Huvila ja huussi - Hotakaisen pihan katastrofi
Katsoitteko jakson? Vanha, viehko maalaistalon piha turmeltiin täysin.
Kommentit (142)
Vieläkin muistossa painajaismainen Kuntta-Eevan siirtolapuutarhamökki-projekti. Kaikki ihanat perinnepensaat sekä kukat revittiin ja koko piha nurmikoksi, yksi mansikka-amppeli roikkumaan- that's it.
Kaikki juuri päinvastaisesti mitä omistaja halusi. Siinä sitten kyyneliä pidätteli, ja muutaman kuukauden kuluttua mökki menikin myyntiin. Kamala oli katsella tätä riehumista kaivinkonein pienellä tontilla.
Piti käydä oikein katsomassa lopputulos suhteessa siihen mitä kirjailija itse toivoi, ja minusta kyllä ihan huippu toteutus. Mänty oli upea joo, mutta siitä nimenomaan haluttiin eroon. Kyllä mäkin tuolla mainiosti viihtyisin, helppoa ja yksinkertaista, kaunis peltomaisema pääsi oikein kunnolla avautumaan. :)
Muotitummat piharakennelmahäkkyrät perinteisen pientalon lisukkeina eivät todellakaan sopineet miljööseen. Suunnittelun pitäisi lähteä jo olevan rakennuskannan ja ympäristön ehdoilla, esim. vanhoja käytännössä muodostuneita kulkureittejä noudattaen ja mukaillen. Lisärakennelmien kattokaltevuuksien, värien ja tyylin tulisi olla yhtenäinen ja sointuva päärakennuksen kanssa. Tuollaisen pientalon piha-alueeseen kuuluisivat perennapenkit ja keittökasvismaa, joista luulisi karttuvan iloa ja mukavaa puuhailua ainakin perheen naisväelle. Kari-kirjailija puolestaan voisi lipittää vaikka konjakkisiemauksen tai oluset uudislasiverannalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta muutos vastasi toimeksiantoa. Männyn toivottiin lähtevän, ei kesäkeittiötä eikä runsahoitoisia istutuksia.
Sen männyn minäkin olisin hävittänyt, jos olisi minun pihallani. Makedonian mänty on hirveän roskaava. Jos ei huvita siivota, miksi pitää?Imuroitko sinä sitten mökkisi pihan vai mitä tarkoitat?
Olipa typerä kommentti. Havunneulaset happamoittavat maan niin että sen läheisyydessä ei oikein mikään muu, esim nurmikko viihdy. Sen lisäksi iso puu varjostaa liikaa ja imee kaiken veden maasta laajalta alueelta. Itsekin olisin sen kaatanut pois.
Varsinaista maalaismutuilua. Tontti taitaa olla jo kuivaa maata jos siinä kasvaa mänty. Männyn juuret menee syvälle ja kosteammassa maastossa kasvaisi enemmän mm. koivuja. Ruohokaan ei tykkää kuivasta maasta. Eli ongelma ei liene männynneulasissa vaan siinä että maa on kuivaa luonnostaan.
Huussi tuli ainakin näyttävästi paraatipaikalle ja väri on sellainen että varmasti huomaa että se on täysin eri aikakautta talon kanssa.
Tässä ohjelmassa mennään vahvasti tuote-esittelyn armoilla. Tietysti tuotteista saa myöskin roiman alennuksen tai peräti veloituksetta mutta mökin omistajan on sitten tyydyttävä siihen mitä tarjotaan.
Vierailija kirjoitti:
https://im.mtv.fi/image/7714812/landscape16_9/1024/576/66cf11da6a02f4f7…
Tässä on Seijan suunnittelema hirsitalon eteinen. Tosi riisuttu ja perinteitä kunnioittava vanhan talon porstua, jossa kuitenkin aivan uusi ovi. Vaatii rohkeutta sisustussuunnittelijalta toteuttaa näin riisuttu ja tavallinen eteinen! Mutta tällaisiahan ne olivat muinoin.
Ja täysvalkoinen. Huoh.
Joskus muinoin jos leffassa mentiin kauas tulevaisuuteen tai outoon futuristiseen tutkimuskeskukseen niin sielläkin kaikki sisustus oli aina valkoista ja steriiliä.
Hauska kun mänty pikakuivatettiin että saadaan käyttöön, siinä on öljyä palanut pienen kylän edestä että se kuivatusenergia on saatu, sitten laatta kylkeen että tämä mänty on poistanut hiiltä ilmakehästä... :D huhhuh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70 vuotta vanha mänty kaadettiin ja tehtiin vainajasta terassi. Itkisikö vai nauraisi?
No Karihan itse halusi, että se mänty kaadettaisiin, koska se roskasi pihaa niin paljon. Ja Kari tykkäsi ilmeisen paljon siitä, että mänty palasi pihalle eri muodossa.
Puun halusi, sydän verta vuotaen, kaataa mutta etkö muka huomannut tää Kari ei todellakaan tykännyt? Oli täysin vaiti enkä ihmettele. Muija ei kuunnellut YHTÄÄN toiveita. Moneen kertaan Hotakainen sanoi toivovansa perinteistä pihapiiriä. No, monessako vanhassa pihassa on keskellä kunttaa ja soraa, ei nurmea ja jotain helvetin laitureita pitkin poikin, plus modetmeja pihavalaisimia?? Täysin pilalla! Toivottavasti ei joutunut maksamaan tuosta fiaskosta. Nurmea on varmaan alettu istuttaa kun tärviöporukan perävalot häipyi. Suunnittelijan vikahan tuo täysin oli. En ottaisi häntä edes tuohoa leikkaamaan!😯🤦♀️

Kyllä ei meillä verta vuotanut mistään, kun makedonianmänty lähti. Se ei ole mikään tavismänty, vaan helkkarin roskaava versio. Ilolla siitä luovuttiin, paljon vähemmän siivoamista sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta muutos vastasi toimeksiantoa. Männyn toivottiin lähtevän, ei kesäkeittiötä eikä runsahoitoisia istutuksia.
Sen männyn minäkin olisin hävittänyt, jos olisi minun pihallani. Makedonian mänty on hirveän roskaava. Jos ei huvita siivota, miksi pitää?Imuroitko sinä sitten mökkisi pihan vai mitä tarkoitat?
Olipa typerä kommentti. Havunneulaset happamoittavat maan niin että sen läheisyydessä ei oikein mikään muu, esim nurmikko viihdy. Sen lisäksi iso puu varjostaa liikaa ja imee kaiken veden maasta laajalta alueelta. Itsekin olisin sen kaatanut pois.
Varsinaista maalaismutuilua. Tontti taitaa olla jo kuivaa maata jos siinä kasvaa mänty. Männyn juuret menee syvälle ja kosteammassa maastossa kasvaisi enemmän mm. koivuja. Ruohokaan ei tykkää kuivasta maasta. Eli ongelma ei liene männynneulasissa vaan siinä että maa on kuivaa luonnostaan.
🤦♀️🤦♀️ Voi nyt taivahan vallat. Se ei ollut mikään luonnonvarainen mänty (pinus sylvestris), vaan 1900-luvun alussa koristekasviksi tuotu makedonianmänty (pinus peuce). Se on paikalleen istutettu 70 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkin muistossa painajaismainen Kuntta-Eevan siirtolapuutarhamökki-projekti. Kaikki ihanat perinnepensaat sekä kukat revittiin ja koko piha nurmikoksi, yksi mansikka-amppeli roikkumaan- that's it.
Kaikki juuri päinvastaisesti mitä omistaja halusi. Siinä sitten kyyneliä pidätteli, ja muutaman kuukauden kuluttua mökki menikin myyntiin. Kamala oli katsella tätä riehumista kaivinkonein pienellä tontilla.
Jaha, Eva-hullu linjoilla. Joo, tiedetään TIEDETÄÄN että epäonnistui pahoin ko.kohteessa, mut tämä ketju on Hotakaisen pihasta! Wuite onnistui suurimmassa osassa kohteitaan, mutta tämä vaalea nainen ei juuri missään. Anna Puun piha taitaa olla ainoita.
Tämä Karin perinnepihan tuho ja puuhäkkyröillä täyttö on toki pahin. Kuten joku sanoikin, vessa lähes portille, kunttaa ruohikon paikalle, pölyävä ja suttaava sorapiha sisääntuloon..mitä ihmettä?? Olisi mielenkiintoista nähdä piha tänään, lyön vetoa että kutsuivat uuden suunittelijan korjaamaan tihutyöt.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkin muistossa painajaismainen Kuntta-Eevan siirtolapuutarhamökki-projekti. Kaikki ihanat perinnepensaat sekä kukat revittiin ja koko piha nurmikoksi, yksi mansikka-amppeli roikkumaan- that's it.
Kaikki juuri päinvastaisesti mitä omistaja halusi. Siinä sitten kyyneliä pidätteli, ja muutaman kuukauden kuluttua mökki menikin myyntiin. Kamala oli katsella tätä riehumista kaivinkonein pienellä tontilla.
Jep tämän muistan. Omistaja, joka oli perhepäivähoitaja, sanoi ihan selvästi ettei ole tuomassa hoitolapsiaan mökille. Että lapsia ei tarvi eikä saa mitenkään huomioida muutoksessa. Silti tämä mammojen ihailema Eeva teki sinne lapsijuttuja ja vielä sanoi että tässä on hoitolapsillekin tekemistä mökillä. Ei siis yhtään kuunnellut mitä omistaja sanoi. Ei yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70 vuotta vanha mänty kaadettiin ja tehtiin vainajasta terassi. Itkisikö vai nauraisi?
No Karihan itse halusi, että se mänty kaadettaisiin, koska se roskasi pihaa niin paljon. Ja Kari tykkäsi ilmeisen paljon siitä, että mänty palasi pihalle eri muodossa.
Puun halusi, sydän verta vuotaen, kaataa mutta etkö muka huomannut tää Kari ei todellakaan tykännyt? Oli täysin vaiti enkä ihmettele. Muija ei kuunnellut YHTÄÄN toiveita. Moneen kertaan Hotakainen sanoi toivovansa perinteistä pihapiiriä. No, monessako vanhassa pihassa on keskellä kunttaa ja soraa, ei nurmea ja jotain helvetin laitureita pitkin poikin, plus modetmeja pihavalaisimia?? Täysin pilalla! Toivottavasti ei joutunut maksamaan tuosta fiaskosta. Nurmea on varmaan alettu istuttaa kun tärviöporukan perävalot häipyi. Suunnittelijan vikahan tuo täysin oli. En ottaisi häntä edes tuohoa leikkaamaan!😯🤦♀️
Kyllä ei meillä verta vuotanut mistään, kun makedonianmänty lähti. Se ei ole mikään tavismänty, vaan helkkarin roskaava versio. Ilolla siitä luovuttiin, paljon vähemmän siivoamista sen jälkeen.
Ketä kiinnostaa sun fiilikset😯
Hotakainen nimenomaisesti sanoi että puu on kuin perheenjäsen eikä halua olla paikalla kun valitettavasti joutuvat siitä pakon edessä luopumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70 vuotta vanha mänty kaadettiin ja tehtiin vainajasta terassi. Itkisikö vai nauraisi?
No Karihan itse halusi, että se mänty kaadettaisiin, koska se roskasi pihaa niin paljon. Ja Kari tykkäsi ilmeisen paljon siitä, että mänty palasi pihalle eri muodossa.
Puun halusi, sydän verta vuotaen, kaataa mutta etkö muka huomannut tää Kari ei todellakaan tykännyt? Oli täysin vaiti enkä ihmettele. Muija ei kuunnellut YHTÄÄN toiveita. Moneen kertaan Hotakainen sanoi toivovansa perinteistä pihapiiriä. No, monessako vanhassa pihassa on keskellä kunttaa ja soraa, ei nurmea ja jotain helvetin laitureita pitkin poikin, plus modetmeja pihavalaisimia?? Täysin pilalla! Toivottavasti ei joutunut maksamaan tuosta fiaskosta. Nurmea on varmaan alettu istuttaa kun tärviöporukan perävalot häipyi. Suunnittelijan vikahan tuo täysin oli. En ottaisi häntä edes tuohoa leikkaamaan!😯🤦♀️
Kari on vaitonainen tyyppi muutenkin.

Kari Hotakainen nyt on muutenkin varsin hiljainen mies. Olis ollu aika outoa jos tuo olis alkanu hihkua ja hyppiä. Et oo esim. katsellut pitääkö olla huolissaan -ohjelmaa? Muut höpöttää ja Hotakainen puhuu vain silloin kun kysytään. Ja koita nyt tajuta, että Hotakainen nimenomaan halus hyvin helppohoitoisen pihan. Sillähän oli se vanha nurmikkokin jäänyt leikkaamatta ja oli ihan hoitamattomana. Joten tuskin tuo nurmea on istuttanut. Ei tykkää tehdä pihahommia, mieluummin lueskelee ja oleilee. Ja siihen tuo piha on todella hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta muutos vastasi toimeksiantoa. Männyn toivottiin lähtevän, ei kesäkeittiötä eikä runsahoitoisia istutuksia.
Sen männyn minäkin olisin hävittänyt, jos olisi minun pihallani. Makedonian mänty on hirveän roskaava. Jos ei huvita siivota, miksi pitää?Imuroitko sinä sitten mökkisi pihan vai mitä tarkoitat?
Olipa typerä kommentti. Havunneulaset happamoittavat maan niin että sen läheisyydessä ei oikein mikään muu, esim nurmikko viihdy. Sen lisäksi iso puu varjostaa liikaa ja imee kaiken veden maasta laajalta alueelta. Itsekin olisin sen kaatanut pois.
Varsinaista maalaismutuilua. Tontti taitaa olla jo kuivaa maata jos siinä kasvaa mänty. Männyn juuret menee syvälle ja kosteammassa maastossa kasvaisi enemmän mm. koivuja. Ruohokaan ei tykkää kuivasta maasta. Eli ongelma ei liene männynneulasissa vaan siinä että maa on kuivaa luonnostaan.
🤦♀️🤦♀️ Voi nyt taivahan vallat. Se ei ollut mikään luonnonvarainen mänty (pinus sylvestris), vaan 1900-luvun alussa koristekasviksi tuotu makedonianmänty (pinus peuce). Se on paikalleen istutettu 70 vuotta sitten.
niin?
Mammat vaahtoaa kuinka piha pilattiin. He eivät tykkää. Harmi kun se piha ei vaan ollut mammojen piha. Hotakainen tuntui tykkäävän ja sai sen mitä halusi. Hyvin helppohoitoisen pihan. Ei tarvi leikata nurmikkoa eikä kitkeä rikkaruohoja. Saa makoilla riippumatossa tai istua riipputuolissa. Sitähän tuo halus pihassaan tehdä. Katsokaa ja kuunnelkaa mitä Kari ohjelmassa sanoi. Jos te tykkäätte kesällä leikata nurtsia joka viikko niin ok, laittakaa nurmikkoa. Kaikki ei siitä hommasta tykkää.
Nämä kommentoijat vänkäävät vai kuinka Karin piha olisi pitänyt tehdä, moittivat ettei häntä kuunneltu kun nimenomaan siellä tehtiin mitä Kari halusi.
Olette pahempia kuin Eva Wuite siinä siirtolapuutarhamökin piharempassa.
Katsokaa nyt se ohjelma äläkä väittäkö mustaa valkoiseksi