Koetko jostain jääväsi paitsi, kun sinun nuoruudessa ei ollut somea?
Ei facea, Instaa, snäppiä, jodelia, tinderiä, whatsappia.
Ehkä myöhemmin varhaisakuisuudessa sitten tuli IRC-Galleria ja chattihuoneet.
Kommentit (152)
Elämä oli sosiaalisesti rikkaampaa ilman somea. Olen 1993 syntynyt, ei ollut nettiä kuin vasta teini-iässä pääsin kokeilemaan. Oli mukava lapsuus. Tuntuu että stressaa enemmän somen takia, ulkonäköpaineet sun muut ahdistavat uutiset ja informaatio tulva.
2000 syntyneet eivät ikinä tule tietämään miten simppeliä ja mukavaa elämä silloin oli. Varmasti oli vielä parempaa 1980 luvulla.
En koe jääneeni mistään paitsi, mietinkin kuinka monesta kohtaamisesta ja tapaamisesta olisin jäänyt paitsi, jos silloin olisi ollut kaikki nämä pikaviestimet käytössä, olisiko tullut lähdettyä esim. iltaisin hengaamaan kavereiden luo fillarilla yhtä usein, tuskimpa.
Jostain oudosta syystä me tuon ajan "osattomat nuoret" löysimme ystäviä, rakastettuja ja puolisoita. Kumma juttu.
Eikä kukaan jankuttanut päivästä toiseen pi££upulaa tai omaa kiltteyttään, kun terveet harrastivat vuorovaikutusta livenä ja sairaat olivat hoidossa.
Lapsuudessa ei ollut kännyköitä somesta puhumattakaan. Ihan vapaana juostiin metiköissä päiväkausia eikä kukaan soittanut perään tai valvonut. Yksi ilmoitus vain tai lappu pöydälle. Öitäkin poissa ja veneellä saaressa kalassa ja mopoilla ajettiin ihan lapsena ilman seurantaa. Se oli normaalia silloin. Mielummin niin kuin tämä ahdistava kyttäys ja mitään ei saa nykyään tehdä. Puissa kiipeäminenkin on rikokseen verrattava teko. En tiedä onko se some mutta huonompaan suuntaan on menty. En ole jäänyt paitsi mistään, veikkaan että nykynuoret jäävät paitsi oikeasta elämisestä kun roikkuvat tietokoneella näytön takana aamusta iltaan katsomassa animoituja hahmoja virtuaalitodellisuudessa. Luulisi siinä tulevan selkä kipeäksi ja ylipainoiseksi. No ovatpahan turvassa kotona hahaha.
En koe. Päinvastoin, olen onnellinen että sain elää edes 25 vuotta ilman somea ympärillä. Sittenhän irc-galleria jo tulikin, ennen kuin facebook vihdoin pilasi kaiken. Some on pilannut ihmiset, ja aivan erityisesti se on pilannut naiset. Täysin tuhottu. Pilalla.
M/40
En todellakaan. Mutta olisipa silloin ollut samat mahdollisuudet hyvälaatuiseen äänen tallennukseen ja kopiointiin.
En todellakaan! :D olen onnellinen ettei ollut! :)
Vierailija kirjoitti:
Haha, en todellakaan. Edelleenkin käytän noita vaan harvoin.
Samoin. Olen kirjoitellut erilaisiin uutisryhmiin (newsgroups) ja nettiforumeilla 1990-luvulta alkaen, mutta en ole kokenut tarpeelliseksi tuoda niissä itseäni esille. Kun ihmiset käyttävät rekisteröityjä nimimerkkejä esimerkiksi harrastusforumeilla, heistä muodostuu tietty kuva kuten kenen mielipiteitä ja asiantuntemusta voi arvostaa ja ketkä vain keskittyvät provoiluun ja trollaamisen asiallisen keskustelun sijasta. Tärkeää ei ole se kuka sanoo vaan mitä ja miten sanoo.
Minä tavoitan tavallisesti ne itselleni tärkeät ihmiset soittamalla puhelimella tai lähettämällä tekstiviestin ja tapaan heidät mieluiten kasvotusten. Ei minua kiinnostaisi laittaa omia kuviani jonnekin nettiin tai kertoa ventovieraille ihmisille Twitterissä mitä söin tänään päivälliseksi.
Päinvastoin olen joskus kauhistellut mielessäni mitä kaikkea olisin sinne someen tuutannut, jos sellainen olisi ollut. Olisi varmasti meikäläisen teinimustasukkaisuudet, vaihtuvat ihku poikkixet ja heppatyttödraamat ja talliriidat ollut siellä sitten kaikkien pällisteltävänä ja netissä muistissa.
Vm 1984
Aloituksessa mainittuja some-juttuja en ole kaivannut enkä käytä nytkään.
Mutta verkkolehdet, kirjastojen verkkoaineistot, wikipedia, youtube, irc, keskustelufoorumit, uutisryhmät, sähköposti, kaikki muu tieto ja yhteydenpitovälineet mitä netti tarjoaa, siinä olen jäänyt paljosta paitsi.
Vierailija kirjoitti:
Elämä oli sosiaalisesti rikkaampaa ilman somea. Olen 1993 syntynyt, ei ollut nettiä kuin vasta teini-iässä pääsin kokeilemaan. Oli mukava lapsuus. Tuntuu että stressaa enemmän somen takia, ulkonäköpaineet sun muut ahdistavat uutiset ja informaatio tulva.
2000 syntyneet eivät ikinä tule tietämään miten simppeliä ja mukavaa elämä silloin oli. Varmasti oli vielä parempaa 1980 luvulla.
Ainakin 1990-luvulla yliopistossa opiskelleet ja siellä töissä olleet pääsivät vapaasti nettiin etenkin siinä vaiheessa kun Windows95 tuli yleiseksi käyttöjärjestelmäksi. Netscape Navigator oli aluksi se suosituin selainen ennen kuin sen syrjäytti Microsoft Internet Explorer.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Netscape_Navigator
Ennen nykyisiä nettifoorumeja käytössä oli tekstipohjaiset keskusteluryhmät:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Usenet
Yksi internetin alkuaikojen menestyksen salaisuuksia oli myös se että sieltä löytyi ilmaiseksi paljasta pintaa eli eroottista aikuisviihdettä. jota ei tarvinnut etsiä enää hämäristä divareista ja R-kioskin lehtihyllyistä.
Altavista oli alkuaikojen suosituin hakukone v:sta 1995 lähtien.
En todella. Voisipa palata siihen aikaan...
Meillä oli bändi kasarilla, kuten monella muullakin. Bänditreeneissä käynti oli tärkeä osa elämää.
Tehtiin biisejä, oli keikkojakin. Tehtiin keikoilla käytettävät vaatteetkin itse.
Mutta mitään dokumenttia ei jäänyt. Joku valokuva voi jollakin olla, ehkä rahiseva c-kasetti jossain.
Kiva muistohan joku video olisi, mutta kun ei ole niin ei ole.
Vs. Nykyaikana varmaan moni saa paljon vähemmälläkin vaivalla tehtyä musiikkia kuuluviin.
Eli nykyään voidaan feikata ja ehkä vääristää ja vaikuttaa siltä että esim osataan soittaa, vaikkei niin osaisikaan.
Aivan päinvastoin, käy sääliksi nykynuorisoa jota kaupalliset jätit koukuttavat someen. Niin paljon elämää jää väliin itselläkin vaikka en paljon edes käytä näitä palveluita, facbookista kirjauduin ulos ja muita pas...koja en edes käytä. Aikamoista luulotautia, jos ajattelee olevansa asioissa kiinni ja huomion keskipisteenä noissa koukutusalustoissa.
En suinkaan koe.
Luetelluista käytän nytkin vain Watsappia.
Säälin nykypäivän someaddikteja, jotka jäävät elämästä paitsi. Katsovat maailmaa somelasit päässä, muokkaavat käytöstään, elämäänsä, tekojaan, sanojaan, ajatuksiaan somen mukaan.
Somea pyörittää ja sen idea on kulutus, raha, materia. Joka ei tätä ymmärrä on hukassa. Kohtuudella käytettynä ok, mutta liian syvälle mennessä hukkuu.
Vierailija kirjoitti:
Somessa on hyvätkin puolensa mutta en. Oli ihanaa treffailla ja seurustella nuorena kun ei ollut puhelimet häiritsemässä. Sitä on ehkä vaikea kuvitella mutta silloinen yhteydenpito riitti kun ei osannut nykyistä kuvitella.
Niin, ja jotenkin pariutuminenkin oli helpompaa, kun tansseissa lähti tanssimaan toisen kanssa, niin välittömästi tiesi, onko sitä fyysistä kemiaa vai ei. Jäi turhat tinderin kautta usein pettymykseen tosi elämässä johtavat monet kokeilut.
Lisäksi oli upeeta, ettei vanhempani menneet päivittäin kaupungille kuva-albumin kanssa esittelemään kuviani ilman lupaani vieraille ihmisille: "Katsokaa, tässä meidän kersa kylvyssä! Katsokaa, tässä minä ja kersani syömme perunaa!