Ruotsissa maailman korkein Covid-kuolleisuus
Jo 6 hengettä miljoonaa ihmistä kohden. Vaikka rajat avautunevat kesällä, kukaan ei huoli ruotsalaisia kylään.
Kommentit (59)
Veikkaan, että Ruotsissa on maailman paras tilastointi. Aika monessa maassa ei kaikki kotonaan kuolleet päädy tilastoihin.
Maailman korkein kuolleisuus koronavirukseen on kylläkin San Marinossa. Seuraavina ovat Belgia, Andorra, Espanja ja Italia. Ruotsi on tilastossa vasta kahdeksantena.
Älkää levittäkö puolitotuuksia. Ei Ruotsi ole kärjessä kuolleisuustilastoissa, ei määrällisesti eikä suhteellisesti. Toki kuolleita on paljon, mutta Ruotsissa ei ole maailman korkein covid-kuolleisuus.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että Ruotsissa on maailman paras tilastointi. Aika monessa maassa ei kaikki kotonaan kuolleet päädy tilastoihin.
Ei ole, jossakin sattuo silmään että Ruotsissa on näinä koronakuukausina ollut ylikuolleisuutta paljon eli moni on jäänyt tilastoimatta. Osa on voinut tietysti kuolla hoidonpuutteeseen johonkin muuhun tautiin. Suomessahan oli alikuolleisuutta kun liikenneonnettomuuksissa ei ole kuollut paljon ihmisiä.
Kiva olla tässä Ruotsin ja Venäjän välissä. Pakko sanoa nyt että rajat kiinni molempiin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on yhdessä viikossa kuolleitten määrä miljoonaa asukasta kohden.
Kaikkiaan Ruotsissa on miljoonaa asukasta kohden kuollut jo 384 kpl Tanskassa 97kpl. Suomessa 55kpl. Norjassa vain 43kpl ja Saksassa kun vain 99 kol.
Ruotsin kuolleisuus luvut ovat järkyttäviä. Ei uskoisi että kyse on ns pohjoismaisesta hyvinvointivaltiossa.
Naapurimaat eivät halua päästää ruotsalaisia maihinsa.
Muuten ok, mutta laitetaan mieluummin hlö kuin kpl...
:)
Vierailija kirjoitti:
Ja tällaista maata Suomen päättäjät ihailevat ja haluavat matkia korona-kriisin hoidossa...
Eivät halua.
Lopeta trollaus.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsinlaivavarustamot kohta konkurssissa
Laivalla voi risteillä johonkin muuhun maahan, jotka kuuluvat samaan matkailukuplaam suomalaisten kanssa. Toki isot discot pitää muokata pieniksi 50 henkeä mahduttaviksi kotibilehenkisiksi tiloiksi jne.

Venäjällä on vähän tartuntoja. Ainakin virallisten tilastojen mukaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne varmaan nyt yrittävät pienentää lukuja ettei näyttäisi pahalta. Eli ehkä ei kirjata koronakuolemaksi jos vaikka keuhkoyskäiseltä sydän pysähtyi vanhainkodissa. Kaikilta sairailta koronaa ei testata.
Toinen rajanaapurimme, se idässä oleva, jo tekee noin.
Nyt kyllä pidetään sekä länsi- ja itäraja tiukasti kiinni!
Vierailija kirjoitti:
Älkää levittäkö puolitotuuksia. Ei Ruotsi ole kärjessä kuolleisuustilastoissa, ei määrällisesti eikä suhteellisesti. Toki kuolleita on paljon, mutta Ruotsissa ei ole maailman korkein covid-kuolleisuus.
Viimeisessä viikkotilastossa oli ykkösenä. Aloittaja ilmeisesti viittasi tähän, eli yli 6 kuollutta miljoonaa asukasta kohden, viikon aikana. Yksikään muu maa ei päässyt yli kuuden.

Päässyt? Pikemminkin joutunut...
Ruotsin linja on paras. Suomessa nykyään yli hoidetaan sairauksia kuten syöpää esim. Jokainen voi miettiä onko järkeä käyttää hoitoihin miljoonia ja jos sillä saa pari elinvuotta lisää eikä yksilö ole tuottava. Samoin itsetuhoisia otetaan pakkohoitoon osastolle kitumaan ja voin kertoa, että se on kallista.hommaa.
Sairaanhoitajana näen erityisen paljon lihavia ja alkoholisteja jotka itse aiheuttavat sairaudet. Jos ei hyysättäisi ja hoidettaisi kaikkia pitäisivät ihmiset itsestään parempaa huolta. Minä en ainakaan sääli pullukkaa joka syö itselleen diabeteksen.
Jokaisella on vastuu omasta terveydestä, myös koronassa. 95% taudeista on estettävissä hyvillä elintavoilla. Julkista terveydenhuoltoa pitää supistaa ja priorisoida hoito niille, joiden kohdalla se on kannattavaa. Ruotsissa mennään jo siihen suuntaan ja se tulee näkymään taloudessa plussana!
Vierailija kirjoitti:
Norja on myös itä- ja pohjoisnaapurimme :)
Norjassa onkin kaikki hyvin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Norja on myös itä- ja pohjoisnaapurimme :)
Norjassa onkin kaikki hyvin
Jep. Ihmiset vaan harvemmin muistavat, että Venäjä ei ole ainoa itänaapurimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tällaista maata Suomen päättäjät ihailevat ja haluavat matkia korona-kriisin hoidossa...
Eivät halua.
Lopeta trollaus.
Miten totuuden kertominen on mielestäsi trollausta?? Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi Helsingin Sanomille: "Epidemia tulee menemään väestön läpi, ja kysymys on siitä, miten saamme laumaimmuniteetin aikaan väestössä niin, että riskiryhmiä on suojeltu. Kun laumaimmuniteetti on saavutettu, riskiryhmät tulevat sen piiriin, ilman että heidän tarvitaee sairastaa tautia".
Attendo velvoitettiin lunastamaan kaikki kun markkinaosuus ylitti 51%. Näin velvoittaa perhekotilaki