Pettäjä ja kolmas osapuoli, kuka "väistää" yhteisissä tilaisuuksissa
En tiedä miten otsikkoon olisi lyhyesti asian muotoillut.
Mieheni petti minua parhaan kaverinsa siskon kanssa. Yritän antaa anteeksi, hän on hyvä isä lapsillemme, ollut hyvä puoliso tätä lukuunottamatta, haluan jatkaa elämää hänen kanssaan, tämä keskustelu ei nyt käsittele pettämistä. Käymme terapiassa ja työstämme asiaa.
Minulle ihan ehdottoman tärkeältä tuntuu se, että hän ei ole enää missää tekemissä tämän naisen kanssa. Minä en halua olla missään tekemisissä, ei olla koskaan ystäviä oltukaan, mutta ollaan tavattu juhlissa ja miehen harrastuksen parissa satunnaisesti joten tunnen hänet kyllä.
Mieheni ja paras ystävänsä harrastavat samaa moottoriurheilulajia. Lähipiiri viettää jonkin verran aikaa sitten kisoissa katsomossa ja varikolla, kun odotteluaikaa on paljon. Tänä kesänä kisoja on peruttu, mutta mietin jo tulevia tapahtumia. Tämä kaverin sisko on monesti mukana katsomassa kisoja. En halua, että hän viettää entiseen tapaan aikaa tauoilla ja kisoissa samassa porukassa. En tietenkään voi häntä kieltääkään. Mieheni ei voi jäädä pois tuosta yhteisestä hengailuajasta, kun koko muu porukka kuluttaa aikaa ja valmistautuu siellä ajoihin.
Onko ainoa vaihtoehto jäädä itse pois kisoista jatkossa? Seurata kisoja yksin muualla? Lapset viihtyy hyvin varikolla, mutta en voi jättää heitä sinne ilman että olen paikalla, ovat sen verran pieniä että pitää valvoa, toki isossa porukassa on aina useita silmäpareja katsomassa lasten perään, mutta en mielestäni voi jättää heitä siellä täysin muiden vastuulle. Mies ei tietenkään voi koko ajan heistä huolehtia tauoillakaan, saati ajojen aikana.
Tuntuu todella epäreilulta, että minä en voi enää osallistua kannustusjoukkoihin tai joudun viettämään aikaa tämän naisen kanssa samassa seurueessa.
Ei tämä nyt se suurin ongelma tässä koko tapauksessa ole, mutta tuntuu ylivoimaisimmalta, että joudun kohtaamaan hänet tai itse luopumaan miehen harrastuksessa mukana olosta. En näe mitään ratkaisua tähän, tätä osaa tässä p*skassa ei voi parantaa tai rakentaa uudelleen vaan jää pysyväksi vaikka saisimmekin suhteemme muuten korjattua.
Kommentit (434)
Paukautat naista kunnolla päin näköä ja panet miehen parasta kaveria.
Katotaan sitte otteko tasoissa.
Ehdottomasti ottaisin vierasta ja miehelle tietoon.
Nämä neuvot naiselta joka on kokenut kaikkea paskaa elämässään,
Älä taivu!
Vierailija kirjoitti:
No jos mies on täysin fine asian kanssa niin eihän siinä mitään mietittävää. Mies on kuitenkin se joka perhettään petti, miehen tässä kuuluisi hävetä tekoaan. Ei näköjään osaa hävetä.
Perhettään? Ihan vaimoaan? petti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et varmaan halua kuulla tätä, mutta luulen ettet pysty elämään asian kanssa. Asia tulee kalvamaan sinua lopun elämääsi ja niin kauan kun mies pyörii noissa samoissa piireissä niin uhka uusintaan on aina olemassa. Miehesi puheisiin en luottaisi yhtään sillä, jos hän olisi ollut luotettava niin tätä pettämistähän ei alkujaankaan olisi tapahtunut. Asutteko jossain pikkupaikkakunnalla, jossa kaikkien ainoa harrastus on se varikolla pyöriminen? Suosittelisin muuttoa toiselle paikkakunnalle ja siellä uudet harrastuspiirit, jolloin pystyisitte oikeasti aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Voi että miten tyhjäpäinen ehdotus. Apn koko perheen pitäisi vaihtaa paikkakuntaa, myydä ehkä talo, löytää uusi, kotiutua uuteen paikkakuntaan, ehkä jättää sukulaiset ja ystävät taakseen, lasten koulujen /päiväkodin vaihto, apn ja miehen työpaikan vaihto. Oletko ihan pihalla millainen elämänmuutos tuo on?
No jos vaihtoehtona on ero ja ap:n mielenterveys niin mielestäni tämä on pieni hinta. Mikäs miehellä ollessa nyt, kaikki jatkuu kuin ennenkin - etenkin jos vaimo pysyy poissa harrastuksesta niin mies voi jatkaa huoletta panokaverinsa jyystämistä.
Petetyksi tulemisen tunne on niin häpeällinen olotila ja saa itsetunnon romahtamaan, jos sitä ei ole kokenut on helppo sanoa, että pää pystyyn. Sen takia uskon, että paikkakunnan ja ystäväpiirin vaihdos voisi tehdä hyvää ap:lle - ja koko perheelle.
En todellakaan näe mitään hyvää, että repisimme koko elämämme täältä jonnekin muualle. Valtava muutos ja paljosta enemmän joutuisimme luopumaan. Juuri niiden pysyvien asioiden takia haluan tehdä töitä, että saamme elämämme takaisin kasaan, mitä se oli ennen pettämistä.
Mies tekee muutoksia ja luopuu asioista, kaikki ei pysy ennallaan, en aio kaikkea tässä avata, tämä keskustelu koskee nyt vain tätä yhtä osa-aluetta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos mies on täysin fine asian kanssa niin eihän siinä mitään mietittävää. Mies on kuitenkin se joka perhettään petti, miehen tässä kuuluisi hävetä tekoaan. Ei näköjään osaa hävetä.
Perhettään? Ihan vaimoaan? petti.
Siis oikeastiko kuvittelet, että pettäminen ei vaikuta lapsiin? Se todennäköisesti vaikuttaa vielä seuraavaankin sukupolveen.
Jotenkin oon vaan vahingoniloinen. Elämä on. Tuskin olet ensimmäinen tai viimeinen tässä tilanteessa.
Tällaista on elämä max. 4000 asukkaan pikkukunnissa. Kaikki tuntee toisensa ja panee ristiin. Itse muutin heti kun tulin täysi-ikäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko sen naisen äiti ja isäkin siellä? Tietääkö ne jo lapsensa "ammatista"? Siitä maailman vanhimmasta? Kerro niille, että sulkevat sen eukon kellariin.
Öh, eiköhän se ap:n mies ole se joka tässä on h uorin tehnyt ja pitäisi lukita kellariin?
Älä näytä tunteitasi. Jos näytät niin sille pässimiehellesi, joka sinua petti eikä yhtään osaa hävetä. Miksi huolit moisen takaisin, itse sinä itsesi alennat.
Vai tykkäätkö enemmän pikku kulissielämästäsi kuin omanarvontunnostasi? Myyt itsesi kulissien hinnalla?
Menneen talven lumia, mitä niitä itkemään, sitäpaitsi sillä miehen kaverin siskolla voi olla jo uusi kierroksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos mies on täysin fine asian kanssa niin eihän siinä mitään mietittävää. Mies on kuitenkin se joka perhettään petti, miehen tässä kuuluisi hävetä tekoaan. Ei näköjään osaa hävetä.
Perhettään? Ihan vaimoaan? petti.
Siis oikeastiko kuvittelet, että pettäminen ei vaikuta lapsiin? Se todennäköisesti vaikuttaa vielä seuraavaankin sukupolveen.
Jo vain, mielenterveysongelmille altistavat geenit ainakin ja hullu-mummin raivarit.
Ainoa jonka väistämisestä voit päättää olet sinä itse. Se, jonka syytä tilanne on ja jonka vastuulla se olisi korjata on miehesi. Silloin miehesi odottaisi tekevän kipeitäkin ratkaisuja ja nimeomaan oma-aloitteisesti, ei käskettynä tai pakotettuna. Jos hän ei ole niitä valmis tekemään, olen hyvin skeptinen sen suhteen kannattaako teidän jatkaa liittoa. Mutta sinä toki viime kädessä päätät senkin. Jos olet valmis hyväksymään sen mitä itse pettäminen kertoo miehesi kunnioituksesta sinua kohtaan, niin tämä tuskin on sinulle suuri lisäisku.
Kuluiko ukkosi peli paljonkin pienemmäksi?
Minä en ymmärrä teitä. Jos rakastaa, antaa anteeksi. Jos rakastaa, pyytää anteeksi. Jos ei rakasta, hautoo kaunojaan hautaan saakka ja kaataa ne lasten ja lastenlasten niskaan.
Miksi ihmiset, jotka selvästikään eivät rakasta toisiaan, pysyvät yhdessä? Kostaakseen ja kiduttaakseen toisiaan ja etenkin lapsiaan kunnes kuolema erottaa?
Tässä on esitetty paljon ajatuksia, minkä luulet että voisi helpottaa oloasi? Olettaen , että tämä nainen ei itse viitsi jäädä pois.
Tulee olemaan toooosi kiusallista. Luuletteko tai luuletko ettei kukaan muu tiedä? Mulla on news flash: kaikki tietää. Ja ovat tienneet pitkään. Paljon pidempään kuin ap. Paras kamu mukaan lukien. Ehkä parhaan kamun ja siskonsa vanhemmat ei tiedä, mutta ihan kaikki muut. Ja kun ap tulee mukaan varikolle niin kaikki tarkkailee sen jokaikistä ilmettä. Ja jos ap ei tule, niin sitten naureskelevat. Kuulostaa karulta, eikä mun tarkoitus ole aiheuttaa lisää pahaa mieltä ap:lle, vaan enemminkin ravistella hereille. Tuossa ei ole ap:lle kuin paskat kortit käsissä. Mutta kannattaa varmaan heittää vielä mielestä tämä ongelma ja katsoa rauhassa että ylipäätään miten ap:n ja miehensä suhteen käy. Voihan se olla että suhteen korjaaminen ei onnistu, niin sitten on turhaan tuhlannut aikaa tämän "väistämisongelman" pohtimiseen. Todennäköisesti se on ajankohtaista vasta vuoden päästä.
Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä myöntää etten mä pystyisi hillitsemään itseäni siinä kun sen naisen näkisin. Joo ei olisi hän mua pettänyt mutta tasan on tiennyt mitä tekee. (Tässä jutussa tosin ei tiedä kumpi teki aloitteen) miehen jättäisin heti.
Älkää hyvät ihmiset ihan oikeasti lähtekö mukaan jos tiedät jonkun olevan varattu ja alkaa lähennellä älkääkä itse lähestykö varattuja. Sillä voi olla muille ja ehkä myös sulle tosi pitkät ja paskat seuraukset.
Tervehdi naista aina maireasti hymyilleN; ”Moi, mitäs luntsukka, onko miestä nyt kierroksessa? Onko löytynyt vapaita vai ukkomiehiäkö pitää edelleen metsästää?” Sitten käännyt ympärillä olevien puoleen ja kerrot. Että tää ”Pirkko” levittelee jalkoväliään sinne ja tänne, käykää miehet kiinni. Helppoa lihaa paikalla!
Vierailija kirjoitti:
Mies arvostaa sitä, että en odota hänen (koko perheemme) luopuvan harrastuksesta. Kokee toki tilanteen hankalaksi minun kannalta, mutta hänelle olisi ok, että nainen siellä porukassa entiseen tapaan viettää aikaa. Ei kuulema merkitse hänelle mitään, onko paikalla vai ei. On valmis keskustelemaan naisen kanssa, ettei tule varikolle, mutta pakko myöntää että siinäkin on ongelma. En ihan aidosti koe siihen oikeutta, jos hän ei oma-aloitteisesti jää pois.
Mies on selvästi enemmän sitä mieltä, että turhaan nyt mietitään sitä asiaa, kun kesän kisatkin on peruttu. Mietitään sitten kun on ajankohtaista. Itse vaan olen luonteeltani tällainen vatvoja, asiat jää pyörimään mieleen jos en saa jotenkin pohdittua "päätökseen" vaan jää roikkumaan ehkä ensi vuoden kesään asti, että miten asia ratkeaa.
Ap
Niin, miehen mielestä ei tietenkään ole mitään ongelmaa hengailla kyseisen naisen kanssa. Minusta sinun pitäisi miettiä pitkään ja hartaasti sitä mitä tämä kertoo sinun miehestäsi. Häntä ei haittaa tehdä jotain, joka loukkaa ja ahdistaa hänen puolisoaan syvästi. No eipä tietenkään, jos haittaisi niin ei hän olisi alunperin pettänytkään. Mutta miehesi asenne pettämisen jälkeen kertoo, että katumus ei ole aitoa eikä juurisyy pettämiseen ole poistunut mihinkään. Lyhyesti: miehestä ei tunnu aidosti pahalta se että hänen puolisonsa voi huonosti. Oikeasti, miksi ihmeessä kukaan roikkua tuollaisessa liitossa?
On varmasti vaikea tilanne ap. Olen kyllä samaa mieltä kuin moni muukin täällä että ei tämän pitäisi olla yksin sinun ongelma. Miehesi pitäisi miettiä miten tämän pitäisi mennä ettei sinusta tunnu vaikealta.
Missään nimessä sinä et jää sieltä pois. Miehesi lopettaa harrastuksen jos näyttää siltä että tilanne menee vaikeaksi sinulle. Se on sen pettämisen hinta. Ette voi vaatia toista naista poistumaan sieltä, miehesi on se joka on tehnyt väärin.