Olen niin katkera niille, joilla on läheiset välit äitiinsä

Katkeruus ja kateus on rumaa.

Älä katkeroidu siitä. Käsittele asia ja hyväksy se, mutta älä anna sen myrkyttää loppuelämääsi. Itse katkaisin välit väkivaltaiseen äitiini ja hyväksyin sen, että minulle ei suotu hyvää äitiä. Voin olla hyvä äiti kuitenkin omille lapsilleni.

Miksi olet katkera heille, ymmärtäisin jos olisit katkera äidillesi?

Sama. Vaillejäämisen tunne on hirveä.

Auttaako katkeruus jotenkin? Tuleeko parempi olo? Kannattaa laittaa vielä vähän enemmän energiaa katkeruuteen, jos kerran toimii!

Minäkin olen kateellinen ja katkera muiden onnellisista lapsuuksista ja sen mahdollistamasta hyvästä nykyelämästä ilman mt ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Älä katkeroidu siitä. Käsittele asia ja hyväksy se, mutta älä anna sen myrkyttää loppuelämääsi. Itse katkaisin välit väkivaltaiseen äitiini ja hyväksyin sen, että minulle ei suotu hyvää äitiä. Voin olla hyvä äiti kuitenkin omille lapsilleni.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta olet täysin oikeassa. Tuntuu vain, että olen jäänyt niin paljosta paitsi narsistisen ja empatiakyvyttömän äidin lapsena. Vaikka tämän hetkinen elämäni on todella mallillaan, sillä minulla on ihanat lapset, hyvä aviomies, omakotitalo, korkeakoulututkinto, hyvä vakituinen työ jne, mutta tämä "äidittömyys" on yllättävän kipeä asia...

Oma äitini lyö minut aina alas. Tuli onnettomuus. Lupasi auttaa. Lopulta jätti itseni noloon tilanteeseen.

Äiti on suurta ikäpolvea.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet katkera heille, ymmärtäisin jos olisit katkera äidillesi?

Hyvä pointti! Äidilleni olen katkera ja ystävilleni kateellinen, mutta onneksi osaan kuitenkin vilpittömästi olla heidän puolestaan onnellinen. Vaikka sattuuhan se...

Anteeksi Ap mutta meneekö sinulla nyt asioina kateellisuus ja katkeruus sekaisin?  - Kyllä minuakin harmitti ja koin pienen kateudepiston sisälläni kun tänään onnistuin näkemään ja/ tai kuulemaan taas ihan liiaa monta tuttua ja tuntematonta, jotka hehkuivat iloa ja onnea parisuhteestaan ja lapsistaan tai molemmista hyväsä työpaikastaan.... Kun taas itse olen työtön ja ollut vuosia sinkkuna. - Mutta katkeraksi en ajatellut ruveta; en tosin tiedä, onko katkeroituminen jotain sellaista mihin eriyisesti alkaisi. Mutta kadehtiminen. Siihen ainakin uskon voivani vaikuttaa. Vaikka tänään koin kateudenpiston sisälläni, niin koin myös tavatonta iloa siitä, että minulla on kavreita ja jopa ystäviä, joista osa on kestänyt minua vapaaehoisesti ja omasa halustaan vuosia, vaikka omat elämän tilanteemme ovat, eriyisesti juuri ny aika erilaiset.    

Vierailija kirjoitti:

Sama. Vaillejäämisen tunne on hirveä.

Älä muuta sano! Minä kuvittelin, että omien lapsien saaminen poistaisi tämän, mutta eihän se sitä poista, vaikka nuo lapset tekeekin minut niin onnelliseksi, ja he ovat tuoneet niin paljon hyvää meidän perheeseen.

Ei se varmaan auta sinua missään tunteiden käsittelyssä

Oma äitini kuoli kun lapseni oli ihan pieni. Hän oli ollut minulle tärkein apu, kun mieheni oli kuollut ja kaipaan paljon häntä niin rakkaana läheisenä kuin lapseni kanssa.

Olisin kaivannut leskenä äitini apua, mutta elämä ei aina mene niin kuin ajattelemme.

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä katkeroidu siitä. Käsittele asia ja hyväksy se, mutta älä anna sen myrkyttää loppuelämääsi. Itse katkaisin välit väkivaltaiseen äitiini ja hyväksyin sen, että minulle ei suotu hyvää äitiä. Voin olla hyvä äiti kuitenkin omille lapsilleni.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta olet täysin oikeassa. Tuntuu vain, että olen jäänyt niin paljosta paitsi narsistisen ja empatiakyvyttömän äidin lapsena. Vaikka tämän hetkinen elämäni on todella mallillaan, sillä minulla on ihanat lapset, hyvä aviomies, omakotitalo, korkeakoulututkinto, hyvä vakituinen työ jne, mutta tämä "äidittömyys" on yllättävän kipeä asia...

Tiedän ❤️ Ei sitä kateutta täysin saa kitkettyä. Jossain se kolkuttelee joka kerta kun muut puhuvat onnellisista lapsuuksistaan tai äiti-tytär-illoista. En halua äidin rikkovan omaa elämääni yhtään enempää, siksi päätin hyväksyä asian (monen vuoden työ), jotta voisin alkaa elämään elämää itselleni ja perheelleni.

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet katkera heille, ymmärtäisin jos olisit katkera äidillesi?

Hyvä pointti! Äidilleni olen katkera ja ystävilleni kateellinen, mutta onneksi osaan kuitenkin vilpittömästi olla heidän puolestaan onnellinen. Vaikka sattuuhan se...

Mä en ole kateellinen kenellekkään, en ole sellainen joka kadehtii.

Äitini ns normaali, mutta järkyttävän kylmä ja loukkaava. En tiedä vahingoittaako tahallaan vai tahattomasti.

Kun kärsin koronasta ja itkin miksi äitini ei ymmärtänyt niin vastaus oli: "kun ruusu kuihtuu hoida viljaa, kun äiti suuttuu ole hiljaa."

Sellainen on äiti vm48. Mitä tähän nyt muuta sanoisi.

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä katkeroidu siitä. Käsittele asia ja hyväksy se, mutta älä anna sen myrkyttää loppuelämääsi. Itse katkaisin välit väkivaltaiseen äitiini ja hyväksyin sen, että minulle ei suotu hyvää äitiä. Voin olla hyvä äiti kuitenkin omille lapsilleni.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta olet täysin oikeassa. Tuntuu vain, että olen jäänyt niin paljosta paitsi narsistisen ja empatiakyvyttömän äidin lapsena. Vaikka tämän hetkinen elämäni on todella mallillaan, sillä minulla on ihanat lapset, hyvä aviomies, omakotitalo, korkeakoulututkinto, hyvä vakituinen työ jne, mutta tämä "äidittömyys" on yllättävän kipeä asia...

Se on varmaan niitä, joita ei voi ajua kunnolla ellei ole itse kokenut, jotain vastaavaa. 

Mulla on hirveät vanhemmat ja kamala äiti, lapsuus kaltoinkohtelua täynnä ja aikuisiällä jäiset välit.

En ole katkera. Siitä syystä että tämä on TAVATTOMAN YLEISTÄ. Asia vaan on täysi tabu josta kukaan ei kehtaa puhua vaan salailee ja kaunistelee tilannetta.

Pitää tiedostaa kaksi asiaa:

1) hyviä äitejä ei riitä kaikille ja on ihan normaalia että on huono äiti. Niinkuin sekin on normaalia että on hyvä äiti. Molemmat yhtä normaaleita eikö automaattisesti äiti ole hyvä

2) naistenlehtien lässynssyn jutut lämpimistä äideistä ja äiti-tytärsuhteesta ovat äitimyytin retoriikkaa. Kaikilla ei sellaista ole, mutta media antaa ymmärtää että tuo on normi (ja jos et täytä normi olet ”outo”). Jos olisi yhtä paljon kirjoituksia pskoista äideistä niin käsitys muuttuisi ja tunnistettaisiin että erittäin monella on huono äiti ja jäätävän kylmät välit - ja sekin on normaalia.

Häntä pystyyn ap, sinä pärjäät! Minäkin olen ollut ilman äitiä jo yli 10v ja minulla on lapsia, ja meidän lapsilla ei nyt vain ole munmoloita tai isovanhempia.

Mä en ole katkera, mutta surullinen olo kyllä tulee joskus, kun näkee toisten läheisen suhteen äitiinsä. Kyllä sitä edelleen kaipaan kolmekymppisenäkin, mutta äitini ei siihen koskaan kykene. En voi kuin surra asian.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hirveät vanhemmat ja kamala äiti, lapsuus kaltoinkohtelua täynnä ja aikuisiällä jäiset välit.

En ole katkera. Siitä syystä että tämä on TAVATTOMAN YLEISTÄ. Asia vaan on täysi tabu josta kukaan ei kehtaa puhua vaan salailee ja kaunistelee tilannetta.

Pitää tiedostaa kaksi asiaa:

1) hyviä äitejä ei riitä kaikille ja on ihan normaalia että on huono äiti. Niinkuin sekin on normaalia että on hyvä äiti. Molemmat yhtä normaaleita eikö automaattisesti äiti ole hyvä

2) naistenlehtien lässynssyn jutut lämpimistä äideistä ja äiti-tytärsuhteesta ovat äitimyytin retoriikkaa. Kaikilla ei sellaista ole, mutta media antaa ymmärtää että tuo on normi (ja jos et täytä normi olet ”outo”). Jos olisi yhtä paljon kirjoituksia pskoista äideistä niin käsitys muuttuisi ja tunnistettaisiin että erittäin monella on huono äiti ja jäätävän kylmät välit - ja sekin on normaalia.

Häntä pystyyn ap, sinä pärjäät! Minäkin olen ollut ilman äitiä jo yli 10v ja minulla on lapsia, ja meidän lapsilla ei nyt vain ole munmoloita tai isovanhempia.

Ei näihin järkeily auta.

Täällä on 110 sivua luettavaa aiheeseen liittyen: https://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_ai…

Voin sanoa, että huonovointisuus- ja osaisuus on kulkenut suvussa vanhempiini asti, mutta toivottavasti olen oman perheeni kohdalla korjattua tilannetta edes jonkin verran. Vanhempani ovat elossa, mutten ole tekemisissä ja se on paras valinta, mitä olen ikinä voinut tehdä. En ole katkera, olen sinut asian kanssa. En käytä energiaani sellaiseen, mikä ei minua ja perhettäni hyödytä pätkän vertaa. Läheisyyttä saan mieheltäni, lapsiltani ja ystäviltäni. Se riittää vallan mainiosti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hirveät vanhemmat ja kamala äiti, lapsuus kaltoinkohtelua täynnä ja aikuisiällä jäiset välit.

En ole katkera. Siitä syystä että tämä on TAVATTOMAN YLEISTÄ. Asia vaan on täysi tabu josta kukaan ei kehtaa puhua vaan salailee ja kaunistelee tilannetta.

Pitää tiedostaa kaksi asiaa:

1) hyviä äitejä ei riitä kaikille ja on ihan normaalia että on huono äiti. Niinkuin sekin on normaalia että on hyvä äiti. Molemmat yhtä normaaleita eikö automaattisesti äiti ole hyvä

2) naistenlehtien lässynssyn jutut lämpimistä äideistä ja äiti-tytärsuhteesta ovat äitimyytin retoriikkaa. Kaikilla ei sellaista ole, mutta media antaa ymmärtää että tuo on normi (ja jos et täytä normi olet ”outo”). Jos olisi yhtä paljon kirjoituksia pskoista äideistä niin käsitys muuttuisi ja tunnistettaisiin että erittäin monella on huono äiti ja jäätävän kylmät välit - ja sekin on normaalia.

Häntä pystyyn ap, sinä pärjäät! Minäkin olen ollut ilman äitiä jo yli 10v ja minulla on lapsia, ja meidän lapsilla ei nyt vain ole munmoloita tai isovanhempia.

Tämä on erittäin yleinen puolustusmekanismi. Olen tehnyt töitä todella pahasti kaltoinkohdeltujen ihmisten kanssa. On erittäin yleistä, että he sanovat, että ei tunnu missään, kaltoinkohteluhan on ihan normi Suomessa. He selittävät asian niin, että he kokemuksineen ovat taviksia.

Ja samalla tavallahan puolisonsa jollain tavalla pahoinpitelemät erittäin usein selittävät, miten "onnelliset liitot on propagandaa" ja "kaikkihan joskus haukkuu ja lyö". Heidän on koossa pysyäkseen luotava tämä kuvitelma, että ei voi olla toisin kuin heillä on.

Ap:n kokemus ei ole mikään normi. Kyllä takuulla valtaosa äideistä on ihan normaaleja. Ap, on surullista, että sinun äitisi on ollut epänormaali. Mutta tiedätkö mitä. Sinä itse osaat olla maailman paras mutsi lapsillesi. Halaus!