Vilppiä: googlaamalla lääkikseen!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006513081.html
Tänään lääketieteellisten alojen valvomaton etäkoe. Klo 9 kokeen avautumisen jälkeen räjähdysmäisesti kysymyksiin liittyviä Google-hakuja, kokeita tehty porukassa, puhelinringissä ja haastatellun äidin mukaan myös vanhempien avustuksella.
Törkeintä on, että yliopiston vastuullinen virkamies myöntää, että vilpillä on nyt mahdollista päästä sisään! Itse myöntää siten, että hakijoiden oikeusturva ja mahdollisuus todentaa oma osaaminen ja saada tasavertainen kohtelu vaarantuneet. Ja tää on ilmeisesti yliopistolle ok???
Miksi oli monivalintaa, olisi edes ollut esseitä ja soveltuvia tehtäviä, jotka paremmin vilpin paljastaisivat. Mutta nehän olisivat yliopistoille aikaavieviä tarkistaa.
Eikä valintakokeen perumiselle ollut Koronan vuoksi perusteita. Olisi voitu lykätä kesäkuulle, jolloin 500 hlön kokoontumiset sallittuja. Nythän jo 1000 oppilaan yläkoulutkin auki. Yliopistot tyhjiä, olisi voitu jakaa porukka useampiin tiloihin.
Nää nuoret aikuiset lisäksi se porukka, joilla vakavan koronainfektion riski vähäisin. Valvojilla olisi voinut olla suojaimet.
Nyt tuli yliopistojen autonomia tiensä päähän. Myös YO tarvitsee valvontaa. Murentaa tällainen toiminta Sotii vastaan oikeusvaltion, hyvinvointivaltion ja demokratian perusperiaatteita, jossa jokaisella yhtäläiset mahdollisuudet.
Vastuullinen ministeri, Li Andersson, nyt vastaamaan.
Kommentit (84)
Miksi ihmeessä pääsykokeita ei vain siirretty kesän ajalle? Nythän on mahdollista 500 ihmisen kokoontumiset, joten olisi hyvin voitu järjestää. Käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä pääsykokeita ei vain siirretty kesän ajalle? Nythän on mahdollista 500 ihmisen kokoontumiset, joten olisi hyvin voitu järjestää. Käsittämätöntä.
Kristallipallo lienee ollut rikki, kun kukaan ei osannut ENNUSTAA mikä tilanne on kesällä. Ne kokeet piti suunnitella ja laatia ja muutenkin vaativat paljon järjestelyä, ei sitä päätöstä yksinkertaisesti voinut lykätä loputtomiin siinä toivossa, että jos tämä nyt vaikka tuurilla helpottaisi. Ihan yhtä hyvin oltaisiin voitu olla heinäkuun lopulla tilanteessa, jossa eristys vain jatkuu ja sitten olisi pitänyt ruveta kiireellä väsäämään etäkokeet ja lopputulos olisi ollut vielä huonompi. Minuakin harmittaa, teen ensi viikolla oikeustieteen valintakokeen (rehellisin keinoin), mutta ei tässä nyt auta kuin sopeutua.
Tilanne on todella valitettava, mutta ei näissä äärimmäisen poikkeuksellisissa ja epävarmoissa olosuhteissa nyt kovin paljon enempää voinut keneltäkään vaatia.
Jostain syystä kaikki aiemmat keskustelut näistä poistetaan. Lääkishän oli eka tällainen iso ala, jossa tää vilppikoe on. Muut vielä tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo valintakoehan on kaksi osainen, huijarit jää kiinni toisessa osiossa.
Riittävän moni kun huijaa niin ei auta toinen kierros.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlen käyttö kyllä hidasti vastaamista. Hyvä mulle, koska saman ajan käytin tehtäviin vastaamiseen. Yksikään googlaaja ei kyllä pääse. Sen verran oli nopeatempoinen koe.
Kaveri/kaverit vieressä googlaa kun heität termin, mitä et osaa.
Ja selittää sen sulle niin, että ymmärrät sen ja osaat vastata kysymykseen oikein. Tämän jälkeen vielä 9 muuta kysymystä ja kappas aika loppui. Seuraava osio ja uusi termi jne.
Vierailija kirjoitti:
Tuo valintakoehan on kaksi osainen, huijarit jää kiinni toisessa osiossa.
Mutta rehellisesti ensimmäisen osion tehnyt ei pääse toiseen osioon, kun paikan siellä vie ensimmäisessä osiossa huijannut.
Lääkis on sen verran haastava opiskelupaikka, että kyllä siellä jyvät erottuvat akanoista heti alkuunsa.
Ja tuskin parin sanan googlaamisella pääsee pitkälle, eiköhän siellä ole monta muutakin kysymystä, jotka on pitänyt tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en ymmärrä miksi lääkäreitä koulutetaan niin vähän vaikka samalla valitetaan lääkäripulaa. Lääkilseen on 1000 kertainen määrä hakijoita. Niistä about puolista tulisi ihan ok peruslääkäreitä.
SIksi, että ne lääkärit pitää kouluttaa paikan päällä. Lääkisopetus ei ole massaluento-opetusta tai verkkotehtäviä, vaan hands-on-potilaiden tutkimista ja toimenpideopetusta pitää pystyä järjestämään. Jo nyt opiskelijoita on enemmän, kuin mitä pystytään opettamaan ja opiskelijoita joudutaan hajauttamaan esim. sisätauti- ja kirurgisille jaksoille keskussairaaloihin.
Mutta toki kirjoittaja haluaisi varmaan, että synnytystäsi seuraamaan tulisi 20 kandia ja jokainen tunnustelisi kerrallaan kohdunsuun ja niin edelleen.
Myös pari vuotta sitten voimaan tullut terveydenhuoltolaki johti siihen, että aluesairaalat ajettiin melko alas. Eli oppimispaikkoja väheni entisestään. Aluesairaaloissa on yleensä päässyt paljon seuraamaan ja opettelemaan mm. leikkauksia (erikoistuvat lääkärit) Nyt niissä ei enää ole leikkaustoimintaa lainkaan (pl. ns. yo-sairaaloiden satelliittisairaalat)
Ei ollut, sillä oletettavasti iso osa on onneksi rehellisiä ja noudattaa annettuja ohjeita. On väärin, jos he nyt joutuvat kärsimään näiden epärehellisten vuoksi.
Ei tunnu yliopistoa kiinnostavan, viittaan Savon sanomien kirjoitukseen edellä.
Koko kevään yhteishaku uusiksi alusta lähtien! Siten mokanneet asian valmistelijat kantaisivat vastuunsa. Tätä sotkua ei voi hakijoiden selkänahasta repiä!
Jo valintakoekriteerien muuttaminen kesken Hakuprosessin on kestämätöntä.
League 2020 rules!
Lääkiksen etävalintakokeessa avautuneista mahdollisuuksista hurmaantuneena valtava joukko oikeustieteen, kauppatieteiden, tekniikan, teologian ym. etäpääsykokeisiin valmistautuvat hiovat taktiikkaansa.
Varakkaissa perheissä mahdollisuus palkata alan pääaineopiskelijoita koe tekemään.
Nyt saadaan Suomeen ihan uusi virkamieskunta: huijaamalla opiskelupaikan saanut lääkärikunta, tuomioistuin, opettajat - jopa papisto!
Tää murentaa koko tämän yhteiskunnan moraalia! Tälle rappion tielle meidät johtaa yliopisto! Eläköön yliopistojen autonomia!
Tutun tutulla vanhemmat opettavat lukiossa juuri noita aineita fykebg ja isosisaruskin opiskelee ko. aineita. Millä todennäköisyydellä eivät lainkaan auttaneet?
Vierailija kirjoitti:
Tässä kohtaa kuulostaa taas ihan hyvältä se jossain muualla Euroopassa (?) oleva järjestelmä, että halukkaat pääsee opiskelemaan, mutta lukuvuoden edetessä huonoimmat pudotetaan pois
Mutta milläs täällä tiputat huonoimmat, kun kaikissa lääkiksissä opiskelijoita ei edes arvioida. Kaikki kurssit vain hyväksytty/hylätty, luulisi ettei hylättyjä kuitenkaan suurin osa saa...
Pandemian alkaessa aikalisä ! Sen Olisivat voineet ottaa. Ja nopeasti selvisi, että pandemia tukahtuu ja näille nuorille korona ei oo vakava tauti.
Ei ole perusteita pandemian suhteen etäkokeelle! Miten just vielä lääkiksen valintakokeita suunnitellut porukka ei tätä tajunnut.
Osallistujat olisi voinut hajauttaa tyhjiin yliopiston tiloihin turvaväleillä.
Tahdon asia tämä oli. Nyt yliopistot pääsevät mahdollisimman vähällä. Tietokoneohjelma korjaa 7400 hakijan monivalintakokeen. Valvottuun kokeeseen pääsee vain 300 hakijaa.
YO hlökunnalla korjattavana 300 vs 7400 koetta. Siinä on vissi ero. Ovat valinneet itsensä kannalta ”helpoimman” tien hakijoiden oikeusturvasta piittaamatta.
Yliopiston autonomia on tullut tiensä päähän.
Kannattaisi siis opetella asiat niin että ne osaa ja pääsyraja yrittyy reippaasti eikä rimaa hipoen, eikö niin? Sen sijaan että mussuttaa että oikeusmurha, jos joku googlettaa, menee niukin naukin ohi ja tipahtaa seuraavassa valinnassa.