Pääseekö tyttöjen vanhemmat helpommalla?

Vierailija kirjoitti:

Tyttöni oli lapsena kiltti ja aurinkoinen, kaikkien kaveri ja reilu ja niin edelleen. Murrosikänä hän masentui ja alkoi kapinoimaan. Tai kapina oli sitä, että hän käänsi kaiken sisäänsä ja kun paha olo oli tarpeeksi voimakas, ryyppäsi, viilteli ja oli holtiton. Nyt hän on 20-v nuori ja pahin kapina on ohi, mutta se mikä hänestä on tullut, on kaukana lapsuuden päivänsäteestä. Ehkä se kasvu on vielä kesken. Mutta ärsyttää kuunnella v-s-p -litaniaa äyskivää, kyynistä ja vihaista nuorta naista. 

Poikani on pienestä pitäen ollut hiukan villi ja todella todella todella itsepäinen. Nyt se on teini ja sen tapa reagoida on suoraviivainen, hän huutaa suoraan kun ei asiat miellytä ja rauhoittuu saman tien. Ja hän on perusluonteeltaan hyväntahtoinen ja  reilu, vaikka edelleen uppiniskainen. Esim. tuo Imatran tapaus häntä järkytti ja hän on vihainen, että kuinka jotkut vaan VOI tehdä noin toiselle ihmiselle. Oli hyvä keskustelu eilen aiheesta. 

Kyllä. Pojan kanssa on helpompaa. Tyttären maailmaan ja mielentilaan en päässyt sisälle ja olin todella hukassa hänen kanssa. Poika, totta kai se huutaminen ja itsepäisyys rasittaa ja ärsyttää ja suututtaakin, mutta se nyt vaan on helpompaa. Suoraa ja selvää, tietää, mistä on kyse eikä tarvii arvuutella ja kaivella. 

Asuuko tyttösi vielä teidän kanssa lapsuudenkodissaan? Jos asuu, niin nyt olisi ehkä aika itsenäistyä. Omilla lapsilla ei ollut tuollaista käytöstä, mutta kyllä he kasvoivat henkisesti hurjasti omilleen muuton jälkeen.

Tytöt ehdollistuvat pikkulapsina kilteiksi ja kuuliaisiksi, saavat koulussa kehuja siitä, miten helppoja ja mukavia ovat. Murrosiässä tämä usein johtaa kaikenlaiseen ahdistumiseen ja kasvukipuihin, kun itsenäistyminen alkaa ja siinä ei voi aina miellyttää kaikkia, mistä tyttöjä sitten sätitään, kun siihen miellyttävyyteen on totuttu. Pojilta ei odoteta niin säntillistä käytöstä ja poikien kulttuuri kannustaa irtiottoihin. Teini-ikä voi toki olla pojillakin vaikka miten hankala hormonien heitellessä, mutta ero entiseen ei ole usein niin radikaali kuin tytöillä, kun poikien rajojen testailuun on jo totuttu.

Olen nainen ja olin lapsena ja teininä ihan hirveä kun taas veljeni oli maailman rauhallisin ja tottelevaisin.

Typerä yleistys tuo, että tytöt ovat kilttejä ja pojat ovat vaikeita.

Mulla on tyttö ja poika, ja en todellakaan voi sanoa kumpiko on jotenkin absoluuttisesti "helpompi". Tytön kanssa olemme ehkä useammin miehen kanssa molemmat hukassa, mutta se ei johdu sukupuolesta vaan joko esikoisuudesta ja/tai tyypistä.

Tyttö on perusluonteeltaan varsin turvallisuushakuinen ja mukavuusalue on kapea, joten kodin ulkopuolella joituu olemaan omalla mittapuullaan aina tosi reipas. Koulussa, kerhossa yms. ympyröissä hän on sosiaalinen, tunnollinen... siis juuri sellainen lapsi jonka voi luottaa pitävän kännykän repussa koulumatkan ajan pelaamisen sijaan ja josta ei koskaan tule koulusta negatiivista palautetta. Kerhonohjaaja kuvasi "luottolapseksi" ja ekaluokan ope sanoi ettei hänellä ole koskaan ollut luokallaan lasta jolle kaikki koulun aloittamisessa on näin sukuvaa. Häntä ei ole koskaan pelottanut päästää mihinkään mihin hän on kokenut olevansa valmis menemään. Toisaalta hän on myös lapsi, joka on pienenä vaatinut paljon enemmän omaa aikuista tunnesäätelyyn ja turvallisuuden tunteen säilyttämiseen ja lapsi joka sietää todella huonosti esim. nälkää tai väsymystä. Ei hirveästi luota tai turvaa muihin aikuisiin tai uskaltanut pienempänä pitää puoliaan vaan sinnittelee ja pärjää ja joustaa, ja kaikki tämä räjähtää sitten illalla kotona vanhempien naamalle holtittomina raivareina. Tai no ei nyt enää kouluiässä, mutta sanotaan että eskarina vielä piti välillä ihan pitää kiinni ettei lennä tavarat kun se kaikki päivän aikana patoutunut epäreiluus pyrki ulos. Mutta sitten esim. toiminnanohjaus ja keskittyminen huippuluokkaa ja muutenkin skarppi tyyppi - eli sellainen jolle ei tarvitse sanoa sataa kertaa asioista.

Sitten tämä poitsuli. Joustava, elämäniloisen asenteen omaava ja rento kaikesta hyviä puolia löytävä tyyppi. Pärjää missä tahansa sosiaalisessa ryhmässä mihin hänet heittää eikä tarvitse pitkiä lämmittelyaikoja. Ei ole koskaan raivonnut niin kuin siskonsa, mutta on aina ollut paljon peräänkatsottavampi. Vauhdikas, äänekäs ja "huonomuistinen", edellyttää siis enemmän valppautta, _jatkuvaa kuuntelua_ ja ohjeiden toistamista. Emotionaalisesti hänen kasvattamisensa on ollut minulle kevyempää - jo siksi että hän ilmaisee tunteensa heti ja suoraan ja on valmis vuorovaikutukseen ja lohdun vastaanottamiseen, mutta varmaan myös siksi että toisen lapsen kanssa ei jaksa repiä hermojaan kaikista pikkujutuista. Mutta sitten taas että saisi hänet pukemaan itse, pesemään kädet tai keskittymään äänneharjoituksiin - siinä vaaditaan paljon enemmän kärsivällisyyttä kuin siskon kanssa. Ja muutaman kerran on päiväkodista ja koulusta tullut viestiä asioista joista voisimme ehkä kotona keskustella...

Eli summasummarun, persoonastahan se on kiinni. Eikä vain lapsen, vaan myös vanhemman. Mikä kenellekin on vaikeaa ja mitkä ovat vanhemman odotukset. Meillä nämä persoonat ehkä menee vielä aika stereotyyppisesti päin ("tunnollinen ja herkkä tyttö", "rento ja vauhdikas poika"), mutta kaverin perheessä toisin päin. Eikä mikään noista ole itsessään hyvä tai huono, helppo tai vaikea ominaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Pojat ovat usein teininä sellaisia tasaisen sulkeutuneita jörriköitä mutta tytöt usein kuin tuuliviirejä.

Rikostilastot sanoo ihan toista. Nuorisorikollisuus on 90 % poikien tekemää.

Varmaan saa tehdä yhtä paljon työtä kumpienkin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat yksilöitä, ja temperamentti ei riipu sukuelimistä. On todella tärkeää huomata, että vaikkapa kiltteys liitetään tyttöihin ja villeys poikiin vain kulttuurissamme, ne eivät ole sukupuoliin biologisesti liittyviä ominaisuuksia, mutta koska näin yhä 2020-luvullakin sitkeästi uskotaan, lapset huomaamattaankin OPETETAAN tällaisiin rooleihin ja käsityksiin. Olen itse aika tiedostava näissä asioissa, ja silti huomaan välillä esim. puhuvani tyttölapsille hiljempaa kuin poikalapsille, toisin sanoen teen heistä päässäni oletuksia, jotka eivät perustu heidän todellisiin luonteisiinsa.

Minulla on kaksi poikaa, jotka ovat luonteiltaan ja temperamenteiltaan kuin yö ja päivä keskenään. Molemmat ovat täydellisiä sellaisina kuin ovat, mutta ehkä minulla itselläni on ollut helpompaa rauhallisemman lapseni kanssa, koska olen itsekin rauhallinen.

Seuraavaksi varmastikin väität, että sukupuoli on valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojat ovat usein teininä sellaisia tasaisen sulkeutuneita jörriköitä mutta tytöt usein kuin tuuliviirejä.

Rikostilastot sanoo ihan toista. Nuorisorikollisuus on 90 % poikien tekemää.

Aika ääripään sitten vedit esimerkiksi. :D

Noh minulla on tyttö ja poika, ja kyllä se tyttö on se työläämpi tapaus meillä. Poika on kyllä vilkas, mutta kuitenkin melko "helppo". Tyttö on itsepäinen jäärä, joka koettelee rajoja jatkuvasti.

Mä luulen että jos molemmat vanhemmat ovat "kunnollisia" ja hyvin koulutettuja, niin heillä on helpompaa kasvattaa tytöstä itsensä kaltaista kuin pojasta. Eli perheen tausta ja sosioekoniminen asema vaikuttaa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen että jos molemmat vanhemmat ovat "kunnollisia" ja hyvin koulutettuja, niin heillä on helpompaa kasvattaa tytöstä itsensä kaltaista kuin pojasta. Eli perheen tausta ja sosioekoniminen asema vaikuttaa kanssa.

Mun taas täytyy sanoa näin 13-20-vuotiaiden nuorten kanssa työskentelevänä, että pojissa näkyy suorempaan se onko ns. "hyvästä perheestä" (oikeastihan en tiedä mitään niiden perheiden hyvyydestä tai huonoudesta, mutta jos nyt hyvänä perheenä pidetään sellaista jossa molemmat vanhemmat ovat suht koulutettuja työssäkäyviä ja viestintä "viranomaistahojen" suhteen antaa ymmärtää että lapsen asioista huolehditaan).

Meillä on tyttö 27 ja poika 16v ja tyttö on aina ollut helppo tapaus. Hyvä koulussa, hommannut kesätyönsä itse, kohtelias, koulutusmyönteinen, sukurakas, ystävällinen ja päihdekielteinen. Poika taas on ollut jatkuvasti eteenpäin tuupittava, koulumotivaatio on hukassa, eikätyönteko kiinnosta. Rahaa on jatkuvasti pyytämässä, eikä mitään tolkkua ole, mihin sitä käytetään, toisin kuin tyttö, joka on säästänyt tuhansia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tyttö 27 ja poika 16v ja tyttö on aina ollut helppo tapaus. Hyvä koulussa, hommannut kesätyönsä itse, kohtelias, koulutusmyönteinen, sukurakas, ystävällinen ja päihdekielteinen. Poika taas on ollut jatkuvasti eteenpäin tuupittava, koulumotivaatio on hukassa, eikätyönteko kiinnosta. Rahaa on jatkuvasti pyytämässä, eikä mitään tolkkua ole, mihin sitä käytetään, toisin kuin tyttö, joka on säästänyt tuhansia.

Siis 17 ja 16

Oma lto-äitini, jolla on itsellään sekä tyttö että poika, totesi minulle joskus, että pojat ovat itse asiassa helpompia. Ovat hänen mukaansa suorempia ja helposti tulkittavissa, siinä missä tytöt "kieroilevat". Eipä siihen oikein voinut todeta muuta, kuin että kiitti äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytöillähän on vaan tyypilliset naisen hormonikierron ja mielen ongelmat, muttaa esiteinin elämänkokemus ja itsehillintä. Tuohon päälle vielä jatkuva pelko vahinkoraskauksista ja mistä pulasta häntä saa milloinkin keskellä yötä olla hakemassa.

Jos tuo on jonkun mielestä helpomaa kuin pojilla ilmenevä sitkeämpi uhma ja pyrkimys auktoriteettihierarkiassa ylemmäs, niin ihmettelen hieman.

Sun kannattaa miettiä omaa onnistumistasi kasvattajana jos joudut jatkuvasti pelkäämään tyttären teiniraskautta. Nuohan ovat nykysuomessa hyvin harvinaisia.

Jos tilastoja katsotaan niin kouluongelmat, väkivalta ja rikokset on moninkertaisesti yleisempiä pojilla kuin tytöillä.

TÄMÄ! Ongelmakäyttäytymistä pidetään pojilla ihan normaalina. Jos poika hädin tuskin selviää luokalta toiselle, kiusaa, tappelee, hajottaa muiden omaisuutta, karkailee kylälle päihteitä käyttämään jne. sitä pidetään ihan normaalina murrosikänä. Tyttöjen kohdalla on aivan toisin. Jos tyttö vaikka saa huonoja numeroita todistukseen ja kieltäytyy tiskivuorosta, se lasketaan vaikeaksi murrosiäksi.

Ihan tutkitustikin tytöt huostaanotetaan paljon pienempien ongelmien takia kuin pojat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat yksilöitä, ja temperamentti ei riipu sukuelimistä. On todella tärkeää huomata, että vaikkapa kiltteys liitetään tyttöihin ja villeys poikiin vain kulttuurissamme, ne eivät ole sukupuoliin biologisesti liittyviä ominaisuuksia, mutta koska näin yhä 2020-luvullakin sitkeästi uskotaan, lapset huomaamattaankin OPETETAAN tällaisiin rooleihin ja käsityksiin. Olen itse aika tiedostava näissä asioissa, ja silti huomaan välillä esim. puhuvani tyttölapsille hiljempaa kuin poikalapsille, toisin sanoen teen heistä päässäni oletuksia, jotka eivät perustu heidän todellisiin luonteisiinsa.

Minulla on kaksi poikaa, jotka ovat luonteiltaan ja temperamenteiltaan kuin yö ja päivä keskenään. Molemmat ovat täydellisiä sellaisina kuin ovat, mutta ehkä minulla itselläni on ollut helpompaa rauhallisemman lapseni kanssa, koska olen itsekin rauhallinen.

Seuraavaksi varmastikin väität, että sukupuoli on valinta.

Kukaan ei voi valita, millaisen sukuelimen kanssa syntyy. Sukupuoliroolit ovat ihmisten kehittelemää kulttuuria eivätkä liity biologiaan millään tavoin. Todellakin voi valita, haluaako omassa elämässään elää noiden roolien mukaan.