävä miehen silmissä? Vaikka olisi juuri synnyttänyt ja kipeä? Jotain rajaa tuohon kommentoitiin nyt! Nainen on muutankin kuin objekti miehen haluille. Järkyttävää miten rumasti täällä kirjoitetaan.
Kaikkiin näihin ongelmiin olisi ihan hyvä ratkaisu jos rehellisesti kertoo omista tuntemuksistaan niille mummoille, ehkä ymmärtävät ehkä ei. Onpa yritetty. Mummoille vinkiksi että ihan suoraan kysykää että haluaako se miniä sitä apua, muistuttakaa vaikka (mielellään ystävällisesti) että sitä apua on saatavilla kyllä jos ei nyt heti niin myöhemmin. Yrittäkää ymmärtää että naisia ja synnytyksiä on erilaisia ja jokainen toipuu tavallaan. Ja se sallittakoon heille. Eiköhän sitä vauvaa saa hoitaa sitten kun miniä on toipunut tarpeeksi.
Yritetään kunnioittaa edes me naiset toinen toisiamme, kukaan muu sitä ei kuitenkaan tee. Ja annetaan tilaa olla sellaisia kuin ollaan, mummojen ja miniöiden.
Joku mainitsi siitäkin että on se kumma kun ei miestä haittaa vaimon äiti, no ei äiti mutta entä isä? Jos vaimon isä tulisi hämmentämään kotiin ja näyttämään mitä asiat tehdään voisi monen mies loukkaantua siitä. Nämä on vaikeita asioita ja vaatii sensitiivisyyttä vähän jokaiselta.
Onnea aloittajalle vauvasta! ja kaikille muillekin joille sellainen ilo on elämään suotu.
Väärä oletus että aina mummot haluaa auttaa. Meillä kummatkaan ei halua -omat vanhempani eivät ole nähneet lapsiani koskaan (heitä ei kiinnosta, haluavat elää vain itseään varten) ja appikset sanoi jo raskausaikana että he ei sitten auta ikinä ja turha pyytää apua edes hädässä. Nämä haluavat nähdä lapsia ”sentään” kerta vuoteen puoli tuntia.
Tällaista se on nykyajan isovanhemmuus. Joko ei kiinnosta yhtään ja ollaan täysin välinpitämättömiä niinkuin meidän tapauksessa tai sit ollaan rajattomia höössääjiä. Kummasskaan tapauksessa ei aidosti haluta auttaa lasten perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun sua on siell synnärillä leikelty, ommeltu, revitty, runneltu, tungettu alapäähäsi ties mitä instrumentteja, moni henkilö käynyt tutkimassa ja kopeloimassa, peräsuoli revennyt (paska valuu), tissit rikki jne. Olet valvonut sairaalassa vuorokausitolkulla etc. Et ehkä halua ketään ylimääräistä lähellesi vähään aikaan kotona.
Ällöttävää (vaikka luonnollista). Peräsuolen ei kuulu revetä. Sektio olisi ratkaissut nuokin turhan kärsimisen ongelmat.
Ja sittenkin 90 % vastasynnyttäneistä on pari tikkiä peräpeilissä ja kyky istua, liikkua ja elellä ihan tavalliseen tapaan. Sairaalassa ehtii valvomaan ehkä yhden yön, kun eihän siellä pidempään pidetä edes.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että auttaminen on sitä, että autetaan siinä, mihin apua on tarvittu/pyydetty. Ei omilla ehdoillani tai kiristäen. Toki on suotavaa, että auttaminen on vastavuoroista. Ja ainahan on oikeus kieltäytyä. Jos anoppini tarvitsee apua (anoppini on ihan mukava, joskin miehensä tossun alla), teen sen, mitä on pyydetty, en ala asettamaan ehtoja, että autan vain, jos asiat tehdään minun mieleni mukaan. Samaa toivon muilta ihmisiltä.
Ystäväni anoppi oli ”apuna” synnytyksen jälkeen. Ja istui puhelimessa raportoimassa kaiken vaikeasta imetyksestä lähtien koko suvulle. Voi miettiä, miten tuollainen auttoi.
Just. Omassa suvussani olen tottunut siihen, että voi pyytää apua ja saat apua siihen mihin tarvitset. Mutta mieheni suvussa avuntarve tiedetään paremmin muiden toimesta. Jos pyydän mummoa esikoisen kanssa ulkoilemaan mummo tulee siivoamaan. Eli en enää pyydä apua ja vaikka en pyydä apua silti tullaan esim. Järjestelemään kaapit. Miksi?
Onneksi miehenikin tajusi, että mummon ja papan käynti sairaalasta kotiutumispäivänä riittää. Tosin emme tienneet, että he olivat flunssassa ja tyytyväisinä tunkivat sisälle, kun oli kutsuttu. Mieleen ei tullut kysyä, että sopiiko flunssassa tulla tai ilmoittaa heti, että tulemme kun parannumme.
Samat hullumummoihin traumatisoituneet äidit riehumassa täällä kuin siinä Vauvan tehtävä hoitaa mummoa-ketjussa. Mummo katsoi vauvaani, yhyy. Vain minä saan tehdä niin. Mummo käveli olkkarista keittiöön vauva sylissään, yhyy. Hän selvästi on ryöstämässä vauvani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kannattaisi tarkistaa omia asenteitaan ja ottaa apua vastaan, kun sitä on vapaaehtoisesti tarjolla."
Ehdottomasti kannattaa tarkistaa omia asenteita. Niin minäkin tein. Esikoinen syntyi ja anoppi päätti auttaa. Koko ajan hän kertoi, että nuorena (36v) äitinä en voi pärjätä lapsen kanssa. Halusi minut pois vauvan luolta, ei antanut itkevää vauvaa minulle takaisin, yritti saada minut töihin kun vauva oli 6 kk vanha, "lähde töihin, minä hoidan vauvan". Ja sitten selvisi, että haukkuu minua vielä kylilläkin. Tämä kaikki kiitoksena siitä, että kuukausia siedin häntä ja itkin yksin. Mies oli töissä kun anoppi oli "auttamassa". No enää ei auta (en suostu) ja jos kylillä minulle tullaan sanomaan, että onpa kiva kun Mirkku auttaa, totean että ei hän auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että auttaminen on sitä, että autetaan siinä, mihin apua on tarvittu/pyydetty. Ei omilla ehdoillani tai kiristäen. Toki on suotavaa, että auttaminen on vastavuoroista. Ja ainahan on oikeus kieltäytyä. Jos anoppini tarvitsee apua (anoppini on ihan mukava, joskin miehensä tossun alla), teen sen, mitä on pyydetty, en ala asettamaan ehtoja, että autan vain, jos asiat tehdään minun mieleni mukaan. Samaa toivon muilta ihmisiltä.
Ystäväni anoppi oli ”apuna” synnytyksen jälkeen. Ja istui puhelimessa raportoimassa kaiken vaikeasta imetyksestä lähtien koko suvulle. Voi miettiä, miten tuollainen auttoi.
Just. Omassa suvussani olen tottunut siihen, että voi pyytää apua ja saat apua siihen mihin tarvitset. Mutta mieheni suvussa avuntarve tiedetään paremmin muiden toimesta. Jos pyydän mummoa esikoisen kanssa ulkoilemaan mummo tulee siivoamaan. Eli en enää pyydä apua ja vaikka en pyydä apua silti tullaan esim. Järjestelemään kaapit. Miksi?
Onneksi miehenikin tajusi, että mummon ja papan käynti sairaalasta kotiutumispäivänä riittää. Tosin emme tienneet, että he olivat flunssassa ja tyytyväisinä tunkivat sisälle, kun oli kutsuttu. Mieleen ei tullut kysyä, että sopiiko flunssassa tulla tai ilmoittaa heti, että tulemme kun parannumme.Samat hullumummoihin traumatisoituneet äidit riehumassa täällä kuin siinä Vauvan tehtävä hoitaa mummoa-ketjussa. Mummo katsoi vauvaani, yhyy. Vain minä saan tehdä niin. Mummo käveli olkkarista keittiöön vauva sylissään, yhyy. Hän selvästi on ryöstämässä vauvani.
Niin, eikö olekin jännää, että sama äiti huolii papan avukseen, mutta ei mummoa?
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli hoitamassa esikoistani, kun olin synnyttämässä kaksosia. Ei olisi tullut kotiintulopäivänä mieleenkään ajaa häntä pois. Kaikki mahdollinen apu oli tervetullutta, ja esikoinen sai mummolta huomiota, kun oli järkyttynyt kahden uuden vauvan tulosta perheeseen. Anoppini oli alkoholisti, joka ei tehnyt ikinä elettäkään auttaakseen, kun lapset olivat pieniä. Kannattaisi tarkistaa omia asenteitaan ja ottaa apua vastaan, kun sitä on vapaaehtoisesti tarjolla.
Joojoo, jos joku, vaikka sun anoppi, haluaisi tulla maalaamaan sun seinät punaisiksi niin ottaisit avosylin vastaan senkin avun.
Mun mies ei olisi hyväksynyt yhtäkään kaveria tai sukulaista hääräämään meidän kotiin, enkä kyllä minäkään. Mutta kiva sulle että sait miehes kanssa apua jota tarvitsitte (tai ehkä ettte tarvinnut, mistä sitä tietää kun kaikki apu pitää hyväksyä kun tarjotaan).
Mun lapsi olisi ollut järkyttynyt jos se ei olisi saanut olla vanhempiensa kanssa kun tultiin kotiin, kun sehän oli jo joutunut olemaan kaksi yötä hoidossa ja erossa meistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ottanut nokkiinsa. Hormonihuuruissasi luulet vaan. Ota ihan rauhassa nyt.
Mummo
Oikeasti. Ihan pimeitä muijia noin paljon. Mikä alatykkäysten määrä. Mietin että onko omassa lähipiirissä noin paljon hirviöäitejä, eivät ainakaan tunnusta. Nyt kun vauva-ajasta on jo kauemmin, sitä selvemmin tajuaa että monikaan anopin tarkoittama asia ei ollut perseestä.
Koronaketju toi tänne, tosi angstista menoa joillain. Ilkeää, jopa sairasta. Ei hyvä paikka käyttää aikaa. Suosittelen itsereflektoimista joka illalle ja rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että auttaminen on sitä, että autetaan siinä, mihin apua on tarvittu/pyydetty. Ei omilla ehdoillani tai kiristäen. Toki on suotavaa, että auttaminen on vastavuoroista. Ja ainahan on oikeus kieltäytyä. Jos anoppini tarvitsee apua (anoppini on ihan mukava, joskin miehensä tossun alla), teen sen, mitä on pyydetty, en ala asettamaan ehtoja, että autan vain, jos asiat tehdään minun mieleni mukaan. Samaa toivon muilta ihmisiltä.
Ystäväni anoppi oli ”apuna” synnytyksen jälkeen. Ja istui puhelimessa raportoimassa kaiken vaikeasta imetyksestä lähtien koko suvulle. Voi miettiä, miten tuollainen auttoi.
Just. Omassa suvussani olen tottunut siihen, että voi pyytää apua ja saat apua siihen mihin tarvitset. Mutta mieheni suvussa avuntarve tiedetään paremmin muiden toimesta. Jos pyydän mummoa esikoisen kanssa ulkoilemaan mummo tulee siivoamaan. Eli en enää pyydä apua ja vaikka en pyydä apua silti tullaan esim. Järjestelemään kaapit. Miksi?
Onneksi miehenikin tajusi, että mummon ja papan käynti sairaalasta kotiutumispäivänä riittää. Tosin emme tienneet, että he olivat flunssassa ja tyytyväisinä tunkivat sisälle, kun oli kutsuttu. Mieleen ei tullut kysyä, että sopiiko flunssassa tulla tai ilmoittaa heti, että tulemme kun parannumme.Samat hullumummoihin traumatisoituneet äidit riehumassa täällä kuin siinä Vauvan tehtävä hoitaa mummoa-ketjussa. Mummo katsoi vauvaani, yhyy. Vain minä saan tehdä niin. Mummo käveli olkkarista keittiöön vauva sylissään, yhyy. Hän selvästi on ryöstämässä vauvani.
Jeppppp. Säälittää onko ne täällä päivät pitkät? Lapset heitteillä kun äidin tarvitsee tehdä "tärkeitä asioita kännyllä tai koneella."
Aika etuoikeutettua menoa eikä sitä edes tajuta. Tuollaiselle ihmiselle kun tapahtuu jotain todellista kurjuutta, lähiomainen kuolee tai sairastuu, lähtee tuollaiset turhat sokaisevat lapselliset prinsessa-asenteet mäkeen. Säälittää noiden anopit.
Olen saanut hyvin nuorena ekat lapset. Tätä palstaa lukiessa olen päättänyt, kun pojat paneutuu, niin en kuulu enää heidän elämään. Näin olen myös tehnyt. En ole halunnut tutustua miniöihin. Kun lapsia saavat, niin en ole mummi niille lapsille. Kun kuulema aina äidin puolen mummut on parempia. Saahan minua tästäkin syyttää, mutta parempi näin, niin en tee mitään väärin. T: Seitsemän pojan äiti
Kieltämättä tässä opin itse, että jos joltakin pyytää apua tietyksi ajaksi, ei sille toiselle ole välttämättä ollenkaan selvää, että apua ei sen jälkeen enää tarvita. Että toisten kanssa täytyy tosiaan erikseen sopia, että voitko lähteä sitten kotiin, kun meidän avuntarve on ohi.