Lue keskustelun säännöt.
Miten erityisherkkä selviää pikkulasten kanssa?
21.05.2020 |
Puolisoni on erityisherkkä: ei kestä esimerkiksi kovia ääniä, nopeasti muuttuvia tilanteita ja lasten vauhdikkaita leikkejä. Puoliso laittaa lapset katsomaan piirrettyjä ja itse somettaa kuulosuojaimet päässä. Kaksi leikki-ikäistä lasta. Myös ruokailut pitää "rauhoittaa" puolison paikalla ollessa niin että lastenohjelmat pyörii koko ajan.
Miten toiset erityisherkät selviävät pikkulasten kanssa?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen selvinnyt oikein hyvin, kun olen pitänyt huolta omasta jaksamisestani.
Pienet korvatulpat on kätevät. Ja muutenkin pitää desibelit alhaalla (ei telkkaria, radiota, pelejä).
Onneksi on vain yksi lapsi! Hyvin pärjää.
Pienenä sanoisin kyllä lapselle, että äidillä on superkuulo, ihan kuten Supermarsu Emilian parhaalla kaverilla.
Joten kaikki kovat äänet sattuvat korviin. Lapsi ymmärsi kyllä hyvin.Ääniä ei voi välttää, mutta apuvälineitä löytyy. Käytän joskus lapseni pinkkejä Pectoreita :) Pitäisi vielä hankkia vastamelukuulokkeet.
Asiaan voi suhtautua myös huumorilla! Ei ole niin vakava juttu. Minulla on myös monia vahvuuksia äitinä.
Kuulostat ihanalta äidiltä, joka hyväksyy sen, että lapsi on lapsi. Ja että lapsi ymmärtää ihan puhetta ja osaa ottaa muita huomioon, kun asia selitetään. Tuota on kasvatus.
Ahdistaa ajatus, että pieni lapsi olisi pelolla ja rankaisulla saatu hiljaiseksi. Kuinkahan paljon noitakin entisiä lapsia on nykySuomessa?
Useimmat lapset eivät todellakaan ole niin helppoluonteisia ja mukautuvaisia, että alkaisivat totella ihan vaan sillä, että asiat selitetään heille. Sanoisin, että yli 90% tarvitsee sitä "pelkoa ja rankaisua" jotta alkavat totella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen selvinnyt oikein hyvin, kun olen pitänyt huolta omasta jaksamisestani.
Pienet korvatulpat on kätevät. Ja muutenkin pitää desibelit alhaalla (ei telkkaria, radiota, pelejä).
Onneksi on vain yksi lapsi! Hyvin pärjää.
Pienenä sanoisin kyllä lapselle, että äidillä on superkuulo, ihan kuten Supermarsu Emilian parhaalla kaverilla.
Joten kaikki kovat äänet sattuvat korviin. Lapsi ymmärsi kyllä hyvin.Ääniä ei voi välttää, mutta apuvälineitä löytyy. Käytän joskus lapseni pinkkejä Pectoreita :) Pitäisi vielä hankkia vastamelukuulokkeet.
Asiaan voi suhtautua myös huumorilla! Ei ole niin vakava juttu. Minulla on myös monia vahvuuksia äitinä.
Kuulostat ihanalta äidiltä, joka hyväksyy sen, että lapsi on lapsi. Ja että lapsi ymmärtää ihan puhetta ja osaa ottaa muita huomioon, kun asia selitetään. Tuota on kasvatus.
Ahdistaa ajatus, että pieni lapsi olisi pelolla ja rankaisulla saatu hiljaiseksi. Kuinkahan paljon noitakin entisiä lapsia on nykySuomessa?
Useimmat lapset eivät todellakaan ole niin helppoluonteisia ja mukautuvaisia, että alkaisivat totella ihan vaan sillä, että asiat selitetään heille. Sanoisin, että yli 90% tarvitsee sitä "pelkoa ja rankaisua" jotta alkavat totella.
Jep. Aika paljon kertoo se, että myös tarhoissa hoitajat käyttävät rankaisua.
Vierailija kirjoitti:
Mahtaakohan ap:n puoliso sittenkään olla erityisherkkä. Itse olen, ja ajatuskin siitä että meillä olisi jatkuvasti lasten piirretyt pyörimässä taustalla ja tilannetta ”rauhoittamassa”... Juu ei. Sehän on juuri erityisherkän painajainen!
Niin on!
Muistan, kun aloin tyttöni kanssa katsomaan Pikku Kakkosta tietokoneelta YLE Areenasta, pääni hajosi. Juuri silloin aloin lainata lapsen kuulosuojaimia :D
Ohjelmien dubattu äänimaailma on KAMALA!
Oltiin eletty vauvavuodet hyvin seesteisessä äänimaailmassa: hiljaisuutta, ei telkkua, klassista, hyvää lasten musiikkia, mantramusiikkia jne. luonnonääniä, ja tämä lastenohjelmien kiljunta oli shokki. Onneksi oli kuulosuojaimet käytössä.
Lapsen itku tai huuto ei koskaan häirinnyt, eikä ulkona lastenpuostossa, mutta sisäpuistot ja huvipuistot saavat voimaan pahoin.
Kannattaa suunnitella kodin muu äänimaailma mahdollisimman rauhalliseksi, niin sitten lasten huuto ”mahtuu” siihen.
Ja kaikille erityisherkille paljon terkkuja ja hiljaisuutta. Ap:n isälle omia lepohetkiä arjen hulinasta, esim. luonnossa tai saunassa/kylpyhuoneessa :)
Lapsia kannattaa todella hankkia, vaikka olisi kuuloherkkä: he tuovat mukanaan ääniä, mutta myös paljon iloa, rakkautta ja naurua!
Vierailija kirjoitti:
Pikkulasten kiljunta onkin yhtä helvettiä.
Sotku, mölinä ja levottomuus.
Hyi.
Miksi yläpeukutatte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen selvinnyt oikein hyvin, kun olen pitänyt huolta omasta jaksamisestani.
Pienet korvatulpat on kätevät. Ja muutenkin pitää desibelit alhaalla (ei telkkaria, radiota, pelejä).
Onneksi on vain yksi lapsi! Hyvin pärjää.
Pienenä sanoisin kyllä lapselle, että äidillä on superkuulo, ihan kuten Supermarsu Emilian parhaalla kaverilla.
Joten kaikki kovat äänet sattuvat korviin. Lapsi ymmärsi kyllä hyvin.Ääniä ei voi välttää, mutta apuvälineitä löytyy. Käytän joskus lapseni pinkkejä Pectoreita :) Pitäisi vielä hankkia vastamelukuulokkeet.
Asiaan voi suhtautua myös huumorilla! Ei ole niin vakava juttu. Minulla on myös monia vahvuuksia äitinä.
Kuulostat ihanalta äidiltä, joka hyväksyy sen, että lapsi on lapsi. Ja että lapsi ymmärtää ihan puhetta ja osaa ottaa muita huomioon, kun asia selitetään. Tuota on kasvatus.
Ahdistaa ajatus, että pieni lapsi olisi pelolla ja rankaisulla saatu hiljaiseksi. Kuinkahan paljon noitakin entisiä lapsia on nykySuomessa?
Kiitos!
Supermarsun kaverilla Simolla on tosiaan tämä ”superkuulo”, ihan sitä esimerkkiä voi käyttää apuna. Ap:n isällekin voi olla tämä ”supervoima”, siksi joskus voidaan puhua normaalisti tai iltatoimien aikaan kuiskailla. Leikkiä ja luovuutta peliin, ei räyhäämistä tai huutoa!
Toki omasta jaksamisesta on huolehdittava, mitta sen erikoisherkät ovat oppineet kantapään kautta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen erityisherkkä, ja satuin saamaan erityisherkän lapsen.
Hän on pienestä asti inhonnut sotkua, huutoa ym. metakkaa ja rientänyt käsienpesulle jos jotain on vahingossa sotkenut. Kuluttaa yhtä mediaa kerrallaan, joissakin lapsiperheissähän huutaa sekä telkkari, pädi että mankkakin samaan aikaan.
Hyvin. Opetin lapseni olemaan ihmisiksi sisällä. Pikkuvauvan itku on eri asia, onneksi omani oli niitä vauvoja jotka itki vain nälkäänsä ja hiljeni saadessaan pullon suuhun. Pikkuvauvavaiheen jälkeen ei ole mikään pakko antaa huutaa ja metelöidä, sitä saa halutessaan tehdä onakotitalon pihalla mutta kun on opetettu kommunikoimaan normaalilla äänellä niin ei näytä sille olevan tarvetta. Lapsi nyt 11v.
Kuulostat ihanalta äidiltä, joka hyväksyy sen, että lapsi on lapsi. Ja että lapsi ymmärtää ihan puhetta ja osaa ottaa muita huomioon, kun asia selitetään. Tuota on kasvatus.
Ahdistaa ajatus, että pieni lapsi olisi pelolla ja rankaisulla saatu hiljaiseksi. Kuinkahan paljon noitakin entisiä lapsia on nykySuomessa?