Pettäjä ja kolmas osapuoli, kuka "väistää" yhteisissä tilaisuuksissa
En tiedä miten otsikkoon olisi lyhyesti asian muotoillut.
Mieheni petti minua parhaan kaverinsa siskon kanssa. Yritän antaa anteeksi, hän on hyvä isä lapsillemme, ollut hyvä puoliso tätä lukuunottamatta, haluan jatkaa elämää hänen kanssaan, tämä keskustelu ei nyt käsittele pettämistä. Käymme terapiassa ja työstämme asiaa.
Minulle ihan ehdottoman tärkeältä tuntuu se, että hän ei ole enää missää tekemissä tämän naisen kanssa. Minä en halua olla missään tekemisissä, ei olla koskaan ystäviä oltukaan, mutta ollaan tavattu juhlissa ja miehen harrastuksen parissa satunnaisesti joten tunnen hänet kyllä.
Mieheni ja paras ystävänsä harrastavat samaa moottoriurheilulajia. Lähipiiri viettää jonkin verran aikaa sitten kisoissa katsomossa ja varikolla, kun odotteluaikaa on paljon. Tänä kesänä kisoja on peruttu, mutta mietin jo tulevia tapahtumia. Tämä kaverin sisko on monesti mukana katsomassa kisoja. En halua, että hän viettää entiseen tapaan aikaa tauoilla ja kisoissa samassa porukassa. En tietenkään voi häntä kieltääkään. Mieheni ei voi jäädä pois tuosta yhteisestä hengailuajasta, kun koko muu porukka kuluttaa aikaa ja valmistautuu siellä ajoihin.
Onko ainoa vaihtoehto jäädä itse pois kisoista jatkossa? Seurata kisoja yksin muualla? Lapset viihtyy hyvin varikolla, mutta en voi jättää heitä sinne ilman että olen paikalla, ovat sen verran pieniä että pitää valvoa, toki isossa porukassa on aina useita silmäpareja katsomassa lasten perään, mutta en mielestäni voi jättää heitä siellä täysin muiden vastuulle. Mies ei tietenkään voi koko ajan heistä huolehtia tauoillakaan, saati ajojen aikana.
Tuntuu todella epäreilulta, että minä en voi enää osallistua kannustusjoukkoihin tai joudun viettämään aikaa tämän naisen kanssa samassa seurueessa.
Ei tämä nyt se suurin ongelma tässä koko tapauksessa ole, mutta tuntuu ylivoimaisimmalta, että joudun kohtaamaan hänet tai itse luopumaan miehen harrastuksessa mukana olosta. En näe mitään ratkaisua tähän, tätä osaa tässä p*skassa ei voi parantaa tai rakentaa uudelleen vaan jää pysyväksi vaikka saisimmekin suhteemme muuten korjattua.
Kommentit (434)
Mies jatkakoon harrastustaan, ap päättää meneekö paikalle vai ei. Jos ei kestä katsella sitä vosua niin sitten ei mene. Jos kestää sen ettei elämä aina mene kuin Strömsössä niin sitten menee ja ei sille vosulle tarvitse puhua. Mitään draamaa ei kannata vetää, se on kiusallista. Ihan normaalisti vain, happea voi vetää vähän sivummalla. Parasta kostoa on olla onnellinen ja jopa pussata omaa miestään jos siltä tuntuu. Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Välinpitämättömyyttä voi tarjota ihmisille, jota todellakaan ei rakasta. Viha kääntyy vain itseään vastaan kuten kosto ja katkeruuskin lopulta.
Mites olis t-paita tekstillä varikolle: Life is a bitch, deal with it.
Ap katosi kuin se kuuluisa p Saharaan kun ei tullut tyydyttäviä vastauksia eli: tietysti mies (tuo ihana kultamussukka) saa jatkaa harrastustaan, ap menee varikolle lasten kanssa pystypäin onhan hän voittanut kultamussukan itselleen (ainakin vähäksi aikaa) ja sen kaverin siskon täytyy madella ap:n edessä ja mielellään ripotella tuhkaa päällensä ja sitten poistua paikalta peruuttaen, itkeskellen ja anteeksi pyyntöjä sorerrellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että olet antanut pettämisen anteeksi miehellesi, mutta et tälle toiselle naiselle (joka on ilmeisesti vapaa)?
No ajattele nyt miten kateellinen ap onkaan täll naiselle. Sinkku, nuori, kaunis nainen, joka saa miehen kuin miehen jos vain haluaa. Hän jatkaa elämäänsä haluttuna ja kompuroimatta samalla kun ap:n elämältä vedettiin matto jalkojen alta. Mies saa myös osansa, senhän ap näkee joka päivä, mutta tämä nainen, hän se vain porskuttaa eteenpäin ja elää elämäänsä kuten haluaa, villinä, vapaana ja haluttavana.
Kyllä tuo raastaa varmasti aika lailla, ja kova halu olisi saada jotenkin puntit tasan. Oikeasti tämä nainen vain osoitti jotain siitä ap:n omasta miehestä ja omasta suhteestaan, mutta se on niin katkeraa kalkkia niellä, että ei ole mikään ihme jos viha käännetään suhteen ulkopuoliseen tekijään. Näin on helpompi yrittää kestää.
Hyi että miten ilkeäsävyinen teksti. Oletko aina tuommoinen? Mitähän sinulle on tapahtunut kun pitää olla noin inhottava.
Missä kohtaa ap on maininnut, että kolmas pyörä olisi joku kaunotar? Nämä tarinat alkavat elää täällä omaa elämäänsä.
Ei v*ttu mikä nössykkä ap on.
Mä oisin heivannu äijän pihalle, koska pettäminen toteutuu hyvin todennäköisesti uudelleen.
Anteeksi voi ja on hyväkin antaa, mutta luottamus ei korjaannu.
Äijää pidetään nyt kukkaa kämmenellä: ei joudu luopumaan äijäharrastuksestaan, ei joudu sanomaan pahasti kellekään siellä...
Hei haloo! Pettäjät joutuvat usein vaihtamaan työpaikkaakin jos siellä on sekaantunut vieraaseen.
Mä ottaisin eron, mutta lasten takia pysyisin samalla paikkakunnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämän kolmannen osapuolen pitäisi pysyä paikalta pois? Pettäminen on parisuhteessa olevan vastuulla, ei sen, jonka kanssa petetään. Sinulla ei ole oikeutta vaatia, että tämä "kolmas pyörä" lopettaisi tuon harrastuksensa. Jos asia on sinulle kynnyskysymys, niin sinähän olet silloin ainoa henkilö, joka voi käynnit lopettamalla kohtaamiset välttää.
Täytyy kyllä sanoa että kyllä mielestäni vikaa on myös siinä kolmannessa osapuolessa, mikäli on tietoinen siitä että se toinen on parisuhteessa. Silloin tietoisesti olet osana tapahtumasarjaa jossa menee monesti perhe rikki, loukkaat toista ihmistä ja olet sen kaiken mahdollistajana. Minusta on moraalitonta jahdata varattua.
Se voi olla sinusta miten moraalitonta ja tuomittavaa tahansa, mutta silti se tosiasia ei poistu, että pettäjät pettää, ja tuo nainen ei ole ketään pettänyt. Oma perhe ja sen onni on perheenjäsenten vastuulla, eikä sitä voi ulkoistaa vaikka miten kävisi.
Varkaus on rikos ja niin on varastettuun tavaraan ryhtymi.enkin. Tuomio tulee siitäkin. Moraalisesti myös pettämiseen osallistuja on vastuussa. Tämähän ei toki tunnu kivalta, joten selvä asia yritetään selitellä muuksi.
On olemassa syyt, miksi ihmisiä ei tuomita rikoksesta sinun moraalisi perusteella. Tämä siksi koska katsotaan että ihmisellä on oikeus elää omaa elämäänsä ja tehdä omia valintojaan riippumatta sinun moraalikäsityksesi huonoudesta.
Varkauskin on ihmisen elämän oma valinta. Miksi siitä tuomitaan? Minulla on vain eri käsitys moraalista varkauksien suhteen.
Nyt on kyse asiasta jota en pysty sinulle kattavasti selittämään, kun selkeästi tietosi laista, meidän yhteiskunnan toimimisesta, valinnanvapaudesta etc on niin heikolla tolalla. Kun kirjastot aukeavat, niin siellä on ihan koulutettuja ihmisiä joilta voit kysyä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta mikäli oikeasti olet kiinnostunut aiheesta kuutoinkin kuin vain vouhottaaksesi vauvapalstalla heikoilla tiedoillasi.
Sinä olet se, jonka kannattaa tutustua Suomen lakiin. Pykälät löytyy nimenomaan termillä varastettuun tavaraan ryhtyminen. Sillä tulee osalliseksi itse varkaudesta. Tuomio tulee lievimmillään kätkemisrikoksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paukautat naista kunnolla päin näköä ja panet miehen parasta kaveria.
Katotaan sitte otteko tasoissa.
Ehdottomasti ottaisin vierasta ja miehelle tietoon.
Nämä neuvot naiselta joka on kokenut kaikkea paskaa elämässään,
Älä taivu!Helvetin hyviä neuvoja, noillahan se parisuhde saadaankin korjattua ja kukoistamaan.
Mikä "parisuhde"?
Pettäjän (paljastuneen) kanssa oleva tietää, että parillisuus ko. suhteessa on illuusio. Tuossa tilanteessa parisujteeseen uskoo korkeintaan petetyn anoppi.
Paska äijä. Jos kunnioittaisi sua, haistattais märän paskan koko harrastukselle
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä sen toisen naisen pitäisi tehdä mitään muutoksia? Mistä hän on tiennyt, onko AP:lla ja hänen miehellään esim. avoin suhde tai ero alkamassa? Syyllinen on miehesi ja hänen pitää ratkaisut tehdä.
Jos sekaantuu ihmiseen, joka on naimisissa ja jolla on pieniä lapsia, syyllistyy tyhmyyteen.
Ja sitähän ei paranna mikään, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Pettäminen ei johtunut ap:sta. Varmaan vain vaihtelu kiinnosti miestä, en tiedä oliko kyseessä pitempi suhde, yksittäinen pano vai jonkinlainen ihastus.
Osa naisista ajattelee, että pettämisen rangaistuksena heitä tulee hyvitellä, miehen tulee tehdä kaikki mahdollinen ja lopettaa jopa harrastukset, osoittaa, että nainen on hänen elämänsä nainen. Vaikuttaa rikos & rangaistus tyyliseltä touhulta. Kannattaa keskustella mistä pettäminen johtui ja jatkaa elämää. Minua kiinnostaisi miksi minua petettiin, mikä meidän suhteessa on hyvää ja huonoa miehen mielestä, haluaako hän jatkaa meidän suhdetta ja tuleeko pettäminen toistumaan. Samat kysymykset itselle. En usko, että petetty puoliso on paras ihminen miettimään sopivan ”rangaistuksen” pettäjälle, kohtuus ei taida pysyä lapasessa. Kyseessähän on luottamuksen ja itsetunnon pettäminen. Luottamus on kahdenvälinen sopimus, itsetunto on ap:n oma.
Ja en usko, että ap:n mies on vastuussa ap:n itsetunnosta, sitä ei voi toinen ihminen paikata tai pönkittää. Elämä ei lopu pettämiseen vaan se on asia, joka pitää käsitellä. Oliko kyseessä hetken huono päätös vai vuoden suhde, onhan tuolla nyt väliä. Halusiko mies paeta arkea ja ei enää rakasta vai ottiko hetken tilaisuudesta kiinni.
Pettämisessä on mukana harkinta, miehellä saattoi olla kiusaus vaihteluun ja toive ettei jää kiinni. Siinä kieltäytyy ajattelemasta seurauksia, ottaa sen hetken itselle eikä välitä mistään muusta. Elämä on pitkä ja osa haluaa kokemuksia elämäänsä. Ei tajuta, että elämä on itseasiassa lyhyt. Mies ehkä harkitsisi uudelleen, ottaako sen ei nyt mitenkään erikoisen panon vai 5 vuotta loukkaantuneen vaimon murjotusta.
Ap ei ole kertonut miten mies jäi kiinni, kuinka kauan pettäminen jatkui ja onko heillä ollut avioliitossaan hankalia asioita, joita ei ole pystytty yhdessä käsittelemään.
En tämän perusteella kertoisi omasta elämästä pettämistarinpits jollekin randomille toimittajalle.
Kaikilla teoilla on seuraamuksensa. Pettämisen seuraus on se, että luottamus kumppaniin menee. Luottamus on parisuhteen perusta. Jotta suhde voisi jatkua luottamus on rakennettava uudelleen. Tällöin sen joka luottamuksen pettää on osoitettava kaikin keinoin olevansa luottamuksen arvoinen. Tässä tapauksessa lopetettava harrastus ja sen kaverin ja tämän siskon tapailu. Eihän apn muuten oli mitään järkeä jatkaa suhdetta. Sinänsähän toki olisi järkevämpää pistää lusikat jakoon kuin sietää pettäjää nurkissaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei v*ttu mikä nössykkä ap on.
Mä oisin heivannu äijän pihalle, koska pettäminen toteutuu hyvin todennäköisesti uudelleen.
Anteeksi voi ja on hyväkin antaa, mutta luottamus ei korjaannu.Äijää pidetään nyt kukkaa kämmenellä: ei joudu luopumaan äijäharrastuksestaan, ei joudu sanomaan pahasti kellekään siellä...
Hei haloo! Pettäjät joutuvat usein vaihtamaan työpaikkaakin jos siellä on sekaantunut vieraaseen.
Mä ottaisin eron, mutta lasten takia pysyisin samalla paikkakunnalla.
Olen eri, mutta en haluaisi, että rakas harrastus pitäisi lopettaa vaikka kuinka olisi pettänyt.
Toisekseen ei meillä töissä kukaan ole vaihtanut työpaikkaa pettämisistä huolimatta.
Itse ottaisin eron, kun kyseessä on kuitenkin parhaan kaverin sisko eli varmasti heillä on sutinaa useammin kuin yhden kerran.
Mene ihmeessä mukaan! Omasta kokemuksesta sanon, että aika auttaa, parin vuoden päästä tuntuu jo lähes neutraalilta nähdä se toinen.
Tsemppiä, ja loistojuttu että käytte terapiassa, se auttoi meilläkin <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että olet antanut pettämisen anteeksi miehellesi, mutta et tälle toiselle naiselle (joka on ilmeisesti vapaa)?
No ajattele nyt miten kateellinen ap onkaan täll naiselle. Sinkku, nuori, kaunis nainen, joka saa miehen kuin miehen jos vain haluaa. Hän jatkaa elämäänsä haluttuna ja kompuroimatta samalla kun ap:n elämältä vedettiin matto jalkojen alta. Mies saa myös osansa, senhän ap näkee joka päivä, mutta tämä nainen, hän se vain porskuttaa eteenpäin ja elää elämäänsä kuten haluaa, villinä, vapaana ja haluttavana.
Kyllä tuo raastaa varmasti aika lailla, ja kova halu olisi saada jotenkin puntit tasan. Oikeasti tämä nainen vain osoitti jotain siitä ap:n omasta miehestä ja omasta suhteestaan, mutta se on niin katkeraa kalkkia niellä, että ei ole mikään ihme jos viha käännetään suhteen ulkopuoliseen tekijään. Näin on helpompi yrittää kestää.
Hyi että miten ilkeäsävyinen teksti. Oletko aina tuommoinen? Mitähän sinulle on tapahtunut kun pitää olla noin inhottava.
Mullekin on puhuttu näin empaattisesti kun murehdin eksäni pettämistä. Toiset, siis tilanteen ulkopuoliset, naiset osaavat olla ehania petetylle naiselle joka etsii tukea ja olkapäätä. Olen myös saanut kavereiltani kylmää kyytiä kun kerroin hairahduksista, ihme toisen naisen puolustelua jne.
Parasta oli, kun eksäni ilmoitti ettei tekisi kanssani lapsia ja yritti asettaa minut eksänsä kanssa johonkin ihmeelliseen kilpailuasetelmaan, missä hän alisti ja nöyryytti minua "hähää etpäs saakaan kanssani lapsia huono nainen".
Kun avasin sitä aivan sairasta kuviota, niin kaverini päätti pitää palopuheen siitä miten kauniita ensimmäistä lastaan odottavat naiset ovat. 🤦♀️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että olet antanut pettämisen anteeksi miehellesi, mutta et tälle toiselle naiselle (joka on ilmeisesti vapaa)?
No ajattele nyt miten kateellinen ap onkaan täll naiselle. Sinkku, nuori, kaunis nainen, joka saa miehen kuin miehen jos vain haluaa. Hän jatkaa elämäänsä haluttuna ja kompuroimatta samalla kun ap:n elämältä vedettiin matto jalkojen alta. Mies saa myös osansa, senhän ap näkee joka päivä, mutta tämä nainen, hän se vain porskuttaa eteenpäin ja elää elämäänsä kuten haluaa, villinä, vapaana ja haluttavana.
Kyllä tuo raastaa varmasti aika lailla, ja kova halu olisi saada jotenkin puntit tasan. Oikeasti tämä nainen vain osoitti jotain siitä ap:n omasta miehestä ja omasta suhteestaan, mutta se on niin katkeraa kalkkia niellä, että ei ole mikään ihme jos viha käännetään suhteen ulkopuoliseen tekijään. Näin on helpompi yrittää kestää.
Hyi että miten ilkeäsävyinen teksti. Oletko aina tuommoinen? Mitähän sinulle on tapahtunut kun pitää olla noin inhottava.
Missä kohtaa ap on maininnut, että kolmas pyörä olisi joku kaunotar? Nämä tarinat alkavat elää täällä omaa elämäänsä.
Niinpä. Harvemmin nämä haurahdukset ovat edes sen oman puolison tasoisia. Tuttavapiirissä tuli hiljan ero kun mies lähti pettämään. Petetty on kaunis, hoikka, mukava. Toinen nainen taas tunnettu pubiruusu, jolla on sekä elämänhallinta-että alkoholiongelmia sekä näistä syistä ylipainoa ja kauniisti sanottuna ränsistynyt ulkonäkö. Ero tuli ja jopa perheen lapset kieltäytyvät okemadta missään tekemisissä isänsä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei v*ttu mikä nössykkä ap on.
Mä oisin heivannu äijän pihalle, koska pettäminen toteutuu hyvin todennäköisesti uudelleen.
Anteeksi voi ja on hyväkin antaa, mutta luottamus ei korjaannu.Äijää pidetään nyt kukkaa kämmenellä: ei joudu luopumaan äijäharrastuksestaan, ei joudu sanomaan pahasti kellekään siellä...
Hei haloo! Pettäjät joutuvat usein vaihtamaan työpaikkaakin jos siellä on sekaantunut vieraaseen.
Mä ottaisin eron, mutta lasten takia pysyisin samalla paikkakunnalla.
Ei ole ollenkaan väistämätöntä ja varmaa, että tapahtuu uudelleen. Pettämiseenkin voi olla monia eri syitä, ja jos niitä ongelmakohtia päästään työstämään, on täysin mahdollista, että petosta ei enää tapahdu.
Näin kävi meillä, oli syitä miksi mies petti, ja terapiassa niitä käytiin yhdessä ja erikseen läpi. Asiat korjaantui, tuosta pettämisestä on jo parikymmentä vuottaja ja nyt olemme onnellisempia kuin ikinä <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäminen ei johtunut ap:sta. Varmaan vain vaihtelu kiinnosti miestä, en tiedä oliko kyseessä pitempi suhde, yksittäinen pano vai jonkinlainen ihastus.
Osa naisista ajattelee, että pettämisen rangaistuksena heitä tulee hyvitellä, miehen tulee tehdä kaikki mahdollinen ja lopettaa jopa harrastukset, osoittaa, että nainen on hänen elämänsä nainen. Vaikuttaa rikos & rangaistus tyyliseltä touhulta. Kannattaa keskustella mistä pettäminen johtui ja jatkaa elämää. Minua kiinnostaisi miksi minua petettiin, mikä meidän suhteessa on hyvää ja huonoa miehen mielestä, haluaako hän jatkaa meidän suhdetta ja tuleeko pettäminen toistumaan. Samat kysymykset itselle. En usko, että petetty puoliso on paras ihminen miettimään sopivan ”rangaistuksen” pettäjälle, kohtuus ei taida pysyä lapasessa. Kyseessähän on luottamuksen ja itsetunnon pettäminen. Luottamus on kahdenvälinen sopimus, itsetunto on ap:n oma.
Ja en usko, että ap:n mies on vastuussa ap:n itsetunnosta, sitä ei voi toinen ihminen paikata tai pönkittää. Elämä ei lopu pettämiseen vaan se on asia, joka pitää käsitellä. Oliko kyseessä hetken huono päätös vai vuoden suhde, onhan tuolla nyt väliä. Halusiko mies paeta arkea ja ei enää rakasta vai ottiko hetken tilaisuudesta kiinni.
Pettämisessä on mukana harkinta, miehellä saattoi olla kiusaus vaihteluun ja toive ettei jää kiinni. Siinä kieltäytyy ajattelemasta seurauksia, ottaa sen hetken itselle eikä välitä mistään muusta. Elämä on pitkä ja osa haluaa kokemuksia elämäänsä. Ei tajuta, että elämä on itseasiassa lyhyt. Mies ehkä harkitsisi uudelleen, ottaako sen ei nyt mitenkään erikoisen panon vai 5 vuotta loukkaantuneen vaimon murjotusta.
Ap ei ole kertonut miten mies jäi kiinni, kuinka kauan pettäminen jatkui ja onko heillä ollut avioliitossaan hankalia asioita, joita ei ole pystytty yhdessä käsittelemään.
En tämän perusteella kertoisi omasta elämästä pettämistarinpits jollekin randomille toimittajalle.
Kaikilla teoilla on seuraamuksensa. Pettämisen seuraus on se, että luottamus kumppaniin menee. Luottamus on parisuhteen perusta. Jotta suhde voisi jatkua luottamus on rakennettava uudelleen. Tällöin sen joka luottamuksen pettää on osoitettava kaikin keinoin olevansa luottamuksen arvoinen. Tässä tapauksessa lopetettava harrastus ja sen kaverin ja tämän siskon tapailu. Eihän apn muuten oli mitään järkeä jatkaa suhdetta. Sinänsähän toki olisi järkevämpää pistää lusikat jakoon kuin sietää pettäjää nurkissaan.
Olet varmaan lukenut parisuhdeoppaita koska kaikki meni ihan hyvin tuohon luottamus on rakennettava uudelleen ja oltava luottamuksen arvoinen ja sitten omaan käsitykseen mikä sitä on.
Se ei ole pettäjän matelemista tai anelemista, nöyryyttämistä ja rankaisemista mm. kieltämällä harrastukset. (Ellei harrastus ole pettäminen). Se ei ole kaverin/kavereiden tapailun lopettaminen. Järkevää olla kyllä tapailematta kahdestaan sitä kaverin siskoa.
Ja kun on pieniä lapsia, ja ilmeisesti ei muita pahempia ongelmia parisuhteessa niin en luottaisi sinun neuvoisi älä siedä pettäjää nurkissasi. Mistä edes tiedät kenen nurkat ne ovat, kuka lähtee ja kuka jää. Lasten koti se nyt on ainakin niin olisi varmaan kivaa lapsille asua edelleen kotonaan, toivottavasti se on mahdollista jatkossakin. Äiskä ja isi päättää.

Eihän tämä harrastuksen ja sen panopuun tapailun lopettaminen ole mikään rangaistus vaan aivan luonnollinen seuras pettäjän toiminnasta, mikäli tämä pettäjä haluaa korjata välinsä kumppaniinsa. Vanhemmat antavat parisuhteen mallin lapsilleen ja lasten on parempi elää eroperheessä kuin valheeseen perustuvassa perheessä. Ero ja kunnon elarit lapsille on lastenkin etu.

Perustele, miksi miehen tulisi lopettaa harrastuksensa?

Varmaan olette onnellesenpia kuin ikinä-kumppanisi on vaan sivusuhteensa ja panonsa oppinut salaamaan paremmin. Kun pääsee kuin koira veräjästä kerran, osaa toimia niin ettei enää jää kiinni.

Voiko olettaa, että kaveri sisarineen tämän harrastuksen , joka mahdollisti pettämisen, lopettaa. Ei voi. Jos mies haluaa korjata parisuhteensa, ei kannata näitä pettämiseen liittyviä ihmisiä tapailla. Aikuinen perheellinen ihminen keskittyköön lapsiinsa ja heidän harrastuksiinsa. Kun ollaan parisuhteessa ja varsinkin kun on lapsia elämän prioriteetit muuttuvat ja sinkkuajan harrastuksen ja kavereiden heivaaminen on se ensimmäinen askel. Vaoaa-aikaa perheen kanssa onmuutenkin vähän ,joten on vain itsekästä tuhlata sitä turhuuteen.
Ensinnäkin pettämisestä voi päästä yli ja parisuhde jatkua entistä ehompana, kiva että olet antanut tällekin mahdollisuuden. Mun mies petti vuosia sitten lasten ollessa pieniä. Päästiin yli ja vaikka en pettämistä hyväksy niin syy sille oli ymmärrettävä. Pariterapia on ihmeellistä! No asiaan. Kurja tilanne tuo. Parasta olisi jos mies itse ymmärtäisi lopettaa tämän harrastuksen. Toiseksi parasta olisi jos toinen nainen ymmärtäisi lopettaa harrastuksen. Jos molemmat tätä jatkavat niin en näe muuta mahdollisuutta kuin että jatkat lasten kanssa siellä käyntiä normaaliin tapaan. Luulen, että sen naisen kohtaaminen on aluksi kivuliasta mutta siihenkin voi tottua. Suosittelen olemaan hänelle ystävällinen, vaikka ei tienkään mitään kaveerausta tai aloitteellista keskustelua kannata harrastaa. Itselläni auttoi se että annoin täysin anteeksi sille toiselle naiselle. Hän ei ollut tehnyt minulle väärää, mieshän meidän välisen lupauksen oli pettänyt. Ei mulla ole mitään sopimuksia kaiken maailman lorttojen kanssa, siinähän vikittelevät vaikka maailman tappiin asti. Ainoastaan sillä on väliä miten varattu käyttäytyy "vikittelytilanteissa". Eli älä ap ainakaan sinä väistä, ellei oikeasti lähde järki riskistä tavata se toinen. Tsemppiä tosi paljon ja voimia, olet koko tilanteen yläpuolella kun et ole mikään toinen nainen tai pettäjä! <3